Narinaa ohjauksessa/epätasaisella?

narinaa

Nyt muutaman päivän on kuulunut kumeaa ja kovaäänistä narinaa autosta. Narinaa kuuluu hiljaisilla nopeuksilla kun kääntää rattia, ja/tai tie on epätasainen. Yli 30km/ nopeuksilla ei kuulu.
En osaa ollenkaan paikallistaa tuleeko oikealta vai vasemmalta, mutta edestä kuitenkin.
Paikallaan kun käännän rattia, kuuluu vinkaisu oikealle kääntäessä.
Liikkeellelähdöissä kuuluu myös pieni narahdus, samoin jarruttaessa välillä.
Välillä jotain narahdusta kuuluu kun istuu tai nousee pelkääjän paikalle - iskarit, pallonivelet, mikä rasittuu?

Puoli vuotta sitten autosta diagnosoitiin alkava välys oikealla puolella raidetangon sisäpäässä. Voisiko se olla nyt niin väljä, että pitää ääntä?

Joskus oli vasemman raidetangon sisäpäässä sama homma, mutta se ei oireillut juuri mitenkään. Ihmettelenkin, voiko niin kova narina kuulua tuosta sisäpäästä, ja voiko ääntä kuulua aiemmin mainituissa yhteyksissä? Joskus on ollut myös pallonivel vaihtokunnossa, mutta sekin oli enemmän kolahtelua kuin narinaa.

Autoa en saa mitenkään ylös tarkastaakseni, mutta kiinnostaisi silti tietää veikkauksia tai kokemuksia. En ole mikään autoihminen vaan melko käsi näissä asioissa.

6

1697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tukivarren_kumihela

      Lähtenyt helan vulkanointi irti ja narisee reiässä pyöriessään.

      • narinaa

        Kiitos vastauksesta.

        Käytin autoa huollossa, eivät saaneet ääniä kuuluviin, kotiin ajaessa äänet tottakai palasivat. Tarkastuksessa pientä väljyyttä löytyi hammastangon päistä (jostain nivelistä), ja sinne tuo aiemmin mainittu välys, joka oli edelleen hyvin pieni. Näistä molemmista ei pitäisi kuulua vastaavia ääniä, ja olivat sen verta mitättömiä muutenkin.

        Ehdotettiin myös tukivarsien vaihtoa ja yläpään laakerointia, puhetta oli ties mistä osista, taidettiin nuo mainitsemasi kumihelatkin mainita. Mutta koska vikaa ei suoraan osattu paikantaa, menisi vaihtaminen lähinnä arvailuksi, joten autolle ei tehty mitään.

        Täytyy kuulostella jos alkaa pahentua.


      • Narisee-Aina

        Mersu ? ?


    • skfskdljfdjg

      Mullakin kuului joustoliikkeissä naksahtelua etuoikealta, esim. hidastetöyssyn yliajossa, joskus kääntäessäkin kuului epämääräistä naksahtelua tai narahtelua. Rupesin suihkuttelemaan silikonisprayta eri niveliin ja kumipusliin, ei vaikutusta kunnes keksin suihkuttaa etuiskarien yläpäihin, äänet katosivat samantien ja jousitus on nyt hiljaa töyssyjä ylittäessä ja kääntäessäkin.
      Oireet vaikuttaisi osuvan sullakin, kääntäessä narinaa, etuiskarien yläpäissä on ns. kääntölaakerit jotka saattaa olla menossa hajalle ja äännellä.

    • SKF_joustintuenlaakeri

      Joustintuen laakeri. Se voi olla jousen ylä- tai alapäässä.
      Anna mennä vaan, kyllä se tapansa näytää.
      Joustintukilaakesin täydellinen hajoaminen ei ole vaarallista.
      Ohjauksen herkkyys kärsii ja katsastus persoona määrää sen aikanaan vaihtoon.
      Vaihtokin on yleensä helppo työ, mutta vaatii joustintuen irroittamisen ja purkamisen.

    • Anonyymi

      Käytin autoa katsastuksessa, sen jälkeen rattia kääntäessä jyrkästi.. kuuluu narinaa, tuntuu ratissa asti. Sama oli parivuotta sitten,silloin narina katos ajanmittaan. Mahtaako jarrudynamo tehdä hallaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1359
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      62
      809
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe