Gammelbacka Skolanin ympäristö, kuin Haikobrinkersin ympäristö on suoraan sanottuna ihan törkyinen. Ei siinä mitään, on siellä ojaa, mutta miksi annatte tehdä keskelle tietä tai poluille ja näiden lasten suosimien ympäristöjen läheisyyteen ne kakat. Kun vika ei ole koirassa, vaan siellä hihnan toisessa päässä. Eilen lenkillä ollessa alueella asuva kultainennoutaja jaksettiin kuljettaa bussipysäkille vääntämään haiseva kasa siinä odottelevien iloksi. Nopealla laskemalla siinä bussipysäkin alueella on parikymmentä paskaa. Kiitos teille, kiitos. Samoin kiitos sinulle, joka jaksat kerätä kakkasi mustaan kakkapussiin ja jättää ne ojaan siinä koulun ympäristössä ja Hamariin ja Haikkooseen päin mentäessä. Hienoa toimintaa!
Kiitos Uutelan alueella liikkuvat koirienomistajat
Asukasalueella
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.