Masentunutko?

kyllästynyt-

Moi!

Olen 25-vuotias, kokopäivätyössä käyvä, yksin asuva nainen.

En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä niin jospa täältä löytyisi apua. Olen ollut väsynyt ja alakuloinen jo pidemmän aikaa. Useamman viikon. Välillä on hyviäkin hetkiä, mutta melkein joka päivä itkettää. Mikään ei tunnu kiinnostavan, mihinkään ei jaksa keskittyä. Töissäkin tuntuu että kaikki ärsyttää. Olin töistä tämän viikon talvilomalla ja toivoin että se olisi auttanut olotilaani mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Kaikki mitä lomalla olen tehnyt olen joutunut pakottamaan itseni tekemään. Ei ole ollut yhtään semmoinen fiilis että jee kivaa loma! Mikään ei ole tuntunut kivalta tehdä. Mutta siksi olen yrittänyt, koska tiedän että yksin sohvalla makaamalla olotila vain pahenee. Olen lihonutkin kun olen syönyt pahaan olooni, enkä ole jaksanut liikkua.


Lähipiirissä en oikein kenellekään osaa puhua ajatuksista ja olotilastani. Meillä ei ole koskaan ollut mikään läheinen perhe/suku. Ei ole ollut läheisyyttä eikä asioista ole keskusteltu. Vanhemmat erosi kun olin 11-vuotias.

Toisaalta olen niin hirveän yksin, mutta toisaalta en edes haluaisi nähdä ja puhua kenenkään kanssa. Olen luonteeltani introvertti. Työ on ihmisten kanssa olemista ja puhumista 8 tuntia. Olen miettinyt sairaslomankin mahdollisuutta, mutta tuntuu ettei se auta mitään, jos jää vaan yksin kotiin makaamaan.

Periaatteessa elämässä pitäisi olla kaikki hyvin. On työ, oma asunto, harrastuksia, muutama kaveri, mutta mikään ei vain tunnu hyvältä ja kivalta.

Mitä minun pitäisi tehdä? Auttakaa kiltit...

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nominäpä

      No itse 24 vuotias mies henkilö, joka asuu elämän tilanteen takia vielä ns. kotona eli vanhempieni kanssa. Opiskelut ja työt on.
      Kyllä vähän on masennus iskenyt itseenikin, kun katsoo, mitä tuo opiskeluelämä on. Onko tässä missään järkeä?
      Ei muuta kuin lippu korkealla ja ojan kautta eteenpäin!

    • niinkin

      Jos vaikka kotona on ollut puhumattomuuden kulttuuri, niin voihan itse tehdä valinnan, etä kehittää sosiaalisia taitojaan, googlaa esim. sosiaalisten tilanteiden pelko ym, ylittää omia pinttyneitäkin luuloja ja pelkojaan, sitä helposti pinttyy vanhaan ja tuttuun

    • Ju.Ku.Ru

      Minulla oli "paha olo" useampi vuosi (ainakin 2-3vuotta), en oikein tarkkaan tiennyt mikä minua vaivasi. Kaikki oli periaatteessa hyvin, eikä sille pahalla ololle ollut sinäänsä mitään järkevää syytä. Koitin ajatella positiivisesti jne. Aikaa meni ja olo ei helpottunut vaan paheni. Jossakin vaiheessa ei uskaltanut kävelyllä mennä sillan yli, kun pelkäsi että sillä kertaa sillankaide olisi liian matala minulle. Yhtenä sunnuntaina, kun muu perhe oli jo nukkumassa, menin vessaan ja... No siinä kun istui vessassa ja katso verta valuvaa kättä niin totesin että nyt mopo karkaa ihan käsistä. En sentään ranteita ollut vetänyt auki, sormet vain. Onneksi minulla on perhe ja pysytyin kertomaan tilanteesta vaimolleni, hän sitten varasi ajan lääkäriin.

      Nyt 2,5kk sairasloman jälkeen teen 50% töitä ja toiset 50% olen sairaslomalla
      Työ tuntuu raskaalta, ja oloani helpotan (valitettavasti) alkoholilla, ei siis ihan optimaalinen tilanne, mutta päivä kerrallaan. Uskallan kuitenkin kävelyllä käydä, että onhan sekin jotain.

      En tiedä miltä sinusta tuntuu, mutta älä päästä tilannettasi niin pahaksi kuin se oli/on minulla. Masennus on sairaus ja se on tappava sairaus. Sitä ei positiivisesti ajattelemalla parane, ei kukaan mene sanomaan rammalle että juokse vain, kyllä se jalka kasvaa takaisn. Älä jää yksin kantamaan taakkaasi. Kuulostaa kornilts, mutta hae sairaslomaa ja pyydä että voisit käydä pyskoterapiassa. Etsi edes joku jolla voit puhua, se on alku paranemisessa.

      Vielä lopuksi tiedä, että ei se niin helppoa ole sitä apua hakea.

    • KVM

      Hei. Olen itse samassa tilanteessa. Kaikkihan on "hyvin", mutta entä kun en ole nukkunut kuukauteen tai mikään ei tunnu miltään. Oireesi on suoraan masennuksen oireet. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta jos vain jaksat älä jää pois töistä, koska rutiinit auttavat toipumaan. Suosittelen alkuun vaikka käymään Suomen mielenterveys sivuilla, sieltä löydät oman paikkakuntasi auttavat tahot. Aina se työterveys lääkäri tai tk:n setä ei oikeasti osaa tunnistaa oireita. Tärkeintä on ettet jää yksin.... On hienoa että jaksat puhua asiasta ja hakea apua, se on merkki siitä että haluat oikeasti apua ja voida hyvin... Itse olen myös vaille keskustelu seuraa ja vertaistuki on usein korvaamatonta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6043
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2843
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2105
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      970
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe