on auttanut monia.
koivuntuhkaa
kokeilkaa
91276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin, naapurini sitä käytti, mutta kuoli kuitenkin. ja teidän myös pari muuta tapausta. Eli ei ole auttanut myöskään monia... :(
Tutkittu ja pelkäksi huijaukseksi todettu jo 60-70-luvulla.
Kyllä ihminen voi suggeroida itsensä "paranemaan" vaikka rotanpaskalla. Edesvastuutonta.
Nuorella miehellä todettu eturauhassyöpä,perhe ei suostunut leikkaukseen.Käytettiin koivuntuhkaa,sekä jotain muuta luontaistuotetta.Ollut oireeton lähes 30 vuotta.Nyt ns.aktivoitunut uudestaan,ei leikkausta iästä johtuen,nyt vaan katsellaan sädehoidon vaikutusta.....
Kyllä mikä tahansa syöpä voi jäädä remissioon tai parantua kokonaan ihan itsestäänkin, vailla mitään hoitoa.
Tai joissakin tapauksissa - "jopa hoidosta huolimatta".
Muakin ahdisteltiin kaikenmaailman energiaparantajilla ja koivuntuhkajuomilla ja merileväpillereillä kun sairastuin. Syöpä yksinkertaisesti on sairaus, jonka kulkua ei voi ennustaa. Kun syöpä sattuu rauhoittumaan jonkin juomakuurin jälkeen, luullaan, että se oli kuurin ansiota. Ja ne energiaparantajat! Fiksut, muuten järkevät ihmiset lamppaavat satojen kilometrien päässä vanhojen ukkojen käpälöitävänä ja syytävät rahansa (muuten suuret rahat, esim. 70 e/kerta) tällaiseen. Taikuus ja noitausko elää yhä.
Ei muuta asiaa
Mistä tuo pessimismi? Ei ainoastaan tämän otsikon alla vaan tällä palstalla yleensäkin.
Meistä jokainen on yksilöllinen, jokaisen sairaus voi johtua aivan eri tekijöistä vaikka sille yhtenäinen nimitys on annettukin. Jokainen meistä reagoi yksilöllisesti eri mahdollisuuksiin - jo pelkkä tahto ja halu vaikuttaa omaan terveyteen voi olla parantava tekijä.
Itse en lähtisi kenellekään sanomaan että älä kokeile tuota, tuosta ei ole apua sinulle kun ei ollut minullekaan, tai että en ole kokeillut enkä haluakaan kokeilla - älä sinäkään. Jokaisesta hoitomuodosta löytyy ihmisiä jotka ovat saaneet avun ja ihmisiä, jotka eivät ole saaneet apua.
Jokaisen meistä täytyy kyetä valitsemaan ne itselle sopivat vaihtoehdot kunkin oman suodatuskyvyn ja resurssien mukaan.
Aina kuitenkin, ennen kuin lähtee kokeilemaan jotain uutta tuotetta, oli se sitten täydentävää hoitoa tai lääketieteen hoitoa, kannattaa ottaa ko. tuotteesta selvää ja tehdä ratkaisunsa saamaansa tietoon nojautuen.
Todellakaan pelkkä kehoitus "kokeilkaa koivuntuhkaa" ei ole riittävä tekijä, vaan päätöksen tueksi on haettava tietoa.
"Kyllä ihminen voi suggeroida itsensä "paranemaan" vaikka rotanpaskalla."
Mitä väliä sillä on, jos hän paranee tai tuntee ainakin vointinsa paremmaksi? Miksi te väheksytte ihmisen omia voimavaroja paranemisen keinona, vaikka niillä olisikin jokin "välikäsi" tukea antamassa?
Olen samaa mieltä. Joillakin ihmisillä on vain ehkä niin suuri pelko joutua leimatuksi huuhaa-uskovaiseksi, että he eivät uskalla kokeilla vaihtoehtoisia hoitoja. Ja koettavat varoitella muitakin. Ja humpuukia on heidän mielestään tietysti kaikki, mikä liittyy luontoon ja sen antimiin.
Niin kauas on etääntynyt luonnosta uusi, uljas ihminen.