Eli asun rivitalossa. Minulla on pieni piha, jonka perällä on ikävä luiska. En enää oikein pysty ajamaan nurmikkoa sen luiskan kohdalta ja nyt haluaisin suoristaa tontin. Suoristettavaa tulisi seitsemän metriä (pihan leveys 10 m) ja luiskalla on syvyyttä noin 1m. En haluaisi mitään painavaa rakennelmaa vaan jonkun kevyen, jottei tontin paino nouse, sillä tämä on rinnetontti. Alapuolellani oman lauta-aitani takana on kahdet muurit tukemassa maamassoja. Oletan että koska tontti ja tietty tontilla oleva rakennus on ollut jo 10 vuotta olemassa, niin se massa ei enää lähde liikkeelle, ja minun pitää nyt ainoastaan huolehtia ettei lisäämäni multakerros lähde sateen tai roudan aiheuttaman tilanteen vuoksi valumaan alapuolelle. Tarkoitus on istuttaa suoristetulle kohdille marjapensaita. Kävisikö tähän mikään verkko ja joku juurimatto estämään mullan valumisen?
Ehdotuksia otetaan vastaan. Kiitos etukäteen hyvistä ehdotuksista.
Tontin suoristaminen
JYH
0
229
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830