Psykoosin kokenut

Sairastuin psykoosiin helmikuussa 2013. En osannut itse hakea hoitoa, vaan elin omaa elämääni ja se vasta oli hauskaa. Heräilin öisin klo 5 ja lähdin lenkille, soitin mukana. Haloo Helsingin huuda biisi, on hyvä esimerkki. Elin musiikin ja biisien mukaan. Luulin, että musiikki oli tehty minulle. En nähnyt tai kuullut outoja. Luulin vain, että kameroita on joka puolella. Olin hyvin iloinen ja halusin olla esillä. Kaikkien nähtävillä. Kävelin, mutta en välttämättä jaksanut kävellä takaisin kotiin. Pyysin vanhempia hakemaan. Psykoositila ei ollut pelottava. En joutunut osastolle, koska en halunnut sinne ja lääkäri totesi minut vaarattomaksi, kuitenkin ajokiellon hän antoi. Psykoosin kestosta ei ole tietoa kenelläkään. Se saattoi kestää päivän, viikon tai kuukauden. Hoitoon päästyäni, minulle määrättiin heti psykoosilääkitys. Luulin, että minut haluttiin tappaa, että eihän minua mikään vaivaa, ajattelin. Nauroin paljon ja olin hyvin iloinen. Nyt kaksi vuotta syönyt psykoosilääkkeitä. Ketipinor 25 mg vielä iltaisin, kohta sekin loppuu. Uskon, että en saa psykoosia enään, koska ne riskitekijät on poissa. Ei pelkoa, unettomuutta. Olen vahvempi nyt ihmisenä. Hienoa, että selvisin. Olen kokenut huiman muutoksen mielialassa, kun lääkettä on vähennetty. Olen tyytyväinen itseeni. Jaksan nauraa, hymyillä, itkeä. Ennen ne tunteet oli poissa ja vihasin olemustani. Minulle on tullut painoa, lääkkeittein myötä 10 kg. Ruokahalu kasvoi ja uskon, että lääkkeetkin lihotti. Olen saanut paljon tukea ystäviltä ja saanut hyvää hoitoa kahden vuoden ajan psykiatrian poliklinikalta. Puhuminen on tärkeää. Käyn töissä normaalisti, olin sairaslomalla vain 1 kk. Liian lyhyt sairasloma, mutta kun halusin palata töihin. Ihanaa alkaa vihdoin elää elämääni. Nautin joka päivästä täysin rinnoin. On ihana meikata ja pitää huolta itsestäni. Ennen en sitä tehnyt. Kuljin haamuna horroksessa kaksi vuotta. Ei tunteita ei eloa. Nyt päivä kerrallaan eteenpäin. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo.