hei olen todella yksinäinen skitsofreenikko. minulla ei ole juuri kavereita. yksi kaveri jolle tekstaan silloin tällöin. netissä muutama kaveri,kaikkia en ole edes livenä nähnyt. olen työtön mutta työkykyinen. tuntuu että jos menen keskustaan kävelemään ,minua nimitellään. 4 ihmistä on väittänyt että kuulen omiani ja että ihmiset eivät voi huudella kadulla. olen usein todella vihainen ja surullinen että tuntuu että minua edelleen ns.kiusataan nimittelemällä. minulle on sanottu että olen tavallisen näköinen ihminen,eikä kukaan voi ärsyyntyä ulkonäöstäni ja siksi huudella.
iltaisin on todella yksinäistä. ja jos minulla on herkkuja ,syön niitä että tulisi parempi olo. siksi olenkin 30kg ylipainoinen. liikun säännöllisesti mutta se ei ole auttanu laihtumaan. ainoastaan rankat laihdutuskuurit kerran kuussa.
tuntuu että elämäni on kärsimystä,enkä juuri ole onnellinen. tunnen todella harvoin iloa mistään,juuri siksi ettei ole juttukavereita ja hyväksyviä ystäviä. en syö masennuslääkkeitä koska en tykkää lääkkeitten syömisestä vaikka psykoosilääkkeet otan ihan vapaaehtoisesti etten joudu sairaalahoitoon enää koskaan.
haluaisin seurustella ja kokea rakkautta,mutta olen todella ujo että menisin harvoin baarissa käydessäni juttelemaan miehille (olen siis nainen). lapsena huutelijat olivat usein poikia ( ne jotka nauroivat ja pilkkasivat). myös seksi olisi tervetullut asia,mutta en ole oikein yhden illan juttujen perään. haluaisin tutun ja turvallisen,pitkäaikaisen suhteen,jossa ei tarvisi pelätä.
lääkkeet eivät ole poistaneet tunnetta että minulle huudellaan joka päivä.aina on joku joka nimittelee kadulla.(esim.3-4 ihmistä päivässä kun olen keskustassa) kai minulla sitten on huonoitsetunto,en tiedä.
en juuri saa nukuttua koska tunnen syvää yksinäisyyttä. muutaman tunnin yössä vaikka käyttäisin nukahtamislääkkeitä.
onko täällä muita joita ahdistaa,masentaa ym ja jotka ovat saaneet esim.skitsofrenia diagnoosin joskus elämässään? miten olette päässeet äänien kuulemisesta eroon?
iltaisin on todella yksinäistä. ja jos minulla on herkkuja ,syön niitä että tulisi parempi olo. siksi olenkin 30kg ylipainoinen. liikun säännöllisesti mutta se ei ole auttanu laihtumaan. ainoastaan rankat laihdutuskuurit kerran kuussa.
tuntuu että elämäni on kärsimystä,enkä juuri ole onnellinen. tunnen todella harvoin iloa mistään,juuri siksi ettei ole juttukavereita ja hyväksyviä ystäviä. en syö masennuslääkkeitä koska en tykkää lääkkeitten syömisestä vaikka psykoosilääkkeet otan ihan vapaaehtoisesti etten joudu sairaalahoitoon enää koskaan.
haluaisin seurustella ja kokea rakkautta,mutta olen todella ujo että menisin harvoin baarissa käydessäni juttelemaan miehille (olen siis nainen). lapsena huutelijat olivat usein poikia ( ne jotka nauroivat ja pilkkasivat). myös seksi olisi tervetullut asia,mutta en ole oikein yhden illan juttujen perään. haluaisin tutun ja turvallisen,pitkäaikaisen suhteen,jossa ei tarvisi pelätä.
lääkkeet eivät ole poistaneet tunnetta että minulle huudellaan joka päivä.aina on joku joka nimittelee kadulla.(esim.3-4 ihmistä päivässä kun olen keskustassa) kai minulla sitten on huonoitsetunto,en tiedä.
en juuri saa nukuttua koska tunnen syvää yksinäisyyttä. muutaman tunnin yössä vaikka käyttäisin nukahtamislääkkeitä.
onko täällä muita joita ahdistaa,masentaa ym ja jotka ovat saaneet esim.skitsofrenia diagnoosin joskus elämässään? miten olette päässeet äänien kuulemisesta eroon?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, on muitakin. En ehkä skitso, mutta kuulen ääniä ja joskus näkyykin juttuja. Psykiatri potilasta näkemättä, määritti omaksi syyksi tämän tilan, joten hoitoa en voi saada. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei nuo huutelut ole todellisia, kuten itsekin annat ymmärtää (tuntuu siltä..). Vaikeahan näitä on erottaa tosia ja ei tosia, mutta maalaisjärki voi auttaa (ääni kuuluu, mutta ketään ei näy). Itselläni on toisinaan näkymättömyyskohtauksia, eli ihmiset kävelevät päin, mutta onneksi ylipainoa n. 40kg, joten antaa tulla vaan! Ei ole mullakaan kavereita (enää), muttei ole hyvä huolestuttaa lähimmäisiäänkään turhilla jorinoillaan (eivät kestä). Masennuslääkkeitä kannatakaan syödä, kinattiin edellisen psykiatrin kanssa ja myönsi lopulta, ettei niistä mitään hyötyä ole. Seuraavalla käynnillä yritti taas tuputtaa niitä... Äänistä sen verran, että ovikello soi usein ja lopulta meni jotenkin epävireiseksi ja loppui kokonaan, mutta on taas täällä tänään! Kiva herätys, kun ei tiedä, onko ovella joku, vai ei. Yöllä ei yleensä kuulu mitään ylimääräistä, päivällä pelottaa niin v**sti. Yöllä tosiaan tunnen itseni melkein terveeksi, mutta päivällä olen joku Qassimodo (Notredamen suntio), joka ei halua tulla nähdyksi. Joka hevoselle löytyy kengittäjä, joten teillekin löytyy ottajia. toiset tykkää äideistä ja toiset tyttäristä. Hyväksy ensin itsesi ja sitten toiset, kuulostaa helpolta, muttei tämä muutenkaan toimi. Tiedosta sairautesi ja yritä elää sen kanssa. Muillakin on omat kärsimyksensä.
eikös skypen kautta voi nähdä vaikka etänä niitä kavereita ja sen kautta onnistuu seksikin ja on lisäksi turvallista??
Jos paikkakunnaltasi (tai lähistöltä) löytyy mielenterveysyhdistyksiä, kannattaa mennä tutustumaan. Itse olen ollut Jyväskylässä Kello ry:n toiminnassa mukana ja saanut sitä kautta rakennettua uusia hyviä ja ymmärtäväisiä sosiaalisia suhteita ja saanut myös uusia harrastuksia. Kannattaa etsiä aktiivisesti vertaisia, koska heidän kautta saa voimaa ja ymmärrystä elämään. Toivon todella, että löydät itsellesi mielekkyyttä elämään. Yksinäisyyden ja ahdistuksen kuristavaan otteeseen on mahdollista löytää helpotusta toisten ihmisten avulla. Voimia sinulle!