Onko hyvissä lukioissa hyviä opiskelijoita?

Olen lukiosta, johon vaatimuksena on peruskoulun lukuaineiden ka n. 7,8. Ei mikään ihmeellinen lukio siis. Lukiossa on opiskelijoita laidasta laitaan, koska opiskelijat ovat lähinnä paikallisia. Mutta entä hyvät lukiot, eli ne joihin vaaditaan yli 8 ka? Onko hyvissä lukioissa opiskelijat motivoituneempia ja tekevät kirjoituksissa muista kaakelia? Vai ovatko hyvienkin lukioiden opiskelijat hyviä sekä huonoja? Kiinnostaisi tietää, sillä pelkkä peruskoulun todistus ei oikeasti kerro, onko kaveri motivoitunut lukiossa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Liki kaikki tuntemani "hyvien lukioiden" opiskelijat ovat muuttuneet melko ylimielisiksi, kun mukamas ovat nyt nii-in paljon fiksumpaa sakkia. Todellisuudessa, eivät yhtään sen fiksumpia kuin landelukion jampat, mutta kyllä "tieteellistä" keskustelua jaksavat väännellä asioista.

Äänestä

Mitä lahjakkaammat oppilaat, sitä suurempi motivaatio ja tuloksetkin ovat tietysti parempia. Totta kai parhaimmissakin lukioissa on hyviä ja huonoja, mutta niiden "huonot" eivät yleensä reputa yo-kirjoituksissa.

Äänestä

"Landelukio" eroaa "huippulukioista" nimenomaan siten, että paikalliseen lukioon hakevat paikalliset junnut. Huippulukioihin eivät hae paikalliset junnut vaan lähimaaston lahjakkaat junnut.

Äänestä

Hyvässä lukiossa on enemmän motivoituneempia opiskelijoita. Motivoituneet opiskelijat auttavat sellaistakin joka ei parhaimmistoa ole, sillä eihän kukaan halua olla viimeinen, joka painostaa kovempaan opiskeluun. Lisäksi voit oppia muilta hyviltä opiskelijoilta asioita joita et ollut edes tullut ajatelleeksi jos pidät korvasi auki tunnilla. He toimivat siis voimavarana omalle opiskelullesi.

Äänestä

Ihan näin vanhemmalta henkilöltä vinkiksi, ketään ei kiinnosta nää lukiot kun on päässyt vähän pidemmälle elämässä. Ellei saada jotain vertailevaa tutkimusta opetusmetodeista, on ihan turhaan rankata lukiota paremmuusjärjestyksessä kun niiden tulokset näyttävät pitkälti perustuvan siihen että siellä valitaan parhaita opiskelijoita. Jos olet hyvä opiskelija niin en usko että on väliä mihin menet, ellet justiinsa halua samankaltaista seuraa Ressusta yms.

Ja kyllä, parhaimmat numerot saavat opiskelijat ovat parhaimpia opiskelijoita. Yhteiskunta ei mittaa sun "motivaatiota" tai muuta huuhaata vaan ainoastaan mitattavia tuloksia. Näin se käytännössä menee.

Äänestä

Hyvät lukiot ovat hyviä juuri siksi, että niihin menevät parhaat oppilaat eli ne, jotka menestyivät jo peruskoulussa ja joilla lisäksi on hyvät tukijoukot ja resurssit kotonakin.

Kun lukio on käyty, juuri koskaan ei enää kysytä, mikä oli lukiosi nimi. Ihan sama, mikä nimi. Jotkut Helsingin SYK:stä valmistuneet tosin itse muistuttavat siitä vielä eläkkeellä ollessaankin.

Äänestä

Tämä on jo sanottu täällä useita kertoja, mutta sanotaan nyt vielä kerran. Lukioissa ei ole opetuksen laadussa tai muussakaan mitään eroa, vaan ero on oppilaiden motivaation tasossa. Siksi minua huvittaakin kun esim.Ressun lukiota nostetaan jollekin jalustalle, vaikka syy ei ole lukiossa vaan nörteissä joita sinne hakeutuu.

Usein näiden "parhaiden" lukioiden opiskelijat ovat tosiaan usein ylimielisiä ja vähättelevät muita. He ovat oiva esimerkki siitä kuinka pissa nousee päähän. He eivät ole olleet tarpeeksi tekemisissä eritasoisten opiskelijoiden kanssa ja heillä tuntuu kokoajan olevan joku ihmeen kilpailu päällä ja kun joku vähän epäonnistuu, alentavat he epäonnistujan nopeasti itselleen muodostamansa hierarkiansa pohjalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Philosofi kirjoitti:

Olen lukiosta, johon vaatimuksena on peruskoulun lukuaineiden ka n. 7,8. Ei mikään ihmeellinen lukio siis. Lukiossa on opiskelijoita laidasta laitaan, koska opiskelijat ovat lähinnä paikallisia. Mutta entä hyvät lukiot, eli ne joihin vaaditaan yli 8 ka? Onko hyvissä lukioissa opiskelijat motivoituneempia ja tekevät kirjoituksissa muista kaakelia? Vai ovatko hyvienkin lukioiden opiskelijat hyviä sekä huonoja? Kiinnostaisi tietää, sillä pelkkä peruskoulun todistus ei oikeasti kerro, onko kaveri motivoitunut lukiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu