Karaten erilaiset sparritavat

Ydna

Listaan tähän tietämiäni tapoja, joilla eri karatetyyleissä ja -seuroissa sparrataan (tai tehdään vapaamuotoista tappelua simuloivaa harjoittelua, joka tähtää esim. itsepuolustuskyvyn paranemiseen tai eri säännöillä tapahtuvissa ottelumuodoissa menestymiseen)

- Boogu-tsuki kumite. Tarkoittaen tässä sellaisia suojia, jotka funktionaalisesti edes jollakin tavoin jäljittelevät perinteisiä boogu-tsuki kumiten suojia. Erityisesti visiirillä tai ritilällä varustettu kypärä on käytössä. Hanskat kovahkot, kuten säkkihanskat.

- Kilpakarateottelumainen (WKF ja vastaavat) ja siihen valmistava sparri. Tällöin pyritään saamaan osumia (myös pyyhkäisyt jne.), jotka toisivat kilpaottelussa pisteitä. Tunnusmerkkinä leveässä seisonnassa tapahtuva edestakainen hyppely, josta syöksähdetään potkuun, lyöntiin tai kombinaatioon. Suojat joko samat kuin kilpailumuodossa, johon seura osallistuu, tai saman tapaiset. Olleet ainakin kovahkot verrattuna kehälajeissa käytettyihin - miten lienee jokin aika sitten WKF:n (käsittääkseni) harkitsemat sääntömuutokset vaikuttaneetkaan.

- Perinteinen (länsimaisella standardilla siis) sparri, jota meillä Suomessakin useimmiten on harjoitettu, useimmissa seuroissa jo kymmeniä vuosia (jos eivät viime vuodet ole tilannetta radikaalisti muuttaneet). Ohuet sääri/jalkapöytä suojat ja käsisuojat, kuten ainakin ennen yleisiten ne kangaspäällysteiset läpyskät. Muistuttaa muuten edellisenä mainittua, mutta hyppelehtimen vähäisempää. Suojien ohuudesta johtuen suorat (ja koukkulyönnit, jotka eivät perinteisiin karatetekniikkoihin tosin kuulu) päähän riskialttiita, ja ne yleensä jätetäänkin vajaiksi. Suositaan urakeneja päähän, joista harvemmin tulee vahinkoa. Vartaloon tömäytellään vaihtelevalla kovuudella. Sparri keskeytetään yleensä pääosumasta (tai simuloidusta sellaisesta, kun lyönti jätetään vajaaksi - tämän noteeraaminen puolin ja toisin tosin jää, kun ei ole tuomaria) ja kaadosta, jota seuraa "viimeistely"isku tai potku suoran jalan kantapäällä palleaan (hienommin: solar plexus). Välillä toinen sparraajista on kilpailuorientoitunut ja hyppelehtii, ja toinen liikkuu askeleilla. Tosin kilpailuorientoituneet hyppelehtijät ja askeltajat sparraavat usein keskenään, jolloin vältetään askeltajien ärsyyntyminen.

- Kyokushin-ottelun tyylinen sparri, jossa ei käytetä hanskoja, eikä tehdä pääosumia.

- Moderni potkunyrkkeilymäinen sparri, joka on tullut potkunyrkkeilyn, muay thain ja vapaaottelun vaikutuksesta. Käytetään yleensä nyrkkeilyhanskoja, joskus myös topatumpia säärisuojia, ja (harvemmin) naamasta avoimia pääsuojia. Käytetyt tekniikat vaihtelevat seurakohtaisesti, ja vaikutusta on varsinkin valmentajan mahdollisella harjoittelulla kehälajeissa kuten potkunyrkkeily.

- Ei vapaamuotoista sparria ollenkaan (tai korkeintaan joskus harvoin), joka jatkuisi keskeytyksettä vähintään ottelun pistesuoritukseksi vertautuvaan osumaan, kaatoon tms. asti. Tällöin vapaamuotoisemmat harjoitteet ovat esimerkiksi sellaisia, että hyökkääjä hyökkää sovitulla tekniikalla, ja uke puolustautuu/vastahyökkää valitsemallaan tekniikalla tai tekniikoiden yhdistelmällä. Tämä on yleisintä Okinawa-lähtöisissä karatetyyleissä, tai länsimaissa kehitetyissä, joissa pyritään painottumaan tekniikoiden ja harjoittelun kata-lähtöisyyteen.

- Pystyssä tapahtuva sparri, vaihtelevin säännöin ja varustein, jatkuu kaadon, alasviennin tai heiton jälkeen matossakin. Tämä lienee nykyäänkin harvinaisin sparrityyli, ja samalla modernein. Vapaaottelun ja BJJ:n vaikutus (jo mainitun potkunyrkkeilyn ja muay thain vaikutuksen lisäksi) näkyy karateseuroissakin. Harvemmin kuitenkaan tässä mainittuun sparritapaan asti - useammin niin, että tehdään joskus hieman mattopainiskelua treeneissä, tai em. lajeista tuttujen tekniikoiden harjoittelua, ainakin jonkinlaisina variaatioina (valmentaja nähnyt niitä tv:stä, tai joku seuran jäsenistä, joka ko. lajeja harjoitellut, on näyttänyt).

Nuo tulivat itselläni mieleen. Olikos vielä muita (no taido erikseen, jos se karatetyyliksi tulkitaan)?

0

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

        Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
        Maailman menoa
        620
        2364
      2. Hotellille löytyi ostaja....

        Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
        Kuhmo
        28
        1182
      3. Sinä. Just sinä.

        Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
        Ikävä
        109
        1138
      4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

        Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
        Yhteiskunta
        10
        1016
      5. Miten kuvaisit tunteitasi

        tällä hetkellä?
        Ikävä
        92
        916
      6. Onko se loukkaavaa

        Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
        Ikävä
        101
        875
      7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

        Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
        Ikävä
        91
        787
      8. Onko kaivattusi seinäruusu?

        Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
        Ikävä
        50
        759
      9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

        Minkälaisesta musiikista hän pitää?
        Ikävä
        64
        741
      10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

        Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
        Mikkeli
        29
        623
      Aihe