Asunnostani on suora näköyhteys vastapäiseen naapurin asuntoon. Olen asunut asunnossani useamman vuoden, enkä ole koskaan nähnyt heidän avaavan verhojaan. Verhot pysyvät tiukasti kiinni 24/7, satoi tai paistoi, ympäri vuoden. Myöskään ikkunoita ei koskaan avata, mutta parvekkeen ovi on joskus raollaan. Asunnossa asuu perhe, jossa on ainakin yksi alaikäinen lapsi, jonka olen nähnyt pihalla satunnaisesti. Perheen isä vaikuttaisi olevan alkoholisoitunut, koska olen nähnyt hänen usein hoipertelevan kotiinsa ja toisinaan jopa kuseskelevan pihallemme. Olenko säälittävä kyylä, jonka pitäisi hankkia oma elämä, vai onko naapurissa jotain outoa tekeillä? En voisi kuvitellakaan istuvani kotona verhot suljettuina esimerkiksi silloin, kun ulkona on kirkas ja aurinkoinen ilma. Tämä asia nousi uudestaan mieleeni, kun luin muutama päivä sitten tapauksesta, jossa nainen oli pitänyt lapsiaan suljettuna kotiin kymmenen vuoden ajan. Hekään eivät koskaan edes raottaneet verhojaan. Voiko verhojen jatkuvaan kiinni pitämiseen olla jokin ymmärrettävä selitys, jota en ole vain onnistunut keksimään näiden vuosien aikana?
Onko naapurillani puhtaita jauhoja pussissa?
236
9160
Vastaukset
- Lurppa
No ei varmaan ole puhtaita jauhoja pussissa! Todennäköisesti kasvattavat siellä hassuheinää tai jotain muuta laitonta. Ei muuta kuin viestiä isännöitsijälle asap!
- jekjgälskvjs
NO just joo kyylät taas kyyläämässä Olisko oikeest aika hankkia ihan oma elämä ja lakata kyttäämästä liikkuuko ne naapurin verhot sentin vai kaksi??????? Mä en voi tajuta tuollaista, eikö oikeesti ole muuta tekemistä teillä akoilla
- Sinkkuliisa
Meillä on verhot aina kiinni, kun tv ja tietokone ovat jatkuvassa käytössä ja valo haittaa katsomista. Ja pölykin näkyy niin ikävästi:)
- Takaikkuna
Ahaa, siitä se siis johtui:). Kiitos Sinkkuliisa, kun kerroit miksi teette näin. Mutta entäs lapset, eivätkö he kärsi jatkuvasta pimeydestä/keinovalosta? Ja voisitko sanoa ukollesi, että ei enää kuseskele pihallemme, kiitos.
- ulos-mars
Takaikkuna kirjoitti:

"Mutta entäs lapset, eivätkö he kärsi jatkuvasta pimeydestä/keinovalosta?"
Eikös lasten muutenkin pitäisi viettää suht paljon aikaa ulkona? Vai onko teillä kakrut aina sisällä riehumassa? - järkikäteen
Sinkkuliisa kirjoitti:
Meillä on verhot aina kiinni, kun tv ja tietokone ovat jatkuvassa käytössä ja valo haittaa katsomista. Ja pölykin näkyy niin ikävästi:)
Voi hyvä Jumala! AP:n olisi syytä hankkia elämä! Se että pitää verhoja kiinni ei todellakaan tarkoita vähintään jotain rikollista tai väärä.Itse pidän koska tv ruutuun (eli tietokone) käy aurinko häiritsevästi.Lisäksi vastapuolen talosta näkee sisälle.
Ja jos näet lapsen kuitenkin toisinaan pihalla, tuskin sitä on vapaudenriistetty. - verhot-kiinni
mitäs sen on väliä, kunhan eivät muita asukkaita häiritse.
- xdrgxr
lyhenne englanninkielisestä fraasista as soon as possible eli niin pian kuin mahdollista
- Pientä_rajaa_hei
Jaa että sitä oikein kyylätään englanniksi tuolla kyyläystalon asunnossa, on se hianoo kun voi puhua kielillä eikä tarvitse mongertaa juopposuomea.
Mitä tulee kyyläyksen kohteeseen, kukin elää tavallaan, esimerkiksi useimmilla muslimeilla ei ole ainoastaan verhot ikkunoissa (kiinni) läpi vuoden vaan ikkunat on vuorattu mustilla muoveilla, takuupimeys ja se liittyy heidän kulttuuriinsa.
Vastaavasti on tuhansia asuntoja joissa verhot ovat kiinni jopa aina. Siihen on erinäisiä inhimillisiä syitä ja yksikään niistä ei liity laittomuuksiin, hämäräperäisyyteen kyllä koska jotkut nyt vaan tykkäävät asua hämärässä.
En ala erittelemään juttuja. Ne kenellä ei ole omaa aivotoimintaa miettiä minkä vuoksi jotkut asuvat verhojen takana. Mutta omasta pojastani voin kertoa sen verran, että ollessaan juniori, koulussa, hän erään kevätjuhlan jälkeen sulkeutui huoneeseensa ja veti alas sekä pimennysverhon, että tavalliset verhot eli meni pilkkopimeyteen. Syy siihen oli, että hän kaverinsa kanssa pelasi tietokonepelejä koko kesän. Siis kyllä. Kaveri kyllä käväisi kotonaan välillä mutta usein nukkui täälläkin. Poika kävi ulkona tasan kaksi kertaa koko kesänä. Kyllä, tasan kaksi kertaa. Vessassa ja jääkaapilla toki. He siis viettivät kolme kuukautta pimeydessä, jota he ovat nauraneetkin jälkeenpäin, että tulipahan pelattua ja kielitaitokin kehittyi.
Puutuinko asiaan? En tietenkään. Pelit olivat pojan ja hänen kaverinsa elämää. Tällä hetkellä poika on aikuiseksi kasvanut, opinnot suorittanut mm Lontoossa ja täysi päinen. Erittäin omavarainen. Tällä hetkellä toisella puolen maapalloa.
Että se että minun pitäisi alkaa kyyläämään, mitä tapahtuu naapuri taloissa? Ei. Hirttäisin itseni jos ajautuisin sellaiseen epätoivoon. - trollipolli
Takaikkuna kirjoitti:
Ahaa, siitä se siis johtui:). Kiitos Sinkkuliisa, kun kerroit miksi teette näin. Mutta entäs lapset, eivätkö he kärsi jatkuvasta pimeydestä/keinovalosta? Ja voisitko sanoa ukollesi, että ei enää kuseskele pihallemme, kiitos.
Olettaen , että olet sama henkilö kuin aloittaja -Takaikkuna- , niin tällä kommentilla paljastit olevasi trolli etkä edes kovin hyvä ...
- ettänäinsulle
Takaikkuna kirjoitti:
Ahaa, siitä se siis johtui:). Kiitos Sinkkuliisa, kun kerroit miksi teette näin. Mutta entäs lapset, eivätkö he kärsi jatkuvasta pimeydestä/keinovalosta? Ja voisitko sanoa ukollesi, että ei enää kuseskele pihallemme, kiitos.
Hänhän kusee jos huvittaa se on myös hänen pihansa jokainen kuskoon omalla pihallaan jos huvittaa.
- Omaasia
Sinkkuliisa kirjoitti:
Meillä on verhot aina kiinni, kun tv ja tietokone ovat jatkuvassa käytössä ja valo haittaa katsomista. Ja pölykin näkyy niin ikävästi:)
Samoin minulla,ja asun yksin.Taitaa nyt naapurit juoruilla ettei minulla ole puhtaat jauhot pussissa koska muutoinkin pysyttelen omissa oloissani.Kyllä ihmisellä on oikeus pitää verhojaan kiinni tai auki ilman,että se häiritsee uteliaita.Neuvoni on että hoiitakoon kukin omat asiansa.
- nklm
xdrgxr kirjoitti:
lyhenne englanninkielisestä fraasista as soon as possible eli niin pian kuin mahdollista
Asia saataneen aikanaan päätökseen , savoksi asia suatanneen aikannaan piätökseen
- dfghjk
jekjgälskvjs kirjoitti:
NO just joo kyylät taas kyyläämässä Olisko oikeest aika hankkia ihan oma elämä ja lakata kyttäämästä liikkuuko ne naapurin verhot sentin vai kaksi??????? Mä en voi tajuta tuollaista, eikö oikeesti ole muuta tekemistä teillä akoilla
juu näi ois

- ighjhvgjhuhy
jooo
- hohhohhoijaa
ettänäinsulle kirjoitti:
Hänhän kusee jos huvittaa se on myös hänen pihansa jokainen kuskoon omalla pihallaan jos huvittaa.
Ei se kyllä noin mene. Voiko todella Suomessa olla noin sivistymättömiä ihmisiä. Suomen laki kieltää "kuseskelun" julkisilla paikoilla. Ja mikäli olisi edes himpun verran sivistystä, ei tulisi mieleen "kuseskella" pitkin nurkkia. Eipä taas voi ylpeillä tätä tasoa. Mutta: on lottovoitto syntyä Suomeen.
- Melapset
hohhohhoijaa kirjoitti:

On se niin hienoa kun sä puhut oikein sivistyneesti, mutta et edes tajua huumoria. Hyvä hyvä.
- jarkijattijo
Melapset kirjoitti:
On se niin hienoa kun sä puhut oikein sivistyneesti, mutta et edes tajua huumoria. Hyvä hyvä.
Huumoriako se onkin kun aikuiset kännikalat "kuseskelee" minne sattuu? Hah, hah, haa, naurattaa ihan kauheasti. Ei se vain kaikkiin tuo huumori kolahda.
- eilapsiasullaollapitäis
Pientä_rajaa_hei kirjoitti:
Jaa että sitä oikein kyylätään englanniksi tuolla kyyläystalon asunnossa, on se hianoo kun voi puhua kielillä eikä tarvitse mongertaa juopposuomea.
Mitä tulee kyyläyksen kohteeseen, kukin elää tavallaan, esimerkiksi useimmilla muslimeilla ei ole ainoastaan verhot ikkunoissa (kiinni) läpi vuoden vaan ikkunat on vuorattu mustilla muoveilla, takuupimeys ja se liittyy heidän kulttuuriinsa.
Vastaavasti on tuhansia asuntoja joissa verhot ovat kiinni jopa aina. Siihen on erinäisiä inhimillisiä syitä ja yksikään niistä ei liity laittomuuksiin, hämäräperäisyyteen kyllä koska jotkut nyt vaan tykkäävät asua hämärässä.
En ala erittelemään juttuja. Ne kenellä ei ole omaa aivotoimintaa miettiä minkä vuoksi jotkut asuvat verhojen takana. Mutta omasta pojastani voin kertoa sen verran, että ollessaan juniori, koulussa, hän erään kevätjuhlan jälkeen sulkeutui huoneeseensa ja veti alas sekä pimennysverhon, että tavalliset verhot eli meni pilkkopimeyteen. Syy siihen oli, että hän kaverinsa kanssa pelasi tietokonepelejä koko kesän. Siis kyllä. Kaveri kyllä käväisi kotonaan välillä mutta usein nukkui täälläkin. Poika kävi ulkona tasan kaksi kertaa koko kesänä. Kyllä, tasan kaksi kertaa. Vessassa ja jääkaapilla toki. He siis viettivät kolme kuukautta pimeydessä, jota he ovat nauraneetkin jälkeenpäin, että tulipahan pelattua ja kielitaitokin kehittyi.
Puutuinko asiaan? En tietenkään. Pelit olivat pojan ja hänen kaverinsa elämää. Tällä hetkellä poika on aikuiseksi kasvanut, opinnot suorittanut mm Lontoossa ja täysi päinen. Erittäin omavarainen. Tällä hetkellä toisella puolen maapalloa.
Että se että minun pitäisi alkaa kyyläämään, mitä tapahtuu naapuri taloissa? Ei. Hirttäisin itseni jos ajautuisin sellaiseen epätoivoon.Lontoossa ja omavarainen, ilmeisesti transu ja myy itteään ja onhan siellä tosi paljon herkkuja pullistelevia roskiksia...
On siinäkin kasvattaja, antaa lapsensa pelata pelejä koko kesän pimeessä komerossa, mitäs ite teit sinä aikana, vedit keppanaa onnellisena, kun kakara ei häiritse, siinä sitä on idiootit nauraneet älyttömyydelle...
onkin kiva muistella aikanaan yhdessä vietettyjä aikoja ja luonto retkiä jääkaapille... - Kiero-Jallu
Pientä_rajaa_hei kirjoitti:
Jaa että sitä oikein kyylätään englanniksi tuolla kyyläystalon asunnossa, on se hianoo kun voi puhua kielillä eikä tarvitse mongertaa juopposuomea.
Mitä tulee kyyläyksen kohteeseen, kukin elää tavallaan, esimerkiksi useimmilla muslimeilla ei ole ainoastaan verhot ikkunoissa (kiinni) läpi vuoden vaan ikkunat on vuorattu mustilla muoveilla, takuupimeys ja se liittyy heidän kulttuuriinsa.
Vastaavasti on tuhansia asuntoja joissa verhot ovat kiinni jopa aina. Siihen on erinäisiä inhimillisiä syitä ja yksikään niistä ei liity laittomuuksiin, hämäräperäisyyteen kyllä koska jotkut nyt vaan tykkäävät asua hämärässä.
En ala erittelemään juttuja. Ne kenellä ei ole omaa aivotoimintaa miettiä minkä vuoksi jotkut asuvat verhojen takana. Mutta omasta pojastani voin kertoa sen verran, että ollessaan juniori, koulussa, hän erään kevätjuhlan jälkeen sulkeutui huoneeseensa ja veti alas sekä pimennysverhon, että tavalliset verhot eli meni pilkkopimeyteen. Syy siihen oli, että hän kaverinsa kanssa pelasi tietokonepelejä koko kesän. Siis kyllä. Kaveri kyllä käväisi kotonaan välillä mutta usein nukkui täälläkin. Poika kävi ulkona tasan kaksi kertaa koko kesänä. Kyllä, tasan kaksi kertaa. Vessassa ja jääkaapilla toki. He siis viettivät kolme kuukautta pimeydessä, jota he ovat nauraneetkin jälkeenpäin, että tulipahan pelattua ja kielitaitokin kehittyi.
Puutuinko asiaan? En tietenkään. Pelit olivat pojan ja hänen kaverinsa elämää. Tällä hetkellä poika on aikuiseksi kasvanut, opinnot suorittanut mm Lontoossa ja täysi päinen. Erittäin omavarainen. Tällä hetkellä toisella puolen maapalloa.
Että se että minun pitäisi alkaa kyyläämään, mitä tapahtuu naapuri taloissa? Ei. Hirttäisin itseni jos ajautuisin sellaiseen epätoivoon.Kyllä! Vapautta kerrostalojen asukkaille! Minulla ei ole verhoja lainkaan. Kirkkaat valot yötä myöten päällä ja hillun alasti asunnossani homppelikavereitteni ja huorien kanssa. Meillä sitä kivaa riittää. Ja naapuritkin tykkää vaikka poliisia soittelevat, eivät kehtaa myöntää että ovat itsekkin vapaamielisiä!
- Ghjoibcfyj55667778
Kannattaisi tehdä rynnäkkö sinne ja heti!!
- TapakOrkinaali
nklm kirjoitti:
Asia saataneen aikanaan päätökseen , savoksi asia suatanneen aikannaan piätökseen
Ja sitte männään tanssiloihin pittää haaskaa.
- ToiOnNiiTotta
Sinkkuliisa kirjoitti:
Meillä on verhot aina kiinni, kun tv ja tietokone ovat jatkuvassa käytössä ja valo haittaa katsomista. Ja pölykin näkyy niin ikävästi:)
Sama täällä. Jotkut hullut väittää, että se on mt-ongelmaisen merkki. Eikä ole, se johtuu siitä, että näytöissä on liian heikko valoteho. Se ei parane yhtään mielialalääkkeitä syömällä.
- Vastuuttomat
Pientä_rajaa_hei kirjoitti:
Jaa että sitä oikein kyylätään englanniksi tuolla kyyläystalon asunnossa, on se hianoo kun voi puhua kielillä eikä tarvitse mongertaa juopposuomea.
Mitä tulee kyyläyksen kohteeseen, kukin elää tavallaan, esimerkiksi useimmilla muslimeilla ei ole ainoastaan verhot ikkunoissa (kiinni) läpi vuoden vaan ikkunat on vuorattu mustilla muoveilla, takuupimeys ja se liittyy heidän kulttuuriinsa.
Vastaavasti on tuhansia asuntoja joissa verhot ovat kiinni jopa aina. Siihen on erinäisiä inhimillisiä syitä ja yksikään niistä ei liity laittomuuksiin, hämäräperäisyyteen kyllä koska jotkut nyt vaan tykkäävät asua hämärässä.
En ala erittelemään juttuja. Ne kenellä ei ole omaa aivotoimintaa miettiä minkä vuoksi jotkut asuvat verhojen takana. Mutta omasta pojastani voin kertoa sen verran, että ollessaan juniori, koulussa, hän erään kevätjuhlan jälkeen sulkeutui huoneeseensa ja veti alas sekä pimennysverhon, että tavalliset verhot eli meni pilkkopimeyteen. Syy siihen oli, että hän kaverinsa kanssa pelasi tietokonepelejä koko kesän. Siis kyllä. Kaveri kyllä käväisi kotonaan välillä mutta usein nukkui täälläkin. Poika kävi ulkona tasan kaksi kertaa koko kesänä. Kyllä, tasan kaksi kertaa. Vessassa ja jääkaapilla toki. He siis viettivät kolme kuukautta pimeydessä, jota he ovat nauraneetkin jälkeenpäin, että tulipahan pelattua ja kielitaitokin kehittyi.
Puutuinko asiaan? En tietenkään. Pelit olivat pojan ja hänen kaverinsa elämää. Tällä hetkellä poika on aikuiseksi kasvanut, opinnot suorittanut mm Lontoossa ja täysi päinen. Erittäin omavarainen. Tällä hetkellä toisella puolen maapalloa.
Että se että minun pitäisi alkaa kyyläämään, mitä tapahtuu naapuri taloissa? Ei. Hirttäisin itseni jos ajautuisin sellaiseen epätoivoon.Nii, asutaan verhot kiinni ja sitten pitää yhteiskunnan kustantaa kalliit osteoporoosihoidot kun ei edes D-vitamiinilisiä syödä. Kelan lääkekorvaukset pois niiltä, joilla on verhot ikkunoissa!
- NäinSitäPittää
Kiero-Jallu kirjoitti:
Kyllä! Vapautta kerrostalojen asukkaille! Minulla ei ole verhoja lainkaan. Kirkkaat valot yötä myöten päällä ja hillun alasti asunnossani homppelikavereitteni ja huorien kanssa. Meillä sitä kivaa riittää. Ja naapuritkin tykkää vaikka poliisia soittelevat, eivät kehtaa myöntää että ovat itsekkin vapaamielisiä!
Oikeeta meininkiä. Tuollaista kansalaisrohkeutta tarvittaisiin enemmän tähän maahan.
Pitää muistaa, että talvisodan veteraaneissakin oli homoja ja seksistä yli kaiken pitäviä miehiä, joten heidän kaltaisiaan ei tule halveksia. - Yksityisyys
verhot-kiinni kirjoitti:
mitäs sen on väliä, kunhan eivät muita asukkaita häiritse.
Samaa mieltä. Mulla on verhot kesällä kuumalla päivällä edessä, koska muuten ei voi olla.
- Sinkkuliisa
Takaikkuna kirjoitti:
Ahaa, siitä se siis johtui:). Kiitos Sinkkuliisa, kun kerroit miksi teette näin. Mutta entäs lapset, eivätkö he kärsi jatkuvasta pimeydestä/keinovalosta? Ja voisitko sanoa ukollesi, että ei enää kuseskele pihallemme, kiitos.
Sinkkuliisalla ei ole lapsia eikä miestä, eikä ole ollutkaan. Ja hän on yli 60, eli ei enää tulekaan:)
- sjvkslägjkej
jekjgälskvjs kirjoitti:
NO just joo kyylät taas kyyläämässä Olisko oikeest aika hankkia ihan oma elämä ja lakata kyttäämästä liikkuuko ne naapurin verhot sentin vai kaksi??????? Mä en voi tajuta tuollaista, eikö oikeesti ole muuta tekemistä teillä akoilla
Mun faija piti 1980-luvulla verhoja kiinni syystä: Että naapurit näkee, että meillä on verhot! Siksi ne piti olla sitten kiinni 24/7. Kellään vastaavia kokemuksia? En usko.
- Anonyymi
hohhohhoijaa kirjoitti:
Ei se kyllä noin mene. Voiko todella Suomessa olla noin sivistymättömiä ihmisiä. Suomen laki kieltää "kuseskelun" julkisilla paikoilla. Ja mikäli olisi edes himpun verran sivistystä, ei tulisi mieleen "kuseskella" pitkin nurkkia. Eipä taas voi ylpeillä tätä tasoa. Mutta: on lottovoitto syntyä Suomeen.
mutta pissiä sua, puskapissi jos pihalla on kaks rikkaruohoo ristis
- Anonyymi
Vastuuttomat kirjoitti:
Nii, asutaan verhot kiinni ja sitten pitää yhteiskunnan kustantaa kalliit osteoporoosihoidot kun ei edes D-vitamiinilisiä syödä. Kelan lääkekorvaukset pois niiltä, joilla on verhot ikkunoissa!
verhot pois niiltä jotka popsivat D-kitamiinia
- Anonyymi
Sinkkuliisa kirjoitti:
Sinkkuliisalla ei ole lapsia eikä miestä, eikä ole ollutkaan. Ja hän on yli 60, eli ei enää tulekaan:)
itelläs ei oo lun noin sanot toisille opelle kerron
- Anonyymi
sjvkslägjkej kirjoitti:
Mun faija piti 1980-luvulla verhoja kiinni syystä: Että naapurit näkee, että meillä on verhot! Siksi ne piti olla sitten kiinni 24/7. Kellään vastaavia kokemuksia? En usko.
eikö teillä ollu verhoja enää 90 luvulla?
- Ekku-67
EI ole normaalia pitää verhoja kiinni jatkuvasti, eihän siellä mitkään viherkasvitkaan voi elää tuollaisessa pimeydessä! "Häiritsee telkkarin ja tietokoneen tuijotusta" siis whaaaat? Ei kai kukaan tuijota telkkaria tai tietsikkaa 24/7? Paitsi joku moniongelmainen sinkkuliisa
- taas-muut-väärässä
Talvella ei muutenkaan ole järkeä avata verhoja, kun koko valoisan aika menee aina jossain muualla kuin kotona. Ja pimeänaikaan en todellakaan pidä verhoja auki, koska en halua naapurien kyyläävän.
Lisäksi kaikki eivät vain välitä auringonvalosta. Itse mieluummin täytän asuntoni keinovalolla. - KyylätVittuun
Mulla ei ole koskaan verhot auki. Inhottavaa olisi avata niitä kun naapuritaloista on näköyhteys ikkunoihimme. Myöskin seurustelukumppanini (ja exieni) luona on aina ollut tapana pitää verhoja kiinni. Toiset tykkää enempi yksityisyydestä.
Ja mitkä viherkasvit? Ei niitä ole läheskään joka kodissa. Ei ainakaan meillä. Meillä ei edes ole sohvaa. Olohuone on melko autio :D Tykkään touhuta omassa kämpässäni täysin piilossa naapureilta. - valopää
Mulla palaa liesituulettimen valo 24/7 ympäri vuoden päällä syystä jota en kerro.
Kohta on varmaan poliisi, lastensuojelu ja muut viranomaiset ovella - Näkökulmaa
taas-muut-väärässä kirjoitti:
Talvella ei muutenkaan ole järkeä avata verhoja, kun koko valoisan aika menee aina jossain muualla kuin kotona. Ja pimeänaikaan en todellakaan pidä verhoja auki, koska en halua naapurien kyyläävän.
Lisäksi kaikki eivät vain välitä auringonvalosta. Itse mieluummin täytän asuntoni keinovalolla.Verhoja ja sälekaihtimia pidän talvet kiinni energiansääästösyistä,ja kesällä jotta saan olla rauhassa uteliaiden kyyläilyltä.On verhot kyllä aukikin ajoittain.Paikassa missä minun tietokoneeni on,pidän verhot kiinni jotta liika valo ei haittaa näytön näkymistä.Ja kyllä,vietän tietokoneen ääressä paljon aikaa.En omista telkkaa ja myös viihdettä haen netistä,kuten yleareenasta.En ole siksi surkimus,vaan teen sitä mihin minulla on oikeus.En huudata stereoita naapurieni kiusaksi,vaan pyrin olemaan omissa oloissani ketään häiritsemättä,kuten myös muut tässä rivitalossa pyrkivät tekemään.Jos naapuriini muuttaisi häirikkö,muuttaisin jonnekin muualle missä saan olla omissa oloissani.
- chili_grower
Totta, ei viherkasvit kasva pimeässä, tuskin niitä kyllä 24/7 koneella olevalla autistilla on... ...mutta esim. kannabista (vaarallinen hUUme :D) kasvatetaan keinovaloilla, ei tarvii lainkaan auringon valoa. Itse kasvatan chilejä, niissä aikas samantyyliset kasvatusmetodit ;)
- Iceiceice
Sellaisia ne sinkkulistan ovat
- neitiheinä
Kannatta laittaa isännöitsiälle viestii. kyllä ottaisin myös lastensuojeluun yhteyttä,kerta heillä on pieni lapsi.
- Maaemo
No voihan niiden naapureiden kanssa yrittää yhteyteen muutoin, esim juttelemalla pihalla niitä näitä ja saada pikkasen käsitystä millaisia ovat. Melkeinpä sanoisin, että nykyaikana jo turvallisuussyistä on parempi tuntea naapurinsa edes vähän kuin pitää tiukasti kiinni omasta yksityisyydestään. Niitä on ihmisiä niin montaa sorttia. Ja voishan siitä olla jotain iloakin. Eikä kaikki toistensa hyvinvoinnista välittävät ole kyyliä! Kyllä te ihmiset olette sitten hassuja! Ja maailma muuttuu, yhteisöllisyys ja hyvät naapuruussuhteet ovat nykyään muotia!
- Maaemo
Niin ja harvemmin päiväsaikaan ulkoa sisälle näkyy, johan siinä heijastumat estää. Ja pimeällähän kyllä verhoja kyllä pidetään kiinni, sehän on ihan normaalia. Tosin huomasin joskus kun vielä olin töissä, etten ollut aamulla varhain töihin lähtiessäni muistanut avata verhoja ja sitten ne olivat kiinni yötäpäivää kun oli pimeää kun tulin takaisinkin. Eli täysin järkeviä selityksiä löytyy. Omat ikkunani ovat aina pikkasen likaiset, mutten siitä piittaa, jos joku tulee meille kylään, saa kyllä tulla katsomaan meitä eikä meidän ikkunoiden likaisuutta.
- TärkeäntyönTuhlaus
Neitiheinä heti hoitoon. Suljetuista verhoista lastensuojeluun soiteta. On niillä tarpeellistakin työtä tehtäväksi.
- Anonyymi
Maaemo kirjoitti:
No voihan niiden naapureiden kanssa yrittää yhteyteen muutoin, esim juttelemalla pihalla niitä näitä ja saada pikkasen käsitystä millaisia ovat. Melkeinpä sanoisin, että nykyaikana jo turvallisuussyistä on parempi tuntea naapurinsa edes vähän kuin pitää tiukasti kiinni omasta yksityisyydestään. Niitä on ihmisiä niin montaa sorttia. Ja voishan siitä olla jotain iloakin. Eikä kaikki toistensa hyvinvoinnista välittävät ole kyyliä! Kyllä te ihmiset olette sitten hassuja! Ja maailma muuttuu, yhteisöllisyys ja hyvät naapuruussuhteet ovat nykyään muotia!
tulitikkuja vaan lainaamaan
- onnko
Tuo on joku viruslinkki?
- Anonyymi
se on koronavirus linkki
- äläunohdaeerikaa
Kyllä on kyylättävä, jos siellä on lapsia!
- maijakaija
Ja pyh. Jos perhe näyttää ihan normaalilta, niin ihan yhtä normaali perhe kuin muutkin. Meilläkin on aina verhot kiinni, eivät likaiset ikkunat näy. Keskustassa asuessa ikkunat likaantuvat niin paljon, ettei niistä viikon jälkeen ulos enää näe ja pitäisi taas pestä ne. Helpompi pitää verhot kiinni. Toisaalta, emme myöskään halua, että naapurit kyttää kun olemme esim alasti kahden kotona ja harrastamme aikuisten asioita. Naapurit näkevät suoraan ikkunoistamme sisään, jos verhot ovat auki. Vuokra-asunnossamme ei ole säleverhoja, joten ei auta kuin pitää verhot tiiviisti ikkunoissa.
- anna_olla
Ehkä heillä on pahoja kokemuksia kaltaisistasi naapurikyylistä. Tai sitten he tykkäävät kuljeskella alasti kotonaan eivätkä halua naapureilta valituksia. Tai sitten joku perheessä on migreeniherkkä tai kärsii esim. kolmoishermosrystä, jonka valo voi laukaista. Ihmisillä voi olla niin monenlaisia syitä pitää verhot kiinni. Sinun pitäisi kysyä itseltäsi, miksi haluat nähdä toisen, täysin vieraan perheen asuntoon.Minua ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa. Jos lapsikin näkyy olevan hengissä, niin anna olla. Ei kenelläkään ole velvollisuutta pitää verhoja auki vain näyttääkseen naapureille, että kaikki on hyvin/ ei olla rikollisia. Siksihän ne verhot on jumaliste keksitty, että voi halutessaan olla näkösuojassa omassa kodissaan. Ei se mikään esiintymislava ole. Jotkut pitävät yksityisyydestä.
- chili_grower
Itsellä on yksi tuttu, jolla kirkas auringonvalo saa migreenin aikaan ellei käytä aurinkolaseja (keinovalo ei). Mutta lasten tulisi kylläkin liikkua se min. 2h päiväs
- Anonyymi
chili_grower kirjoitti:
Itsellä on yksi tuttu, jolla kirkas auringonvalo saa migreenin aikaan ellei käytä aurinkolaseja (keinovalo ei). Mutta lasten tulisi kylläkin liikkua se min. 2h päiväs
mix 2 huonetta päivässä
- Kansalainen0
Naapurisi pitää verhoja kiinni, koska joku sekopää kyttää heitä jatkuvasti omasta ikkunastaan.
- MINÄkin
Tämä on HYVÄ :D
Tää on HUONO !!!! Narsisti, joka kirjoitti aluksi tämän.....ja kaikki muut, jotka ovat HÄNEN PUOLELLAN !!!
- jdghgfhghgf
MissFinland76 kirjoitti:
Tää on HUONO !!!! Narsisti, joka kirjoitti aluksi tämän.....ja kaikki muut, jotka ovat HÄNEN PUOLELLAN !!!
Trolololoooo *facepalm* hyvä hyvä...
- Kierrepulla2
Miesystäväni piti poikamieskämpässään aina verhoja kiinni makuuhuoneessa, verhon ripustimetkaan ei juuri kiskolla liikkuneet, joten verhojen avaaminen oli erittäin hankalaa. Ei siinä mitään sen kummempaa ollut. Itse pidän myös hämärästä, kun on herkät/valonarat silmät ja liiasta valosta tulee päänsärkyä/silmäsärkyä.
Jaahas...mun toisella puolella, takapihallani mun asunnosta lukien, näen sinne, jossa asuu joku skitso lemuläjä......mitä lie matkustajakotia tai ateriapalvelua se narsisti pitää siellä, kun väkeä rappasi viime kesänä siellä........ja olen ottanut ai- kaa, kuinka kauan se narsisti-ukko pystyy olemaan ilman savuja....ei enempää, kuin max. 5-10 minuuttia......ja se aloittaa pössyttelyn vasta joskus keskipäivällä, ei käy töissä, rahaa piisaa, liekö sitten ryöstänyt hullu pankin..... Ja yleensä se ei vetele savujaan pimeällä.....ja sillä on törkeä tapa vahdata mua........se on narsisti ! Olen itse asunut tässä asunnossa paljon kauemmin, kuin toi narsisti-ukko, jo 1.9 .1998 lähtein, toi vasta alle pari vuotta...
- rtyusr
Jospa ne on kiinni just tuollaisten kyttääjien takia jotka haluaa toljottaa toisten asuntoihin..
juuri tuollaisten kyttääjien takia kerrostaloasuminen olisi syvältä.. onneksi ei tarvitse slummeissa majailla. - Syynäoletsinä
"Voiko verhojen jatkuvaan kiinni pitämiseen olla jokin ymmärrettävä selitys, jota en ole vain onnistunut keksimään näiden vuosien aikana?"
On.
Sinä.
Vihaan yli kaiken kaltaisiasi kyrpiä jotka kokevat oikeudekseen työntää haisevan turpansa toisten asioihin.
Eräskin mulkku on jopa kertonut suoraan ulkoilevansa tietyillä alueilla vain siksi että voi kytätä ikkunoista sisään toisten asuntoihin.
Mikä vittu sinun elämässäsi on niin syvältä persereiästä, että sinun täytyy täyttää tyhjiö tuijottamalla toisten asioita ja elämää?
meilläkin pysyy verho keittiön puolelta ja olohuoneesta kiinni aina, syy on nimenomaan kaltaisesi vitun persereikä joka kyylää ikkunasta aina kun on mahdollisuus.- Takaikkuna
Ap tässä. Okei, ymmärrän pointin. En mieti tätä asiaa enää, vaan annan kaikkien elää omaa elämäänsä valitsemallaan tavalla. Sori, jos herätin ärsytystä, ei ollut tarkoitus. Olin vaan huolissani, miten perheen lapset pärjäävät, jos siellä onkin jotain outoa meneillään. Mutta näistä kaikista vastauksista olen ymmärtänyt, että on ihan normaalia pitää verhoja aina kiinni. Mutta siitä pihalle kuseskelusta en edelleenkään tykkää, sen verran kyylä olen:D
- jhhyyy

On normaalia pitää verhoja kiinni joissakin tapauksissa. Mutta ei kaikissa. Siinä perheessä voi siis olla jotain kamalaa tekeillä tai sitten ei. Sitä me emme tiedä kun emme ole nähneet mitä siellä tapahtuu.
- Mitäpahaakatsomisessa
No en kyllä tiedä onko tirkistelijän vika yhtään sen pahempi kuin "syynäoletsinä"nkään. Kielenkäytön perusteella verhojensa takana ei tapahdu ainakaan mitään normaalitoimintaa.
- Lumihelmi
"Syynä olet sinä" onpa hienoa ja fiksua kielenkäyttöä... kasva aikuiseksi ennen kuin alat keskustelemaan aikuisten asioista.
- kyylälletiedoksi
Takaikkuna kirjoitti:
Ap tässä. Okei, ymmärrän pointin. En mieti tätä asiaa enää, vaan annan kaikkien elää omaa elämäänsä valitsemallaan tavalla. Sori, jos herätin ärsytystä, ei ollut tarkoitus. Olin vaan huolissani, miten perheen lapset pärjäävät, jos siellä onkin jotain outoa meneillään. Mutta näistä kaikista vastauksista olen ymmärtänyt, että on ihan normaalia pitää verhoja aina kiinni. Mutta siitä pihalle kuseskelusta en edelleenkään tykkää, sen verran kyylä olen:D
Siellä ole sen enmpää outoa tekeillä kuin teilläkään.
- kyylätä
Kamalaa kielenkäyttöä,olet tainnut jättää pyhäkoulun väliin.kyllä naapurin havainnot ovat joskus aiheellisiakin.
- tötööröö
Minäkin inhoan naapureitani niin paljon että pidän verhoja kiinni usein, mutten yhtäpötköä koko vuorokautta. Keskipäivällä hiukan raotan. Kurjaa ettei voi asua korvessa kun ei ole varaa. Nämä vuokrakasarmit kyylineen vie mielenterveyden.
- Mitäväliii
Jos ihmisen mielenterveys ei kestä katseita, niin sellaista terveyttä ei ole olemassakaan.
- juuuhjm
harvoin pidän itekkään kaihtimia auki juuri siistä syystä kun vastakkaisesta talosta näkee suoraa tänne ja ja en todellakaan halua että siellä asuvat kyttää kaikkia touhujani ja kotona haluaa monesti olla vähän vähissä vaatteissa niin olisi vähän ahdistavaa että joku naapurin pappa tuolla kyyläisi ja ties vaikka kuvia ottelisi.
- HelgarinKhyylä
Teidänlaisia on monia, joiden takia on pidettävä verhot ikkunassa, ettette pääse perheen pienokaisen kimppuun, perkeleen pedofiili!
- vasenkätinen
Pedofiliassa ei ole mitään pahaa, perkeleen ihminen.
- Omituisiajuttuja
Normaali ihminen, jolla ei ole mitään salattavaa, aukaisee verhot ja päästää päivän ja valon sisälle silloin kun päivänvaloa on. Valaisemattomiin huoneisiin ei päiväsaikaan juurikaan mitään voi nähdä ellei tule aivan ikkunalasin taakse. Ja niin tuskin tekee kukaan muu kuin jollakin toisella tavalla seonnut tyyppi.
- Wecculi
On täysin yhtä "normaalia" pitää enemmän hämärästä ja pimeästä. Mutta voi olla huolestuttavaa, jos et kykene ymmärtämään, että muullakin tavalla voi elää kuin vain sinun tavallasi. Sinun mielipiteesi ei ole se ainoa oikea tapa.
- Valoisalapsi
Ns. masentuneet ihmiset tykkäävät hämärästä ja pimeästä, jolloin ei näe kunnolla ympärilleen jos vaikka tekee jotakin. Ei ole normaalia puuhata näkemättä kunnolla. Mielipiteeni ei ehkä ole "ainoa oikea", mutta paras ja järkevin se on. Huolehdi vain omasta ymmärryksestäsi vekkuloidessasi.
- vasenkätinen
Valoisalapsi kirjoitti:
Ns. masentuneet ihmiset tykkäävät hämärästä ja pimeästä, jolloin ei näe kunnolla ympärilleen jos vaikka tekee jotakin. Ei ole normaalia puuhata näkemättä kunnolla. Mielipiteeni ei ehkä ole "ainoa oikea", mutta paras ja järkevin se on. Huolehdi vain omasta ymmärryksestäsi vekkuloidessasi.
Sinun logiikallasi esimerkiksi migreeniä sairastavat ihmiset ovat masentuneita.
- Raijin
Itsellä oli aikoinaan kerrostaloasunto sillaen just, että keittiön ja makkari ikkunat olivat vastapäätä olevan talon ikkunoita ja parvekkeita kohti. Kyttää rauhassa jos halust, mutta itsellä, meillä oli kyllä useinmiten verhot kiinni - lähinnä tuoölaisten kämppäkyttääjien takia! Kun tietää, että on varmasti aina jossain joku pipipää joka tirkistellä. Sama se, rakadteltiinko vai kokkailtiinko tai mitä nyt milloinkin, se ei kenellekään naapurille taloa vastapäätä kuulu. Eikä kyllä kenellekään muullekaan,
sikso meillä oli näin. Se on eri asia asia, jos rikosta/lasten laiminlyöntiä epäilet tai jotain. Omalla vastuullasi. - Stuu
Ehkä se emäntä on allerginen valolle, ja siksi päätynyt huonon itsetunnon takia juoppomiehen syliin.
Tai sit yksinkertaisesti sielä asuu normaaleja ihmisiä jotka ei halua että niiden naapurit kyylää. Toisilla kun saattaa ihan ollakin elämä! ;)
Itse pidän verhoja usein kiinni, koska vastapäisessä talossa tepastelee läski vanha ukko ilman paitaa. Ei kiva. Joten varmaan mussakin on nyt jotain hämärää.. :D - huu-huuuu
Se on huumeidenmyyntikämppä!
Kovat huumeet vaihtaa omistajaa, eivätkä naapurit voi nähdä kun verhot on edessä. Heti ilmoitus poliisille! - 3233
"Olenko säälittävä kyylä, jonka pitäisi hankkia oma elämä"
tai sitten tyyppillinen suomalainen julkisen sektorin edustaja tai fani, joka ei itse elä eikä anna toisten elää.- Takaikkuna
Joo, siis annan kyllä toisten elää omaa elämäänsä:). Mietin vain, ettei perheen isä kännipäissään ole tehnyt jotain pahaa puolisolle/lapsilleen, kun heitä ei koskaan näy.
- jonkun-naapuri
Asuntoni verhot ovat olleet kiinni jo melkein vuoden. Käännän niitä vain vähän, jotta kasvit saavat valoa. Ovi on raolla, jotta lemmikki pääsee sisään ja ulos miten tahtoo. Minulla on ihosairaus, jonka takia kasvojeni iho ei kestä aurinkoa.
- Saatanan_Palvaaja
Minä pidän verhoja aina kiinni, koska pelaan tietokoneella päivät ja palvon saatana yöt. En tosin tee mitään laittomuuksia, mutta käyttäydyn hyvin epäilyttävästi aina naapurien nähden, enkä paljoa juttele kenellekkään, hyvä jos joka kerta edes moikkaan.
Isännöitsijä ramppasi alkuun joka toinen kuukausi katselemassa asunnossa ja totesikin kerran että "naapurit on huolestunu kun ei sua ole näkyny", johon totesin vain että niin kauan kun ei ala raato haisemaan ja kerään postit, niin naapurit voi pitää huolta omista asioistaan. Isännöitsijä ymmärsi yskän, eikä ole paljoa näkynyt sen jälkeen. - näkeekö
Tiedän ainakin yhen mielialahäiriöisen,joka pitää verhot aina kiinni ja toisen juopon,jolla kans verhot aina kiinni.
- valvontaalisää
Kaltaisiasi naapuruston valvojia tulemme tarvitsemaan tulevaisuudessa paljon. Jatka vain samaa rataa niin valtio tulee palkitsemaan avokätisesti!
- VERHOTAUKI
Entä toisinpäin? 24h kesät talvet verhot AUKI ja valot päällä. Joka hiton kerta kun avasit omat verhot tai katsoit säätä ym. oli 2 ihmistä istumassa samassa asennossa ja päät suunnattuna tähän taloon. Ei ollu kiva vetää joka kerta verhot kiinni kun alkoi esim. syömään, kun 2 tuijottaa. Olivat vielä nuorehkoja, joilla luulis elämän riennot olevan menossa. Mut jos elämä kuluu samassa paikassa istumiseen ja ikkunasta tuijotteluun, niin enpä voi kun sääliä. Ainoa virike vastapäinen talo. Toi valot päällä juttu vielä ihmetyttää, että halutaanko olla näkyviä ja miksi? Vai onko pelkotiloja kun verhot aina auki ja valot päällä? Semmonen normaali "häveliäisyys" puuttuu. Onko tää samaa sarjaa kun kovaan ääneen julkisilla paikoilla asioitaan koilottavat, että kaikki vaan itsestä näkyville-juttu?
- yksisyy
Tietokoneen ruutu heijastaa, ja päivällä välillä pidän verhoja kiinni.
- itanimullik
Ei hyvää päivää.... lukekaapa nyt ihmiset noita teidän kommentteja ja asiaa johon te kommentoitte. Tuleeko tyhmä olo? Mites ne lampaat sanokaan....?
- meollaankaikkipölöjä
On sitä näköjään sullakin aikaa/viitseliäisyyttä kommentoida tyhmiin juttuihin..vastaus kysymykseesi: mää mää sanoo lammas ;)
- viuhahtelijaerakko
taidat olla Itsensäpaljastelija?vähintään yhtä outoa kuin naapurillasikin!
- On-olemassa
avoimia ihmisiä ja vähemmän avoimia. Jotkut tykkäävät kirkkaasta valosta ja heitä ei häiritse pitää edes valoja päällä ja verhoja auki, vaikka naapurit kokoajan näkisivät sisään. Ei se verhojen kiinni pitäminen välttämättä tarkoita, että asunnossa tapahtuisi jotakin outoa. Kyse voi olla myös laiskuudesta, että ei jakseta vain edes takaisin vedellä verhoja, niin silloin pääsee helpommalla, kun pitää ne kokoajan kiinni.
- pussijauho
Nyt sinun on heti tehtävä jauhopussi ratsia sille naapurillesi. Sitähän sinä kysyit, että onko puhtaat jauhot pussissa.
- Kyylän_inhoaja1
Heh itsellänikin on verhot aina kiinni asunnossa, juurikin sen takia kun vastapäätä asuu joku kyylääjä joka katselee 24/7 toisten asuntoihin !
Eikä paista aurinko tvhen tai näyttöön kun verhot on kiinni. Aurinkoa saa ulkona käydessä. - Rauhakotonain
Minulla on puolittain auki sälekaihtimet mutta siten ettei vastapäätä olevat naapurit näe sisälle kun en tykkää kyyläämisestä. kyylääminen ja aiheeton ilmoittelu on lisäksi kotirauhan rikkomista ja siitä voi vaatia korvausta oikeusteitse vahingon ja harmin tuottamisesta.
- Kjihihhih
Khih, se toi kyttäily ei khjihih ole vähenemässä.
- WaldemarHagert
Kyllä minäkin pitäisin verhot jatkuvasti kiinni jos tietäisin että vastapäätä asuva naapuri jatkuvasti kyttäisi tekemisiäni...ts. olet nk. kyylä ! (en tiedä oletko säälittävä sellainen mutta hanki jotain tekemistä itsellesi niin et kerkeä jatkuvasti ikkunasta kyyläämään)
- Raitis_lapseton_aviopari
Meillä on sisältäpäin KAIKKIEN VIERAILIJOIDEN nätiksi kehuma asunto. Pidämme useimmiten sälekaihtimemme kiinni, tässä erään kaupungin keskustassa sijaitsevassa asunnossa, koska emme halua UTELIAIDEN SIVULLISTEN TIRKISTELEVÄN SISÄLLE ASUNTOOMME.
Meillä ei ole lapsia. Emme roiku tupakka huulessa parvekkeellamme tai rapun pielissä, koska emme tupakoi. Käytämme niukasti alkoholia; mieheni ei ollenkaan. Joten meitä ei näy pihalla humalassa toikkaroimassa tai nurmikoille virtsaamassa.
MITÄÄN VARSINAISTA SALATTAVAA EI SIIS OLE. Olemme vain kuoleman kyllästyneitä mm. yläkerran kaljaa kittaavaan YH-ÄIJÄÄN, joka täysin häpeämättömästi toljottaa asuntoomme sisään, mikäli sälekaihtimet ovat auki. Sama pitkätukkainen kuvatus kurkki avoimen autotallimme ovista kesällä sisään, niin että oli kävellä roskakatoksen ovea päin! TÄLLAISTEN SAIRAALLOISEN UTELIAIDEN KYYLÄJIEN TULISI KESKITTYÄ OMAAN ELÄMÄÄN EIKÄ PYRKIÄ VÄKISIN JA LUVATTA KURKKIMAAN TOISTEN IHMISTEN ASUNTOIHIN SISÄÄN! - kirkasvaloallergia
Joskus täytyy olla huolissaan naapureistakin, ainakin jos heitä tai ainakin yksineläviä ei näy liikenteessä, ei valoja tai ääniä, kun joskus on jopa, oliko se peräti 5v. ihminen ollut kuolleena kotonaan. Kerrostaloissa tietty haju tulee aiemmin käytävään, jolloin siihen voi pyytää talon-/huoltomiestä tai isännöitsijää tarkistamaan asiaa.
Nykyään kun maksut menevät automaattisesti tililtä, niin kauan kuin rahaa riittää.
Palkansaajia tämä ei tietenkään koske, koska palkka ei tule, ellei ole töissä, mutta eläke tulee automaattisesti, kunnes on ilmoitettu ihmisen kuolleen.
Eli jos verhot on kiinni ja ihmistä ei näy kuukausiin, niin sitten alkaisin vasta ihmetellä, mutta ei se ihmettely näillä sivuilla mitaan auta.
Tässä tapauksessa hei ei kaiketi ole kuolleet, kun ulkona liikkuvat, ellei sitten haamuina liiku.
Tiedän muutaman valoallergisen/sähköallergisen, joka myös ei kestä auringonvaloa ja yhden luonnonvalolle allergisen, jonka täytyy ulos mennä vain yöllä ja silloinkin iho piilotettuna. Eli syitä voi olla monia verhojen aina kiinnipitämiseen.
Siitä huolimatta hyvää kevättä kaikille.- Takaikkuna
Ap tässä taas...Kiitos asiallisesti kommentista. En siis kyttäile naapuriani "sälekaihtimien" välistä, vaan elän ihan normaalia perheellisen ja työssäkäyvän ihmisen elämää. Olin vain tapaturman takia pitkään sairaslomalla ja näin naapuritalon ukon usein pihalla kännipäissään ördäämässä, jolloin myös näin mihin asuntoon hän meni ja kiinnitin asiaa huomiota. Hän onkin perheestä ainoa, jota näkee useammin ulkosalla (ja aina känässä), siksi huolestuin mitä vaimolle ja lapselle (tai lapsille) kuuluu. Mutta samaan aikaan mietin, että olenkohan itse jotenkin sairaalloisen kiinnostunut muiden asioista (puoliso sanoi näin) ja olen tosiaan oppinut läksyni näistä palauteviesteistä:). Onneksi en ole enää sairaana, enkä ehdi enää kyylätä kun ukko pissii meidän pihalle ja potkiskelee postilaatikoita ohikulkiessaan:D.
- yleinenepänormaali
Sori, en jaksanut lukea muita vastauksia, koska tunutivat olevan epäasiallisia. On totta, että jatkuva verhojen kiinni pitäminen ei ole NORMAALIA, mutta se ei tarkoita, että naapurillasi ei olisi niitä puhtaita jauhoja... USEAMMIN syy suljettujen verhojen takana asumisessa on mielenterveysongelma, johon tuo naapurisi alkoholinkäyttökin tuntuisi viittaavan. Oma Exäni oli sellainen ja tunnen muitakin. Esim syvä masennus tai skitsofrenia saavat joillakin aikaan ssen, että haluaa olla pois toisten näköpiiristä. Juoppohulluus (delirium) on sairaus, jossa usein nähdään 'pikku-ukkoja" ja yritetään suojautua niiltä. Ja se näky on niillä niin todellinen, ettei järkipuheet auta, vaikka vieressä olisi monta ihmistä ja kaikki vakuuttaisivat, etteivät näe niitä. Yhdellä ystävälläni taas on fyysinen sairaus, jossa hän ei kestä kirkasta valoa, mutta sellainen on hiukan harvinaissempaa.
- hoikkaerkki
Kenellä nyt ei tulisi mielenterveysongelmia jos joutuu asumaan kerrostalossa? Kunnolliset ihmiset eivät asu neukkukuutiossa eikä missään rivarinpäädyssä.
Kun kaltaisenne roskaväki joka käy litlissä kaupassa nappiverkkarit jalassa, on lopputulos selvä. Teidän aika ja se olematon energia kuluu naapureiden kyttäämiseen, eikä esimerkiksi työn hakemiseen ja saamiseen. Kerrostaloissa asuu pääsääntöisesti valkoista roskaväkeä. Ugh!
- WMWM
............. juuri kuin valkohai saalistaa ajallaan ja iskee vesikatto - välikatto tilaan vesikatto/välikatto ilmeinen Kansallinen tirkistelyt 2015 MM NSA tyyppinen EU miedompi ja viehkeämpi, kansalainen viha kihisee vanhempien rikollisten poliisin ja virka ajalla ristiritaisessa tilassa vesikatto-välikatto, ilmi NSA:lle.
- syytämäkin
Netti tekee yksinäiseksi, kerrottiin uutisissa tänään ja koskee kaikkia ikäluokkia. Myös netin takia, pitää olla verhot kiinni päivällä,muuten ei näe ruudulta hyvin.
- Get_a_life_bitch
AP:lle ... Ne tietää sun kyttäävän heidän elämää. Joten tekevät viisaasti etteivät anna sinulle edes pienintäkään iloa siitä, että sattuisit näkemään ikkunasta sisälle. Hanki oma elämä, harrasta jotain älä hengaile sälekaihtimiesi takana kyttäämässä muiden elämistä, jooko?
- gtrdd
Ei se ole kyttäämistä, jos on huolissaan naapurin lapsesta. Se on oikein tehty ja niin pitäisi jokaisen tehdä. Ap on huolissaan tilanteesta. Kyllä ihmisten pitää seurailla toistenkin elämää eikä vain tuijottaa omaa napaansa. Niin on aina ollut että myös naapureiden elämää seuraillaan, se on välittämistä. Ap toimii hienosti, toisin kuin te itsekkäät ja ilkeät ihmiset. Mitä sinä täällä haukut toisia. Ja kyttäät itsekin toisten tekemisiä, nyt ap:n.
- ettänäinmeillä_
Meilläpäin "välittäminen" on sitä, että mummot kyselee naapureiden asioita toisilta(ei asianomaiselta) ja levittää puutaheinää eteenpäin...
- aaropahyvinkin
gtrdd kirjoitti:
Ei se ole kyttäämistä, jos on huolissaan naapurin lapsesta. Se on oikein tehty ja niin pitäisi jokaisen tehdä. Ap on huolissaan tilanteesta. Kyllä ihmisten pitää seurailla toistenkin elämää eikä vain tuijottaa omaa napaansa. Niin on aina ollut että myös naapureiden elämää seuraillaan, se on välittämistä. Ap toimii hienosti, toisin kuin te itsekkäät ja ilkeät ihmiset. Mitä sinä täällä haukut toisia. Ja kyttäät itsekin toisten tekemisiä, nyt ap:n.
Mitä mieltä olet - pitäisikö minun viimein sotkeentua naapurin mummon kaljanjuontiin? Valittaa kuulemma että on niin köyhä ettei ole varaa syödä...tosin selvisi kauttarantain että se on kitannut kaljaa salaa jo liki 30 vuoden ajan. Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä ku olen niin HUOLISSANI tässä? Ja ennenkaikkea se mummo pitää ikkunaverhoja aina kiinni !!!! Mitähän siellä oikein tapahtuu jne...
- voihvoi
gtrdd kirjoitti:
Ei se ole kyttäämistä, jos on huolissaan naapurin lapsesta. Se on oikein tehty ja niin pitäisi jokaisen tehdä. Ap on huolissaan tilanteesta. Kyllä ihmisten pitää seurailla toistenkin elämää eikä vain tuijottaa omaa napaansa. Niin on aina ollut että myös naapureiden elämää seuraillaan, se on välittämistä. Ap toimii hienosti, toisin kuin te itsekkäät ja ilkeät ihmiset. Mitä sinä täällä haukut toisia. Ja kyttäät itsekin toisten tekemisiä, nyt ap:n.
Mikäli hän kuulisi huutamista ja näkee väkivaltaa, niin tietenkin siitä pitääkin ilmoittaa. Mutta verhojen kiinni pitäminen ei kerro mistään mitään. Itse pidän verhoja kiinni käytännössä koko ajan, koska en halua muiden tuijottelevan sisälle. Jos haluan valoa, lähden ulos asunnosta ja kokonaan pois pihapiiristä. Se, mitä naapurit minusta ajattelee ei kiinnosta minua pätkän vertaa. Jos joku kyselee siitä, että miksi pidän verhoja kiinni, totean vain, että mitä v****a se sinulle kuuluu. En piittaa siitäkään, kuka minun naapurissa asuu muutenkaan. Nimi on ehkä mukava tietää, mutta ei silläkään suurempaa merkitystä ole. Työ (tai työttömyys), parisuhteet jne ovat yksityisasioita, joita ei tarvitse tietää, ellei kyseessä ole rikollinen toiminta..,
- voihvoi
Lisäys äskeiseen... Itse asiassa en tiedä nykyäänkään naapureideni nimeä tai mitään muutakaan heistä, ainoastaan tiedän miltä he näyttävät.
- tarkk
voihvoi kirjoitti:
Mikäli hän kuulisi huutamista ja näkee väkivaltaa, niin tietenkin siitä pitääkin ilmoittaa. Mutta verhojen kiinni pitäminen ei kerro mistään mitään. Itse pidän verhoja kiinni käytännössä koko ajan, koska en halua muiden tuijottelevan sisälle. Jos haluan valoa, lähden ulos asunnosta ja kokonaan pois pihapiiristä. Se, mitä naapurit minusta ajattelee ei kiinnosta minua pätkän vertaa. Jos joku kyselee siitä, että miksi pidän verhoja kiinni, totean vain, että mitä v****a se sinulle kuuluu. En piittaa siitäkään, kuka minun naapurissa asuu muutenkaan. Nimi on ehkä mukava tietää, mutta ei silläkään suurempaa merkitystä ole. Työ (tai työttömyys), parisuhteet jne ovat yksityisasioita, joita ei tarvitse tietää, ellei kyseessä ole rikollinen toiminta..,
Ihminen voi olla sidottuna tai huumattuna eikä voi apua pyytää,siksi on tärkeää että naapurit ja lähiseutu ovat varpaillaan jos jotain paljastuisi,parempi olla liian aktiivinen kuin välinpitämätönverhot voisi olla läpinäkyviä että nähtäisiin että laittomuuksiin ei syyllistytä.kaikkea hyvää.:)
- Kipeitäkommentteja
Onko teistä kukaan koskaan miettinyt, miksi katse häiritsee?
- jyh
varmaan siksi, koska on olemassa ap:n kaltaisia pahantahtoisia kyttääjiä.
- Myösvilkassilmäinen
En löydä aloituksesta pahantahtoisuutta? Huolen esim. lapsista ymmärrän paremmin kuin hyvin. Onko kaikilla muilla joku ymmärtämisen vaje? Toiset ihmiset näkevät ja pistävät asioita merkille sen kummemmin kyyläämättä.
- tunkion_kunkku
Niinpä niin... jokainen saa elää niinkuin tahtoo - pitipä verhoja kiinni tai ei...
- stupidkupid
Kaikkinainen integroitumisen yritys on osoittautunut olennaisen turhaksi.
- avaruusalusjemmassa
siellä assuu uffomiehiä ja akkoja....sellasia vihreitä marsilaisia jolla on iso ja epämuodostunut pää isoine silminee..........eikun hei........te olettekin niitä uffoja kun kyyläätte meitä maan asukkeja ja toimiamme!!
- hidden1
Entäs ne ei halua vieraiden ihmisten näkevän sisälle?
Voihan joku murtovaraskin tehdä taustatyötä ja etsiä sopivia kohteita.
Jos ei nää sisälle, ei tiedä onko mitään vietävää ja ei ole niin kiinnostava kohde. - lakitietoa
Suomen laissa, pykälässä 6532 sanotaan: Verhojen pitäminen kiinni on rikos, josta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuuden vuoden vankeuteen. Verhoja saa kuitenkin pitää kiinni tilapäisesti, mikäli verhoja käyttää kyttääjä, joka kyttää verhojen välistä naapurien toimintaa.
- fghyy
Selvitä ap että tapahtuuko siellä verhojen takana jotain pahaa vai ei.
Itse pidän verhoja edessä koska en halua naapureiden näkevän sisälle ja haluan muutenkin omaa rauhaa.- Takaikkuna
Ap tässä taas...Siis mielestäni siinä, että pitää useimmiten verhoja kiinni, ei ole mitään pahaa. Eikä siinäkään, vaikka pitäisi koko ajan! Tuntuu, että useimmat kommentoijat ottivat kysymykseni henkilökohtaisena loukkauksena, mistä olen hyvin pahoillani. Kysymys oli siis siitä, että pitäisikö minun huolestua, kun perheen ainoa ulkona näkyvä jäsen on kännissä riehuva ukko. Pahoitteluni kaikille typerästä kysymyksestäni, tästedes en edes vilkaise naapurin taloon päin. Ja hankin itsekin paksummat verhot:D. Enkä siis voi lähteä selvittämään asiaa, koska minun täytyy pitää huolta vain omista asioistani:P
- big_shame
Muut perheenjäsenet luultavimmin häpeävät känniläistään etteivät näyttäydy julkisesti. Hyvin yleistä...ihan normi juttu
- hyvääyötäkaikille
Mistä täällä kohistaan? Näköjään 7-lehden tyylillä :)
- ulkonaliikkumiskieltoko
Mitäpä tosta pohtimaan muuta kuin lastensuojeluilmoitus sisään. Olet siten tehnyt velvollisuutesi täysjärkisenä välittävänä lähimmäisenä.
Ei vaikuta normaalin terveen perheen normaalilta elämältä. Oletko nähnyt vaimoa ja lasta kaupassa, pihalla tms.? Käykö nainen töissä, lapsi koulussa?
Pelkkä epäilyksen herääminen lastensuojelun piiriin kuuluvasta asiasta riittää. Ei tarvita näyttöä eikä ole mikään häpeä tehdä turha ilmoitus. Mieluummin kymmenen turhaa ilmoitusta viranomaisille kuin yksi aiheellinen ilmoitus joka jää tekemättä pelon, laiskuuden tai varovaisuuden takia.- ttfdbfg
Jos minusta tulisi turha ilmoitus ja joutuisin siksi pulaan, tekisin kaikkeni tuhotakseni ilmoituksen tekijän elämän. Jos hän kerran leimaa minut syyttä suotta, niin minulla on oikeus samaan.
- kollektiivinen_omatunto
Tämä kommentti kuvaa loistavasti keskiverto-S24-kommentoijan sielunelämää.
Lastensuojelu kun käy paikalla ja toteaa kaiken olevan kunnossa, mikäpä sen mukavampaa tarkastuksen kohteen kannalta.
Kuinka moni lapsi ja nuori päivittäin rukoilee että EDES JOKU auttaisi päihteiden ja henkisen/ruumiillisen väkivallan armoilla elävää alaikäistä. Mutta kukaan ei välitä tai katsoo pois sopivasti, lähiösuomalaiseen junttityyliin.
Katsos kun sen syrjäytyneen sinkku-minäminän on vaikea edes ymmärtää mistä aloituksessa oltiin huolissaan.
- ERKKIVAAN
TÄSSÄ HUOMAA HYVIN NAEKKUKUUTIO-ASUKKAAT VERRATTUNA KUNNOLLISIIN OMAKOTIASUJIIN.
JOS OLET VALKOISTA ROSKAVÄKEÄ (MÄÄRITTELY MYÖHEMMIN) TAI KUNNON IHMINEN, ON SILLÄ VISSI ERO.
WHITE TRASH, ELI VALKOINEN ROSKAVÄKI ASUU POITSILASSA TAI HEVOSHAASSA, KÄY KAUPASSA LIDLISSÄ. SIELTÄKIN VAIN TARJOUSTUOTTEET. NAPPIVERKKARIT JALASSA, OSTETTU VIIPURIN TORILTA, VALINTATALON PARKKIPAIKKA KOKOONTUMISEEN, APARIPÄIVÄNÄ NAKATAPPI ON SOSKUN RAHOJEN KÄYTTÖKOHDE.
KAIKKI ROSKAVÄKI ASUU KERROSTALOISSA, VARSINKIN RIEKONTIELLÄ, MARJARINTEESSA JA MUISSA KAUPUNGIN, LUE SOSKUN KÄMPISSÄ.
JA MUKAVINTA TÄSSÄ KAIKESSA ON SE, ETTÄ VARONMAKSAJAT MAKSAA KOKO LYSTIN, NIIN KUSENPOLTTAMAT VERKKARIT KUIN SOSKUKALJAT.
IHANAA POITSILA IHANAA. JA IHANAA KERROSTALO-PUMMIT IHANAA - voipiollataiei
Saattaa olla että on jotain outoa ja saattaa olla että ei ole. Meillä mies pitää aina kaikki verhot kiinni siis aina, minä mielelläni päästäisin valoa sisään, mutta miestä ahdistaa että ihmiset muka näkee kadulta sisälle...
Hmm olisipa ihmisillä aivot. Jos olisi he pitäisivät kaikki asiansaominaan, eikä puuttuisi turhaan kenenkään muiden asioihin :) Vasikat ja muut sontaeläimet erilukunsa tietty, menee hiukan alemmaksi vielä uteliaista naapureista ...Ja tietty kateus on yks wau.. ..Ja asuppa esim alimmassa kerroksessa oma piha ja kaikkee oujee, mut jumalauta menee pihatie vierestä, eli ei todellakaan omaa rauhaa !!!!!! Kun olisi se metsä tms puisto edes, mutta ei kun aina joku helv kävelytie, ja siin ramppaa jengii . . ei ei se on VAAN PAKKO PITÄÄ ne verhot edessä ja asua kuin BUNKKERISSA ... hmm Mut kaikille mukavaa aikaa silti... heiii
- 1hoitaja
En lukenut koko ketjua, mutta itse joudun silmien häikäisyn takia pitämään myös rullaverhot kiinni. Kaihit leikattu viimesyksynä, jolloin häikäistyminen pahentui.
- migreeninkiduttama
Oletko ajatellut ,että naapurisi on huomannut sun kyttäävän?Kaikki ei siedä auringon paistettakaan(migreeni)..kesät voi olla yhtä helvettiä migreenipotilaalle.Alkoholia sa vanhemmat myös nauttia,mutta voimakS humalatila ei lasten näköselle.
- kelpaa-katsoakkin
ei kyylä ole sitten huomannut sitä pientä pistettä joka välähtelee tosin heikosti. on se kamerasta hauska katsella kyylän epätoivoista kuikuilua. varsinkin kun jättää parvekkeen oven auki niin silloin jo kytätään kiikarin kanssa jos vaikka meirän akka vilauttas. pienellä ärsytyksellä olemme saaneet 4 tuntia kyyläytettyä. kyllä nää videot ylen ohjelmat voittaa täälä me istutaan vieraiden kanssa ja katsotaan videota verhot tiukasti kiinni. taidan esittää yhtiökokouksessakin hieman faktaa
- KunnanPsykiatri
Kyse on mielisairaista työttömistä. He kuuluisivat suljetulle.
- 11121
Kuka kustantaa suljetunosaston?
- konnapuolue-kok
Kyse on mielisairaista kokoomuslaisista. He kuuluisivat suljetulle.
- konnapuolue-kok
Kuka kustantaa suljetunosaston?
nää törkypuolueen sikamaiset rikkaat!
- hersy
No ompa ongelma,ehditkö elää itse ollenkaan?Meillä päin kutsutaan naapurit/saan kutsun kahveille silloin tällöin ja kesällä pidetään ainakin kerran lähinaapurien kanssa piknik vuorotellen,ja autetaan kun apua tervitaan,(auton lainaus) (lapsien katsominen)yn .muuta kuulostaa täällä kirjoittavien useimpien maailma pieneltä,jos ahdistaa ihmiset ja kateus on niin suurta,eikun erämaahan sadan kilometrin päähän toisesta asumuksesta johan helpottaa:)
- lopetasekyyläys
Varmaan pitää verhoja kiinni siks kun ovat tajunneet, että vastapäisessä talossa asuu, joku outo kyylä, joka tarkkailee heitä herkeämättä.
- IitaMiina
No haloo kerrostalokyttääjä, hanki oma elämä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- verhot_kiinni_laita
Verhoja käytetään häikäisyn estämiseen ja kesällä estämään asunnon kuumeneminen.
Atk-nörtit teippaa kerrostalon ikkunaan foliota, että auringon kuumottava valo & lämpö peilautuu pois päin.
Esim. sydänvikaisella, kesällä verhot kiinni auringon puolelta. Helpottaa tuskaista oloa.- anna.toisten.elää.rauhas
Muita syitä mm. migreeni ja kotiteatterin videotykki, josta katsotaan urheilua 24/7.
- omaa
Meilläkin on ikkuna verhot kiinni johtuu siitä et aamulla kun herään olen vähillä vaatteilla enkä halua naapurien katselevan sit kun päivällä aurinko paistaa huoneessa lämpö nousee ja yleensäkkin pidän ikkunoita jotka ovat sellaiseen päin auki ettei naapurit nää kyylätä mitä syömme tai teemme koti on paikka jossa voimme olla vaik alasti jos siltä tuntuu ikkunat vaan nykyään tehty et suora näköyhteys naapuriin mua ei naapurien tekemiset pätkääkään kiinnosta mut en myöskään halua et naapurit vahtailevat mitä minä teen ei siinä mitään rikollista ole jos haluaa yksityisyyttä elämäänsä
- asdasdasdasdasdasd
Meilläkin verhot kiinni 24/7. Ei halua muiden nimenomaan kyyläilevän sisälle ja usein kuljen ilman vaatteita, varsinkin kesällä kun on kuuma. Kesällä muutenkin ERITYISESTI verhot kiinni, koska aurinko paistaa just tähän koko päivän. Lämpöä ilman verhoja tulisi liki 40 astetta.
Talvella taas on pimeää ja kun pidät valoja sisällä päällä, niin olet kuin näyteikkunassa. Kaikki näkyy ulos tuolloin. - kekejooseppi
En ihmettele että on verhot jatkuvasti kiinni kun joku kyttää naapurista. Itelläki on keittiön ikkuna kohti sisäpihaa ja siinä verhot kiinni koska jatkuvasti on joku kuikuilemassa pihalla tai ikkunassa että mitä sitä meillä touhutaan keittiössä. Mut tuohan se sisältöä tyhjään elämään kun naapureita kattelee ja seurailee..
- oktalo_kyttääjä
Otat vahtivan ja hälyttävän ISON kOIRAN joka heti ilmoittaa KUULUVASTI , jos naapurissa on pientäkin liikettä tai ääntä.
Sillä tavoin KYTTÄYS toimii 100% varmasti.
Eihän sen nyt ole laitaa, jos joudut olemaan koko päivän tyhjän panttina ikkunassa ja esimerkiksi naapuri käy työssä tai muutoin pitää asuntoa tyhjillään. - miepä
Hyvä jos oikeisiin ongelmiin puututaan,mutta turha kyttäys pois.Itse en jaksa talon juoruakkoja
kuunella kun kyttäävät kaikkia asukkaita.Eläkkeellä on aikaa
puhua sontaa ja päivystää ikkunassa
tai parvekkeella.Toivottavasti minusta ei tule samanla
ista eläkeläistä joskus.Tai turhautunutta kyttäävää kotiäitiä. - hklhklhlhlkj
Meilläkin on keittiön verhot aika usein kiinni. Naapurit kulkee tuosta ohi ja katsoo suoraan sisälle. Samoin teen itsekin vaistomaisesti ja katselen naapureiden tiskivuoria. Ja syy miksi en aina halua, että joku katsoo sisälle on se, että meilläkin on joskus tosi sekaista (2 pientä lasta) ja tietysti illan tullen haluan laittaa verhot kiinni ja itse kuljen välillä pelkissä alushousuissa ja paidassa täällä. Meillä tosin on vaan tuo keittiön verho kiinni ja asutaan siis rivitalossa. Olohuoneen kautta kuka vaan näkee sisälle, mutta naapuri on siellä sen verran kaukana ja puita välissä, ettei haittaa. Aina kun aurinko paistaa, avaan verhot. Talvella ei oikeen ole vaikutusta onko verhot auki vai ei. Meillä on sitäpaitsi valkoiset verhot, joista tulee valo läpikin. Mitään sälekaihtimia ei ole.
Yleensä siivoan kerran päivässä keittiön sotkut ja avaan verhot. Joskus saattaa unohtua. Tykkään kyllä katsella ulos ikkunasta kun olen syömässä. - PuhtaatJauhot
Voihan olla jauhoissa monenmoista. Kitkerää ohdaketta ja saviheinää. Kenties toisenlaisia jauhojakin.
Mitä jos teet tuttavuutta naapurisi naiseen ja kyselet hieman kuulumisia. Tee vaikka tikusta asiaa että pääset lähietäisyydelle. Ehkä se siitä selviää jos noin huolestuttaa. - Furry
Kussee ittekki ja paskantaaki sinne pihalle ja hoiperteleeki vielä niin kyl se siit sitte demokratisoituu.
Aloittaj voi panna furrypuvun päällensä takahalkiolla ja haistatella pyllyään pylly ojossa sitten siellä raitilla. - tavallinenkansalainen
ottaa kupoliin jo sen verran nuo kerrostalo kyttääjät, että olen alkanut tekemään muistiinpanoja kaikista kyttääjistä tässä talossa...muutaman vuoden jo kirjoittanut kaikki huomioni, siltä varalta, että joku tulee suoraan sanomaan jotain. voinpahan pistää samalla mitalla takas!! ;)
- gjköänjgf
Mutta nythän kyttäät itsekin.
- tavallinenkansalainen
mutta, en samalla tavalla ku ne!
- priva
Itse opiskelen oppisopimuksella yksityietsiväksi ja opinto ohjelmaan kuuluu "ympäristön havainnointia"ja ihan mielenkiintoista puuhaa,tosin jotkut asukkaat kummastelevat suurennuslasia,kerron harrastavani kasvien keräilyä.täydellinen peitetarina.
- Helpposelvittää
Tekeydy tuhoeläintarkastajaksi ja pyydä heitä näyttämään jauhopussinsa.
- NeTulevat
Naapurisi kuuluu NIIHIN!!
- tavallinenkansalainen
niin, sitä olen vähän epäillytkin, että ne kuuluvat NIIHIN....Kipaisen suoraan kysymään!
- hoikkaerkki
Naapurin pussit ja jauhot on naapurin omia. Voi vittu mitä ongelmia teillä kerrostalopummeilla on!
Miksi ette tuotakin energiaa käytä työn tekemiseen? Ylipäätään kerrostaloissa asuminen on perverssin hommaa, okei, sosku maksa vuokran, mutta silti.
Kerrostalot on alunalkaen tarkoitettu maahanmuuttajille ja mustalaisille, ei kantaväestön "kodeiksi". Miksi loisitte betonikuutioissa ettekä mene töihin?
Luottakaa minuun, työnteko ja oman elämän maksaminen on paljon kivempaa! Tietysti olisi vielä kivempaa jos ei tarvisi manneja ja muita loisia elättää;)
Ei tarvi kuunnella poliisin sireeneitä kaikki yöt, ei tarvi valittaa vessanpöntön vetämisestä ym. Ja pääsee rauhassa lähtemään töihin kun ei kukaan somali tai mustalainen yritä ryöstää sinua omalla pihalla?
Se on omakotiasumisen paras puoli, voit tehdä mitä haluat, ei tarvi pummien juttuja kuunnella.- kytätä
Sopivasti kyyläys on mukavaa ja hyödyllistä.
- lissuh
kerrostalossa ei tarvitse lämmittää eikä tehdä lumitöitä. Ja pummit voi asua myös omakotitalossa.
Missä ne poliisit sireeneitä soittaa ?
entäs mistä lähtien sosku on maksanut omistusasunnossa maksavien vastikkeet ja lainat ?
Missä on määritelty kenelle asunnot on tarkoitettu ?
Miten kerrostaloasujasta tulee automaattisesti pummi asuntomuodosta johtuen ?
Näihin kun ensin alkajaisiksi kehität vastauksen.
Nyt ne lääkkeet !!!
- Puppeliza
Ne on aikoinaan huomanneet että "kyyläät" heitä jonka jälkeen myös minä pitäisin verhot kiinni-aina.
- priva
Kyllä jauhot ja pussukat ,tölkit ym.säilytysastiat täytyy tarkastaa huolellisesti ja dokumentoiden että on aineistoa myöhempiä vaiheita seurata.
- eiaurinkolle
Jos joku aurinkoa haluaa menköön ulos ottamaan.
Auringon säde ei kuulu sisätiloihin. Hankkikaa sälekaihtimet estämään kuumuus sekä suora auringon säde sisätiloihin.
Aurinko pilaa teidän tapetit, muovit, kasetti, lp, cd/dvd kokoelmanne, verkokuviot vaalenevat ym ym. Puurakenteiden värit muuttuvat auringossa, ym ym. Estäkää suora auringonsäteen pääsy sisätiloihin. Laki jo sen kieltää pykälä €254328766. - tupajum_i
Miettikääs nyt aikuiset ihmiset vähän näitä kommenttejanne.
Onpa mielestäni outoa sakkia täälä palstoilla sekä kysyjien, että vastaajien puolella.
Oletteko kuulleet sellaisesta asiasta kuin yksityisyyden suoja. On ihan valtakunnan lailla suojattu oikeus vaikka miten sulkea oma elämänsä muiden katseilta ja puuttumiselta.
Ihmisellä on oikeus omassa kodissaan ilman mitään selittelyjä olla verhot auki tai kiinni, alasti tai vähissä vaatteissa, humalassa tai ruudun ääressä ilman, että kenenkään tarvitsee siitä nokkaansa koputtaa. Kaikki ihmiset eivät ole sosiaalisia ja halua seurustella naapereidensa kanssa. Ei kenenkään tarvitse omassa kodissaan omia tekemisiä tai tekemättä jättämisiä kenellekään ulkopuoliselle perustella.
Kyllä niin tälläinen pikkusieluinen elämänmeno ottaa otsalohkoon.- kunnonkansalainen
Olet mielestäni väärässä. Mielestäni ihmisten pitää pitää verhot auki päivällä, jotta naapurit huomaisivat, että kaikki on ok. Selvittäisiin monilta huhuilta ja väärinkäsityksiltä.
- kunnonkansalainen
Mitä siitäkin tulisi, jos täällä kaikki eläisivät kuin siat pellossa, eikä kukaan välittäisi naapurin tunteista ja ajatuksista???
- kunnonkansalainen
Olen taloyhtiön kokouksessa puhunut, että naapurit alkaisivat pitämään yhteyttä toisiinsa ja tutustuisivat kaikki keskenään. Ja jos huomattaisiin jotenkin outo ihminen tässä meidän yhteisössä, niin alettaisiin tarkkailemaan hänen liikkeitään, tietysti asianomistajan luvalla. Se jo karsisi kaiken maailman hiipparit ja taivaanrannan maalarit poies tästä meidän pilvilinnasta. Katsotaan, että meneekö ehdotus läpi.
- kunnonkansalainen
Meidän taloyhtiössä kävi sellainen juttu viime kesänä, että alakerran nuori hulttio pariskunta oli poissa kotonta 4 arkipäivää (ti-pe) Olivat kuulemma ilmoittaneet heidän vierus naapurilleen, mutta minä en ollut tietoinen. Siellä kun ei kuulunut juttelua, niin hätäännyin ja soitin isännöitsijälle ja kysyin, että onkohan niillä kaikki hyvin. Tämä oli täysin turha puhelu, ja sen olisi voinut kyseinen pariskunta estää, vaikka ihan yksinkertaisella lapulla, kerrostalon ilmoitustaululla, johon ilmoittaa poistumisen ajankohdan ja keston. Ei luulisi olevan iso homma, näin säästyttäisiin monelta harmilta.
- juoskaa.juoruamaan
Niinhän sitä luulisi, että yksityisyyden suoja tai että kotirauhan suoja, mutta luuletteko, että se todella pidättelee näitä omaan elämäänsä kyllästyneitä kyttääjiä?
- lissuk
kunnonkansalainen kirjoitti:
Meidän taloyhtiössä kävi sellainen juttu viime kesänä, että alakerran nuori hulttio pariskunta oli poissa kotonta 4 arkipäivää (ti-pe) Olivat kuulemma ilmoittaneet heidän vierus naapurilleen, mutta minä en ollut tietoinen. Siellä kun ei kuulunut juttelua, niin hätäännyin ja soitin isännöitsijälle ja kysyin, että onkohan niillä kaikki hyvin. Tämä oli täysin turha puhelu, ja sen olisi voinut kyseinen pariskunta estää, vaikka ihan yksinkertaisella lapulla, kerrostalon ilmoitustaululla, johon ilmoittaa poistumisen ajankohdan ja keston. Ei luulisi olevan iso homma, näin säästyttäisiin monelta harmilta.
Kas kun et vielä ehdota että teippaisivat avaimensa kiinni siihen lappuun ??!
kyllä murtovarkaat kiittää kun oikein lapulla ilmoitetaan, milloin ollaan poissa.
Otapa sieltä aivoistasi esiin käsitteet kohtuus, arkijärki ja aikuisuus.
toisekseen, jos ovat mielellään itsekseen, mikseivät saisi olla ?Mitä harmia aiheuttavat jos ovat ilmoittamatta pois kotoaan ?
mä en vaan ymmärrä sun pointtias : kunnon kansalaisen takia pitää tehdä sulle poistuessa ilmoitus ettet ahdistu kun ei kuulu ääntä ?!!
Kirjastoon, uimahallille, lenkille, ystäviä tapaamaan, niin tuulettuu se yläkerta ja saa muuta ajateltavaa. - lissuh
kunnonkansalainen kirjoitti:
Olen taloyhtiön kokouksessa puhunut, että naapurit alkaisivat pitämään yhteyttä toisiinsa ja tutustuisivat kaikki keskenään. Ja jos huomattaisiin jotenkin outo ihminen tässä meidän yhteisössä, niin alettaisiin tarkkailemaan hänen liikkeitään, tietysti asianomistajan luvalla. Se jo karsisi kaiken maailman hiipparit ja taivaanrannan maalarit poies tästä meidän pilvilinnasta. Katsotaan, että meneekö ehdotus läpi.
niin kukahan olisi asianomistajana, ja millä perusteella ?
Lääkkeet ! - Blaah
kunnonkansalainen kirjoitti:
Meidän taloyhtiössä kävi sellainen juttu viime kesänä, että alakerran nuori hulttio pariskunta oli poissa kotonta 4 arkipäivää (ti-pe) Olivat kuulemma ilmoittaneet heidän vierus naapurilleen, mutta minä en ollut tietoinen. Siellä kun ei kuulunut juttelua, niin hätäännyin ja soitin isännöitsijälle ja kysyin, että onkohan niillä kaikki hyvin. Tämä oli täysin turha puhelu, ja sen olisi voinut kyseinen pariskunta estää, vaikka ihan yksinkertaisella lapulla, kerrostalon ilmoitustaululla, johon ilmoittaa poistumisen ajankohdan ja keston. Ei luulisi olevan iso homma, näin säästyttäisiin monelta harmilta.
Kenenkäs mittapuulla olet tuominnut tämän alakerran pariskunnan hulttioiksi? Löysääppä nutturaasi ja mieti omaa salakuunteluasi, se saatetaan rinnastaa jopa kotirauhan rikkomiseksi. Entäs kun et huomaa muita asukkaita kytätessäsi sitä lappua siellä ilmoitustaululla. Mihin vedetään raja jotta olisit tyytyväinen? viedäänkö lappu kenties lähikaupalle ? tai vaikka satamiin odottelemaan itäeuroopan maiden kierrättäjiä? Helpointa varmaan olisi perustaa nettiin jonkinlainen "Asunto tyhjillään sivusto, niin turhat romut saataisiin kiertoon köyhille rikollisille.
- Yksityiselämää
Kyllä verhojaan kiinni saa pitää, ja syitäkin siihen löytyy, esim sairaudet. Itse kärsin "liiasta valosta" niin että suora auringon valo vaikeuttaa elämääni suuresti. Enkä muutenkaan nauti jatkuvasta esillä olosta, kiitos laistesi kyylääjien. Lapsen hyvinvoinnista voit esittää huolesi Lastensuojelulle.
- superkyttä
Itse pidän verhoja aina kiinni, koska naapurin ikkunat ovat heti vastapäätä. Istun paljon koneella, joka on ikkunan edessä. Haluan keskittyä tekemisiini, enkä naapurin kyttäävään perheeseen :D Verhot ovat siksi siis aina 24/7 kiinni. En ole kiinnostunut seuraamaan naapurini elämää, kiitos.
- semenijo
Jos sinä istut koneella, ei naapurillasi liene paljon katsottavaa, ainakaan tuntitolkulla. Ja sinähän katsot konetta etkä naapuria, vai?????? Miksi se sitten häiritsee????
Vai onko sinulla niin paha hajataitto että toinen silmä katsoo konetta ja toinen kyttää naapuria????
Jos vaiva häiritsee, leikkauta hajataittosi. Yksi mahdollisuus on myös että naapurisi paheksuu sinun jatkuvaa kyttäämistä ja ennenpitkää valittaa siitä jonnekin tai ainakin purkaa pahaa oloaan täällä. Hän voi kokea sinut kyttääjäksi
Mutta sitähän me ei tiedetä. Voit olla sekä kyttääjä että kytätty samanaikaisesti.
Jos sinulla on muuten hyvä elämä, ei sinun tarvitse edes kantaa huolta tuollaisesta.
Live and let live!!!! - bääbää
semenijo kirjoitti:

Live and let live!!!!IDIOOTTI
- ikkunassa247
Varmasti on puhtaat jauhot, ehkä vähän jatkettua... siellä varmaan myydään tai käytetään HUUMEITA.
soitappa heti poliisit ja jää odottamaan kun alamaailman torpeedo tulee perimään sinulta "aiheuttamaasi vahinkoa" kauppatavaran menetyksestä.
kai sinä kunnon " huolehtivana" kansalaisena otat vastuun tekemisistäsi jos työnnät lusikkasi toisen soppaan.
Tai voi olla että joku kyttää naapuriasi ja siksi hän pitää verhoja ikkunassa 247...25 - hohhohhohhoijaa
En viitsinyt lukea koko ketjua läpi mutta ne mitä luin olivat pääsääntöisesti asiattomia. Kyllä meidän kuuluu pitää silmät auki mitä lähistössä tapahtuu. Ei se ole kyttäämistä välttämättä, vaan välittämistä kanssaihmisistä. Kyttääjiä mahtuu maailmaan mutta tuskinpa ne tänne kirjoittelevat. Heille riittää tirkistely.
Takaikkuna kertoo vain aidosta huolesta mitä suljettujen ovien ja verhojen takana voi tapahtua. Eihän meillä edes kadulla pysähdytä vaikka olisi silmien edessä apua tarvitseva. Puhutaan parastaikaa mitä tapahtui Erika-tyttöselle. Kukaan ei huomannut mitään. Miettikää, mitä se lapsiparka oli joutunut kokemaan ennen kuolemaansa. Kyllä saa välittää ja täytyisikin välittää!- Vanhaneiti2
Puhut asiaa! SINUNKIN NAAPURI VOI OLLA SEURAAVA RIKOLLINEN!
- Supolev
Joo, naapuri voi olla vaikka TERRORISTI, se pitää ilmiantaa STAS... eiku SUPOLLE.
- alujattijo
Vanhaneiti2 kirjoitti:
Puhut asiaa! SINUNKIN NAAPURI VOI OLLA SEURAAVA RIKOLLINEN!
Tämän palstan asialliset kommentit menevät ihan turhaan. Asiallisten on turha tulla tänne.Täällä psykiatriset tapaukset purkavat vain huonoa oloaan. Pitäisi sittenkin palauttaa ne 21000 mielisairaalapaikkaa, jotka suljettiin menneinä vuosikymmeninä. Mutta sitähän ei tehdä. Joten meillä on nämä hullut aina keskuudessamme.
- jhah
Valittaisitko sittenkin jos verhoja ei ois ollenkaa ????
- loppustalkkaamiselle
Suomi on täynnä stalkkaajia, jotka tirkistelee muiden asioita ja levittelee niitä netissä ja facebookissa.
http://indietarget.blogspot.fi/2014/09/mita-on-gang-stalking-eli.html- yksityisyys
Auttaisiko asiaa, että paljastaisi nämä sivustot missä tuota ilmenee? Tulostakaa tai kopioikaa kohteille kirjoittelut, jotta ilmiö saadaan loppumaan.
- pimennyssverho
Mul on verhot aina päällä, koska en siedä valoa.
- Järki_selitys
Vihamiehiä helposti saa riitaantumalla ja pelivelkoja pelaamalla velanperijöitä peräänsä. Niitä on sitten helpompi piiloitella kun jatkuvasti tapella niiden kanssa.
- tuhotaan
Meillä on aina keittiön ja makuuhuoneen verhot kiinni koska muuten vastapäisestä talosta näkisi meille suoraan sisään. Lisäksi koska mieheni tekee lähinnä yövuoroa töissä ja näin ollen nukkuu päivisin niin makuuhuoneen ikkunaan on teipattu foliot jotta huoneesta saadaan pilkkopimeä ( mieheni ei pysty muuten nukkumaan ). Puolisen vuotta sitten ovemme taakse ilmestyi kolme poliisia kyselemään koska joku oli ilmoittanut poliisille, että verhomme ovat aina kiinni ja makuuhuoneen ikkunassa on foliot. Kutsuin poliisit sisään katsomaan mitä meillä on. Vittuunnuin sen verran asiasta, että jos joskus saan ilmoittajan kiinni niin tulen tuhoamaan hänen elämänsä totaalisesti.
- nukurauhassa
Etkö voisi ajatella niin että on hyvä kun joku välittää. Eihän tämä ko henkilö pahaa tarkoittanut. Olisit varmaankin kiitollinen jos olisit todella tarvinnut apua ja joku olisi välittänyt niin paljon että olisi hälyyttänyt virkavallan katsomaan.
Tällä kertaa apua ei tarvittu. Hyvä niin. Joskus se apu tulee vasta kun mädännyt ruumis haisee rappukäytävään.
Miksi aina ollaan niin hel....n negatiivisia. - päivä-nukkuja
minullakin on jatkuva yö työ nukun folio ikkunassa. silti minulla on hyvä ystävä piiri ja sukulaiset. mitä vittua se sulle kuuluu olenko kuollut vai en mua ei ainakaan kiinnosta sun elämäsi pätkääkään. et ole yhtään sen parempi vaikka kuinka kyttäät ja soittelet poliisia herättelemään. ei ne tunnetut kyylät ole taloyhtiössä kovin pidettyjä vaikka niin tunnut luulevan.hanki elämä mene vaikka bingoon mutta jätä muut rauhaan.
- VerhotOltavaKiinni
"Olla vamppyyri"
-Lainaus: Ketonen & Myllyrinne - pienetmurheet
me asutaan myös rivarissa josta suora näköyhteys naapuritaloihin ja aloittaja arvaapa mitä, jokaisella naapurilla sekä meillä on rullaverhot alhaalla/valoverhot edessä aamusta iltaan.. ulkoa kun on joka suunnalta näköyhteydet kun joku kävelee ohitse.. ei ole kivaa jos tuntemattomat kurkkii ikkunoista sisään. Mutta tervetuloa kyyläämään mitä täälläkin kaikkien näiden suljettujen ovien takana tapahtuu.. saattaisit ehkä pettyä kun on niin tavallista elämää ;D
- Omakotia
Pihsn puolen ikkunat ovat aina kiinni koska se on makuuhuoneen puoli. Minä jäin miettimään, miksi tarkkailet naapuriasi noin? Jotain tapahtunut itsellesi joskus? Jututa naapuriasi ja pyydä kahville. Kaikki eivät nauti katsomisesta,
- Tunnenaapurisi
Nykyään kun rakennetaan tolleen...näköyhteydellä naapuriin joskus jopa ääniä saattaa kuuluu naapurista..oikohan syynä rahanahneus ei rakennetaan talot nykysin noin?
Et hiljasetkin ei tunnetut naapurit pääsee häiriköimään..
Ei kai sieltä kuulu outoja ääniä ja tuu hajua? - ahistaa
Minäkin pidän verhoja kiinni kun sinä tuijotat omituisen kauan päivät pitkät meille päin ;) Ei ole kivaa.
- porukka-kasaan
kyylääjät vois ottaa jauho pussinsa ja muuttaa vaikka kemi järvelle siellä kun on kymmenkunta tyhjää kerros taloa. niihin voisi saneerata jopa lasi lattiat jolloin kyyläys onnistuisi 100% sisä puhelin järjestelmän voisi myös asentaa tiedon kulun nopeuttajaksi. teillä saman henkisillä olisi varmaan hauska ja turvallinen olo. pian perustamaan a.s. kyylän kota o.y. asukas valinnassa pitää kuitenkin olla hyvin tarkkana kaikien pitää olla hyvin vihkiytyneitä kyyliä ja toisten asioihin puuttuvia. mitä siitä tulis jos porukkaan eksyis joku normaali omaa elämäänsä elävä. muutto apuakin saatte varmaan nykyisiltä naapureiltanne tosi halvalla.
- frfrfrfrfrfr
Heh, toi oli hyvä...Lasi lattiat :) Miksei samantien koko talo lasista, niin ohikulkijat varmistuisivat myös, että talon asukkailla on kaikilla puhtaat jauhot pussissa.
- naapurinasosiopaatti
Gs-rotta ainakin on täysin rajaton elukka ja olio. Jengivainoamista harrastava rotta ei ymmärrä täysin rajattomana sosiopaattina, että naapurin sälekaihtimet eivät mitenkää kuulu hänelle. Gs-rotta ei ymmärrä, missä menee raja. Gang stalking rotan värväämät kätyrit vahtivat kohteensa verhoja ja ikkunoita, ollenkaan kertaakaan miettimättä, missä asennossa omat verhonsa ovat.
Gs-rotalla on taustalla jotain traumoja, ei normaali ihminen ala värvätä asuinaluetta aloittajan tapaan jonkun ihmisen verhojen kimppuun.
Millainen on ihminen, jolle ei ole kotona opetettu että toisen koti on hänen yksityisaluetta, ei sinne kuikuilla, ja joka alkaa toisen kotirauhaa rikkoa tuollaisen psykopaatin kätyrinä?
Jotain rajattomuutta on joillakin asuinalueilla. Esim. Keski-Suomessa on ilmeisesti normaalia, että lapsilaumat saavat kiusata muita ihmisiä, vaikka vanhuksia. - tepa11
Hieno kun olet huolissasi.kun kuulet näet epäilyttäväpää.
- auta
Sinä voit tehdä lastensuojeluilmoituksen, kun tiedät nimen ja osoitteen. Voi tehdä naapurina anonyymin ls-ilmoituksen.
- muista-merkki
eikö voisi ottaa valta kunnallista tapaa käyttöön. kun kyylä on huomioitu näytetään paljasta persettä kyyläkin tuntee itsensä tarpeelliseksi ja voi bongaus vihkoonsa tehdä merkinnän merkinnöitä voi sitten vertailla muiden kukka hattu tätien kanssa mulla on jo 15 persettä ja 3 poliisi hälytystä. tosin turhia. aletaan siis näyttämään persettä niin mailma pelastuu ja kaikilla on hyvä mieli.
- Erakko-Hullu
Tuohon en sano mitään, mutta annan vertailukohteena sen, että viereisessä talossa olevaan ylimmäiseen ikkunaan joku nainen eräs ilta sojotti taskulampulla aikansa ja meni sisään pääovesta. Antoiko merkin asukkaalle että "täältä tullaan"? En tiedä miksi, mutta olen sen verran vainoharhainen että ajattelin hetken siellä olevan jotain outoa toimintaa.
Tupakalla käyn 5 minsan välein partsilla eikä siinä kämpässä ole toimintaa juurikaan...huomaa sen kyyläämättäkin kun on silmät päässä. Olen tarkkaavainen ja rekisteröin enemmän kuin ulkonäköni antaa ymmärtää.
Vai keksiikö joku syyn miksi pimeään kämppään suuntaillaan taskulampulla ennen kuin mennään sisään taloon? Eihän kämpässä valoja ollut, ja tuskin se sieltä maantasolta näkee kolmanteen kerrokseen asuntoon sisään mitä siellä on tai onko ketään kotona.
Ihmiset on perverssejä tänä päivänä, so am I, so am I!- holmes_vaan_ei_sherlok
Se nainen meni sinne asuntoon panemaan jotain ukkoa, tietysti mieheltään salaa, ei käyttänyt kännykkää siksi valomerkki :)
- Nuda_veritas
Olin itse pitkälti toistakymmentä vuotta jatkuvassa yötyössä!
Kun aamulla töistä tultuani, halusin edes hetken valvoa ja pitää verhoja auki, ja sitten nukkumaan käydessäni vetää ne eteen, estämään valon pääsyn sisälle, untani häiritsemästä, ei se sopinutkaan muille naapureilleni!
Asuin vieläpä pahaksi onnekseni aivan maatasolla!
Ikkunoitani tultiin joka ikinen päivä hakkaamaan ja huudeltiin että olen aivan sairas ihminen kun vedän keskellä päivää verhot eteen!
Siksi aloin jatkuvasti pitämään verhoja edessä ja muutaman kuukauden jälkeen minut jätettiin rauhaan!
Minulla oli jatkuva yötyö, mutta mitä vuorotöissä käyvät ihmiset saavatkaan kokea?!
Tiedän sen omasta kokemuksestani, sekä mitä sain kuulla työtovereiltani!
Ei ole herkkua yötyöläisellä!
Kuinka on mahdollista, ettei kukaan ymmärrä, että kuinka moni ihminen tekee öisin töitä, nukkuen sitten päivällä?!
Ajatelkaa!
Kuka valvoo öisin?!
Poliisi, palokunta, sairaalahenkilökunta, rekkakuskit, taksi, specialservicearbetare, as I was, jne. osv.
Pientä ymmärtämystä meitä yötyöntekijöitä kohtaan please!
(onko liikaa vaadittu?)
Meitä on paljon!!!!!!!!!!!!!!!
Sinun omissa pusseissasi on vain pelkkää paskaa, senkin aivoinvaliidi!
Älä soita meille yöllä, jos haluat ambulanssin, palokunnan, taksin, tai yhtään mitään palvelusta yöaikaan!
Olet valmis vaatimaan meiltä PALVELUKSIA YÖLLÄ, muttet salli meidän nukkuvan päivällä, yötyömme jälkeen?!?
Suksi kuule saatana suolle! Sulla ei taida järki pelata?! Kuka auttaa Sinua yöllä? Naapurisi! Naapurisi, josta levittelet paskapuheita, häiriten tahallasi hänen päiväuntansa, hänen yötyönsä jälkeen!
HÄPEÄ IHMINEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Muttei kukaan, et sinäkään vitun paskapää saatanan paskapusseinesi, jää yöaikaan tärkeitä palveluita vaille!
ANNA MEIDÄN PERKELE KUULE NUKKUA PÄIVÄLLÄ!!!!!!!!!!!!!!
meidän pitää kuule valvoa öisin!!!!!!!!!!!!!
Ymmärsitkö nyt kuule paskapää puhtaine pusseinesi, vai pitääkö sulle oikein piirtää???????
ANNA KUULE KILTTI-PIENI MEIDÄN NUKKUA PÄIVISIN, JAKSAAKSEMME SITTEN TEHDÄ TÖITÄ ÖISIN!!!!!!!!!!- Nuda_veritas
Olin JATKUVASSA yötyössä, lähes parikymmentä vuotta! Muutin parempaan ympäristöön, kerroin naapureilleni yötyöstäni, sekä päivisistä unen tarpeistani! Ymmärsivät, pitäen pienempää ääntä päivisin!
Luin juttusi kokonaan!
Mene juttelemaan naapurisi kanssa!
Pyydä jotain rohkeampaa naapuriasi tekemään, jos et itse siihen rohkene!
Jos levität perättömiä juttuja tuosta naapuristasi, ottamatta tarkempaa sevää hänestä, niin älä sitten sairastu, tee tulipaloa, houkuttele murtovarkaita, tai mitään muuta vastaavaa, KESKELLÄ YÖTÄ!!!!!!!!!
Kukaan naapurisi EI SAA pitää verhoja ikkunoidensa edessä, tai nukkua, keskellä kirkasta, aurinkoista päivää!!
Ethän sinäkään niin tee, niin miksi silloin muutkaan??
Voihan Vittu!!!!!!!!!!!!!!
OTA SIITÄ NAAPURISTASI SELVÄÄ, JO TÄNÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!
Mene ja kysy häneltä, miksi käyttäytyy niin loukkaavasti sinua kohtaan, pitämällä verhoja ikkunoiden edessä keskellä päivää!
Se on todella loukkaavaa, SINUA KOHTAAN!!!!!!!!!!!!!!!
TEE POLIISI-ILMOITUS, JOS EPÄILET JOTAIN LAIN VASTAISTA TAPAHTUVAN, äläkä raukka kuule jatka tuollaista juoruakkailuasi!!!!!
- tohtori06
hanki elämä ja peilistä löytyy vastaus ongelmiisi
- MikäTeitäVaivaa
Oha se hirveää jos pitää verhoja kiinni ja että ukko kuseksii pihalle.. foliohatut päähä ja lähimpää pöpilää vaa
- lissuh
Kaupasta vaan paksumpaa foliota rullallinen, helpottaa eksistentiaalikriisiä kummasti.
Huom: muista ottaa pois päästä kun vastaat puhelimeen, muuten saatat saada puheluun mukaan myös NSA:n ;DD
Naapuri kun näkee sun foliorullasi, saattaa tulla nälkäiseksi ja pidätte yhteiset grillitalkoot, niin siitähän se yhteinen ilo alkaa...
Kunhan yritän lähestyä rakentavasti tätä brobleemia.. :)- lissuh
ai juu, unohdin ihan: kuseskelijalle pitää kertoa, että pihalla vierailee ajoittain häijy irtokoira, joten nakkia ei kannata kaivella esille pihamaalla ollessa...
Tosin siihen tarvitaan sitten sitä silmätysten oloa, jonka ymmärtäisin olevan aika iso ongelma koko keississä.
- qaswedfr
älkää minusta välittäkö, jätän vain tämän tänne harmittomasti lojumaan
http://bit.ly/1LTOeOD - kukintavallaan
Meillä on verhot kiinni juuri siksi, ettei naapurit näe suoraan ikkunasta sisälle. Joskus pidämme auki, mutta useimmiten on kiinni.
- Kiikarit-jokaiselle
Toi sun käytös on kunnioitettavaa, naapurien tekemisiä tulee valvoa.
Parvekkeen ove raolla pito meinaa sitä että, he polttavat asunnossa huumeainetta.
Jos verhot ovat aina edessä, he todennäköisesti kasvattavat huumetta. - Ylläpidolle
Tässä ketjussa on aloittaja itse vastannut itselleen monelta näkökannalta, on ehkä kaksisuuntainen mielialahäiriö tai jotain. Ap on tuo lääkkeet-huutelija lissuh, sekä semenijo sekä Nuda_veritas ainakin ynnä moni muu.
- sairasko
Todella hienoa, että näillä palstoilla pyörii näitä psykiatreja, jotka pystyvät diagnosoimaan noinkin nopeasti...Yleensä vaaditaan varmaankin aika pitkä seuranta-aika yms. diagnoosiin. Kerro mikä psykiatrinen sairaus mulla on?
- omaelämäeimuiden
Juu,lopeta se naapureiden kyylääminen.Saattaa juurikin siitä johtua,että verhot on aina kii,ovat huomanneet sut ;)
- hankiomaelämä
Meilläkin on jatkuvasti parin ikkunan edessä rullaverho. Syynä siihen on se, että naapuritalossa sattuu asumaan pari kyylää, joilla ei ole omaa elämää.
- Jeesusfanitavallinen
Mun seinänaapurit, nuori! pari kattoo vastapäisen ikkunan kautta mitä mä puuhaan!? Laitoin porraskäytävään lapun, etten ymmärrä miksei heillä ole mitään muuta tekemistä, ja että usein kyttääjät ovat yksinäisiä. Kielsivät koko ongelman, tänään viimeks; sama homma, kun tuuletin iltasella ja valot oli päällä. Aluks suutuin tosi paljon, mutta ilmeisesti on niin ettei heillä ole kovin paljon älyä, eli säälin heitä.
Tässä talossa myös yksi nainen tuli kattoon mitä pesukoneessa pesen! Silloin meni hermot en vastannut mitään, katsoin vaan vihaisesti. Mutta häntäkin säälin.
Mutta laitoin rukouspyynnön patmos.fi/ esirukoukseen. Hyväntahtoiset ihmiset on ihania!
t:lasisen lapsuuden viettäny= alkoholistiperheen lapsi. Kukaan ei auttanut meitö. Vaikka isäni heitti mut rappuun, jossa jouduin viettämään yön kunolin 12. Ei mitään muuta syytä ku et isälläni oli stressi.Onneks löysin Jeesuksen niin olen voinu antaa anteeksi. Tiedän jo etukäteen millaisia kommenteja täänkin tulee, mut ei sitä tiedä vaikka kaikki löytäis Jeesuksen! ja saman ilon ku mulla. Sille pesukonenaiselle kerroin Jeesuksesta, ei enää ole tullut. :) Minulla ei ole enää mitään häntä vastaan, toivottavasti hänelläkään ei minua vastaan.Nauroin äsken ääneen näille jutuille, silmät vuoti nauramisesta, olipa upeaa. Naapuripari alkoi jotain kovaäänisesti keskustelemaan mun naurettua jonkun aikaa. TOIVOTTAVASTI omia asioitaan eikä kommentointia MUN ELÄMÄSTÄ.
- makeeta
naapuri ei halua että heille näkyy sisälle.josko kuljeskelee nakuna,ja sinä onneton kyttäisit niitä koko ajan.minulla oli parempi tuuri naapuritalon misu tuli parvekkeelle nakuna tupakille oi mikä onni kohtasi minua
- kuolema_naapurikytille
En ole avannut vuosiin verhoja, eikä minulla ole edes pimeän pelkoa.
Aika jännää, kun en tiennyt, että tämmöisiä ihmisiä on olemassa, jotka miettii naapurin verhoja. On varmaan omakin toiminta aiheuttanut monille mielipahaa, kun he eivät näe mitä puuhailen kotona. - blonditonhuoria
Onko naapurillani puhtaita siemeniä pusseissa?
- Aippati
Voi teitä raukat, että viitsitte ja jaksatte...?
- satusetätätityyli
Ap kuulostaa satuilevalta ripulipaskalta ja kalervo työvoimavirkailijalta:
26.9.2014 18:030 Pitkään työttömänä ollut Tero oli 28-vuotias, valmistunut aikaisemmin tradenomiksi 24-vuotiaana, mutta ei ollut saanut koskaan koulutusta vastaavia töitä.
Tero oli tehnyt muutaman lyhyen työpätkän raksalla, kaupan kassalla, ja sitten apupoikana varustamolla. Taas tuli pitkä työttömyysjakso ja jostakin syystä mitään työtä ei oikein tahtonut löytyä. Työkkärissä huomattiin pian Teron olevan ns. "vaikeasti työllistettävä tapaus" ja Tero siirrettiinkin pian työvoiman palvelukeskukseen, jossa hänellä oli mahdollisuus saada pitkäaikaistyöttömien ongelmiin perehtyneiden erikoisasiantuntijoiden apua.
TYP:issä Tero tapasi työvoimaneuvojia, joiden kanssa päätettiin, että Tero ohjattaisiin kuntouttavaan työtoimintaan. Se olisi ollut työkoneiden pesua painepesurilla ynnä muuta työtä, jossa Tero olisi oppinut ahkeruutta ja työelämän perusteita.
Mutta Terolla oli kiero loispummityöttömän luonne. Hän halusi mielummin pelata kotona pleikkaria ja runkata sen sijaan, että olisi mennyt kuntouttavaan työtoimintaan ja tehnyt töitä. Kun tuli aika pistää nimikirjoitus työnhakusuunnitelmaan, Tero sähähti työvoimaneuvojalle: "minähän en mihinkään orjatyöhön mene". Tero lähti virastolta ovet paukkuen.
Päättäväinen virkailija näki, että kyseessä oli ns. "työtön lusmu", ja hän pistikin e-mailin KELA:an, jotta nämä lähestyisivät Teroa omilla kirjeillään. KELA lähetti Terolle kirjeen, jossa ilmoitettiin, että työttömyyskorvauksen maksu loppuu.
Vasta nyt Tero tajusi, että tuli tehtyä virhe. Tero meni paniikkiin. Terolla oli velkoja. Asunto menisi. Hän soitti hätääntyneenä TYPiin ja pyysi saada tavata työvoimaneuvojaa. Virkailija ilmoitti, että yleensä hän ei tällaisiin pyyntöihin suostu, mutta jos Tero osoittaa nöyryyttä, niin ehkäpä tämän kerran.
Sovittuna ajankohtana Tero meni taas TYPiin, ja sanoi työvoimavirkailijalle:
"antakaa anteeksi, haluan sittenkin osallistua kuntouttavaan työtoimintaan"
Virkailija mietti pitkään ja sanoi sitten vakaasti:
"olen päättänyt antaa sinulle karenssin lisäksi muutaman muun mahdollisuuden."
"Minkä mahdollisuuden?", kysyi Tero.
Virkailija asetti verkkaisesti pöydälle kolme esinettä:
1) saunakauha (jossa puinen kahva),
2) puinen hillosurvin, ja
3) puinen viestikapula.
Hän sanoi "Karenssin lisäksi sinä voit valita näistä kolmesta pöydällä olevasta esineestä yhden. Tai sitten valitse karenssi, jos mikään näistä vaihtoehdoista ei miellytä."
Virkailija käski myös Teron vetää housut kinttuun ja mennä polvilleen lattialle ja kumartua eteenpäin. Tällä kertaa Teron ei parannut kiukutella. Tero teki työtä käskettyä, sillä nyt ei ollut varaa ottaa rangaistuskarenssia. Tero ajatteli, ettei voinut mitenkään ottaa karenssia, joten hän totteli.
Virkailija kysyi: "Minkä esineen valitset?"
Tero oli housut kintuissa kontallaan lattialla. Hän alkoi miettimään, minkä esineen valitsisi.
Tero valitsi puisen saunakauhan. Työvoimavirkailija kuvasi videolle, kun Tero työnsi saunakauhan persereikäänsä. Myöhemmin virkailija lähetti videon kaikille työkavereilleen sähköpostin liitteenä.
PS.
Samassa virastossa on töissä erittäin hyvä tuttavani, Sirpa. Hänkin on työvoimavirkailija. Hän kertoi minulle, että oli kuullut Teron vierailun aikana viereisestä huoneesta litinää, rutinaa, huutoja ja parahduksia. Parahduksista ilmeni sekä tuskaa että nautintoa. Hän oli myös kuullut, kuinka virkailija komensi asiakasta: "ponnista!, ponnista!". Hän oli silloin vaan ajatellut jotain hörhöä siellä opastetaan ja että outoa meininkiä, mutta ei ollut mennyt katsomaan, eikä ollut reagoinut sen enempää.
Vasta kun kaksi viikkoa myöhemmin muut työvoimavirkailijat saivat videon, jossa Tero työnsi saunakauhan persereikäänsä, kaikki tajusivat, mitä oli tapahtunut. Työvoimavirkailijat saivat todella makeat naurut TYP: in kahvipöydässä, kun alkoivat puhua Teron tapauksesta. Kun Sirpa näytti minulle ja yhteisille ystävillemme tuon Terosta kuvatun videon, saimme kaikki todella makeat naurut. - hmmmmm
ripulipaskalöylykauhatyövoimavirkailijakalervo/ ap?
olen voimavara 26.9.2014 18:020 Poliisi etsii mielisairaita loispummityöttömiä, jotka ovat kieltäytyneet työntämästä löylykauhoja peräsuoliinsa työvoiman palvelukeskusten järjestämissä aktivointitoimissa.
Mielisairaat työttömät loiset ovat kieltäytyneet heidän parhaakseen tarkoitetuista aktivointitoimista useilla paikkakunnilla. Poliisi toteaa, että löylykauhan työntäminen peräsuoliin on aina pakollista pahassa syrjäytymiskierteessä oleville työttömille loisille.
Aktivointitoimista kieltäytyminen johtaa yleensä työttömien loisten työkuntoisuuden täydelliseen romahdukseen, mielenterveysongelmiin, päihdekierteeseen, rikollisuuteen ja lopulta itsemurhaan, muistuttaa poliisi.
- Tampereella pahoista mielenterveysongelmista kärsinyt työtön pummi karkasi työvoiman palvelukeskuksen ikkunasta ja loukkasi samalla pahasti jalkansa. Hänet poliisi sai nopeasti kiinni kaupungilta. Mielisairas työtön loispummi vietiin takaisin työvoiman palvelukeskukseen käsiraudoissa, jossa hän sai työntää löylykauhaa persereikäänsä poliisin valvonnassa, Tampereen poliisi toteaa.
Poliisin mukaan työttömät loiset ovat täysin ymmärrystä vailla olevia ja vaarantavat käytöksellään muiden turvallisuuden joten kansalaisten tulisi varoa lähestymästä heitä ja ottaa mahdollisemman pian yhteyttä poliisiin. - zimzalapim
Hahaha!!! No syyhän on ilmiselvä!!! Verhot on kiinni koska vastapäätä asuu ärsyttävä kyylä!!!!!
- alffa-uros
aloittajahan voisi kutsua naapurin enerkisen miehen päiväkahville .mut älkää laittako verhoja kiinni että muillakin kyylillä riittää panoraamaa ja puhuttavaa.
- apua-vaivaan
1,kk kulunut joko aloittaja on saanut mulkkua ja rauhoittunut. laita kuulumisia
- hamekangasta
apua-vaivaan kirjoitti:
1,kk kulunut joko aloittaja on saanut mulkkua ja rauhoittunut. laita kuulumisia
Ap väittää olevansa eheytynyt mulkusta, mutta ei se ole. Hamekangasta toivoo lahjaksi vaikka toistaiseksi esiintyy miehenä.
- hamekangasta
hamekangasta kirjoitti:
Ap väittää olevansa eheytynyt mulkusta, mutta ei se ole. Hamekangasta toivoo lahjaksi vaikka toistaiseksi esiintyy miehenä.
En tiedä onko rauhoittunut, kun siis väittää olevansa eheytynyt niin ei se rauhoitu ennnen kuin myöntää itselleen totuuden itsestään.
- XXXXY
Syy olet sinä KYYLÄ !
- pakkoollapuhtaat
Onko naapurillani puhtaat housut jalassa?
- ei-huoli
kyylä akalla kyllä märkänä ja tuoksuu voimakkaasti kun sais apua vaivaansa
- mklnjkhvuuy
viimeisä ääniä puuttuu
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039