syitä pelien ikärajoille.

Jos jotkut miettivät miksi et saa pelata 12 vuotiaana k16 pelejä, on siihen syynsä. Murros iässä aivojen kehitys on voimakkaimillaan jolloin ne ottavat vaikutteita ympäristön asioista. Jos siis pelaat väkivaltaisia pelejä aivosi kehittyvät siihen suuntaan.
Mutta mitä haitta vaikutuksia tällä on:
1. Koukkuun jäämisen riski on suurempi. Pelien tuottama mielihyvä aiheuttaa voimakasta riippuvuutta joka voi johtaa sosiaalisten taitojen heikkenemiseen. Pelien tuottama rippuvuus on samallaista kuin minkä tahansa päihteen tuoma riippuvuus ja siitä eroon pääsy on myöskin yhtä vaikeaa.

2.Todellisuuden tajun heikkeneminen. Ennen kaikkea räiskintä pelien pelaaminen aiheuttaa ihmiselle (nuorelle) monia psyykkisiä vaikutuskia. Ihminen rupeaa muun muassa hyväksymään väki vallan ja sodan eritavalla. Ääri tapauksissa myös aiheuttaa agressiivistä käyttäytymkstä. Pelaaminen voi myös tuottaa ahdistuneisuuden tai pelon tunteita sekä muita skitsofrenisiä oireita. Yleensä ihminen ei kuitenkaan itse yhdistä näitä yhteen.

3. Sosiaalisten taitojen heikkeneminen. Aivan niinkun yllä jo mainittiin sosiaaliset tauidot heikkenevät pelaamisen seurauksena. Tämä voi aiheuttaa myös masennusta ja muita seurauksia.

4. Traumatisoivat kokemukset. Tämä ilmenee hyvin muun muassa kauhupeleissä, jotka saattavat aiheuttaa tiettyjen tilanteiden poikkeuksellista ahdistuneisuuden tunnetta ja saattaa kokea epämielyttäväksi täysin normaalit tilanteet.

5. Päihteiden käytön riskin kasvaminen. Tämä on huomattavissa mm.GTA peleissä, joissa päihteiden käyttöön ollaan jatkuvassa kontaktissa. Tämä voi aiheuttaa kokeilun haluja ja voi johtaa myös riippuvuuteen.

Pelit vaikuttavat samalla tavalla aivojen toimintaan kuin kaveri porukka jossa sinä liikut. Näin ollen otat osan luonteestasi myös peleistä. Itse et kuitenkaan koskaan huomaa vaikutuksia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

fisu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu