Illuminati / Reptilianit / Dracot / NWO

Wilho87

Planeetallamme on koko ihmiskunnan ajan elänyt Lisko-humanoidi rotu, joka on paljon ihmisrotua vanhempi ja kokenut ns. normaalin evoluution.

Jo tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia vuosia maan kuoren sisällä elänyt rotu on hyvin ihmismäinen, mutta käytännössä tunteeton ja omaa mm. telepaattisia kykyjä.

Tällä liskorodulla on jo pitkään ollut tavoitteena, joko kaapata maapallo omaan käyttöönsä täysin tai tehdä ihmisistä täysin heidän orjiaan.

Heillä onkin teknologiaa, jota hyödyntämällä he voivat ottaa ihmisen ulkomuodon niin fyysisesti kuin visuaalisestikkin. (Nestemäinenkristallihologrammi)

Myös ns. puhdasveristen ihmisten (jolla on liskon verta suvussaan) voivat tiettyjä saatanallisiksi rituaaleiksi verrattuja rituaaleja käyttäen ottaa ns. isännän / demonin ruumiiseensa...

Suurin osa maailman voimakkaimmista päättäjistä ja vaikuttajista(Presidentit, pankinjohtajat, yritys mogulit, julkisuuden hahmot, kenraalit JNE.) ovat joko ns. puhdasveristä sukua tai Hologrammiin verhoutuneita Reptilian liskoja.

Heillä on tällähetkellä tavoitteena ajaa maailma mahdollisimman suureen ahdinkoon... Aloittamalla sotia aivan tyhjästä, perustamalla terroristijärjestöjä, kehittämällä tappavia tauteja (mm. AIDS, Malaria, Ebola), aiheuttamalla maailmaan kriisitilanteita ja korruptiota.

Koska kun maailma on tarpeeksi huonossa kunnossa voivat he toimia ns. pelastajina ja sankareina, jonka jälkeen jäljelle jääneet ihmiset näkevät heidät puolijumalina ja he voivat ehkä jopa näyttää oikean muitonsa.

Käytännössä kyseessä on noin 2/3 ihmiskunnan eliminointi tältä planeetalta ja tämän jälkeen täys kontrolli jäljellejääneistä ihmisistä.

Kontrollointi tapahtuu pääasiassa ihon alle istutettavalla sirulla, joka toimii lopakkonasi, henkilötietonasi, lääkärintietoina, paikantaminena ja luultavasti kykenee antamaan kuolettavan shokin keskushermostoosi jos käyttäydyt jollain tapaa väärin.

Jos et ota sirua olet olkona järjestelmästä... et voi ostaa ruokaa, juomaa, asuntoa, autoa.


Kiitos että luit tämän esittelytekstin, jos tulee kysymyksiä vastaan niihin mielelläni, jos vain tiedän vastauksen.

[email protected] puh: 045-1830466 (vain tekstiviestejä kiitos)

89

1300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tri.Ufo-kandi

      nyt sulla on pikkasen hukassa muukin, ko kappalejako: nelja, viis ois jees, kolme riviä teke sekavax ja pidempi kanssa... hämmentää lukijan, tä?. Ja toinen juttu, ... oo sun lanttumaakari, heti osaa sanoa...

      • Wilho87

        Jos on jotain kysyttävää tai selvennettävää niin kerro! Ei tarvitse mussuttaa kappalejaosta tai kirjotusvirheistä... ei tässä mitään kirjailijoita olla.


      • tri.Ufo-kandi
        Wilho87 kirjoitti:

        Jos on jotain kysyttävää tai selvennettävää niin kerro! Ei tarvitse mussuttaa kappalejaosta tai kirjotusvirheistä... ei tässä mitään kirjailijoita olla.

        Minä olen sentään äitinkielen opetaja.


    • Pilluminaatiskelija

      Olen pilluminaatiskelija!

      • Wilho87

        Ole pois :)


    • piluillaan

      Mars vastaanotolle.

      • Wilho87

        Ihan pientä tietoa Marssista: Mars oli joskus rehevämpi ja asuttava planetta, jolloin siellä asuikin Humanoidi rotu... he kuitenkin tuhosivat planeettansa ja osa heistä pelastautui maapallolle... nykypäivänä meissäkin on osa marssilaista...

        Nykyään marsissa louhitaan kullan kaltaista alkuainetta... luultavasti Nibiru planeetan ilmakehän korjaamiseen.


    • Wilho87

      Minua ei muuten haittaa jos joku pitää minua hulluna tai ei usko sanaakaan mitä yritän kertoa... en voi olettaakkaan että joku asiasta tietämätön uskoisi.

      Olen kuitenkin ihan normaali ihminen... AO 136, työskentelen Tietotekniikan parissa ja minulla on perhe. joten mikään mökkihöperö hullu en ole.

      • hellisss

        Sanomasi on mahdollista.


      • Hömpäppää

        On AO:si ja työpaikkasi mikä tahansa, niin sekaisin olet kuin salaman raiskaama uuniluuta. Väitteistäsi ei ole minkäänlaista näyttöä muualla kuin huuhaa sivustoilla, joihin muut kaltaisesi sekopäät ovat kirjoittaneet sairaiden aivojensa houreita.


      • Wilho87

        Kuten jos sanoinkin jossain kohtaa... että en voi olettaakkaan että edes yrittäisit uskoa mitä koitan teille kertoa... mutta milenkiintoni on aina kohdistunut ihmiskunann syntyyn... muinaisiin jumaliin (alieneihin) ja kulttuureihin.
        Se mitä muut eivät tiedä on erikoisuuteni ja vahvuuteni... Näitä Huuhaa sivustoja olen kyllä mulkaissut mutta olen siinä täysin samaa mieltä että perättömyyksiä puhuvat suurelti, joten olen keskittynyt nimenomaan satoja ja jopa tuhansia vuosia vanhoihin dokumentointeihin ja käännöksiin.


      • afdgsfhdgjfg

        Nerot onkin usein hulluja... Itsekin samanlainen, ÄO 144.


    • ruusuwelli

      Oliko kys. liskoilla osuutta Roswellin ufoturmaan ?

      • Wilho87

        Roswellin turmaan Liskot eivät liity... ne oli ns. Grey tyypin alieneja... näistäkin voisi kertoa paljon, mutta joskus toiste.


      • Wilho87

        Jos haluat tunnistaa Reptiliani UFO:n ovat ne siikaarin muotoisia ja kiiltäväpintaisia.


    • todisteet-puuttuu

      No olipa tarina. Siinä oli salaliittoteoriat, sirut, illuminaatit ja uudet maailmanjärjestykset mukavasti sekaisin. Mitään todistettahan ei noista ole ja epäilen, että koko aloitus oli tehty huumorilla.
      Mutta mihin unohtui voodoo ja millä keskihajonnalla tuo sun ÄO on mitattu?

      • Wilho87

        Todisteita on vaikka kuinka kunhan osaa tulkita asioita ja etsii oikeista paikoista... ÄO on euroopan standardin mukaan... ja mensan jäsen olen.


      • Wilho87

        Huumorilla en kyseistä ilmoitusta tehnyt, sillä tarkoituksena on saada ihmiset heräämään tähän maailmaan ja tilanteeseen ja siihen mitä on tulossa.


    • Lintti_Penkola_II

      Liskot ovat selvästi hyvällä asialla, meitä ihmisiä kun on tällä planeetalla aivan liikaa. Voisin jopa tarjota kahvit näille liskoille, jos niitä nyt täällä Vantaalla oleskelee. Toivon onnea ja menestystä liskojen suunnitelmille! :)

      • Wilho87

        Liskojen päänmäärä on tehdä meistä ns. muurahaisia... orjia heille... ja sitä me jo hyvinpitkälti olemmekin.


    • Lintti_Penkola_II

      Joo, mutta ihan vakavasti... Wilho87; Mistä sinä nämä tietosi ammennat? Voi olla aivan mahdollista, että maan alla asuu väkeä, Turkissa on muinaisia maanalaisia kaupunkeja, joissa ihmiset asuivat ilmeisesti, kun olot maan pinnalla olivat elämälle vihamieliset. Tässä yhteydessä mainittiin "muurahaisihmiset", jotka tulivat meidän maan pinnalla asuvien ihmisten avuksi, kun jonkin katastrofin seurauksena maan pinnalla ei voinut olla. Taisi olla tällä suomi24 palstalla joku maininta lapissa kaivoksesta löytyneestä "ylimääräisestä" tunnelista, joka ei ollut kaivosmiesten tekemä. Tämä "vieraaseen" tunneliin johtava reikä piti kuulemma tulpata mahdollisimma pikaisesti betonilla, ilman että sitä tutkittiin ollenkaan. En tiedä pitääkö juttu paikkaansa, mutta mielikuvitusta kiihottava se ainakin on... ehkäpä tunneli oli sitten "muurahaisihmisten" tai liskorodun tekemä.

      • Wilho87

        Muurahaisrotu on myös asuttanut maapalloa joskus hyvin kauan sitten... mutta niitä ei auta sekottaa Liskorotuun... muurahaisrotu on rakentanut asumuksiaan lähelle maan pintaa... kun taas reptilianit ovat rakentaneet 1000-6000Km syvyyteen.

        Tietoa ammennan itselleni tutkimalla muinaisia uskontoja, kulttuureja ja nykypäivän havaintoja tietysti... kun palapeliä kasaa 15-vuotta alkaa palat loksahtelemaan kohdilleen ja kaikki on omassa päässäni hyvin loogista.


      • Wilho87

        Ja mitä näihin ylimääräisiin tunneleihin tulee... on hyvin mahdollista että ovat toimineet joko ilmakanavana tai vesikanavana, jollekkin maanalaiselle tukikohdalle... tuskin kokonaiselle kaupungille.

        Ja tämä mullistus jonka kanssa muurahaisihmiset autoivat meitä on noin 3600-vuoden välein meidät ohittava Nemesis ruskea kääpiö tähti, joka aiheuttaa planeetallamme rajuja maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, tulvia ja tsunameja.


    • Paljontottasilti

      En tiedä miksi sinuun yhteyttä ottaa pitäisi

      Juttusi ei ole omaasi, kaiken olet muualta ammentanut.

      • hjft

        en o alottaja, mutta et kai vaan oikeesti luule että olemme yksin maailmankaikkeudessa?!

        katsos kun Jag setä ja tuhannet muut ovat riittävä todiste että emme ole yksin maailmankaikkeudessa.


      • Wilho87

        Ei tarvitse yhteyttä ottaa, mutta osaan antaa loogisen selityksen hyvin moneen kysymykseen.


      • Wilho87

        Juttu ei todellakaan ole omani... näin ollen itse en ole mitään keksinyt tai kehittänyt... olen viimeiset 15-vuotta tutkinut ja tulkinnut asioita ja vihdoin rupeaa olemaan palaset kohdallaan.


    • okkigaam

      Raamatun alussa kerrottaan taivaissa äydystä sodasta . Josta selvinnet tulivat tänne. Olen pitänyt asteroidi vyöhykettä paikkana jonka räjäyttivät sotiessaan tuhannenpillunpäreiksi.
      Marsista on aina sarjakuvien alusta asti kuviteltu olevan elämään, ihmismäistä.
      "Jos siitä voi unelmoida, sen voi myös toteuttaa"
      Kaikki on mahdollista

      • Wilho87

        Olet täysin oikeassa... asteroidivyö joka omassa aurinkokunnassamme sijaitsee oli joskus planeetta nimeltä Phaeton... ja siinäkin olet oikeassa että aurinkokunnassamme on ollut erittäin suuria sotia.
        Marssilaiset tuhosivat itse planeettansa... nykyään siellä louhii moni eri rotu kullan kaltaista alkuainetta.


      • Lintti_Penkola_II

        Eikö tätä kullan kaltaista alkuainetta ole maapallolla?


      • Wilho87

        Ilmeisesti ei tai sitten se on pidetty hyvin salassa... kultaa on ja sitä onkin louhittu jo ja paljon.


      • Lintti_Penkola_II

        Mihin tämä kullan kaltainen alkuaine sijoittuisi jaksollisessa järjestelmässä?


      • Wilho87

        En tiedä muuta kun että on ominaisuuksiltaan hyvin lähellä kultaa.


    • MeidänStory

      Poikani oli kymmenvuotias kun sai Mensan 16- vuotiaiden pisteet 136. Vuosi oli sama kuin sai pisteet 153 väsyneenä ja stressaantuneena. Shakki.piireissä nämä olivat tuttuja testejä. Nykyään minä ja poika olllaan noin 130 luokkaa. Ei ole intoa päteä ja elämä on fine.

      • Wilho87

        Hyviä tuloksia! ja tarkotuksena ei ollut rehvastella vaan antaa ihmisten ymmärtää etten ole mikään pöpi, joka sepustaa jotain omiansa.


      • lärvä56

        Et ole pöpi et, mutta olet selvästikkin poikonen vielä. Pelkkä lapsonen siis, et ole tutkinut mitään 15:ts vuotta . olet synytynyt 87.... minä 56..


      • Wilho87

        kiinnostuin asiasta jo ylä-asteella ja ryhdyin käyttämään vapaa-aikaani päivittäin selvittämään alkuperäämme ja olemassaolon tarkoitusta... mistä olemme tulleet... koska evoluutio meidän kohdalla on täyttä kukkua.


      • ökjgbököh
        Wilho87 kirjoitti:

        Hyviä tuloksia! ja tarkotuksena ei ollut rehvastella vaan antaa ihmisten ymmärtää etten ole mikään pöpi, joka sepustaa jotain omiansa.

        "Hyviä tuloksia! ja tarkotuksena ei ollut rehvastella vaan antaa ihmisten ymmärtää etten ole mikään pöpi, joka sepustaa jotain omiansa."

        Ihmisen ÄO voi olla miten suuri tahansa ja silti hän voi olla sekaisin kuin seinäkello. Kun realiteettien taju pettää totaalisesti, ei älykkyydellä ole paljoakaan arvoa. Se ei toimi edes jarruna sekoamiselle.


      • Wilho87

        Harmi että koet minut hulluksi. Mitä todisteita kaipaat asiasta? Voin parhaani mukaan yrittää todistaa...


    • Wilho87

      Niin ja jos Illuminatin olemassaolosta tarvitsee todistusaineistoa niin minulla on pitkät sähköpostiviestiketjut tallessa, joita olen käynyt ensin virallisen järjestön kanssa ja myöhemmin erään jäsenen / värvärin kanssa... tämänhetkinen tarjous on 1 miljoona € 3000€kk ansiot valitsemani asunto... kaikki tämä jos teen heidän pyytämän uhrauksen... mutta niin pitkälle en ole asiaa vienyt että tietäisin heidän vaatiman uhrauksen.

      Mutta vastalahjana olisi käytännössä sieluni ja vapauteni.

      • ftyfr

        liskot aiheuttivat Luukasen kuoleman?

        Jotenkin en vaan voi uskoa että 75 vuotiaana kuolee noin vain, aina uskoin että kys henkilö elää ainakin 95 vuotiaaksi, jos eliitti ei ei saa hengiltä, oli juuri sellainen henkilö..


      • Lintti_Penkola_II

        Itse olen pitänyt parhaana Illuminatin vastaisena todistusaineistona sitä, että meitä on täällä pallolla edelleenkin 7 miljardia ihmistä. Ja määrä taitaa jatkaa nousuaan, silloin kun olin lapsi, meitä oli "vain" 4 miljardia.


      • sekinvielä
        Lintti_Penkola_II kirjoitti:

        Itse olen pitänyt parhaana Illuminatin vastaisena todistusaineistona sitä, että meitä on täällä pallolla edelleenkin 7 miljardia ihmistä. Ja määrä taitaa jatkaa nousuaan, silloin kun olin lapsi, meitä oli "vain" 4 miljardia.

        Ja ISIS heittelee homoja alas kerrostalojen katoilta. Väestönkasvun pelossahan pitäisi heittää heteroita. Hintit ei tee näjes lapsia ollenkaan.


      • Wilho87

        ISIS ja muut terroristit ja äärijärjestöt ovat vain hämäystä ja sodan lietsomista... homoja heitellään juuri siksi että niiden heittelystä syntyy isompi häly... ja liskot saavat aivan rauhassa edetä suunnitelmansa mukaisesti.


      • mh777

        Wilho, ole hyvä ja kerro näistä viesteistä mitä olet vaihtanut jonkin järjestön kanssa (essu kakkulapio järjestö ilmeisesti..). Voisitko julkaista näitä viestejä täällä palstalla?

        Kaikki mitä aloittaja on kertonut voisi olla täysin mahdollista, en näe mitään syytä miksei voisi olla? Tämä koko tarina siis ei ole aloittajan keksimää vaan mailmalla paljon puhutaan näistä liskomiehistä ynnä muista tämän ketjun aiheista, mm. David Ikce luennoi aiheesta (ja on saanut yleisesti hullun leiman).

        -


      • Wilho87

        Tässä viimeisin viesti värväriltä.

        Warm Greetings to You
        I am aware that you want to join
        the illuminate. but i will like to
        let you know that before you can
        be a part of us you will have to
        be
        swear to the following
        1. that you have the courage and
        will to join the illuminate
        2. that you have the trust of the
        illuminate
        3. that you swear to always obey
        our rules and regulations of the
        illuminate
        4. that you swear to keep
        everything about the illuminate
        secret
        5.that you swear to keep
        everything about the illuminate
        secret
        If you have really sworn to do
        all these things mentioned above
        you
        will have to make a sacrifice to
        baptoment which signify that
        you have
        really sworn to abide to all these
        things. the illuminate offers you
        riches,power,and all you ever
        dream of. so once you make
        these
        sacrifice you can have all these
        0ffers to yourself. the illuminate
        can make you become billionaire
        so all you have to do is to make
        these
        sacrifice.but before the sacrifice
        is done you have to buy the
        illuminate membership
        application form
        NOTE:

        Name....................
        Gender......................
        Location.....................
        Age..............................
        Phone number.......................
        My need.......................
        your fathers name.........
        your mothers name...........
        your blood group.........
        Awaiting for your e mail as soon as possible


      • klökjk
        Lintti_Penkola_II kirjoitti:

        Itse olen pitänyt parhaana Illuminatin vastaisena todistusaineistona sitä, että meitä on täällä pallolla edelleenkin 7 miljardia ihmistä. Ja määrä taitaa jatkaa nousuaan, silloin kun olin lapsi, meitä oli "vain" 4 miljardia.

        osa on ihmisiä osa liskoja,joten mistä voit tietää että ihmisiä tällä hetkellä 7 miljardia?


      • mh777
        Wilho87 kirjoitti:

        Tässä viimeisin viesti värväriltä.

        Warm Greetings to You
        I am aware that you want to join
        the illuminate. but i will like to
        let you know that before you can
        be a part of us you will have to
        be
        swear to the following
        1. that you have the courage and
        will to join the illuminate
        2. that you have the trust of the
        illuminate
        3. that you swear to always obey
        our rules and regulations of the
        illuminate
        4. that you swear to keep
        everything about the illuminate
        secret
        5.that you swear to keep
        everything about the illuminate
        secret
        If you have really sworn to do
        all these things mentioned above
        you
        will have to make a sacrifice to
        baptoment which signify that
        you have
        really sworn to abide to all these
        things. the illuminate offers you
        riches,power,and all you ever
        dream of. so once you make
        these
        sacrifice you can have all these
        0ffers to yourself. the illuminate
        can make you become billionaire
        so all you have to do is to make
        these
        sacrifice.but before the sacrifice
        is done you have to buy the
        illuminate membership
        application form
        NOTE:

        Name....................
        Gender......................
        Location.....................
        Age..............................
        Phone number.......................
        My need.......................
        your fathers name.........
        your mothers name...........
        your blood group.........
        Awaiting for your e mail as soon as possible

        Jotenkin oletin että kyseessä olisi suomenkieliset henkilöt/järjestö.

        Oletko koskaan tavannut näitä ko. henkilöitä?
        Oletko selvittänyt IP-osoitteen perusteella että mistä viestit tulevat?
        Onko jokaisessa viestissä puhetta rahasta ja maksuista?
        Oletko miettinyt että miksi illuminaatti haluaisi juuri sinut riveihinsä, ja olisi valmis maksamaan siitä miljoonan?

        Voisit koettaa saada selville että mitä tarkalleen ottaen ovat nämä uhraukset joita joudut tekemään, jospa et suostu ennen maksamaan mitään ennekuin selventävät uhrausten luonnetta tarkemmin.

        Nyt tuo kyllä vaikuttaisi tämän yhden viestin perusteella huijaukselta. Maksua vaaditaan lomakkeesta jolla liitytään illuminaattiin... ja ne uhraukset joista siinä puhutaan ovat varmaankin myös rahallisia uhrauksia. Suomessa oli ongelmana muutama kymmen vuotta sitten nigerialaiset huijauskirjeet joissa luvattiin 10 miljoonia rahaa jos lähetetään pieni summa jotta voidaan siirtää miljoonat tilille. Eräskin professori-tason henkilö oli laittanut rahoja sata tuhatta markkaa nigerialaiselle tilille, en muista olivatko rahat edes professorin omia. Nykyään ilmeisesti kirjeet kulkevat s-postilla.
        Viestissä illuminate kirjoitetaan pienellä, hieman outoa. Sitäpaitsi he itse eivät varmaankaan käyttäisi nimitystä illuminate, vaan brotherhood. Toisekseen illuminaattiin,tai mihin hyvänsä salaseuraan ei liitytä sähköpostin tai tekstiviestin välityksellä.....

        -


      • Wilho87

        Sen verran voin kertoa että uhraukset ovan näissä tilanteissa aina henki uhrauksia... ei rahallisia... yleensä vaadittava uhri on lapsi tai joku muu elämää tärkeämpi henkilö.


      • Wilho87

        Edellä oleva viesti oli ns. Värväriltä eli välikädeltä... kyseinen henkilö otti minuun yhteyttä kun olin tehnyt illuminati järjestön hakemuksen... ja sitä kautta sain sähkäpostin, johon sai esittää kysymyksiä illuminatiin liittyen... pommitin tätä osoitetta ja vaadin päästä tapaamaan ylempi arvoista jäsentä... tämän jälkeen värväri kontaktoi minua ja kertoi tarvitsevansa uhrauksen jotta todistan olevani tosissani... pyysin siltikin tapaamista jonkun ylempi arvoisen kanssa... ja kerroin että jos tapaaminen ei onnistuisi alkaisin ilmiantaa järjestön tavoitteita ja toimintatapoja... ja ajattelin että suomi24 olisi hyvä paikka aloittaa.


      • mh777

        Koskien asiaa "illuminaatti" jokin seuraavista vaihtoehdoista on tosi:

        1. Kaikki mitä Wilho kertoo on totta
        2. Kaikki mitä Wilho kertoo on valhetta
        3. Wilhoa on huijattu

        Itse kallistun kolmannen vaihtoehdon suuntaan, tässä vaiheessa aineistoa on tosin liian vähän lopulliseen päätelmään. Wilhon käytös antaa kyllä viitteitä nro. 2. mahdollisuuteen: ensin käskee kysymään mitä tahansa mutta ei vastaakaan jos kysymykset ovat liian vaikeita.



        Wilho, (parantaaksesi uskottavuuttasi) voisit vastata kysymyksiini, ne ovat aivan konkreettisia kysymyksiä eivätkä yleisluontoisia, odotan niihin konkreettisia vastauksia.
        Vastaa myös tähän: Miten tarkalleen ottaen teit illuminati järjestön jäsenhakemuksen? Ja lisäksi voisit julkaista kaikki saamasi viesit värvääjiltä/tms. tuolla palstalla:

        http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/salaliittoteoria

        -


      • Wilho87

        Ihan vapaasti voit esittää ensin mielenkiintoa Illuminatia kohtaan, jonka jälkeen saat luultavasti käyttäjätunnuksen ja salasanan, jotta voit osallistua testiin, jonka perusteella sinut joko hyväksytään tai hylätään Illuminatiin... vaatii tosin Illuminatin ensimmäisen testamentin lukemisen ja omistamisen, jotta testissä pääsee puusta pidemmälle... pääset alkuu täältä: http://join.illuminati.am/?utm_source=Illuminati Member Initiation&utm_campaign=1e220b10a3-ILU_E_PRE_22315&utm_medium=email&utm_term=0_34d63fea1a-1e220b10a3-24614545


      • Wilho87

        Jos olen väärässä / valehdellut tulet näkemään sen muutaman vuoden sisällä.
        Tosin, jos olisit itse vähänkään perillä maailman nykytilanteesta ja muinaisesta historiasta pitäisit puoliani ja yrittäisit itsekkin selvittää mitä voimme tehdä selvitäksemme tältä kaikelta.


      • mh777

        Jos oletettaisiin että uskoisin kaikkeen tähän mihin sinäkin, ja olisin perehtynyt salaisiin asioihin kuten sinä, niin mitä me sitten voisimme tehdä pelastaaksemme mailman?

        Ja jos olisin yhtä paljon opiskellut ja mensan jäsen(äö136) ja hyvin menestynyt kuten sinä, niin minäkin voisin sitten liittyä nigerialaisten illuminaatti-seuraan, jos vaan rahat riittäisi niitten erillaisiin maksuihin ynnä muihin uhrauksiin....

        Sivuston pääte .am viittaisin armeniaan, mutta näin ei varmaankaan ole, vaan sivuston osoite on ostettu jolloin se voi olla mitä tahansa,tai paremminkin mikä vaan on vapaana. Joten sivusto voi olla aivan hyvin nigeriasta peräisin. Kun selasin sivustoa niin löysin sivuilta paljon afrikkalaisia nimiä, sivujen ylläpitäjällä oli erikoinen, afrikkaisen kuulloinen nimi. Nyt en enää osunut oikealle sivulle,mutta ne olivat jollain kommenttisivulla johon oli kommentoitu facebookin(tai vastaavan) kautta ja sivujen ylläpitäjä oli vastannut kommentteihin. Täytyy sanoa että onpas kyllä nigerialaisten keinot kovasti kehittyneet siitä mitä ne olivat vuosikymmeniä sitten, varmasti löytyy helppouskoisia jotka lähettävät rahaa näille tyypeille.


        Reptiliaaneista ym :
        - pidän erittäin mahdollisena että maan alla on suuri tunneliverkosto/luolasto,joka kattaa ehkä koko maapallon.Siitä verkostosta on löydetty osia,viimeksi muutama vuosi sitten euroopasta löytyi tunneli jonka arveltiin ulottuvan englantiin saakka.
        - pidän mahdollisena että maan alla voi asua jonkinlainen laji, ehkä juuri se reptiliaani-laji josta on paljon puhuttu.
        - muut esittämäsi asiat (poislukien tämä illuminaattiseuran jäsenhaastattelu) ovat myös mahdollisuuksien rajoissa, mitään todisteita niistä asioista ei vaan ole.


        Minun puolestani jokainen voi vapaasti uskoa ihan mihin huvittaa, raja menee siinä jos muita ihmisiä vaaditaan uskomaan samoihin asioihin.

        -


      • wilho87

        Mitään uskontoa en tyrkytä... tämä on lähinnä ollut varoitus...


      • Näkökulmaa
        mh777 kirjoitti:

        Jotenkin oletin että kyseessä olisi suomenkieliset henkilöt/järjestö.

        Oletko koskaan tavannut näitä ko. henkilöitä?
        Oletko selvittänyt IP-osoitteen perusteella että mistä viestit tulevat?
        Onko jokaisessa viestissä puhetta rahasta ja maksuista?
        Oletko miettinyt että miksi illuminaatti haluaisi juuri sinut riveihinsä, ja olisi valmis maksamaan siitä miljoonan?

        Voisit koettaa saada selville että mitä tarkalleen ottaen ovat nämä uhraukset joita joudut tekemään, jospa et suostu ennen maksamaan mitään ennekuin selventävät uhrausten luonnetta tarkemmin.

        Nyt tuo kyllä vaikuttaisi tämän yhden viestin perusteella huijaukselta. Maksua vaaditaan lomakkeesta jolla liitytään illuminaattiin... ja ne uhraukset joista siinä puhutaan ovat varmaankin myös rahallisia uhrauksia. Suomessa oli ongelmana muutama kymmen vuotta sitten nigerialaiset huijauskirjeet joissa luvattiin 10 miljoonia rahaa jos lähetetään pieni summa jotta voidaan siirtää miljoonat tilille. Eräskin professori-tason henkilö oli laittanut rahoja sata tuhatta markkaa nigerialaiselle tilille, en muista olivatko rahat edes professorin omia. Nykyään ilmeisesti kirjeet kulkevat s-postilla.
        Viestissä illuminate kirjoitetaan pienellä, hieman outoa. Sitäpaitsi he itse eivät varmaankaan käyttäisi nimitystä illuminate, vaan brotherhood. Toisekseen illuminaattiin,tai mihin hyvänsä salaseuraan ei liitytä sähköpostin tai tekstiviestin välityksellä.....

        -

        Olen työskennellyt tietosuoja alalla,ja tuo on tyypillinen huijausviesti.Jos olisi tuo alkuperäinen viesti,voisin selvittää lähettäjän katuosoitetta,ja puhelinnumeroa myöten myöten.Puheluja voitaisiin sitten kuunnella,tosin meillä ei ole siihen lain suomaa valtaa.


    • euekpecbeuro
      • Wilho87

        Näin se menee muuallakin... tehdään kansan eteen vaan se välttämätön ettei karkaa käsistä.


    • Wilho87

      Selventääkseni Liskojen suunnitelman kulkua:

      Otetaan huomioon että liskot ovat rakennuttaneet koko planeettamme täyteen maanalaisia kaupunkeja ja jopa siemenpankkeja(kasvi)... he ovat turvassa.

      vaihe 1. NWO käytäntöön neljännen BloodMoonin aikana
      vaihe 2. Nemesis ruskea kääpiötähti ja sen kiertolais planeetat ohittavat maapallon
      vaihe 3. maailman magneettiset navat vaihtavat paikkaa, koska ne seuraavat Nemesiksen projektiota ja massaa
      vaihe 4. Maailmaa runnoo lukuisat maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, tulvat ja tsunamit
      vaihe 5. Liskot tekevät jotain, jolla heidät saadaan näkemään selvinneiden silmissä puolijumalina.
      vaihe 6. Mikrosirut ja NWO lopullinen... sama valtio, uskonto, hallitus, valuutta... koko maailmassa.
      vaihe 7. noin vuonna 2025... Nemesis tähteä kiertänyt Nibiru planeettalaiset Annunaki olennot saapuvat ja ottavat maapallon ja ihmiset haltuunsa reptilianeilta.

      Annunnaki on humanoidi rotu, jonka kuvaan ihmisrotu on luotu... meidät on vaan laskettu alempaan ulottuvuuteen, tyhmennetty ja elin-ikää ja kasvua laskettu huomattavasti.
      Meidät on alunperin luotu tälle planeetalle louhimaan kultaa Nibiru planeetan heikentyneen ilmakehän suojaksi. eli orjiksi, joita ei ole luotu evoluution tavoin sopeutumaan tähän planeettaan... Homo Sapiens on aina tarvinnut erillisen lämmönlähteen(tulta, vaatteita) meidän jalkapohja ja kävelytyyli ei ole tarkoitettu tämän planeetan painovoimalle sopivaksi, aivokapasiteettimme on pienempi kuin neadertaaleilla!? Meitä on aivan selvästi eri rotuja.

    • Kuulostaa hurjalta.
      Eikö se neljännen bloodmoonin pitäisi olla 27.10

      • Wilho87

        Syyskuu 28 päivä


    • okkigaam

      Lisäisin, liikaa meitä ihmisiä
      Kun saadaan ehkäisy ym kuriin olisi tulevat sukupolvet-kin kiitollisia.
      Mutta tämän hetken suurin ongelma on tuo islamin opin pakko levitämien, joka on itse asiassa sodan ja heidän omanarvontunteen yritystä kohota.
      Kun ollaan vuosisatoja naitu sukuja keskenään niin jossain se sisäsiittoisuus näkyy. Heillä valtavassa vallanhalussa.
      Oppimattomuudessaankin.
      Reptiliaaneja on se on todistettu. Vaikka kaikki ei heitä näe.

      • Wilho87

        Olet oikeassa... Islamin leviäminen on jo muodostunut ongelmaksi... jos tahti jatkuu samana on esim ranskan väestöstä noin 50% islaminuskoisia vuoteen 2025 mennessä.


      • SekaanVaan
        Wilho87 kirjoitti:

        Olet oikeassa... Islamin leviäminen on jo muodostunut ongelmaksi... jos tahti jatkuu samana on esim ranskan väestöstä noin 50% islaminuskoisia vuoteen 2025 mennessä.

        Eurooppa on menetetty islamisteille jo kauan ennen kuin 50% euroopassa ovat islaminuskoisia. Ensin tulee heidän puolueitaan hallituksiin ja sitten radikalisoidutaan kun on tarpeeksi resursseja. Sitten se onkin end of the world as we know it kun he pääsevät päättämään miten euroopan ydinasearsenaalia käytetään.
        Afrikka menee tilastotieteilijöiden mukaan Aasian ohi tällä vuosisadalla. Mistäköhän se savimajassa avustuksi odotteleva maanosa meinaa sapuskat saada sille väestölle? Silta suoraan Italiaan ettei tarvitse huterilla veneillä tulla rikastuttamaan euroopan väestöä?
        Ei tässä sopassa enää yhdet reptiliaanit tunnu missään. Sekaan vaan joukkoon tummaan!


      • ohivaanviis

        taitaa olla vaalit tulossa, vai


    • bobyksi

      Youtubessa on monta videota joista löytyy sama informaatio... vanhaa kamaa. Sen kirjoittaja on katsonut V sarjaa liian paljon. Ihan tavallista eskapismiä jossa syyllistetään jotain tuntematonta tahoa mutta mitään konkreettista ei sanota.

      Meneppä takaisin pelaamaan videopelejä Wilho :)

      • Wilho87

        Pelaan kyllä, mutta lähinna ajosimulaattoreita... niistä ei paljon vaikutteita tähän asiaan saa :D


      • gfhf

        V sarja ja illuminatin liskot eivät liity toisiinsa. V sarja sotkee kyllä pahasti tässä asiassa, ilman sitä paljon suurempi osa ihmisistä suhtautuisi illuliskoasiaan järkevästi/järkevämmin.
        V sarja vaivuttaa joidenkin ihmisten aivot tilaan, jossa nämä jutut kuulostaa niin elokuvamaisilta/uskomattomilta, että sen takia niille nauretaa tms eikä voida uskoa niihin.
        Liskoista on kuitenkin ollut juttua jo kauan, hyvin kauan ennen V sarjoja.


      • wilho87

        Itse en ole kyseistä sarjaa koskaan edes katsonut.


      • mh777
        gfhf kirjoitti:

        V sarja ja illuminatin liskot eivät liity toisiinsa. V sarja sotkee kyllä pahasti tässä asiassa, ilman sitä paljon suurempi osa ihmisistä suhtautuisi illuliskoasiaan järkevästi/järkevämmin.
        V sarja vaivuttaa joidenkin ihmisten aivot tilaan, jossa nämä jutut kuulostaa niin elokuvamaisilta/uskomattomilta, että sen takia niille nauretaa tms eikä voida uskoa niihin.
        Liskoista on kuitenkin ollut juttua jo kauan, hyvin kauan ennen V sarjoja.

        Se onkin idea siina kun tehdään tv-sarja tai elokuva jostain "ufo" aiheesta - ihmisille tulee käsitys että se on vaan tv-sarja. Kaikista tehokkain salausmetodi on asian julkistaminen viihteenä, sillä tavoin asiasta tulee naurunalainen/vitsi. Saadaan sotkettua ihmisten käsitys todellisuudesta. Näin suuria asioita (salaliittoja/ufoja/alieneita) ei voida mitenkään pitää täysin salassa, joku aina vuotaa jossain kohtaa.

        -


    • mceetujäbä

      Jumalauta sä olet sekasim

      • Wilho87

        katsotaan katsotaan... lähiaikoinahan se selviää olenko sekaisin vai onko kaikki muut vaan niin aivokuolleita etteivät jaksa kiinnostua tärkeistä asioista.


    • Nytmeniohijakovaa

      Siis anteeks mitä helvetti!? Tämä on ihan täyttä paskaa, niin armygirl8867 kin sanoisi.. Siis nyt ollaan jossain muuallla kun venäjän kentällä. Kuka on noin saatanan sekasin? C'moon.. plzzzz vihhujuu. LISKOHUMANOIDIEN HYÖKKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄYYYYYYYYYYYYYYSSSSSSSSSSSSS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! omfgomfgomfgg :ooooo ;O;o;O;O

      • wilho87

        Miksi pitää väkisin kommentoida jotain?


    • satan666

      illumination level 666 hail to the satan!

      • wilho87

        nimenomaan saatanallista toimintaa tuntuisi olevan


    • Joku kun kertoo ensin mitä siellä Bilderberg kokouksissa jutustellaan.
      Sitten kun joku kertoo miksi 140 sivua Roswellin tapauksesta on edelleen salaisia ja miksi oikeus julisti ne salaisiksi kansallisen turvallisuuden nimissä.
      Sitten kun joku kertoo miksi 2 miljoonaa sivua Kennedyn murhasta on salaisia.
      Sitten kun joku päästää median Area 51 alueelle.
      Sitten kun joku päästää vapaan median Lockheed Martinin tiloihin.
      Sitten kun joku tunnustaa että venäläiset sotajoukot ovat Ukrainassa.
      Sitten kun joku kertoo kenelle todellisuudessa meni Kreikan tuet ja miksi se tieto julistettiin salaiseksi ja todelliset maksajat eivät sitä saa tietää.
      Sitten kun joku kertoo sen miksi esimerkiksi Venäjällä tai itäeuroopassa ja Ranskassa tutkitaan ufoja todellisina ilmiöinä mutta meillä ne ovat hullumaailma palstoilla.
      Sitten kun joku kertoo sen että miksi vapaa kansalainen syntyy vanhempiensa vuoksi johonkin uskontoon ja usein myös jonkin puolueen listoille ja miksi häntä verotetaan työelämässä automaattisesti sellaisista päätöksistä joita hän ei itse ollut tehnyt ja johon hän syntyessään elämään ei ollut kykenevä vielä itse vaikuttamaan. Miksi meidät valetaan tässä kulttuurissa jo puolustuskyvyttöminä muottiin joka ei palvele vapaata ajattelua eikä yksilönvapautta?
      Miksi jotkut tyytyvät kaikkeen ja uskovat kaiken ilman kritiikkiä mitä valtavirta heidät haluaa uskovan?
      Esimerkkinä Phoenixin valot eivät olleet flaireja mutta sittemmin tarina sellaiseksi väännettiin.
      Syyt viimeisimpiin sotiin ympäri maailman eivät ole niitä joista meille on kerrottu. Ei kenenkään taholta.
      Lista voisi jatkua loputtomiin.
      Sitten kun nämä asiat on meille paljastettu, kerrottu ja avattu niin sitten lakkaan välittömästi uskomasta siihen että meidän hallituksilla ja rakenteilla ei ole enää mitään salattavaa.
      Tällä hetkellä tilanne on täysin päinvastainen. Kuka todellisen maailman hylkäämä ihmispolo uskoo kaikkea mitä meille kerrotaan valtaapitävien taholta?
      En ole salaliittoteoreetikko mutta jos minulta salaillaan todistetusti asioita niin minulla on silloin perusteltu ja aiheellinen syy epäillä virallista versiota. Useimmiten virallinen versio ontuu tietyissä asioissa paljon enemmän kuin ne joita kutsutaan salaliittoteorioiksi.
      Liskoista en tiedä mitään. Bilderberg on eräänlainen illuminaatti jos eivät kerro mitä siellä tapahtuu.
      Maailmassa, ihmisissä, yhteiskunnissa, universumissa ja aivan kaikessa on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ihminen ei tunnu olevan kovin kestävä laji jos luolamiesaikojen selviytymiskeinoista ei osata urbanisoituessa luopua. Sivistys... HAH!

      • Wilho87

        Hellakoukku67 on oikeassa... kyseenalaista kaikki, mikä ei käy järkeen tai yritetään salata.
        Maailma on täynnä valheita, salailua ja rahanahneita salaisia yhdistyksiä... Illuminati/Freemasons/majestic12 ehkä pahimpia näistä.

        Roswellin tapauksen jäljiltä muutama Grey tyypin alien on jäänyt ns. johtotehtäviin ja paljastavat meille pikkuhiljaa teknologiaa, jonka saamme käänteis insinöörätä kykyjemme mukaan.

        Alue 51 on suljettu siksi että siellä on maanalainen tukikohta, jossa Grey tyypin alienit tekevät kokeita ihmisillä... tavoitteenaan saada aikaiseksi grey alien- ihmis hybridi, joka pystyisi elämään tällä planeetalla normaalisti... Grey tyypin alienit ovat nääs niin herkkiä valolle ja heidän kropat ovat luotu kevyemmälle painovoimalle... etteivät kykene nykyisessä muodossaan normaalia elämää planeetallamme elämään.

        Kaikki nykyiset sodat ovat median manipuloimia ja tarvittaessa saavat vaikka esim ISIS järjestön näyttämään hyvältä meidän silmissä jos on tarve.


    • tson
    • Tihihihiiiii
      • Wilho87

        Puhdasverisella suvulla tarkoitan lähinnä hyvin vanhoja sukuja, joihin reptilianit ovat joskus sekaantuneet... nämä suvut voivat rituaaleja käyttäen ottaa kehoonsa ns. isännän, joka esim julkkisten tapauksessa voi antaa esim. erittäin hyvän lauluäänen, urheilijalle jotakin erityistä osaamista jne... kaikki vastalahjaksi siitä että isäntä(demoni) saa itselleen kehon.


    • planeetaltakaukaa

      Olen keskustellut yhden dracolaisen kanssa "tasoilla". Dracot ovat psykologeja pohjimmiltaan ja ei harmia heistä. Dracot ovat neutraaleja nykyään. Ihmisen tulisi muuttaa ennenkaikkea itsensä, ja muuttuuhan ihmiskunta koko ajan pikkuhiljaa. Jos ei muuten niin kantapään kautta. Ihmiskunnan toivo on siinä, että teissä on ulkoavaruudesta tulleita runsaastikin. Ainakin semmoinen 4%.

      "Tällä liskorodulla on jo pitkään ollut tavoitteena, joko kaapata maapallo omaan käyttöönsä täysin tai tehdä ihmisistä täysin heidän orjiaan."

      Ei onnistu enää tuollainen tällä pallolla. Hyvät ovat jo voittaneet tulevaisuudessa ja olemme nyt aloittaneet nousukiidon. Tietoisuuden nousu alkoi jo selvästi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

      • VastauksiaKiitos

        Jos olet dracolaisen kanssa yhteydessä, niin kysy miksi he ei vapauta maapallovankilaa jos ovat niin neutraaleja?
        Tai kuinka suuri osa dracoista on tässä negatiivii touhussa vielä mukana?
        Varmista kenen kanssa olet tekemisissä.


      • laneetta
        VastauksiaKiitos kirjoitti:

        Jos olet dracolaisen kanssa yhteydessä, niin kysy miksi he ei vapauta maapallovankilaa jos ovat niin neutraaleja?
        Tai kuinka suuri osa dracoista on tässä negatiivii touhussa vielä mukana?
        Varmista kenen kanssa olet tekemisissä.

        Olin yhteydessä. Draco ei ollut riittävän positiivinen. Lievästi pisteliäs, tosin neutraalin oloinen. Dracot on semmosia, vähän niinkuin sinä.


    • jeesuslizard
    • Näkökulmaa

      Lisko-humanoidi olentoja.Nehän on demoneja.Illuminaatti on aikaansaanut maailmanvalloituksen.
      Tummia Notkujia on jo joka kadunkulmassa.
      He toivat tullessaan uuden uskonnonkin eurooppaan,ja suomeen erityisesti.
      Sehän näkyykin jo lisääntyneenä vainona kristittyjä kohtaan.
      Lisäksi kansakuntamme on ehdollistettu.Keinot ei näiltä lisko humanoideilta lopu,ja lisää kaaosta on luvassa tulevaisuudessa.Sitten vielä ihmetellään miksi Jumala on vihastunut.
      Voisi olettaa ,että päättävät politiikkomme ovat liskohumanoideja valepuvussaan,tai ainakin heidän orjiaan,sillä yli 20 vuoden ajan ovat lisänneet kaaosta kansakunnassamme, ihan tieten tahtoen.

    • liskotutkija

      Osaako sisiliskot mitään galaktista kieltä?

    • Anonyymi

      Oon liskoihminen

      • Anonyymi

        Kamalaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe