Tilanne tämä.
Pariskunta (kutsuttakoon heitä vaikka nimillä A ja B) jolla ollut taloudellisesti vaikeaa ja A:lla terveydellisiä fyysisiä ongelmia monen vuoden ajan.
A on katkera yhteiskunnalle ja kieltäytyy siksi yhteiskunnan taloudellisesta tuesta.
B epäilee onko tuo nyt aivan tervettä.
B huutaa A:lle ja heidän yhteisille lapsilleen paljon.
A epäilee onko tuo nyt aivan tervettä.
A suhtautuu B:n mielestä ylisuojelevasti omaisuuteensa ja raivostuu B:n mielestä pikkujutuista, vaikkapa siitä jos B on heittänyt roskiin rikknäisiä leluja tai vaatteita, vienyt vanhat mainoslehdet lattialta paperinkeräykseen tai siivonnut sängynalusen. Hän epäilee että B on heittänyt jotain tärkeää tuolloin roskiin, eikä ota uskoakseen että kaikki tärkeä on vielä tallella. A ei itse juuri siivoa tavaroitaan jotka ovat laatikoissa tai kasoissa pitkin kämppää.
B:n mielestä A:n tapa säilöä tarpeetonta tavaraa ei ole aivan tervettä.
B on A:n mielestä tuhlaileva, ajattelematon huithapeli joka ei ajattele taloudellisesti heittäessään tavaroita pois, valehteleva ja epäoikeudenmukainen mennessään koskemaan toisten perheenjäsenten tavaroihin siivotessaan. Sellaiseen ei B:llä A:n mielestä ole oikeutta.
Tuollainen ei A:n mielestä ole aivan tervettä käytöstä.
Kumpikin on sitten tietysti omasta mielestään aivan täysin terve psyykkisesti.
Missä menee se raja? Mikä on vaan toisen ärsyttävää mutta normaalin rajoissa menevää käytöstä? Ja milloin se menee jo hulluuden puolelle? Ja jos menee hulluuden puolelle niin mitä sitten tehdä jos toinen kokee olevansa terve eikä koe tarvetta psykologin juttusille?
Kuitenkin edellä mainitussa tapauksessa kumpikin kärsii usein toistuvista riidoista yms. Kuitenkaan eivät halua erota
Pariskunta (kutsuttakoon heitä vaikka nimillä A ja B) jolla ollut taloudellisesti vaikeaa ja A:lla terveydellisiä fyysisiä ongelmia monen vuoden ajan.
A on katkera yhteiskunnalle ja kieltäytyy siksi yhteiskunnan taloudellisesta tuesta.
B epäilee onko tuo nyt aivan tervettä.
B huutaa A:lle ja heidän yhteisille lapsilleen paljon.
A epäilee onko tuo nyt aivan tervettä.
A suhtautuu B:n mielestä ylisuojelevasti omaisuuteensa ja raivostuu B:n mielestä pikkujutuista, vaikkapa siitä jos B on heittänyt roskiin rikknäisiä leluja tai vaatteita, vienyt vanhat mainoslehdet lattialta paperinkeräykseen tai siivonnut sängynalusen. Hän epäilee että B on heittänyt jotain tärkeää tuolloin roskiin, eikä ota uskoakseen että kaikki tärkeä on vielä tallella. A ei itse juuri siivoa tavaroitaan jotka ovat laatikoissa tai kasoissa pitkin kämppää.
B:n mielestä A:n tapa säilöä tarpeetonta tavaraa ei ole aivan tervettä.
B on A:n mielestä tuhlaileva, ajattelematon huithapeli joka ei ajattele taloudellisesti heittäessään tavaroita pois, valehteleva ja epäoikeudenmukainen mennessään koskemaan toisten perheenjäsenten tavaroihin siivotessaan. Sellaiseen ei B:llä A:n mielestä ole oikeutta.
Tuollainen ei A:n mielestä ole aivan tervettä käytöstä.
Kumpikin on sitten tietysti omasta mielestään aivan täysin terve psyykkisesti.
Missä menee se raja? Mikä on vaan toisen ärsyttävää mutta normaalin rajoissa menevää käytöstä? Ja milloin se menee jo hulluuden puolelle? Ja jos menee hulluuden puolelle niin mitä sitten tehdä jos toinen kokee olevansa terve eikä koe tarvetta psykologin juttusille?
Kuitenkin edellä mainitussa tapauksessa kumpikin kärsii usein toistuvista riidoista yms. Kuitenkaan eivät halua erota
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heillä on ehkä kovempi nahka kuin sulla? Kestävät koitokset ja jatkavat yhteen hiileen, mutta sinä ehkä kilahdat ja sua jää vaivaamaan heidän riidat?
Tunnen A:n kaltaisen tapauksen, jolla ei tosin ole puolisona B:n tapaista vaan sellainen, joka tukee hyvin usein ja monessa asiassa A:ta. Kysymys on isästäni. Varastoissa on kymmeniä vuosia olleita tavaroita, vaikka suurinosa on jo hävitetty. Kukaan meistä jälkeläisistä ei niitä tarvitse eikä kukaan ulkopuolinen varmasti huoli. Silti hän elää sodan, niukkuuden ja köyhyyden kokeneena ja odottaa vielä sitä pahinta päivää jolloin ei ole ruokaa, vaatteita, varaa ostaa kalusteita tai leluja... mutta onneksi on varastossa. Sotia ei ole tullut, ruokaa on riittänyt, kaupat ovat myyneet uudet kalusteet meille ja muille. En koe että hän olisi sairas.
Olen oppinut tulemaan toimeen vähällä tavaralla ja olen siihen tyytynyt. Toisten takia kyllä mietin jonkin tavaran säilytystä, mutta vasta pitkän pohdinnan jälkeen. Itselleni en ole kerännyt mitään, mutta kyllä... varastoimaan olen joutunut toisilta tulevaa tavaraa, jota eivät ole raaskinneet heittää pois. Odotan vielä hetken ja sitten laitan kirpparille. Säilytän vain sen takia että olen hetken aikaa kohtelias. Ehkä ymmärtävät vielä joskus tavaran keräämisen järkyttävyyden. En ota itselleni painolastia, mutta hoidan asiat tärkeysjärjestyksessä. Säilykööt tuossa varastossa, ei ne kaipaa mua, enkä minä niiden viemää tilaa.
En tarvitse enkä muistele niitä. Jotenkin koen että hoidan asiani hyvin ja olen aivan riittävät terve. Kuitenkin eräät kyselevät ja ilmaisevat itse siten asioista että en saisi pitää tavaroita varastossa, tai että niistä pitäisi päästää irti, eli annan toisten vaikuttaa liikaa itseeni. Osittain johtuu siitä mitä olen itse sanonut, mutta miksi pitäisi puuttua toisten asioihin. Antaa vain jokaisen puhua ja sanoa, tai riidellä, ja jatkaa omaa elämää puuttumatta toisten asioihin. Miksi edes pohtia että kuka on hullu tai ei? Mitä se mulle kuuluu?
Tota... Itse asiassa ei kuulukaan, mutta viimeksi pariviikkoa sitten eräs sukulainen ilmaisi selvästi että tuntemattoman naapurin hulluus kuuluu juuri hänelle ja hänellä on siitä sanottavansa. Paskat. Ajattelen että yleensä sillä jolla suu käy on se ongelma eikä sillä josta puhutaan. Paitsi tietysti silloin kun se josta puhutaan päättää pitkän piinan jälkeen avata suunsa ja antaa täyden latingin tavaraa. Tietysti se toisten mielipiteiden pakkotulva on käynyt hänen rasitukselle, mutta sallittakoot hänelle nyt vihdoin vastavuoroisesti vaikka kuinka roima puhe ja tunteiden tulva. Taustahan on selvä niille, jotka muistavat. Valitettavasti... tällä eräällä sukulaisella pätkii ja pahasti. Voin sanoa että muisti on tosi heikko. Ei tuollaisia voi kestää pitkään jotka puhuvat toisista kielteisesti, ja sitten eivät enää muista koskaan puhuneensa. Oppisivat edes olemaan hiljaa ja pitämään tunteensa kurissa.
Onko ihmisillä tarve katsoa maailmaa ja lähiympäristöä siten kuin itse näkevät ja olettaa sen olevan sellainen kuin katsoja haluaa. Virheet on korjattava ja toisiakin ihmisiä korjattava. Miksi ihmeessä? Jos ihminen itse on tyytyväinen itseensä eikä kouluta muita, miten joku toinen voi sanoa hänestä korjattavaa?
Jos kuitenkin haluavat kiistellä vähemmän, kannattaa yksinkertaistaa asiat, kirjoittaa paperille ylös. Eli miksi säilyttävät tavaraa, miksi raivaavat pois. Miksi jokin on säilyttämisen arvoinen, kenelle, onko oikeasti? Samoin toisin päin. Sitten sopivat jaot siten että kukin saa tahtonsa tasaisesti. Yksi tavaraa jää, toinen lähtee. Jos sukuperintönä tulleista antiikeista ei neuvotella, ei silloin neuvotella krääsästäkään. Kun jäljellä on 100 arvokasta taulua, saa toinen heittää roskiin 100 leikkiautoa. Ei kannata vertailla arvoja, että 1 taulu vastaa 100 lelua, tai että jos kerta 100 taulua vastaa 100 leluautoa niin sitten toi sun häämekkos vastaa mun räsykalsareita ja kun mä luovun siitä niin sä luovut häämekostas. Vähän mukaan järkeä ja kiistanhalu pois.
Oma reviiri ja toisten kunnioitus.
Mahtaa tuonne sekä järjestys, että terveysviranomaisille sadella kansalaisten taholta virkakäyntejä kun ollaan niin kovasti huolissaan. Akuutin hädän toki usein tunnistaa, mut että vuosiakin kytätään.