Olisi mukava kuulla, onko kukaan muu aikomassa hakea AMK-rakennusarkkitehdin opintoihin yhteishaussa? En ole oikein varma, mille paikkakunnalle haluan, mutta onhan se selvää, että Helsinkiin tai Tampereelle on vaikeampaa päästä kuin Ouluun tai Kuopioon. Ainakin, kun katsoin aiempia valintakoevastauksia Metropolian sivuilta, niin siellä suunnitelmat silloista olivat todella upeita. Toisaalta ihmiset varmaan hakevat useammillekin paikkakunnille, ja nekin, jotka eivät pääse opiskelemaan yliopistoon arkkitehtuuria, voivat hakea ammattikorkeakouluun, mikä voi taas heikentää mahdollisuuksia päästä sinne opiskelemaan.
Toisaalta en ole kirjoittanut fysiikkaa, kemiaa enkä biologiaa, joten omalla kohdallani en saa siten kai niistäkään pisteitä, joten on entistä vaikeampaa päästä opiskelemaan. Kaiken lisäksi olen lukenut lyhyttä matematiikkaa lukiossa( ja kirjoitankin sen tänä keväänä). Vaikka päättöarvosana todistuksessa tuleekin olemaan ysi, niin eipä silläkään taida pitkälle vielä päästä.
Muuten ala on mielenkiintoinen, enkä koe matematiikan opiskelua itse opinnoissa välttämättä ongelmana, vaikka se varmasti avainasemassa niissä onkin. Onko täällä muita hakijoita kyseisiin opintoihin tai jo kyseisellä alalla opiskelevia, jotka voisivat kertoa opiskelemisesta ja sisäänpääsemistä enemmän? Toivon vapaata keskustelua aiheesta!
Rakennusarkkitehdiksi 2015
Architecture
1
52
Vastaukset
- taavettinen
Heips! Olen ensimmäisen vuoden opiskelija ja ammattikoulun matikalla pääsin sisään. Harjoittelin vaan paljon niitä aikaisempien vuosien tekniikan pääsykokeita. Soveltuvuuskokeessa keskityin silta-tehtävässä enemmänkin sillan pystyssä pysymiseen kuin ulkonäköön (oli mielestäni jopa aika töherrys) ja olin saanut siitä ihan hyvät pisteet! Tsemppiä sinne!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272752Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?892055En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201600Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711012
- 61973
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143873Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40734