Kävin heittämässä ensimmäisen 20 km:n lenkin Yoko Optigrip 2.0-suksilla. Nämä suksethan valitaan pelkästään pituuden perusteella, painoa ei huomioida lainkaan. Se kyllä vähän epäilytti. Keli on 2 astetta, ilma ja lumi märkiä. Suhteellinen kosteus on Forecan mukaan 94 %. Latu oli jonkin verran liipalla, mutta ei likellekään kokonaan. Paikoin oli ihan lumisiakin kohtia. Roskaa ladulla on ihan valtavasti. Ainakaan liisterisuksella hiihto tuskin on kovin luistavaa.
Suksissa oli seinäpito. Ainoat lipsumiset olivat yhdessä ylämäessä, jossa on molemmin puolin tukkikokoista kuusikkoa. Siinä koko baana oli yleissävyltään ruskea eli neulasia oli miljoonittain. Muuten pito oli täydellinen. Ladulla oli muutama vähästä lumesta johtuva jäinen kohta. Niissäkin pito oli hyvä. Luisto oli ihan OK. Varsinkin kun peilataan siihen, että eipä ne muutkaan sukset tällaisella kelillä mitenkään mahtavasti lui'u. Olin laittanut pohjaan vähän jäätymisenestoa, ehkä turhaan, koska keli oli näin lämmin ja märkä. Mutta eipä tuo ainakaan haitannut.
Voin suositella tälle kelille. Tietysti pieni pakkaskeli ja nollakeli on vielä testattava. Mutta ainakin minun hiihtokeleihini tulee oikein roima lisäys, koska nyt ei tarvitse jäädä sohvalle, vaikka on vesikeli ja ladulla reilusti roskaa.
Ensimmäinen kokemus Yoko Optigrip 2.0-suksista
7
2982
Vastaukset
- hiihtäjäääää
Hyvä se on uskotella itselle kun käsissä on kasa paskaa. Tuo koko pohjan pitoalue sopii ehkä lapsille, jotka vasta opettelevat hiihtämään. Optigripit ei luista mihinkään, oli keli mikä vaan, ja kaikki sukset saa pitämään niin halutessaan. Ainoa oikea suksi on voideltava.
- hiihtomies1
Kokeilin samaan aikaan ladulla olleen fluorivoidemiehen kanssa luistoa. Minun sukseni luistivat paljon paremmin. Lisäksi minulla pito oli seinää, voidemies meni välillä haarakäyntiä.
Miten välttäisit voidellulla suksella tökkimisen tuossa kuusikko-kohdassa?
- hiihtomies1
Nyt on kahdeksan lenkkiä á 20 km hiihdetty pitopohjasuksilla. Vain yhtenä aamuna mittari näytti -1,4 astetta, muina päivinä on ollut enemmän tai vähemmän plussan puolella. Kahtena päivänä ladulla on ollut märkää lunta (= räntää), muina päivinä latu on ollut hyvin liipalla, karkeaa lunta tai jopa osittain jäässä. Mitään en ole suksen pohjaan laittanut, puhdistin jopa alussa laittamani jäänestoaineen pois.
Lipsumista on esiintynyt vain noilla jäisillä ladun kohdilla, niilläkin maltillisesti. Pitoa saa aikaan, kun menee ylämäessä luistelubaanan puolelle, joka on aina ollut pehmeämpi ja lumisempi kuin latu. Liippaladulla ja lumisella ladulla on seinäpito. Hyvin liippaantuneella ja jäisellä ladulla on loistava luisto. Viime lauantaina menin jopa luisteluhiihtäjien ohi muutamassa alamäessä. Räntäisellä tai lumisella ladulla luisto on tosi huono. Hyvän kuvan luistoerosta saa, kun vertaa hiihtoaikaa. Lyhimmillään tuohon lenkkiin on mennyt reilu 1h20 min ja pisimmillään melkein puoli tuntia enemmän.
Olen ollut suksiin erittäin tyytyväinen. Ei tarvitse enää lähteä väkisellä luistelemaan pehmeälle baanalle, vaan voi valita miellyttävämmän perinteisen tyylin halutessaan. Ja mikä parasta: roskia ei tartu suksen pohjaan lainkaan. Pakkaskelin testi vielä puuttuu. Ja sitten seuraava testi onkin, kuinka monta kilometriä suksissa riittää pitoa. Mainokset lupaavat jopa 2000 kilometriä. Jää nähtäväksi. - Anonyymi
Lisää kokemuksia kellään tästä suksesta? Luistaako hyvin pylleröillä ja ylipainoisilla? Eli mulla :)
- Anonyymi
Kun aloituksessa mainitaan, että kyseisessä suksessa ei ole painorajoja, tarkoittaa se tosiaan sitä. Luisto ei ole tosiaan kiinni painosta, enemmänkin säästä. Vesikelillä toimii hyvin, mutta luisto vähenee pakkasen kasvaessa. Pätee mielestäni kaikkiin samantyylisiin Optigrip- Nanogrip -pitopohjasuksiin merkistä riippumatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun aloituksessa mainitaan, että kyseisessä suksessa ei ole painorajoja, tarkoittaa se tosiaan sitä. Luisto ei ole tosiaan kiinni painosta, enemmänkin säästä. Vesikelillä toimii hyvin, mutta luisto vähenee pakkasen kasvaessa. Pätee mielestäni kaikkiin samantyylisiin Optigrip- Nanogrip -pitopohjasuksiin merkistä riippumatta.
Suksen ohjattavuus vaatii jalkavuutta. Jotta suksea voi ylipäätään ohjata täytyy laskussa olla edessä ja takana painealueet kiinni lumessa ja keskikohta ilmassa.
Minä osti vuosi sitten karvapohjat ja enkä ole kovin tyytyväinen. Toimii vain hyvin hoidetulla ja kovalla ladulla, vähänkin uutta irtolunta mutkaiseessa aurattavassa laskussa ja hengenlähtö lähellä, vähän samaa hasardia kuin pitoteipeillä. Jäätymisen lisäksi pitokarvat antavat periksi muutaman millin aina potkaistessa, tämä tekee vähänkin kekkostyyliä vauhdikkaammasta hiihdosta epämiellyttävää.
Optigripit kosteile 0, ja pikkupakkaskeleille ja ihan oikeat voideltavat pakkaskelille ja karvapohjat myyntiin kun vielä kysyntää on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suksen ohjattavuus vaatii jalkavuutta. Jotta suksea voi ylipäätään ohjata täytyy laskussa olla edessä ja takana painealueet kiinni lumessa ja keskikohta ilmassa.
Minä osti vuosi sitten karvapohjat ja enkä ole kovin tyytyväinen. Toimii vain hyvin hoidetulla ja kovalla ladulla, vähänkin uutta irtolunta mutkaiseessa aurattavassa laskussa ja hengenlähtö lähellä, vähän samaa hasardia kuin pitoteipeillä. Jäätymisen lisäksi pitokarvat antavat periksi muutaman millin aina potkaistessa, tämä tekee vähänkin kekkostyyliä vauhdikkaammasta hiihdosta epämiellyttävää.
Optigripit kosteile 0, ja pikkupakkaskeleille ja ihan oikeat voideltavat pakkaskelille ja karvapohjat myyntiin kun vielä kysyntää on.Itselläni on Karhun Optigripit. Ne ovat jäykkyydeltään aika löysät, mutta mielestäni aivan siedettävästi ohjattavissa, vaikka eivät tässä suhteessa vedä vertoja perinteisesti jalkaville suksille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724990- 151600
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91253Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit481026Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757