Moikka! (Pahoittelut myös kahdesta alueesta, kun en tajunnut luoda aiempaa aihetta tähän maatalous-metsätieteellisen omaan aiheeseen.)
En löytänyt vielä täältä aihetta, jossa olisi käsitelty tämän kevään maatalous-metsätieteellisen yliopistohakua. joten ajattelin sitten luoda sellaisen. Onko täällä siis ketään muuta, kuka aikoo hakea Helsinkiin tai Joensuuhun opiskelemaan jotakin kyseisen tiedekuntaan sisältyviä aloja?
Itseäni kiinnostaa erityisesti Helsingin yliopiston talouspainotteiset aineet. Esimerkiksi metsä-, maatalous-, elintarvike-, kuluttaja- ja ympäristöekonomia vaikuttavat kaikki todella mielenkiintoisilta ja en oikeastaan osaa edes päättää, mihin niistä haluaisin ensi keväänä hakea. Miettimisen aihetta luo myös työllistyminen aloilta, sillä maa- ja metsätalouden uranäkymät eivät vaikuta kovin hohdokkailta. Toisaalta yleinen taloustilannekin on heikko, mutta tuntuu, että maa- ja metsätalouden aloilla se on erityisen heikko. Kuitenkin valoa valintaan tuo se, että esimerkiksi AMK-agrologit ovat työllistyneet kaiketi ihan hyvin, joten miksi sitten ei agronomitkin? Esimerkiksi maatalousekonomiaan pääsi viime keväänä melkein joka toinen pääsykokeeseen osallistunut sisään, joten kieltämättä pakostikin kyseenalaistaa työllistymismahdollisuudet.
Itselläni suurimpana kriteerinä alalla hakemisena on kuitenkin palo kyseisen alan pariin, Vaikka en näekään itsenäni esimerkiksi viljelijänä tai muussa ns. käytännön työssä alkutuotannon parissa, haluan vaikuttaa alalla muuta kautta ja tehdä muuta alaan sidoksissa olevaa työtä. Kuitenkin myös johtoportaan vaikuttajia tarvitaan, vaikka päätyön tekevätkin itse viljelijät suomalaisen maaseutuelinkeinojen ja ruoan tuotannon eteen.
Olen siis sellaisen ongelman parissa, että uskallanko hakea kyseiselle alalle, kun olen nyt abiturientti ja on tulossa erilaisia korkeakoulu-uudistuksia, joissa esimerkiksi toisesta korkeakoulututkinnosta ei makseta opintotukea tai toista tutkintoa opiskelemaan pääsyä vaikeutetaan. Eli, onko järkeä uskaltaa kouluttautua alalle, jossa on heikot työllisyysnäkymät, jotka eivät välttämättä ole edes sidoksissa nykyiseen lamaan.
Mutta tosiaan vapaata keskustelua nyt aiheesta. Kertokaa omia kokemuksianne hakemisesta, kriteereistä alan valintaan liittyen ja ylipäätäänkin kaikesta muusta, esimerkiksi vaikka siitä työllistymisestä, jos kiinnostusta piisaa!
Maatalous-metsätieteelliseen 2015
5
488
Vastaukset
- metsäneitoopiskelija
Minuakin kiinnostaa Helsingin maatalous- ja metsätieteellinen. Olen kiinnostunut ekonomiasta, ensisijaisesti haen kauppakorkeaan, mutta laitan kaikki mahdolliset vaihtoehdot maa- ja metsätieteellisen aineista hakuun.
Itse näen, että tulevaisuudessa mikään alan työ ei ole varmaa ja aivan hyvin maatalous- ja metsätieteellisen maisteri voi työllistyä muuallekin kuin oman aiheensa piiriin. Ja todennäköisesti valmistumisen jälkeen 5-6 vuoden jälkeen työllisyysnäkyvät ovat jälleen aivan erilaiset.
Ja toisen korkea-koulututkinnon tukien poistaminen juuri hylättiin eduskunnassa, siitä ei ainakaan tarvitse kantaa huolta. Ja vaikka opintotuki poistettaisiin, Kelasta saisi opintotukea korkeampaa toimeentulotukea..
Itse olen vähän hämilläni pääsykokeesta. Kostuuko se siis sekä monivalinnoista, että esseistä? Koulun sivut sanovat sen koostuvan liiketalouden osiosta ja taloustieteen osiosta. Ja ovatko pääsykoekirjat samat kuin edellisinä vuosina eli voiko edellisten vuosien kokeiden kysymyksiä käyttää harjoittelussa..- hillincap
"Kelasta saisi opintotukea korkeampaa toimeentulotukea.."
Ettei tule sitten joskus yllätyksenä, sanon nyt, että Kela ei maksa toimeentulotukea, ei korkeampaa eikä alempaa. Toistaiseksi toimeentulotuki haetaan kotikunnan sosiaalitoimistosta, mutta sitä myönnetään vain harvinaisissa poikkeustapauksissa yliopiston opiskelijalle. Sen varaan ei siis opiskeluaan voi perustaa. - Agronomiksi
Hei aivan mahtavaa kuulla, että myös joku muu on kiinnostunut myös taloustieteiden opiskelemisesta maatalous-metsätieteellisessä! Itseänikin kyllä tuo kauppakorkeakoulu kiinnostaa, mutta saa nähdä haenko sitten mihin. Pitäisi vaan aika pian päättää, jos tänä keväänä vielä mielii jonnekin päästä sisään. Toivotan sulle onnea hakuun ja toivotaan, että pääset sinne, minne haluat!
- pkpok
Opiskelija on täysin oikeutettu toimeentulotukeen, jos hän ei saa opintotukea ja hänellä ei ole varallisuutta. Tämä on fakta. Itse olen metsäekonomi Helsingin yliopistolta ja työllisyys on meillä parempi, kuin muilla metsätieteilijöillä, koska taloustieteen pohja antaa mahdollisuudet työllistyä myös mm. pankki- ja vakuutusalalle. Esimerkiksi metsäekologit ovat aika heikoilla työmarkkinoilla, koska julkinen sektori supistaa. Mutta voisivat asiat paremminkin olla.
Suosittelen vahvasti ottamaan selvää oman suuntautumisen työllistymisestä, ajat on kovat jo valmiiksi tuhansille valmistuneille metsänhoitajille. - etoy
Vähän myöhässä, mutta maatalous yms. ekonomit työllistyvät käytännössä samoihin tehtäviin kuin KTM:t, mutta haettaessa töihin omalle substanssialueelle jopa paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745