Sairastuin kesällä 2014 eturauhassyöpään, tai silloin se diagnostoitiin sattumalöydöksenä.
Lukuisten kuvantamisien, veri-ja virtsakokeiden, kuin myös kahden hormoonipiikin jälkeen olen läpikäynyt kaksi hdr-brakyterapiahoitoa.
Nyt tulossa viiden viikon ulkoinen sädehoito ja sen jälkeen kahden vuoden hormoonihoito.
Kun tilannetta tarkastelee tältä pohjalta, näyttää siltä, että elämä on eletty. Hengittää toki voi vielä pitkäänkin, mutta elämä on ohi.
Lisäksi tuntuu siltä, että eturauhassyöpä taitaa olla ainoa syöpä, josta ei koskaan parannuta. Lisävuosia voi olla tarjolla, mutta ei parantumista.
Summa summarum: elelyä eunukkina ja sitten hautaan.
Lukuisten kuvantamisien, veri-ja virtsakokeiden, kuin myös kahden hormoonipiikin jälkeen olen läpikäynyt kaksi hdr-brakyterapiahoitoa.
Nyt tulossa viiden viikon ulkoinen sädehoito ja sen jälkeen kahden vuoden hormoonihoito.
Kun tilannetta tarkastelee tältä pohjalta, näyttää siltä, että elämä on eletty. Hengittää toki voi vielä pitkäänkin, mutta elämä on ohi.
Lisäksi tuntuu siltä, että eturauhassyöpä taitaa olla ainoa syöpä, josta ei koskaan parannuta. Lisävuosia voi olla tarjolla, mutta ei parantumista.
Summa summarum: elelyä eunukkina ja sitten hautaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älähän hättäile vielä! Olen alle kuuskymppinen ja kokenut vähän samoja; eturauhassyöpä, radikaalileikkaus, kuuden viikon sädehoito... Halut jäi, kyvyt meni. Tunnepuolella varmaan samat kuviot kuin muillakin syöpäpotilailla. Pelkoa ja odotusta. Ensin alkuun järjestin omia hautajaisiani yön pikkutunneilla. Ajan myötä asiat selkenivät kummasti. Hoidot olivat sillä lailla tehokkaita, että syövästä on TÄLLÄ hetkellä vain olemattoman vähän jäljellä.
Minun onneni on ollut rakastava ja ymmärtävä puoliso. Monenlaista on kokeiltu ja yritetty, vaihtelevalla menestyksellä. Viagralla sai posket kuumottamaan mutta ei juuri muuta. Reseptillä saatava MUSE-hoito oli jo aika lähellä onnistua. Penis kasvoi "komeaksi" mutta jäykkyys puuttui. Oli vielä yksi apu - pistoshoito. Se toi jäykkyyttä ja tukevuutta "vaikka muille jakaa". Annostelun ja piston kanssa pitää vaan olla tarkkana.
Tärkeintä on läheisyys, mutta onhan se kiva toimia silloin tällöin "miehekkäästi".
Monenlaista kannattaa kokeilla, toivottavasti elämä voittaa kohdallasi!
Toivossa on hyvä elää.
Hiukan taustaa omalta kohdaltani.
Koin avioeron joulukuussa 2006, jonka jälkeen elelin yksinäni tuonne vuoteen 2010, jolloin tapasin naisystäväni.
Ok, kaikki hyvin, mukavaa yhdessäoloa, seksiä runsaasti....matkustelua.
Asuimme kumpikin omissa asunnoissamme ja siis edelleen.
No, kesä 2014 toi muutoksen, kun naisystäväni aloitteesta kävin laajoissa verikokeissa yksityisellä klinikalla ulkomailla. Ajattelin, että miksipä ei, olinhan jo 55 -vuotias ja edellisen kerran kokeita oli otettu...niin , milloin? En tiedä...ei kai koskaan.
Tuolloin sitten paljastui korkea PSA-arvo (26) ja myöhemmin Suomessa biopsioiden jälkeen ca.
Elämä muuttui muutenkin, kun naisystäväni ei halunnut jäädä rinnalleni taisteluun syöpää vastaan, vaan ilmoitti menettäneensä mielenkiintonsa minuun.
Niinpä tässä yksin kärvistellään tautia vastaan ja jos, eloon jäädään mieskunto menetettynä, merkitsee se yksinäistä loppuelämää...tosin ei siinä tilanteessa kovin pitkää sellaista.
Niinpä....toivossa on hyvä elää.
Mitenkähän se oli "myötä-ja vastamäessä "olematta silti mikään "uskovainen ",älkää hyvät ihmiset jättäkö sitä rakasta kaveria silloin kun hän sairastuu !Se voi käydä kenelle tahansa jotka nyt vielä olemme ns.terveitä .