Ei ole töitä, en kykene opiskelemaan, ei ole naista, ei huvita harrastaa mitään ja muutenkin olen melkein täysin erakko. Tekis mieli kuolla pois kun en haluaisi enää elää tällaista täysin arvotonta luuserin elämää. Kaikkea on jo kokeiltu tilanteen ratkaisemiseksi mutta ratkaisuja vain ei ole. Mielestäni olen kärsinyt jo ihan tarpeeksi kauan.
Elämälläni ei ole mitään arvoa
Ahdistunut26v
24115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Niin ja vaikka olis töitä niin en kykenisi sielläkään käymään kun ahdistus käy aivan sietämättömäksi. Luulen myös että jos minulla olisi parisuhde niin senkin joutuisin laittamaan poikki ahdistuksen takia. En voisi myöskään mennä mihinkään harrastuksiin koska häpeän itseäni liian paljon.
Kaikki aina käskee ajatella positiivisesti mutta vaikea tästä tilanteesta on mitään positiivisiakaan puolia löytää vaikka oikein etsimällä etsis.
parempi vain hyväksyä se todeksi havaittu oma kokemus että elämällä ei ole arvoa eikä merkitystä ja jatkaa eteenpäin niinkuin tietäisit jotain mitä muut eivät.
keinotekoisten arvojen ylläpitäminen on tietty yksi vaihtoehto joka kantaa onnea niin pitkälle kuin...emmä jaksa nyt paasata tässä vaan sanon vaan että elämä opettaa kaikkia niinkuin on tarkoitettu. luota elämään.
Sun elämä voi olla hyvinkin arvokas, vaikka tietyt yhteiskunnan normit luokittelisivatkin sut "luuseriksi".
Sun pitäisi pyrkiä hyväksymään itsesi kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen. Älä ainakaan huolehdi muiden mielipiteistä.
kesä lähenee, aletaan jotain ilahduttavia asioita harrastaa, tehtäiskö vaikka linnunpönttö , ja haetaan kirjastosta kiinnostavaa luettavaa .
Aloittaja on trollaava mt-hoitsu.
koska millään ei ole mitään väliä niin tarjoaisin lattiapurku urakkaa sulle, saataa olla himean hometta mutta eihän se sua haittaa eihän maksan sittenkun jaksan ja paremmin kuin kela
Hänellä on jo työ,hyrrää netissä ja loisii lasikopissa veronmaksajien piikkiin.
No ei todellakaan ole koskaan ollut mitään töitä enkä todellakaan ole mikään trolli että kiitti vaan vitusti ymmärryksestä.
Ei mullakaan! En oo töissä, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä siksi koska en ole päässyt vain mukaan työ- ja kouluelämään mielenterveysongelmien rakia. Mun on myös vaikea solmia ihmissuhteita ja oon tosi paljon yksin. Mutta mulla on muutama ihminen mun elämässä, joilta saan hieman tukea ja sekä kiva harrastus, josta saan iloa. Yritän vaan elää elämää niin että se tuntuu miellyttävältä. Voimia ja tsemppiä!
Äitini tapasi sanoa: "Paistaa se aurinko joskus risukasaankin." Aikani kun jaksoin odottaa, niin tulihan niitä aurinkoisia ja valoisiakin päiviä. elämä on ylä- ja alamäkiä. Koitahan jaksaa, sinäkin.
Omalla kohdallani se elämä vaan ei ole oikein mitään muuta ollutkaan kuin pelkkää alamäkeä.
Vaikka ei ihmiset arvostaisikaan, niin Jeesus arvostaa sinua. Ootko ihan varmasti kokeillut kaikkea? Muista rukoilla!
Olen joskus rukoillutkin mutta en usko Jumalaan. Tuntuu että kaikki keinot on jo todellakin käytetty.
Eihän sitä uskoa kenelläkään ole, ennen kuin se annetaan. Kukaan ihminen ei voi itsessään uskoa, että Jumala on. Minä en voi mitenkään todistaa sinulle, että Jumala on olemassa, enkä edes yritä tehdä sitä. Sen voi vain Jumala itse tehdä. Rukoilu on ihan hyvä aloittaa niin, että; Jos Jumala sinä olet olemassa, ilmoita minulle itsesi.
Olet vasta 26. Menneisyytesi ei määrittele tulevaisuuttasi missään määrin jos niin päätät! Mikään ei ole vielä mennyt sinulta ohi. Olet varmasti hyvin masentunut ja silloin elämä on vaikea nähdä hyvänä, mutta kun saat nuo masentuneen silmälasit aikanaan pois päästäsi olo helpottaa. Kirjoita paperille mind map tilanteestasi ja etsi syitä nykyiseen olotilaasi. Puhu ystävillesi pahasta olostasi. Sun olo vielä helpottaa jonakin päivänä... Psykoterapia toimii!
Itse käyttäisin sanaa vasta jos olisin joku 16-18-vuotias mutta nyt olen jo 26-vuotias ja on sellainen olo että kaikki mahdollisuudet hyvää elämään on jo menetetty.
Olen minä käynyt monessakin terapiassa mutta en minä siellä käymällä tule itselleni naista tai muutenkaan mielekästä elämää saamaan. Yritin kyllä olla optimistisella asenteella vielä silloin kun kävin terapiassa yhteensä noin vuoden ajan kunnes huomasin etten ole päässyt eteenpäin missään asioissa vaan enneminkin tuntui että kaikki menee vain pahemmaksi.
Lääkärille puhumaan asioista. Olet vielä noin nuori, niin sinulla on kauniita päiviä edessäsi. Mikään jumala ei noissa asioissa auta, koska sellaista ei ole olemassakaan. Naista et valitettavasti saa lääkkeiden avulla,mutta terapia ja lääkkeet yhdessä usein auttavat. Mene ihmeessä puhumaan ongelmistasi, niin saat apua. Kumppani saattaa jokin päivä osua kohdallesi, naiset kun eivät ole kiinnostuneita masentuneesta nuoresta miehestä. Miehellä pitää olla ryhtiä ja häikäisevää pilkettä silmäkulmassa.
Se on aivan sama, että oletko pelimies tai tavallinen tallaaja, niin samat ongelmat tulevat eteesi, jos et hoida itseäsi. Masentuneisuus on niin yleinen ongelma ettei siitä edes jaksa kirjoittaa mitään. Sen verran kuitenkin asiasta, että kerro totuuden mukaisesti asioista, tällöin homma lähtee käyntiin.
Oliskin vaan pelkkä masennus mut on vielä paha yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja kohta 10 vuotta kestänyt erittäin paha sosiaalinen fobia. Paniikkikohtauksistakin on kokemusta ja 2 kohtausta oli sellaisia että voin suoraan sanoa että se oli pahinta mitä olen koskaan kokenut.
"Kumppani saattaa jokin päivä osua kohdallesi, naiset kun eivät ole kiinnostuneita masentuneesta nuoresta miehestä. Miehellä pitää olla ryhtiä ja häikäisevää pilkettä silmäkulmassa."
Sitäkin suuremmalla syyllä en varmaan tule ikinä kohtaamaan ainuttakaan naista joka olisi minusta kiinnostunut. Rahalla tietysti voi saada kaikkea muuta paitsi rakkautta.
Jos haluat määritellä itsesi noiden kaikkien asioiden kautta mitä kerroit niin ole hyvä. En vain usko, että se on se, mitä oikeasti haluat olla.
26-vuotias on vielä nuori. Usko pois vain. Sinulla on mahdollisuus vielä vaikka mihin.
Apua on saatavilla, kun sitä vain osaa ottaa vastaan. Paras olisi, kun oppisit itse auttamaan itseäsi. Yksi terapia ei välttämättä auta, joku toinen voikin auttaa.
Ja mitä naisen löytämiseen ja saamiseen tulee, niin suosittelen pelimiespiirejä. Tutustu vaikka sellaiseen kuin RealSocialDynamics.
Et ilmeisesti vain ole vielä löytänyt sitä mitä elämässä haluat tehdä. Mutta tuolla itsesäälillä et löydäkään.
Toivon, ettet vastaa tähän mitään typerää itseäsi haukkuvaa. En ole sitä kuitenkaan lukemassa.
Toivon, että ymmärrät kuinka arvokas elämäsi on. Joko voit tehdä jotain elämälläsi tai sitten olla surkea esimerkki siitä, miten elämää ei kannata elää ja tuhlata. Sinun valintasi, vain ja yksin sinun.
Toivon todella, että löydät joku päivä vielä onnen sisältäsi.
En nyt tällä kertaa varsinaisesti arvostele itseäni mutta ajattelin vain että miten ne pelimiesopit voi toimia vaikka opettelis ne kuinka hyvin jos rohkeus niiden toteuttamiseen puuttuu täysin. Monikaan ei ehkä ymmärrä kuinka vakavasta sosiaalisesta fobiasta minun kohdalla on kyse.
Siinä samalla opetellaan rohkeutta ja sosiaalisia taitoja ym. Monet käy sen prosessin kautta läpi aikamoisen muutoksen. Etkä voi oikeasti oppia pelimiestaitoja ilman ihmiskontaktia eli rohkeus ja taidot kasvaa käsikädessä. Ihmiset on valmiita käymään muutoksen läpi kukin eri syystä. Yksi hyvä syy on se, että haluaa pariutua. Se on yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin.
Viimeinen vinkki: Oli fobiasi kuinka suuri tai pieni tahansa, älä tee siitä suurempaa kuin se on. Älä siis suurentele sitä omassa mielessäsi. Omassa mielessä omat ongelmat tuntuu aina suuremmalta kuin ulkopuolelta katsoen. Yritä siis ymmärtää, ettei kukaan voi ymmärtää miltä juuri sinusta tuntuu.
Minä uskon siihen, että voit muuttua. Mutta uskotko sinä? Se on se tärkein kysymys.
Toivon, että jonain päivänä löydät tien ulos itse rakentamastasi mielen vankilasta. Jos kaipaat vinkkejä tai apua, minut löytää blogini kautta onnellinenparisuhde.fi
Täällä sun ongelmat eivät vain valitettavasti ratkea. Oletko kokeillut rentoutusharjoituksia? Joogaa? Kognitiivista terapiaa? Meditointia? Itsensä rentouttaminen on hyvä taito! Sulla selkeästi voisi pariutuminenkin helpottua kunhan vain pääset sinuiksi itsesi kanssa ja anna siihen aikaa. Älä kiirehdi. Mä löysin elämäni miehen 31-vuotiaana sunnuntaikävelyllä. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Tarvitsisit myös muuta ajateltavaa kuin itsesi ja ongelmat, joita meillä kaikilla jonkun asteisina on. Oletko selvittänyt itsellesi, miksi sos. tilanteet ovat niin pelottavia sulle? Voimia ja tsemppiä!!!