Olen täysin hukassa elämäni kanssa. Ahditus painaa mieltä jo niin paljon, etten tiedä, miten kauan jaksan enää. Nytkin vaan itken.
En ole aivan varma, onko tämä oikea aihealue, mutta koska ahdistus on nyt ehkä pahin ongelmani, päätin kirjoittaa tänne. En ole lukenut aikaisempia keskusteluja, mutta ehkä täältä löytyy joku samankaltaisten ongelmien kanssa painiva.
Olen 25-vuotias, kohta 26. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta koko elämäni ja opiskeluaikana alkoi vaikeat nukahtamisvaikeudet ja jonkin asteinen masennus. Koen, että olen pilannut elämäni täysin, koska en ole ymmärtänyt keskeyttää opiskelua ongelmieni vuoksi.
Opiskelen alaa, jossa en tule pärjäämään ongelmieni vuoksi, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä. En ole oikeastaan pystynyt kunnolla opiskelemaankaan, vaan mennyt aika rimaa hipoen läpi kursseista. Ala on myös vaikeasti työllistävä, joten siitäkin stressaan ja ahdistun jatkuvasti.
Välillä olo helpottuu, kun ajattelen, että voin vielä opiskella jotain muuta itselleni sopivampaa, mutta olen jo kuluttanut opintotukeni. Tai 18 kk on jäljellä, mutta opintotukimuutosten vuoksi en niitä välttämättä saa ainakaan saman tasoiseen tutkintoon.
Opinnäytetyön kirjoittaminen on ainoa, mikä mulla on kesken, mutta se edistyy todella hitaasti vaikeaa. Itken joka päivä. Herään aamuisin jo joskus 4-5 aikoihin stressaamaan kaikkea.
Tunnen olevani täysin epäonnistunut. Kaduttaa, etten ymmärtänyt lopettaa opiskelua aika päiviä sitten ja tiedän, etten voi ketään muuta syyttää siitä, kuin itseäni. Olen vaan niin ahdistunut ja väsynyt!
Oon tehnyt huonoja valintoja eikä enää ole oikein energiaa korjata virheitä. Jauhan itselleni vaan, miten tyhmä ja epäonnistunut olen, ja kohta todennäköisesti työtön tyhmä ja epäonnistunut. Ei tällaiset negatiiviset ajatukset paljon auta ei, mutta en pääse niistä eroon.
Miten te muut olette motivoineet itseänne eteenpäin, jos joskus on tuntunut, että on aivan pohjalla?
En ole aivan varma, onko tämä oikea aihealue, mutta koska ahdistus on nyt ehkä pahin ongelmani, päätin kirjoittaa tänne. En ole lukenut aikaisempia keskusteluja, mutta ehkä täältä löytyy joku samankaltaisten ongelmien kanssa painiva.
Olen 25-vuotias, kohta 26. Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta koko elämäni ja opiskeluaikana alkoi vaikeat nukahtamisvaikeudet ja jonkin asteinen masennus. Koen, että olen pilannut elämäni täysin, koska en ole ymmärtänyt keskeyttää opiskelua ongelmieni vuoksi.
Opiskelen alaa, jossa en tule pärjäämään ongelmieni vuoksi, tai ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä. En ole oikeastaan pystynyt kunnolla opiskelemaankaan, vaan mennyt aika rimaa hipoen läpi kursseista. Ala on myös vaikeasti työllistävä, joten siitäkin stressaan ja ahdistun jatkuvasti.
Välillä olo helpottuu, kun ajattelen, että voin vielä opiskella jotain muuta itselleni sopivampaa, mutta olen jo kuluttanut opintotukeni. Tai 18 kk on jäljellä, mutta opintotukimuutosten vuoksi en niitä välttämättä saa ainakaan saman tasoiseen tutkintoon.
Opinnäytetyön kirjoittaminen on ainoa, mikä mulla on kesken, mutta se edistyy todella hitaasti vaikeaa. Itken joka päivä. Herään aamuisin jo joskus 4-5 aikoihin stressaamaan kaikkea.
Tunnen olevani täysin epäonnistunut. Kaduttaa, etten ymmärtänyt lopettaa opiskelua aika päiviä sitten ja tiedän, etten voi ketään muuta syyttää siitä, kuin itseäni. Olen vaan niin ahdistunut ja väsynyt!
Oon tehnyt huonoja valintoja eikä enää ole oikein energiaa korjata virheitä. Jauhan itselleni vaan, miten tyhmä ja epäonnistunut olen, ja kohta todennäköisesti työtön tyhmä ja epäonnistunut. Ei tällaiset negatiiviset ajatukset paljon auta ei, mutta en pääse niistä eroon.
Miten te muut olette motivoineet itseänne eteenpäin, jos joskus on tuntunut, että on aivan pohjalla?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuossa iässä monet ovat vähän hukassa. Itsekin olin ihan pihalla tuossa iässä. Iän myötä homma selkiytyy ja sopiva polku löytyy. Mahdollisuuksia on monia ja aina voi vaihtaa suuntaa, jos haluaa. Turhaan murehdit. Anna mennä asioiden enemmän omalla painolla. Puhua kannattaa ystäville ja läheisille. Ja terapeutteja löytyy, joita voi käyttää jos siltä tuntuu.
Ei hätää!
Sinulla on vain jotain.
Että itket ja kirjoitat tänne on "terveyden merkki".
Mee reippaasti puhumaan asiantuntijan kanssa, saat apua ja neuvoja ja pääset eroon ahdingostasi.
Me täällä muut palstalla olevat olemme tavallisia pulliaisia, ja ei tiedetä.
Mutta kun meet puhumaan, niin tietäävät.
Kyllä sinä selviät tilanteesta!
Hali minulta ja kaikkea hyvää sinulle!
Minusta tuntuu ihan samalta ainut vaan että en ole edes mitään kyennyt opiskelemaan tai työllistämään itseäni. Tuntuu että koko elämä on ohi ja itsari on ainut ja oikea vaihtoehto.
Jospa murehtisit vain yhtä asiaa kerrallaan? Keskity nyt käymään koulusi loppuun. Ainakin sinulla on sitten ammattipaperi takataskussa. Monella ei ole sitäkään. Koulun jälkeen sinulla voi olla aikaa miettiä mitä haluat tulevaisuudelta ja mahdollisia muita vaihtoehtoja. Jos töitä ei löydy omalta alalta, mieti jotain muuta.
Mitä tuohon valvomiseen tulee, niin et varmasti ole ainoa, jonka yöunet saattaa olla rapaleisia. Tiedän montakin lapsiperhettä, jossa vanhemmat eivät ole nukkuneet kunnolla vuosiin.
Tsemppiä sinulle. Jos paljonkin ahdistaa, minäkin neuvoisin puhumaan ammattiauttajan kanssa.
Minä olen tiennyt jo monta vuotta ettei minua voida auttaa. Terapiat on käyty ja lääkkeet syöty mutta ei tämä helvetillinen ahdistus helpota yhtään. Haluan vain kuolla, olen halunnut jo monta vuotta.
Ja en siis ole sama henkilö kuin aloittaja.
Kiitos kaikille vastaajille! :)
Uskalsin nyt vihdoin ottaa yhteyttä kouluni opintopsykologiin. Sähköpostilla kylläkin, mutta toivottavasti vastaus tulee pian.
Mua on alkanu ottaa niin paljon päähän se, että murehdin, stressaan ja ahdistun kaikesta! En vaan tiedä, miten ihmeessä pääsen niistä tunteista eroon. Muistan stressanneeni jo ala-asteella ensimmäisellä luokalla ihan älyttömästi kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä.
Ahdistunut 26v, mullakin välillä, no turha valehdella, melkein joka päivä nykyään, pyörii itsemurha-ajatukset mielessä. Ymmärrän sen tunteen, kun haluaa vaan pois, että sais vihdoin levätä. Raivostuttavaa, kun elämä on vaan yhtä ahdistusta koko ajan.
Varmaan aika moni kokee jossain vaiheessa elämää kovaa ahdistusta, mutta tuntuu, että suurin osa kuitenkin selviytyy siitä omin voimin. Itellä vaan jää kaikki ahdistavat asiat mieleen pyörimään. Oon yrittänyt asettaa ensimmäiseksi tavoitteeksi sen, että tekisin opinnäytetyön loppuun, niin kuin Ex-ahdistunutkin neuvoi, mutta jossain vaiheessa kaikki muutkin murheet alkaa pyörimään mielessä, kunnes ahdistun niin paljon, ettei opparin kirjoittamisestakaan tule mitään.
Että ärsyttää!!!
- ap
Olen iloinen, että olet ottanut yhteyttä opintopsykologiin. Joskus ongelmat vain ovat sellaisia, ettei niistä omin neuvoin ehkä selviä. Kun näkee asiat hieman erilaisesta näkökulmasta, saattaa siitä olla suurta apua. Onnea sinulle tulevaan!
sellaisen neuvon haluan antaa että älä harkitse mitään koulun tai työpaikan jättämistä mt-ongelmien takia. kantsii hakeutua ammatillisen avun kautta lomalle tai lykätä juttuja kunnes on saanu pääkopan kuosiin ja vasta sen jälkeen harkita elämänvalintoja valoisemmalta kantilta jos ja kun sellaisen mielen joskus saavuttaa.
pohjalla oleminen on niin suhteellista mutta yks ydistävä juttu sieltä pääsemiseen on toivo ja elämänkatsomisen muuntaminen. ei todellakaan helppoa kaikille mutta helppouskin on niin suhteellista.
Epäilisin että sunkin ongelmat johtuvat alitajunnan tasolla piinaavista demoneista jonka takia toi kallonkutistaja on hyvä kokeilla jos siitä olis sulle apua. toivon kaikkea parasta sulle.
Minä tein aikanani sen virheen että luovutin ja jätin kaiken kesken. Se on tässä vuosien varrella johtanut niin pahaan noidankehään etten enää meinaa pystyä edes kaupassa käymään ja muidenkin asioiden hoitaminen on lähes mahdotonta. :(
Sen oon nyt ainakin päättänyt, että tutkinnon suoritan loppuun. Kai se ainakin nostaa itsevarmuutta, kun on saanut jotain päätökseen. Välillä silti tulee sellainen olo, että haluaisin vaan luovuttaa tutkinnon kanssa, mutta enpä tiedä, mitä sen sijaan tekisin. En kyllä tiedä, mitä tutkinnon suorittamisen jälkeenkään teen. Ehkä pitäisi loppu kevään ajan olla ajattelematta, mitä tulevaisuudessa tekee ja ohjata kaikki energia tutkinnon loppuun saattamiseen.
Nyt viikonloppuna on ollut ihan ok olo. Oon yrittänyt pitää taukoa kaikesta turhasta murehtimisesta. Tai no eilen illalla ennen töihin lähtöä sain jonkun ihmeen tärinä-itku-kohtauksen. Tuli ihan puun takaa.
Mitä sä, ahdistunut26v, oot jättänyt kesken, jos haluat kertoa? Pystyisitkö jatkamaan siitä, mihin jäit? Pieni tavoite kerrallaan. Mulla järki aina välillä sanoo, että ei nyt näin nuorena vielä tarvi murehtia tällaisista asioista. Vaikka niitä vääriä valintoja on jo tehnyt. Ahdistuksesta ja negatiivisesta ajattelutavasta on kuitenkin mullekin tullut jonkinlainen noidankehä. Varsinkin negatiiviset ajatukset jotenkin estää itseä onnistumasta. Tai edes ajattelemasta, että voin onnistua. Niin ja onhan mulla nuo"ihanat" nukahtamisvaikeudet ja sosiaalisten tilanteiden pelkokin, joita pitäisi myös lähteä työstämään. "Jee".
Vastailkaa, jos jaksatte. :)
- ap
ala tutkaileen ja zoomaileen noita negatiivisia ajatuksias ja tuntemuksias ja miettiin miks annat niille niin suuren voiman. joku sen ahdistuksen aiheuttaa alitajunnassa ja se olo on vapauttava kun huomaat että se kaikki vastustelu ja räpiköinti onkin ihan turhaa.
anna asioiden tulla ja mennä, äläkä murehdi. sano muuan intialainen joogi joskus.
Onko sinulla vanhempia tai joku ystävä joka voisi tulla kanssasi opintopsykologin juttusille. Olet siinä tilanteessa että todella apua pitää saada. Ahdistus ei parane sillä että sinulle sanotaan että koeta olla ajattelematta stressaavia asioita.
Tiedän kokemuksesta että tarvitaan lääkehoitoa ja terapiaa, ne auttavat ja sinä selviät varmasti.
Jos tahdot päästä ahdistuksesta, niin siihen on apu olemassa. Muista rukoilla.
Yhteiskunnan epäonnistujat ovat usein taivastenvaltakunan osallisiia, joita Jumala rakastaa.
Näin on. Jumala rakastaa kyllä ihan kaikkia, mutta se ilmenee usein juuri niissä, "jotka ei mitään ole".
Minullakin tuli mieleen että voitko kertoa omalle äidille näistä murheista. Me vanhemmat halutaan auttaa lapsiamme vaikeuksissa. Ja entäs isälle. Itse olen kolmen tytön isä sekä viiden lapsenlapsen ukki. Lapsillanikin on ollut vastaavia suuria vaikeuksia mutta aina niistä on jotenkin selvitty. Yksin ei kannata ruveta asioita vatvomaan, niitä ei saa sillätavalla kuntoon. Oletko kertonut parhaalle ystävällesi omista vaikeuksista ? Ellei hän pysty auttamaan niin hän osaa neuvoa sinua eteenpäin.
Olet saanut täältä hyviä neuvoja, joiita itse asiassa olet jo alkanut toteuttamaan! Ensimmäinen on, että olet kirjoittanut tänne ja toinen, olet varannut ajan ! Hyvä. Se mitä vielä voit itse tehdä sen koulun loppuun saattamisen lisäksi on säännölliset rentoutusgarjoitukset, esim basam boksin sivuilla on masennusiaiheinen sivusto, jossa mindfullnessharjoituksia, helppoja lyhyitä harjoituksia. Niihin voit varastaa pienen hetken päivästäsi. Toivottavasti myös ehdit ulkoilla ja syödä vitskuja. Ja totta, vanhemmat varmasti auttavat ainakin kuuntelemalla. Eli on tärkeää, että saat painolastina itseltäsi kevennettyä.
Lisäksi, tämä myös toiselle ahdistuneeksi, ikinä ei ole liian myöhäistä vaihtaa alaa. Itse olen opiskellut uudelle alalle 40- kymppisenä. Ja tiedän monta, jotka ovat tehneet saman. Nykyinen koulutuksesi ei kuitenkaan mene hukkaan. Tavalla tai toisella tulet siihen törmäämään vielä.
Ahdistunut 26, tuskin kaikki lääkkeet sinullakaan on kokeiltu? Tänä päivänä on niin paljon erilaisia mielialalääkkeitä, että et tuohon ikään mennessä ole voinut kokeilla kaikkia. Esim kahta mielialalääkettä voidaan käyttää yhdessä pienellä annoksella. Hae rohkeasti apua!