Joskus oli mahdollista nauhottaa youtuben musiikkia. Onko se enää ollenkaan mahdollista vai onko systeemi jotenkin muuttunut niin ettei voi enää?
Musiikin taltiointi youtubesta
musystävä
44282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
On: https://www.google.fi/webhp?sourceid=chrome-instant&ion=1&espv=2&es_th=1&ie=UTF-8#q=youtube downloader mp3&es_th=1
Mutta laillistahan se ei ole edes omaan käyttöön ellei musiikki ole laitettu tubeen sen omistajan/tekijän suostumuksella.
Mikä omaan käyttöön lataamisesta tekee muka laittoman?
Se ettei Youtubeen laittaneella ole oikeutta laittaa sitä sinne ilman sen omistan lupaa. Näin ollen sitä ei saa laillisesti ladata itselleen.
http://www.iltalehti.fi/digi/2014061918423541_du.shtml
"Youtube on käyttöehtojensa mukaan tarkoitettu videoiden suoratoistoon. Youtubessa on paljon myös luvattomasti ladattua materiaalia. Sellaisen kopiointi omaan yksityiseen käyttöön on laitonta, mutta ei rangaistavaa, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen selvittää."
Kyllä se laitonta on.
No mitä sitten eipä sitä tule kukaan kyselemään.
Eipä ole kaikilla ainakaan lakiasiat hallussa, joten suksikoon vittuun jokainen, joka ei ole juristi.
Youtubesta lataaminen on youtuben käyttöehtojen vastaista, siksi se on "kielletyä", muuten se ei ole laitonta. Youtubesta lataaminen on kiellettyä, koska youtube on mainosrahoitteinen sivusto. Jos ihmiset latailisivat niitä videoita itsellensä, se vähentäisi mainosten näyttökertoja ja siis youtuben sekä youtube kummpaneiden tuloja.
Musiikin tekijäthän laittavat hyvinkin paljon omaa musiikkiansa youtubeen, eli eivät ne ole siellä luvattomasti. Mutta ei niitä siltikkään saa sieltä ladata, em. syystä.
Mutta teknisesti puhuen, ainahan se video ladataan omalle koneelle kun se katsotaan. Eli se käyttöehtojen rikkomisen raja on aika ohut, se tulee siinä vaiheessa kun vdeota toistetaan youtuben oman soittimen ulkopuolella.
Omaakin järkeänsä saa käyttää, ei pidä lukea lakia tai käyttöehtoja kuin piru raamattua.
Kyllä se laitonta on muttei rangaistavaa. Jos näin ei olisi niin miksi muutisissa valehdellaan asiasta?
Tuskin muutisissa on valehdeltu.
Joko toimittaja on ymmärtänyt väärin, muotoillut asian epäselvästi, tai sinä olet ymmärtänyt väärin.
Kerro, mikä on se lakipykälä joka kieltää youtubesta lataamisen? Sellaista pykälää ei ole olemassakaan.
Voit etsiä vaikka täältä, siellä on Suomen laki:
http://www.finlex.fi/
Jos se on laitonta, mut ei rangaistavaa, niin välittääkö siitä sit sun lisäkses kukaan muu koko maailmankaikkeudessa?!
Myös punasia päin käveleminen on laitonta! Ootko koskaan kokeillu?
Jokainen joka katselee videoita juutuesta lataa sen käytännössä sen omalle koneelle väliaikaisesti. Juutbesta saa ladata videoita niin paljon haluaa, ainostaan tekijäinoiden alaista materiaalia ei saa hyödyntää ilman lupaa.
Videot eivät lataudu sieltä itsestään koneelle vaan ne pitää aina erikseen ladata jollakin latausohjelmalla/liitännäisellä.
Heh. "Videot eivät lataudu sieltä itsestään koneelle vaan ne pitää aina erikseen ladata jollakin latausohjelmalla/liitännäisellä."
Kyllä ne vaan latautuu. Jos ei niin et niitä videoita näkisi. Tollo.
Sinä sotket lahjakkaasti kaikki tietotekniset termit.
Tässä taas tulee esiin se että tyhmät ihmiset eivät lainkaan tajua olevansa tyhmiä.
Ei lataudu aivan kuten HDFin sivustolla. Senvuoksi niiden katselu on laillista koska ne ei tallennu koneelle.
http://www.kaleva.fi/teemat/digi/luvaton-videopalvelu-hdfin-muuttui-maksulliseksi/624672/
"Katsoja sen sijaan ei tee mitään laitonta käyttäessään palvelua, sillä HDFIN pyörittää elokuvat suoratoistona, eikä niistä synny kopiota käyttäjän koneelle."
Eli aivan kuten Youtubekin tekee!
Joka kerta, kun katsot videon youtubesta, se latautuu koneelle. Jos se ei tekisi niin, et näkisi sitä.
Ei lataudu. HDFin tuskin eroaa Youtubesta paljoakaan videotoiston suhteen.
Väärin, kyllä videot latautuu omalle koneelle, kun niitä youtubesta katsotaan.
Juuri sen takiahan se video kannattaa pysäyttää hetkeksi jos oma yhteys on hidas ja video tökkii. Siinä odotellessa se video siis ladataan koneellesi toistoa varten.
Kokeile vaikka niin, että annat youtube videon puskuroida itsensä. Sitten repäise nettijohto irti seinästä. Video näkyy ja pyörii ihan normaalisti niin kauan kunnes koitat vaihtaa sivua, jolloin se vasta ilmoittaa että yhteydessä on ongelma. Miten se pyörisi ilman nettiä, jossei sitä ole ladattu omalle koneellesi?
Joka ainoa pikseli mitä näet näytölläsi on koneesi näytönohjaimen muistissa tai kiintolevylläsi tai RAM: muistissa, silloin kun näet sen..
Samoin joka bitti äänidatasta on tallennettu koneellesi.
Jos näin ei olisi, niin et näkisi kuvaa tai et kuulisi ääntä.
Se data on koneellasi tallennettuna.
Se että miten kauan, se data on käytettävissä, on eri asia.
"Katsoja sen sijaan ei tee mitään laitonta käyttäessään palvelua, sillä HDFIN pyörittää elokuvat suoratoistona, eikä niistä synny kopiota käyttäjän koneelle."
Kyllä se kopio on "koneella" aina kun näytölle jotain piirtyy tai äänidataa kuullaan.
Koitappa avata se "latautunut video":D Ei meinaan onnistu eikä edes löydy eli eivät lataudu koneelle.
https://support.mozilla.org/fi/kb/yksityinen-selaus-selaa-verkkoa-tallentamatta-tietoja#w_mitac-yksityinen-selaus-ei-sacilytac
Kummasti ne Youtuben videot toimii yksityisyys tilassa vaikkei se tallenna mitään välimuistia..
Tarttiskos tuota ram-dumpilla joskus kokeilla.
Siis olet täysi idiootti. Googlaa screencapture. Kaikki mitä näet näytölläsi ovat "latautuneet koneelle"
"Ei meinaan onnistu eikä edes löydy eli eivät lataudu koneelle."
Onko Fraps tuntematon? "Realtime Video Capture Software "?
Edelleen, kaikki mitä näet näytölläsi on myös tallennettu "koneellesi"
Rammilla "tallentuneena", todisteita ei jää kun sähköt veke.
Välimuisti tyhjennetään, tai sitä ei talleneta levylle lopullisesti silloin kuin olet yksityistilassa.
Kyllä siellä välimuisti siitä huolimatta on, se on jo sinulle kerrottu monta kertaa.
Käy vaikka youtubesta katsomassa internetin toiminnan perusteet, niin ymmärrät. :)
Netissä tieto liikkuu paketteina, ei se ole jatkuva yhteys. Vaan sinun selaimesi lähettää pyynnön palvelimelle ja palvelin lähettää tiedoston sinulle. Kun painat linkkiä, selaimesi lähettää taas pyynnön palvelimelle ja palvelin lähettää sinulle tiedoston.
Kaikki mitä koneellasi näkyy, on sinun koneellasi juuri kuten rsdiycyfikdcyfio kertoo.
Youtube videon alalaidassa myös näkyy palkki joka kertoo paljonko videosta on ladattu koneellesi. Se on sen punaisen palkin takana, pompulan edellä etenevä harmaa palkki. Kun se on mennyt loppuun asti, video on ladattu kokonaan koneellesi.
Tosin nykyisellä systeemillä youtube ei enää puskuroi videota kuin vähän matkaa eteenpäin siitä mihin nyt on katsottu.
"Kummasti ne Youtuben videot toimii yksityisyys tilassa vaikkei se tallenna mitään välimuistia.."
Edelleen. Joka ainoa bitti Youtuben videoista on ollut tallenettuna ja "ladattu" "koneelle".
Kaikki mitä näet näytössäsi on ollut "ladattuna ja tallennettuna" koneellasi.
Ja joka ainoa bitti mitä näet näytössä on kopioitavissa ja toistettavissa ja tallennattavissa.
Edelleen olet idiootti.
Ellet ota niitä muistista talteen.
Kertokaa se polku mistä nämä videot löytää koneelta?
Kysymys olikin todisteiden hävittämisestä, you see.
Se ramdump juttu oli jo ylempänä.
Se on puskurissa ja ei ole omalla koneella.
Opetteleppa itse ne termit.
Niin missä se "puskuri" on jossei omalla koneella? Netissäkö? Ihan perus internetin toimintaperiaatteita.
Eli opetteleppas itse vaan . . .
Audacityllä juuri tallensin. Mikä siellä mättää?
Eks windowseista löydy ihan ääninauhuri? Paat videon pyörimään ja nauhotat sen musiikit tolla?
(En kyl me vannomaan et toimiiko, kun en o kokeillu? Mut kaiken jkärjen mukaan pitäis!?)
Toimii kunhan ensin vaihdat windowsin ääni asetuksista tallennusvälineeksi "Stereo Mix" vaihtoehdon mikrofonin sijasta, jolloin ääntä ei kierrätetä koneen ulkopuolella.
Sopiva välijohto tietsikan ja nauhurin väliin niin pitäisi onnistua. Käytännössä varmaan tietokoneen päähän 3,5mm:n urospuolinen stereoplugi ja nauhureissa yleensä on sisääntulot RCA-liittimillä. Halvoissa C-kasettimankoissa joutuu ehkä kytkemään 3,5:n millin plugilla mikrofoniliitäntään.
Se onnistuu noinkin, mutta ei sitä kannata noin tehdä, laatukin huononee kun ääntä muunnetaan analogiseksi ja kierrätetään nauhureissa/kaapeleissa.
Tietkoneelta voi esimerkiksi ilmaisella Audacityllä nauhoittaa suoraan koneella soivia ääniä, lisäksi on erilaisia ohjemlia mitkä osaavat erottaa äänen itse videosta. :)
Audacityn äänentoisto ei ole alkuunkaan hyvä. Siinä joku vanhanajan kidekone/nauhurisysteemi ja välikaapelitkin ovat sentään parempia.
Kyllä se riittävän hyvä on.
Nauhoittaminen on vaan ainoa tapa, jos haluaa kuunnella youtubea autossa.
Miksi tehdä näin hankalasti? Latausohjelmia on olemassa joilla youtuben videon saa vaikkapa MP3 tiedostoksi.
Ei soita minun Blaupunkti mp3:ia, joten pakko nauhoittaa. Joissakin Nokian puhelimissa on kyllä radiolähetin, jonka avulla saattaisi saada digitaaliäänetkin automankkaan.
Ei tarvitsekaan soittaa. MP3 voi helposti muuttaa toiseksi.
Oletkos tallennellut paljonkin MP3 tiedostoja nauhalle?
Helposti ja helposti, mutta ei kovinkaan helposti minun autoradion ymmärtämään muotoon.
Tosin lähetettiinhän jo 80-luvulla tietokoneohjelmia radioaaltojen välityksellä. Kaikki on siis mahdollista. Ja automankkani on 90-luvulta, eli selvästi nykyaikaisempi...saisihan siihen lisävarusteena jopa cd-vaihtajan.