INR MITTARI

Mittari

Onko kellään omaa mittaria inr arvon mittaukseen. Miten sellaise saa ja mistä. Olen ymmärtänyt ,että jotkin kunnat antavat mittarin lainaksi ja myös liuskat saa tk.n kautta ilmaiseksi. Meillä täällä peräkylillä ei osata edes neuvoa näistä asioista. Olisin valmis vaikka ostamaan oman mittarin,mutta saako ne liuskat sitten tk.sta.

Ilmeisesti paikkakuntakohtaisia eroja.

11

3412

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulppa-nainen

      Sydänliitto myy INR mittareita, joten soita lähimpään Sydänliiton toimistoon. Helsingissä ainakin Stockan Instrumentarium myy niitä myös. Helsingin kaupunki ei lainannut minulle mittaria eikä antanut liuskoja, joten olen joutunut ostamaan ne itse. Ovat kalliita sekä laite että liuskat.

      Mittari on muuten kyllä loistojuttu, paitsi hinta siis. Sen avulla olen pystynyt pitämään INR arvon tasaisena. Minulla meinaa INR arvo äkkiä lähteä joko nousemaan tai laskemaan, joten mittari on oikein hyvä. Minun ei tarvitse käydä laboratoriossa mittaamassa kuin kaksi kertaa vuodessa.

      • Piikkikädessä

        Kerro tarkemmin, milloin sinulla INR-arvo alkaa vaihdella? Esim. mitä silloin syöt jne.


      • Tulppa-nainen

        Ensiksikin, terveydenhuollosta mukaan saatu ohjeistus annosten nostosta ja laskusta ei sovi minulle. Ohjeistuksen mukaan pitäisi tehdä liian isoja nostoja tai laskuja, seurauksena minulla oli vuoristorata. Sitä vuoristorataa oman mittarin kanssa onneksi pystyin jotenkin hallitsemaan, mutta piti mitata joka viikko ja joskus kaksikin kertaa viikossa. Tuli kalliiksi.

        Nyt olen löytänyt oikean annostuksen itselleni, mutta se vaati puolentoista vuoden etsimisen. Monilla muilla on paljon helpompaa ja INR pysyy tasaisena helpommin. Marevan -herkkyydessä on geneettistä vaihtelua.

        Jos syön paljon K-vitamiinia sisältäviä vihanneksia (esim. salaatinlehtiä), niin INR laskee. Voin rauhassa syödä jonkin verran vihreitä vihanneksia, ja syönkin joka päivä, mutta en voi 'mässäillä' vihreillä salaatinlehdillä. INR arvoa taas nostaa minulla esimerkiksi pihlajanmarjahyytelö. Karpaloa en ole uskaltanut kokeilla, kun pihlajanmarjahyytelöä kokeilin kaksi kertaa, ja INR nousi heti paljon.

        Marevanin kanssa on yksilöllistä moni asia. Kannattaa itse alussa olla tarkkaavainen.


    • Läpänheittoa

      Tosoin, esim. kysissä eivät ennen tiettyjä toimenpiteitä luota tuon mittarin tarkkuuteen. Mutta toki se helpottaa varmasti jos varsinkaan tk ei ole ihan lähellä niinkuin on täällä kaupungissa asuvilla. Meinasin itsekin sitä hommata pari vuotta sitten, mutta omalla kohdalla tk:n homma toimii niin kätevästi että säästipähän senkin rahan.

      • Inri

        Minulle Kysin Anu Turpeinen suositteli omaa INR laitetta (coaqu ceck) jonka sittemmin hankinkin. Ollut käytässä yli 5 vuotta ja toimii hienosti. Yksiölöllisiä eroja varmaan on.


    • Tulppa-nainen

      Mittarin käyttö pitää ensin opetella. Jos ap ostat mittarin niin pidä huolta, että saat tarvittavan ohjeistuksen. Sitten kun on rutiini niin on kyllä helppoa. Mittarin mukana tulee paperinen ohjekirja, mutta se on kauhean laaja ja tekee asiasta turhan monimutkaisen. Jotkut terveyskeskukset järjestävät nk. 'INR- ajokortteja', joissa opetetaan.

    • Reppz

      Mittareita ja myös liuskoja saa huomattavasti halvemmalla Ebaysta. Esimerkiksi Saksasta ja Briteistä. Kyseessä sama mittari ja liuskat kuin mitä täällä myyvät. Liekö tilaavat samasta paikasta ja vetävät satkuja välistä.

    • Läpänheittoa

      Toki mittarin käyttö pitää opetella mutta ei se silti tulosta yhtä tarkaksi ja luotettavaksi tee kuin labran testi. Itselläni heitto oli muistaakseni 0,7 sillä kerralla kun otettiin sekä pika että labra. Se on jo merkittävä. Ja molemmat toki asianosaavien ottajien käsissä. Mutta kuten sanottua, helpottaa varmasti monille.

    • Meros9

      Minulla on ollut oma mittari alusta lähtien käytössä. INR arvon säätäminen kohdalleen kesti noin kolme viikkoa, jona aikana kirjasin ylös kaikki syödyt k-vitamiinipitoiset ruuat, sekä arvoa suurentavat happamat. Pienellä järjen käytöllä (ei liikaa mitään) arvo tasaantui ja sen jälkeen pysynyt lähes täysin rajojen sisällä. Mittarin käytön opettelu kesti puolisen tuntia testeineen, ja saatu arvo on 0,1 tarkkuudella sama kun laboratorion arvo (tarkistettava vuosittain tms). Liuskoja saa netistä, mutta senhän tuo käyttö vaatii että ottaa itse omasta tilanteestaan vastuun ja haluaa hoitaa itseään ja olla vastuussa. Tai sitten hakee sen kunnallisesti, ja lähettelee heille tietoja ja numeroita, ja he ottavat osan vastuusta. Jokainen päättää itse. Mittarin osto voi olla suomesta vaikeeta, mutta niitä myydään maailmanlaajuisesti, joten jos labrassa juokseminen nyppii, eikä luotto arvauskeskuksen hoitsuihin ja heidän ohjeistukseensa ole kummoinen, se on pieni investointi omaan terveyteen.

    • Tulppa-nainen

      Mittareita myydään kyllä Suomessa, esimerkiksi Sydänliitot ja Helsingin Stockmann. On vain tarvikkeineen kallis. Jotkut kunnat antavat lainaksi.

      Minulla on ero laboratoriossa otettuun arvoon ollut vain 0,1 - 0,2. Tämä mahtuu satunnaisvaihteluun, joten minulle mittari on ollut tarkka.

      Totta että vastuuta pitää ottaa itse. Kannattaa varmaan alussa tehdä sopimus kunnan kanssa, että lähettää sinne arvoja ja he kommentoivat.

    • läpyttäjä

      Itse käyn parin viikon välein nykyään, labrassa siis. Ja aamulla kun käy niin päivällä saa soiton ja ohjeet. Jos labra olisi kauempana niin varmaan olisi helpompi se oma mittari.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe