Tulipa mielenkiintoinen dokumentti telkusta. Mieleen jäi lähinnä kolme kuivaa ukkoa puhumassa siitä kuinka ei ole sääntöjä, mutta uskovainen ei tahdo tehdä sitä sun tätä. Ja sanankäänteet olivat juuri samat kuin tälläkin palstalla ollaan kuultu. Vai, että ei ole sääntöjä, hah. Homman touhun ideahan on jotain tällaista: "saa meikata ja katsoa telkkaria, mutta sitten palat tuli meressä ikuisesti. Päätä itse!" (Alle kouluikäinen tyttökin jo tiesi mihin ei uskomassa olevat joutuvat...)
Yleensäkin aika outoa, että kaikki vl:t ovat ihan itse päätyneet täsmälleen samaan kieltolistaan, ilman johtohenkilöiltä tullutta opastusta. Jotta joskopa niitä kieltoja ja määräyksiä sitten kumminkin olisi olemassa.
Yleensäkin aika outoa, että kaikki vl:t ovat ihan itse päätyneet täsmälleen samaan kieltolistaan, ilman johtohenkilöiltä tullutta opastusta. Jotta joskopa niitä kieltoja ja määräyksiä sitten kumminkin olisi olemassa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
!" (Alle kouluikäinen tyttökin jo tiesi mihin ei uskomassa olevat joutuvat...) "
Totuus satuttaa. On totta että jo lapset tietävät miten huonosti käy epäuskoiselle.
Mutta rukouksen mieli on että mahdollisimman moni saisi parannuksen armon,ettei kadotuksen vaivaan joutuisi.
hänen vaimonsahan tekii itsemurhan kun ei kestänyt moista menoa.
oppiko mies asiasta mitään? ei.
Se kun kaikki jauhavat samoja fraaseja vuodesta toiseen, jokaiseen kysymykseen on valmis vastaus.
"Usko ei ole joka miehen."
"Toivottavasti koette parannuksen."
Omaa ajattelutapaa ei ole, siihen ei kasvateta. Persoonallisuuskin taitaa puuttua. Miten voidaan puhua siitä, että lestadiolaiset(kin) poikkeavat ihmisinä toisistaan, kun kaikki kasvatetaan samalla tavalla, Jumalan pelossa, syntejä anteeksiantaen. Jeesuksen nimessä ja veressä. Päivänselvää on se, että pieni lapsi alkaa pelätä Jumalaa ja syntejä -> haluaa pysyä koko elämänsä uskossa, ettei joutuisi kadotukseen. Ja vanhemmat väittävät, että näin on hyvä. Näin päästään kaikki huutamaan hallelujaa taivaaseen?
Minua taas ärsyttä ja surettaa se, että vanhoillislestadiolaisia pidetään jotenkin jälkeenjääneinä ja tahdottomina reppanina. Arvaapa vaan paljonko tahdonvoimaa ja omaa halua tarvitaan, että nykymaailmassa saa säilytettyä oman uskonsa!
Ovatko kaltaiseni normaaliperheissä kasvaneet ja aikuisiällä omaehtoisesti uskonratkaisunsa tehneet taruolentoja joulupukin ja tonttujen kanssa samassa kerhossa? Vai olemmeko mekin vaan jotain sivistymättömiä reppania, avohoitopotilaita?
Olen pahoillani viestini sävystä, joskus vaan suututtaa (surettamisen lisäksi) kun lukee kaltaistesi ihmisten kommentteja. Voi kunpa voisit vaihtaa kanssani osia viikoksi ja palata sitten omaan elämääsi (jos enää tahtoisit)!
Ihmiset vaan puhuu, koska ovat sokeita itse,
siis uskon ulkopuolella olevat.
Sanoisin että ristiä ei kannata vaihtaa raskaampaan.
Kyllä uskallan sanoa että katuisit, jos
tekisit sellaiset vaihtokaupat josta puhuit.
1 päivä Herran esikartanoissa on enemmän
kuin tuhannen muualla.
Meitähän on moneksi täälläkin, on oppineita
ja vähemmän oppineita kuten epäuskosessa
maailmassa jne.
Rohkenethan maailmassa,
uskoasi tunnustaa.
Onhan Jeesus auttamassa,
maailmalta pilkan saat.
Näit dokumentissa kolme kuivaa ukkoa, koska dokumentin tekijä halusi luoda "Oulun koplan", eräänlaisen paavillisen tuomioistuimen, jollaisesta tällä palstalla joku (/jotkut) kirjoittaa vähän väliä (usean nimimerkin takaa). Miehet olivat ihmeissään, miksi heidät passitettiin istumaan epämukavasti ja jähmeästi oudossa ympäristössä. Katsojille haluttiin luoda mielikuvaa oudosta sisäpiirikabinetista, joka päättää vl-herätysliikkeen "säännöistä". Vaikutelmaa korostettiin alhaalta ylöspäin valitulla kuvauskulmalla ja tiukalla rajauksella. Mitäpä TV-esiintymisiin tottumattomat miehet olisivat voineet dokumentin tekijän tarkoitusperistä osata aavistaa ja tuskinpa he edes saivat nähdä otosta ennen julkaisua.
olennaista on mitä dokumentin tekijä haluaa näyttää...
Hei haloo!
Se että yhden ukon vaimo tekee itsarin ei tuossa paina mitään.
Siitäkin vielä syyllistetään edesmennyt että kuinka kehtasi jättää yhden kuivista ukoista yksinhuoltajaksi.
Keitä nämä ovat? SRK:n puheenjohtaja ja pari muutako? Kenellä heitä on tarve korostaa?
Itsemurhia tehdään jokaisen uskonnon ja katsomuksen piirissä. Monesti taustalla on monenlaisia mielenterveydellisiä ongelmia ja isoihin massoihin sisältyy aina myös henkisesti pahoinvoivia tallaajia.
Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tuskin tehdään itsemurhia enempää kuin muualla. En tunne tilastoja aiheesta, mutta missään tapauksessa en usko epämääräisiin heittoihin, joita tällä palstalla heitellään. Mikäs olisi sen helpompaa kuin heitot "viimeaikaisissa tutkimuksissa...", "tiedemiesten mukaan...", "erään tutkimuksen mukaan..." jne. yksilöimättä tutkimusta mitenkään. Kyllähän nämä nettitutkimusten luotettavuus tiedetään: aina on oma lehmä ojassa.
Tunnen yhden ent. vl:n itsemurhatapauksen elämäni aikana (dokumentin vl-äitin äiti on toinen). Ei-veeälliä (jotka eivät koskaan ole olleet veeälliä) sen sijaan tiedän monia. Tämähän ei tietenkään todista mitään: otos on vain oma pieni kokemusmaailmani ja ei-veeälliä on huikeasti enemmän kuin veeälliä. Toisaalta kyllä tunnen suhteessa selvästi enemmän veeälliä kuin on heidän suhteellinen osuutensa väestöstä (2 % väestöstä, mutta ehkä 10-20 % tuntemistani ihmisistä).
Kyllä se itsemurha siis painaa "mitään". Sen sijaan yleistyksiä vanhoillislestadiolaisuuden aiheuttamasta itsemurha-alttiudesta sen perusteella ei voida tehdä. Epäilemättä dokumentin tekijä kuitenkin tavoitteli myös sellaista mielikuvaa.
En tiedä tarkkaan, keitä Oulun miehillä tarkoitetaan, mutta luulen sillä tavoiteltavan mielikuvaa dokumentin kolmen miehen neuvostosta tms. Oulun miehistä höpöttämisellä tavoitellaan luultavasti pariakin asiaa. Ulkopuolisille, vanhoillislestadiolaisuutta tuntemattomille, pyritään luomaan mielikuvaa keskusjohtoisesta organisaatiosta. Tavoitteena on samaistaa vl-liike mielikuvissa jonkinlaiseksi lieväksi versioksi karismaattisesti johdetuista itsemurhalahkoista. Toisaalta pyritään liikkeen jäsenistölle uskottelemaan, että teitä on ylhäältä käsin ("Oulun miehet") huijattu.
Joku saattaa kokea vl-liikkeen uhkana. Poikkeavat vähemmistöt, etenkin vahvistuvat, ovat pelottavia. Tätä taustaa vasten meidänkin kannattaa välillä tarkistaa omia ennakkoluulojamme suhteessa muihin valtaväestön vieroksumiin vähemmistöihin.
kyseisen henkilön. Mielestäni syy -seuraussuhde on olemassa.
Siihen nähden miten karmea totuus vallitsee vl-liikkeessä ja miten paljon siinä on pimeyttä/päivänvalolle arkaa, oli kohtuullista, että "Oulun kopla" esitettiin oikeassa karvassaan!
Pahinta kaikessa on että lestadiolaisvaimo toimii OPETTAJANA (varsinkin ei lestadiolaisseudulla) koska tällöin sadat viattomat lapset kärsivät.
Opettaja on melkein kokoajan virkavapaalla ja sijaiset vaihtuvat jatkuvasti, opiskele siinä sitten jotain 7 v pikkulapsena
Tämä nainen vielä itse totesi, että tietää olevansa niille ekaluokkalaisillekin yksi tärkeímmistä ihmisitä tällä hetkellä.
Se on aivan totta, että pienelle koululaiselle oma ope on maailman napa (perheen lisäksi), joten tulisi ehkä miettiä, ovatko vuosittaiset äitiyslomat ja niistä johtuvat sijaiset kovin hyväksi, kun kuitenki tahdotaan luoda koululuokasta mahdollisimman turvallinen ja mukava paikka.
Muuten kyllä ko.dokumantissa esiintynyt nainen vaikutti miellyttävältä, kärsivälliseltä ja viisaalta, hyvältä opettajalta.
Minusta vl:t saavat seurakunnalta "suosituksia", joita voi pitää myös sääntöinä siinä mielessä, että kun hyväksyt vl-opetuksen, hyväksyt samalla sen, että on hyvä olla kuuliainen ja vastaanottavainen seurakunnasta tuleville ohjeille ja opetuksille. Eli hyväksyt tavallaan "isomman paketin", jonka osana tulee myös "suosituksia" ulkoisestikin näkyvistä seikoista kuin meikkaaminen. Silti asia ei ole täysin yksioikoinen eli ei meikkaaminen sinänsä ole syntiä eikä todellakaan vie ketään kadotukseen. Tässä minun näkemykseni asiasta.
"Minusta vl:t saavat seurakunnalta "suosituksia", joita voi pitää myös sääntöinä siinä mielessä, että kun hyväksyt vl-opetuksen, hyväksyt samalla sen, että on hyvä olla kuuliainen ja vastaanottavainen seurakunnasta tuleville ohjeille ja opetuksille."
Eli ei voi olla vl, jos ei noudata näitä "suosituksia"? Kuulostaa minusta säännöiltä. No olivatpa mitä hyvänsä, niin kyllä ne "suositukset" joku korkeampi(maallinen)taho on kehitellyt. Täten on kysymys enemmän sääntöjen noudattamisesta kuin ihmisen oman ajattelun tuottamista omantunnon kolkutteluista.
1 tykkää talosta ja toinen talon tyttärestä :)