Mihin uuden taistelutavan ja puolustuksemme sitten pitäisi varautua?
Suomella ei sotilaallisesti ole eikä tule olemaan muuta vihollista kuin Venäjä. Uhkana on nähdäkseni nopeasti alkava, korkeassa valmiudessa jo rauhan aikana olevien maajoukkojen hyökkäys, jota tukee voimakas tykistö ja ilma-ase, sekä laajamittainen erikoisjoukkojen operointi syvällä Suomen maaperällä. Korkeassa valmiudessa on Venäjällä jopa kymmeniä prikaateja ja "korkeassa valmiudessa" tarkoittaa, että joukot kykenevät ryhtymään taistelutehtäviin jopa parin tunnin kuluessa käskyn saapumisesta...rauhan aikanakin! Aivan Suomen lähialueilla tälläisiä prikaateja on 4-6 kappaletta. Venäjän kyky suorittaa kybersodankäyntiä tai strategista iskua on toki olemassa, eikä niitä tule lainkaan väheksyä. Oletettavaa on, että mikäli Venäjä ei saavuta haluamiaan tavoitteita poliittisesti tai kybersodankäynnillä painostamalla, se turvautuu nimenomaan röykeään ja tappioista piittaamattomaan ilma- ja maahyökkäykseen korkeassa valmiudessa olevien joukkojensa avulla. Maahyökkäyksen ensimmäistä vaihetta seuraa todennäköisesti toinen, laajemmin joukoin suoritettava massamainen hyökkäys, mikäli ensimmäinen vaihe ei ole johtanut haluttuun tulokseen.
Venäjän armeijan operatiiviset maajoukot koostuvat pääasiassa moottoroiduista jalkaväkiprikaateista ja panssariprikaateista. Yhdessä moottoroidussa jalkaväkiprikaatissakin on enemmän panssarivaunuja (yli 40kpl) ja rynnäkköpanssarivaunuja (yli 120kpl) kuin yhdessäkään suomalaisessa prikaatissa tai taisteluosastossa. Venäjällä on myös runsaasti erittäin korkeatasoisia maahanlaskujoukkoja, mm. Suomea lähellä Pihkovassa sijaitseva maahanlaskudivisioona(prikaati) ja erikoisjoukkoprikaati. Lisäksi jalkaväen tulivoima on huomattava, jalkaväellä on vakiovarusteena mm. fae-sinkoja. Kaikki maavoimien joukot ovat mekanisoituja. Joukko on siis kaikin tavoin suomalaista joukkoa tulivoimaisempi, liikkuvampi ja paremmin panssaroitu. Venäläisestä panssariprikaatista nyt puhumattakaan. Puutteita löytyy lähinnä viestintävälineistöstä, yötoimintakyvystä sekä johtamisesta.
Venäjän ilmavoimilla on käytössään runsaasti rynnäkkölentokoneita sekä taisteluhelikoptereita, mutta niiden yötoimintakyky on vielä osin puutteellinen sekä täsmäaseiden määrä rajallinen. Yhteistoiminta maavoimien kanssa ei myöskään toimi kunnolla, joten käytännön tehokkuus kärsii. Pulaa on myös uudenaikaisesta kalustosta ylipäätään, joten Venäjä joutuisi keskittämään miltei kaikki nykyaikaiset lentokoneensa Suomea vastaan voidakseen vastata Hornettien tulivoimaan ja turvaamaan ilmatilan herruuden itselleen. Lisäksi ilmoitse tapahtuva tiedustelu ontuu pahasti ja nykyaikaisten lennokkien käytössä on ilmennyt suuria ongelmia. Tilanne on koko ajan kuitenkin parantumassa ja oletettavasti kuluvan 10-15 vuoden kuluessa ongelmat on ainakin osittain kyetty ratkaisemaan.
Mitkä näinollen ovat uuden taistelutavan haasteet Venäjän joukkoja vastaan ja miten niihin tulisi vastata?
Nopeasti tehtävä hyökkäys on todella suuri uhka, koska Suomella ei ole sen enempää hajautettua liikekannallepanojärjestelmää (mallia kylmän sodan aikainen Ruotsi), kodinturvajoukkoja (mallia Viro) kuin suurta ammatti- tai valmiussotilaiden määrääkään. Parit maavoimien nyrkit, valmiusprikaatimme, voidaan runnoa ohjus- ja erikoisjoukkojen hyökkäyksin toimintakyvyttömiksi varuskuntiinsa. Vaikka liikekannallepano ehdittäisiin käskeä ja varusmiehistä koostuvat joukot siirtää asemiin, päävoimien liikekannallepano ja etenkin parveilun vaatimien useiden tuliasemien, suunnitelmien ja varastojen rakentaminen vie liian paljon aikaa. Hyvällä tuurilla toki valmiusprikaatimme ehtivät toimimaan ja ainakin hidastamaan venäläisten ensimmäisen aallon hyökkäystä sen verran, että muu osa puolustusta ehditään laittaa kuntoon. Siinä vaiheessa tosin vastassa ehtii jo olemaan huomattavasti suurempi määrä venäläisiä joukkojakin.
http://markusjansson.blogspot.fi/2013/03/parveilustako-pelastus-maavoimien.html
Suomella ei sotilaallisesti ole eikä tule olemaan muuta vihollista kuin Venäjä. Uhkana on nähdäkseni nopeasti alkava, korkeassa valmiudessa jo rauhan aikana olevien maajoukkojen hyökkäys, jota tukee voimakas tykistö ja ilma-ase, sekä laajamittainen erikoisjoukkojen operointi syvällä Suomen maaperällä. Korkeassa valmiudessa on Venäjällä jopa kymmeniä prikaateja ja "korkeassa valmiudessa" tarkoittaa, että joukot kykenevät ryhtymään taistelutehtäviin jopa parin tunnin kuluessa käskyn saapumisesta...rauhan aikanakin! Aivan Suomen lähialueilla tälläisiä prikaateja on 4-6 kappaletta. Venäjän kyky suorittaa kybersodankäyntiä tai strategista iskua on toki olemassa, eikä niitä tule lainkaan väheksyä. Oletettavaa on, että mikäli Venäjä ei saavuta haluamiaan tavoitteita poliittisesti tai kybersodankäynnillä painostamalla, se turvautuu nimenomaan röykeään ja tappioista piittaamattomaan ilma- ja maahyökkäykseen korkeassa valmiudessa olevien joukkojensa avulla. Maahyökkäyksen ensimmäistä vaihetta seuraa todennäköisesti toinen, laajemmin joukoin suoritettava massamainen hyökkäys, mikäli ensimmäinen vaihe ei ole johtanut haluttuun tulokseen.
Venäjän armeijan operatiiviset maajoukot koostuvat pääasiassa moottoroiduista jalkaväkiprikaateista ja panssariprikaateista. Yhdessä moottoroidussa jalkaväkiprikaatissakin on enemmän panssarivaunuja (yli 40kpl) ja rynnäkköpanssarivaunuja (yli 120kpl) kuin yhdessäkään suomalaisessa prikaatissa tai taisteluosastossa. Venäjällä on myös runsaasti erittäin korkeatasoisia maahanlaskujoukkoja, mm. Suomea lähellä Pihkovassa sijaitseva maahanlaskudivisioona(prikaati) ja erikoisjoukkoprikaati. Lisäksi jalkaväen tulivoima on huomattava, jalkaväellä on vakiovarusteena mm. fae-sinkoja. Kaikki maavoimien joukot ovat mekanisoituja. Joukko on siis kaikin tavoin suomalaista joukkoa tulivoimaisempi, liikkuvampi ja paremmin panssaroitu. Venäläisestä panssariprikaatista nyt puhumattakaan. Puutteita löytyy lähinnä viestintävälineistöstä, yötoimintakyvystä sekä johtamisesta.
Venäjän ilmavoimilla on käytössään runsaasti rynnäkkölentokoneita sekä taisteluhelikoptereita, mutta niiden yötoimintakyky on vielä osin puutteellinen sekä täsmäaseiden määrä rajallinen. Yhteistoiminta maavoimien kanssa ei myöskään toimi kunnolla, joten käytännön tehokkuus kärsii. Pulaa on myös uudenaikaisesta kalustosta ylipäätään, joten Venäjä joutuisi keskittämään miltei kaikki nykyaikaiset lentokoneensa Suomea vastaan voidakseen vastata Hornettien tulivoimaan ja turvaamaan ilmatilan herruuden itselleen. Lisäksi ilmoitse tapahtuva tiedustelu ontuu pahasti ja nykyaikaisten lennokkien käytössä on ilmennyt suuria ongelmia. Tilanne on koko ajan kuitenkin parantumassa ja oletettavasti kuluvan 10-15 vuoden kuluessa ongelmat on ainakin osittain kyetty ratkaisemaan.
Mitkä näinollen ovat uuden taistelutavan haasteet Venäjän joukkoja vastaan ja miten niihin tulisi vastata?
Nopeasti tehtävä hyökkäys on todella suuri uhka, koska Suomella ei ole sen enempää hajautettua liikekannallepanojärjestelmää (mallia kylmän sodan aikainen Ruotsi), kodinturvajoukkoja (mallia Viro) kuin suurta ammatti- tai valmiussotilaiden määrääkään. Parit maavoimien nyrkit, valmiusprikaatimme, voidaan runnoa ohjus- ja erikoisjoukkojen hyökkäyksin toimintakyvyttömiksi varuskuntiinsa. Vaikka liikekannallepano ehdittäisiin käskeä ja varusmiehistä koostuvat joukot siirtää asemiin, päävoimien liikekannallepano ja etenkin parveilun vaatimien useiden tuliasemien, suunnitelmien ja varastojen rakentaminen vie liian paljon aikaa. Hyvällä tuurilla toki valmiusprikaatimme ehtivät toimimaan ja ainakin hidastamaan venäläisten ensimmäisen aallon hyökkäystä sen verran, että muu osa puolustusta ehditään laittaa kuntoon. Siinä vaiheessa tosin vastassa ehtii jo olemaan huomattavasti suurempi määrä venäläisiä joukkojakin.
http://markusjansson.blogspot.fi/2013/03/parveilustako-pelastus-maavoimien.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.