Lapset kertovat tosiaioita vanhempiensa juopotteluista
siihen aikaan, kun lapset olivat noiden vanhempien armoilla.
Korutonta kerrontaa.
Polttopullopostia lapsuudesta
4
53
Vastaukset
- tasapuolisuutta
Sosiaalipornoksikin voisi sanoa, kun tullaan kameroiden eteen kertomaan vanhempien juopottelusta ja sen aiheuttamista kärsimyksistä. Syytetty osapuoli ei voi enää puolustautua eikä varmaan pystyisi tulemaankaan tv-ohjelmaan. Ihminen, jolla on alkoholiongelma, on paljon muutakin kuin juoppo. Onhan vammainekin ihminen , ei vain vamman kantaja.
Aloittaja sanoo, että lapset kertovat TOSIASIOITA vanhempiesa juopottelusta. Miten hyvin voi luottaa lapsen muistikuviin, eihän ne oikeudessakaan kelpaa todisteiksi. On helppo pistää omat epäonnistumisensa vanhempien juomisen piikkiin. Tämän tarkoitus ei ole puolustaa sellaista alkoholin käyttöä, joka vahingoittaa muita. Mutta ei näitä pitäisi tuoda näin ihmisiä hirviöiksi leimaten tuoda esiin.Onhan lapsilla kauhukuvia viinapäissään riehuvista isistään. Eräskin mies kertoo sotatraumatisoituneen isänsä seonneen viinasta.
Haki sotasaaliina hankkimansa pistoolin, ampui sillä pihalla ja uhkasi tappaa kaikki.
En lähtisi laittamaan näitä kauhutilanteita satuilun piikkiin.
Isäni vältti näyttäytymistä lastensa kanssa päihtyneenä. Kerran kuitenkin ollessani mummolassa, isäni alkoi syytämään tappouhkauksia talon miniälle.
He olivat juoneet kiljua enojeni kanssa kesällä talon aitassa.- Makriina.ek
Usein itse alkoholin kanssa läträävät eivät suostu ajattelemaankaan, että tästä harrastuksesta voisi olla jollekin haittaa. On helppo olla unohtavinaan aikaansaannoksensa, ja moni suorastaan kieltää koskaan tehneensä tai sanoneensa mitään moitittavaa. Ja jos oli, niin syy oli muissa.
"Kuka mua ärsytti" kysyi meidän naapurin isäntäkin, kun aamun valjetessa keittiön astiakaappi löytyi nurinniskoin kyökin lattialta ja porsliinit kappaleina hujan hajan. Rouvansa sanoi äidilleni, että hän ei tällä kertaa korjannut jälkiä pois aamuksi. Yleensä kuulemma siivosi paikat, kun mies oli sammunut.
Murheellista vain tietää, että monissa perheissä jälkikasvu on ominut juuri samat tavat ja kierre jatkuu. Onko sitten niin, että äidin voimat eivät enää riitä kasvattamaan lapsia raittiiksi, vaan on annettava periksi ja vain seurattava sivusta, kun pojat ja joskus tyttäretkin jatkavat isän viitoittamaa tietä.
Niin taisi tässäkin perheessä käydä. - jonnekin_päivästä_pois
Onhan se järkyttävää, että aikuistuvat lapset joutuvat toivomaan vanhemmastaan, "meille olisi helpotus jos hän häipyisi pois".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637