Epäsosialinen koira ja uusi pentu

En suosittelisi epävarmalle koiralle koirakaveria samaan talouteen. Se on hyvin stressaavaa sekä vanhalle koiralle ja voi pilata pennun elämän lähtökohdat totaalisesti (pentu oppii stressaamaan jopa "omia laumalaisia" jne.). Lisäksi koirien käytösongelmat eivät parannu koirakaverin avulla, vaan yleensä eroahdistuneita kodintuhoajia tuleekin toinen ja remmilenkeillä räyhääjiä on yhden sijasta kaksi.

yleensä vastakkainen sukupuoli on kaikissa tilanteissa varmin valinta.

se homma yleensä menee. On hyvin, hyvin todennäköistä, että ei tule onnistumaan. Ei ole tarkoitus, että hankitaan toinen koira toiselle kaveriksi. Siitä vaan ikävä kyllä ongelmat kaksinkertaistuu. Ensin pitää hoitaa ensimmäisen koiran asiat kuntoon ja se ei onnistu kuin kovalla työllä. Myös vanhemman koiran voi saada muuttumaan oikeilla metodeilla. Vaikka ensimmäinen koira olisi ns. hyvä "ongelmaton" koira, voi silti pennun kanssa olla ongelmia alkuun parin-kolmen kuukauden verran ja tämänkään jälkeen ei ehkä voi jättää kaksistaan pitkään aikaan. Pentu vaatii paljon työtä, jotta siitä tulisi kunnon koirakansalainen ja sekään ei onnistu, jos talossa on jo "ongelmakoira". Uuden koiran tulo ei ratkaise ensimmäisen ongelmia. Suosittelisin yhteydenottoa ongelmakouluttajaan. Monesti riittää, kun hän käy paikalla muutaman tunnin ja antaa neuvoja ja niillä yritetään pärjätä ja on yhteyksissä ja tulee uudelleen käymään tarvittaessa. Pahimmassa tapauksessa se olisi pennun loppu eli vanhempi koira tappaisi sen ja ihan vaan sen takia, että pitää sitä uhkana, riesana tai jopa pelkää sitä. Itselläni on pari rekkua ja voin sanoa, että vanhempi näistä on mielestäni ollut maailman sosiaalisin, kaikille ystävällinen ja kiltti, sekä tutustunut aina terhakkaana ja uteliaana uuteen tuttavuuteen. No, sitten meille tuli uusi tulokas (ihan vaan, että me halusimme), ei suinkaan koira pyytänyt saada uutta tulokasta. Onneksi pystyin olemaan kotona, koska muutoin siitä ei olisi tullut mitään. Aivan pieni pentu oli ihan "HIRVEÄ" vanhemman koiran mielestä ensimmäiset pari kk. No, kyllähän sitten jo nelikuisena alkoi ymmärtämään, että vanhempaa ei huvita mitkään hänen huvituksensa.

Tässä kaikessa, siis nyt jo leikkattujen nartun ja uroksen todellinen ystävyys alkoi vasta siinä kun nuorempi oli parin vuoden kieppeillä. Eli toisen ns. junnuikä alkoi laantumaan. Nytkin nuorempi vaatii aktiviteettia ihan eri tavalla kuin vanhempi ja onhan ne oman luonteisiakin. Myöskin koulutukseen/ohjaamiseen jne. on pitänyt panostaa kaksin verroin, sillä myös vanhempi alkoi riekkumaan kun kerran toinenkin, niin minäkin periaatteella. Ja kun ollaan kaksin, tulee laumakäyttäytyminen ja yhdessä vahditaan jne. Vietän/mme n. 3-5 tuntia päivittäin koirien kanssa ja siitä suurin osa tietty tokoa, etsintää, ulkoilua. Ymmärrän jossain määrin, että aloittaja on ehkä ajatellut, että kun toinen saisi kaverin, niin rauhoittuisi, mutta ikävä kyllä asia ei niin ole, vaan kaikki on sitten tuplana. Lähde mieluummin siitä, että kun saisi edes sen yhden koiran kunnolliseksi hyvä tapaiseksi rekuksi.
Itsellänikin oli ongelmia tämän uuden tulokkaan kanssa, koska suhtautuminen kaikkeen outoon oli ihan kammottavaa. Oranssipukuiset työmiehet/naiset, pulkat, kelkat, lastenvaunut, kävelykepit. Osasta näistä on jo päästy, kun hommasin pulkan, lainasin kelkan ja jäädään tien viereen tuijottamaan ojan kaivuuta tai metsäkoneen työskentelyä, niin enää ei niihin reagoi. Vanhempi koira taasen reagoi kaikkeen piippaus ääneen, koska yhdistää sen räjäytyksiin. Paniikki iskee silloin ja varmaan jos osaisi niin huutaisi ja lujaa, että APUVA!!!!

Saman ongelman tartuttaa pentuun.Pelkonsa,epävarmuutensa siirtää käytöksellään jne.Jos ensimmäinen on remmirähjä,niin jatkossa niitä on kaksi.En suosittele.Kouluta ja opeta ensin ensimmäistä,jos ei siitä rauhoitu.Älä ota kaveria,menee vaan sekin pilalle.Ota vasta sitten kun epäsosiaalisesta on aika jättänyt.

Meillä on 13 vuotias, ruokaansa vahtiva ja keittiötä reviirinän pitävä sakemanni/labbis, ja merkit viittasivat siihen, että kohta on aika sanoa hyvästi. Aikaisemmin, 4 vuotta sitten oli eräs pentu pari viikkoa hoidossa ja se ole täyttä sotaa, kun aikuinen jyräsi pentua koko ajan, niin että ei silmistään voinut laskea ja yöksikin piti koirat kytkeä toinen sänkyyn ja toinen olkkarin sohvaan. Viime syksynä päätettiin ottaa uusi pentu, sopimuksella kasvattajan kanssa, että palautetaan, jos tappelu alkaa.
ihme ja kumma. Vanhus antoi pennut tulla keittiöön, kävi vain ottamassa pennulta vinkulelun ja luun pois, mutta pentu sai pitää huonomman vingun ja kalutumman luun ( luut suuria naudan sääriluita). pentu saa myös tulla vierella ja nuolla vanhusta kuonosta. Varsinaista leikkiä koirat eivät harrasta, mutta sellaista urraus nahihnaa, kun pentu nuoleksii ja vanhus irvistelee, , kunnes komentaa ärähdyksellä kakaran pois. Ja vanhus vain siirtyi sänkyyn nukkumaa, jotta pentu ei pääse yöllä häiritisemään. eikä pääse aikuisenakaan kun mitteli ei osaa hypätä tarpeeksi korkealle, ei olla opetettu. paremminkin kielletty. Kaikenkaikkiaan vanhus on pirteämpi kuin aikoihin. lenkillä on alkanut taas laukkakin nousta, kun metsässä päästän irti. (lenkit noin 1km, sen vanhuksen kanssa ja nuori menee omansa sen jatkoksi.
Joten vanhuksen ja pennun yhteiselo riippuu siitä, miten kemiat kohtaa. Kannatgtaa sopia kasvattajan kanssa palajutusoikeudesta ja kokeilla toista pentua, jos ensimmöinen ei natsaa.

Täällä yhden epäsosiaalisen (on myös dominoiva ja ikääkin kertynyt, hieman arka) omistaja. Ei ole ongelmakoira, ei esim. remmiräyhää (mielestäni aloittajan mainitsemat ominaisuudet eivät suoraan tee koirasta ongelmakoiraa.. Riippuu ilmenemistavasta). Tässä ollaan mietitty toista koiraa ja yritetty tutustuttaa tätä nykyistä tuttavan pentuun (lenkkeilty, käyty kylässä puolin ja toisin jne.), että tiedetään voiko toimia. Nyt muutaman kuukauden jälkeen näyttää ihan hyvältä. Siedätyshoito on alkanut toimia. Uskon, että kotona tottuminen käy nopeammin, kun koirat ovat joka päivä yhdessä. Eristysaitauksen hankkiminen voi olla hyvä idea alkuun.