Onko kenelläkään muulla sellaista, että pakkoajatusten kohde muuttuu tiheään? Tuntuu siltä, että olen koko ajan kiinni jossakin ajatuksessa, se voi vaihdella lesboksi tulemisen pelosta käsilaukkuihin tai lasten harrastuksiin. Silloin kun ei ole kysymys pelosta tai tarkastamisesta, pakkoajatukset tarkoittavat lähinnä sitä, että ajattelen jotain asiaa (olkoompa vaikka TV-sarja) pakonomaisesti ja koko ajan, yritän löytää siihen liittyvää tietoa esim. googlaamalla jne. Aina joku projekti päällä, toisin sanoen. Jään siis koukkuun mitä erinäisimpiin asioihin, osa tietysti ihan tavallisia ja ok, mutta se intensiteetti millä niihin sukellan, ei oikein ole normaalia.
Pakko-ajatukset/-oireet muuttavat kohdetta
Pirkko-Kerttu
1
201
Vastaukset
- 1216
Kyllä tuo on aika yleistä pakko-oireisten keskuudessa.
Myös tarkastus- ym. rituaaleissa kohteet saattaa vaihdella ajan mittaan paljonkin ja ahdistuksen kohde siirtyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244722
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333543Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543434Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122361Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774