Jos mulla on jalka paskana niin lääkäri tuskin ottaa käteensä jotain paksua kirjaa ja kyselee multa että miten ja mistä kohtaa sattuu ja sitten katsoo siihen kirjasta, kuvailuun sopivan syyn ja ryhtyy kirjan diagnoosin mukaisiin hoitotoimenpiteisiin, ilman että jalkaa vaikka kuvattaisiin tai mitään...se vaan paketoidaan kipsiin, oli se sitten irtipoikki tai ainoastaan hiusmurteella
Mutta..jos mielisairaudet on kerran aivoperäisiä (eli elimellisiä sairauksia) niin kai myös ne pitäisi jotenkin myös todentaa sellaisiksi, ennenkuin annetaan se diagnoosi jostain numero-kirjainyhdistelmä-oireluettelokirjasta
vitun epätieteellistä toimintaa...vain siksi että DSM on jonkinlainen raamattu johon uskotaan sokeasti...ei tästä voi edes lääketehtaiden häikäilemätöntä bisnestä syyttää, vaan niitä "asiantuntijoita" ja "auttajia" jotka tämän antavat tapahtua, eivätkä kyseenalaista asioita
mieltä ei voi diagnosoida
Mutta..jos mielisairaudet on kerran aivoperäisiä (eli elimellisiä sairauksia) niin kai myös ne pitäisi jotenkin myös todentaa sellaisiksi, ennenkuin annetaan se diagnoosi jostain numero-kirjainyhdistelmä-oireluettelokirjasta
vitun epätieteellistä toimintaa...vain siksi että DSM on jonkinlainen raamattu johon uskotaan sokeasti...ei tästä voi edes lääketehtaiden häikäilemätöntä bisnestä syyttää, vaan niitä "asiantuntijoita" ja "auttajia" jotka tämän antavat tapahtua, eivätkä kyseenalaista asioita
mieltä ei voi diagnosoida
Vastaukset 31
Vanhimmat
Joo ja sitten psykiatriassa on olemassa vielä tämä pärstäkerroin-diagnosointi eli jos potilas ei psykiatria jostain syystä miellytä niin hän voi lätkäistä potilaalle ihan minkä diagnoosin haluaa.
Tai voihan psykiatri myös todeta että ei potilasta mikään vaivaa vaikka potilas olisi hyvin hädänalaisessa tilanteessa.
Verrannollinen että jos somaattisella puolella potilaan vasen nilkka olisi murtunut niin alettaisiin operoida oikeaa rannetta.Tai todettaisiin potilaalle että eihän tuo ole kuin pieni kolhu,mene kotiisi ja ota Buranaa,kyllä se siitä.
Tuosta on hyvä esimerkki, kun tuntemalleni henkilölle on tehty aivokuvaus, eikä mitään vikaa löytynyt. Siitä huolimatta hänelle aloitettiin neurolepti-injektioiden antaminen. Siis pelkän häiritsevän käytöksen takia. Minulle taas toistellaan jatkuvasti, että "kun sinulla on tämä sairaus", siis skitsoaffektiivinen häiriö, mutta koskaan ei ole kuvattu sivoja, vaan kaikki perustuu omaan käyökseeni tai puheisiin.
Täytyy varmaan pyytää päästä aivokuvauksiin. Jos sieltä ei löydy mitään vikaa, niin vaadin diagnoosin poistamista.
Se on ihan oikein. Vaadi, että saat objektiivisen näytön sairaudestasi. Jos psykiatri ei pysty toimittamaan sinulle verikoetuloksia, virtsanäytetuloksia, röntgenkuvia tai muita lääketieteellisiä menetelmiä käyttäen todisteet siitä, että sinulla on sairaus, vaadi virheellisen 'diagnoosin' poistoa.
Sitä se todellakin ON.
Ja epätarkan diagnoosin jälkeen alkaa 'lääkearvonta'. Ja tätä kutsutaan lääketieteeksi.
Onko migreeni sairaus? "Migreeni diagnosoidaan eli tunnistetaan yleensä oireiden perusteella, eikä mitään erityisiä tutkimuksia tarvita." (käypä hoito)
Onko mieli materiaa?
Migreeni viitaa päähän. Mielisairaus viittaa abstraktiin metaforaan, "mieleen."
Mieltä ei ole olemassa kuin mielikuvituksessa. Keho on todellista, materiaa. Mieli voi sairastua ainoastaan kielikuvallisessa mielessä. Keho voi sairastua kirjaimellisessakin mielessä.
Mutta mielen kautta voi sairastua kehokin.
Väität, että mieli on mielikuvituksessa. Mitä me sitten olemme, jos meillä ei ole mieltä? Robotteja?
Lisäksi, ajatteluun tarvitaan tunnetta. Etenkin päätöksenteossa.
Kysymykseen vastaa kysymyksellä vain ne jotka eivät itsekään ymmärrä mistä puhuvat.
Mielellä yleensä ottaen tarkoitetaan ihmisen ajattelua. Mieltä ei ole, mutta ihmiset kyllä ajattelevat. Ajattelu ei voi olla tervettä tai sairasta kuin kielikuvallisesti. Sehän on ilmeistä. En ymmärrä mitä tarkoitat, että "mielen kautta voi sairastua kehokin." Haluatko tarkentaa?
Ajatteleminen ja tunteminen ovat eri asioita, joskin kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Molemmat ruokkivat toisiaan. Esimerkkinä ajattelun ja tunteiden erottamisesta voitanee mainita lobotomoidut henkilöt, jotka eittämättä ajattelevat, mutta heidän kykynsä tuntea mitään on merkittävästi vaurioitunut. Eittämättä myös ajattelu voi olla selvästi kankeampaa. Menin vähän sivuaiheeseen.
Ehkä hän tarkoittaa esim. sitä että jos on jatkuvasti stressaantunut ja ahdistunut olo psyykkisesti niin sitä kautta voi tulla myös mm. uniongelmia, tottakai sillä on vaikutusta myös kehoon.
Mieli on aivojen tuotosta. Aivojen vauriot vaikuttavat ihan todistetusti myös mieleen.
Käytöksen muutokset ovat aivovaurion oire. Kukaan ei väitä, että "mieli" on kirjaimellisesti vahingoittunut. Ihmiset voivat muuttaa käytöstään monesta syystä. Mielisairaudeksi sanotaan yleensä sellaista käytöstä, jota muut eivät ymmärrä. Ikävä kyllä nykyään aletaan enemmän ja enemmän medikalisoimaan ymmärrettevää käytöstä. Se on ollut trendi jo kauan.
Ihminen on sosiologinen ja biologinen kokonaisuus. Kaikki ei selity biologialla. Myös tilanteiden sosiologiaa pitää tarkastella.
Esim. kipu on oire, joka tulee kehon vahingoittumisesta, mutta ei itsenään ole mielen häiriintymistä, vaan normaali reaktio. Kenties "mielisairauskin" on analogisesti normaali reaktio tiettyihin tapahtumiin...
"Mieli" eli tajunta, on tekemistä. Havaitsemista, kuulemista, näkemistä tuntemista. Mikään näistä ei voi sairastua.
Mieli on kuin maailma ympärillämme. Siinä se vain on, mutta ei voi sairastua.
No kyllä vaan voi havaitseminen, kuuleminen, näkeminen ja tunteminen sairastua, kun niistä toiminnoista vastaavat hermoston alueet vaurioituvat esim. mekaanisesti tai jonkun kemikaalin vaikutuksesta. Vaikka joku huume voi saada nuo ihan sekaisin.
Mutta ei se kylläkään ole mikään mielen sairaus silloin.
Ja kuulon, näön jne. voi menettää ihan kokonaankin. On kuuroja ja sokeita ja se on ihan fyysistä.
Esim. näkemiseen tarvitaan sekä silmää, että aivoja, ja niin että hermosto pelaa niin, että aivojen ja silmän yhteys toimii.
Noihin voi tulla vikaa mihin vain osaan, mutta ei se ole mikään mielen sairaus, vaikka ymmärtämättömiltä voi siltä tuntua, jos joku vaikka ei näen.
Joo toki, mutta et ajatellut, että kuvailemasi ovat oireita, ei sairauksia, samassa mielessä kuin kipu on oire, ei sairaus.
Tämä on juuri sitä mitä mielen sairaudet OIKEASTI on mutta joka on psykiatriassa unohdettu lähes kokonaan eli se että ihmiset reagoi johonkin. Jos ihmistä esim. kiusataan vuosikausia on ihan normaalia reagoida tähän ahdistumalla ja masentumalla tai muilla tavoin. Miksi tällaista tilannetta pidetään sairautena? Eikö ole tavallaan ihan normaalia reagoida negatiivisuuteen? Mielen sairauksille voisi keksiä jonkun uuden termin etteivät ihmiset erehtyisi luulemaan että mielen sairauksista kärsivät keksivät ja kehittävät ongelmansa omassa päässään kun oikeasti tilanne on se että IHMISET VAIN REAGOI. Jopa alan "ammattilaiset" saattavat kuvitella että potilaan ongelmat ovat vain hänen mielessään, että hänellä ei oikeasti ole ollut vaikeaa elämäntilannetta tai vaikeita kokemuksia.
Jos ihminen esim. elää vaikeissa olosuhteissa niin miten hänen ongelmansa häviävät jollain positiivisella ajattelulla tai ajattelutavan muutoksilla (kognitiivinen terapia)? Ei mieli voi muuttaa tosiasioita! Ajattelun avulla voimme jonkun verran vaikuttaa olotilaamme mutta ajattelun avulla ei voi muuttaa tosiasioita ja jos koko elämä pyörii vain oman tai muiden mielen ympärillä niin ei se mielestäni ole kovin tervettä.
Kognitiivinen terapia on paljon enemmän kuin pelkkää "positiivista ajattelua".
http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=4
Olet oikeassa siinä, että jos ihminen tulee terapeutin luo, kertoo ongelmastaan, käy terapiassa ja jatkaa aiempaa elämäänsä, niin siitä ei näytä syntyvän mitään rakentavaa, jos aiemmat elämän haitalliset raamit ovat paikoillaan.
Miksi pyrkiä muuttamaan ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä jos ympäristöön ei kosketa? Koska eri ajattelutapojen, asenteiden ja toimintatapojen avulla ihminen siellä ympäristössään temmeltää. Ilman rakentavia ajattelun ja käyttäytymisen malleja on aivan sama millainen ympäristö on. Kaikkein parasta olisi tietenkin puuttua sekä ympäristöön ja henkilöön, joka siellä toimii.
Väärin, ellet tarkoita, että ihminen ajattelee aivoilla. Mieltä (mind) ei ole tieteellisesti katsoen olemassa. Se on ihmisen keksimä abstrakti konsepti kuten sielu (soul) tai henki (spirit). Elossa olevan ihminen kyllä ajattelee, se on selvä. Samoin on selvää, että aivovauriot vaikuttavat kykyyn ajatella. Mieltä ei ole aivoissa sen enempää kuin sielua ei ole sydämessä tai henkeä keuhkoissa. Ne ovat kaikki uskomuksiin liittyviä konsepteja, eivät tieteellisiä konsepteja.
Niin sanotut mielisairaudet ovat todellisuudessa ei-haluttuja ihmisreaktioita (ajatuksia, tunteita ja käytöstä) elämäntapahtumiin. Ne ovat siten _aina_ normaalireaktio. Ihminen ei voi reagoida epänormaalisti, ellei sanalla normaali (tai epänormaali) viitata sosiaaliseen, eettiseen, moraaliseen käsitykseen ja arvottamiseen. Epänormaalireaktio tieteellisenä käsitteenä olisi sama kuin fysiikassa sanottaisiin tapahtuvan paranormaaleja ilmiöitä. Se on älytöntä. Paranornaaleja ilmiöitä, kuten taikuutta, lentäviä lehmiä, ja puhuvia pinaattilettuja jne. on vain saduissa.
Hyvä. Hyvin pitkälti, kuten sanoit.
"Jopa alan "ammattilaiset" saattavat kuvitella että potilaan ongelmat ovat vain hänen mielessään, että hänellä ei oikeasti ole ollut vaikeaa elämäntilannetta tai vaikeita kokemuksia."
Tarkentaisin vain, että yleensä psykiatriassa siis sanotaan, että vika on _aivoissa_. Esimerkkinä vaikkapa, jos jotain kiusataa työpaikalla tai koulussa ja hän on masentunut, ehkä jopa viilteleekin itseään tuskaansa purkaakseen, psykiatriassa sanotaan, että vika on aivoissa, että henkilö sairastaa masennus-nimistä sairautta. Tämä on tietysti täyttä lööperiä ja kielimagiaa.
Todellisuudessa henkilön on siis henkisesti, psyykkisesti, mitä sanaa nyt kukin tykkää käyttää, paha olla, koska hänen elämässään on ongelmia, toisin sanoen häntä kiusataan. Mitään sairautta ei ole missään, ei aivoissa, ei sydämessä, ei missään muuallakaan. Kyseessä ei siis ole lääketieteellinen ongelma, kuten esimerkiksi diabeteksen tai flunssan kohdalla. Elämänongelmat eivät ole lääketieteellisiä asioita, joten valittaminen lääkärille on älytöntä, mutta näin yhteiskunnassamme 2016 ajatellaan ja tehdään.
Kuvailemani oli ehkä lähinnä vammoja ja vaurioita.
Tuo on vaan taas tuollaista sanahelinää joka ei oikeasti ketään auta... Kognitiivinen terapia voi auttaa ihmisiä suhtautumaan ympäristöön ja ongelmiinsa paremmin mutta ei se tosiasioita muuta. Ihmiset voivat saada apua elämän ongelmiin muualtakin kuin psykoterapiasta, mutta usein psykoterapiaa ehdotetaan potilaalle niin kuin se olisi ainoa apu keino. Käytännössä sanotaan että mikään muu ei sua auta että on vähän niin kuin pakko mennä terapiaan tai et toivu. Jos joku haluaa mennä vaikkapa kognitiiviseen psykoterapiaan ja kokee että se voisi häntä auttaa niin hyvä niin mutta psykoterapian tai ylipäätään psykiatrian tuputtaminen ihmisille jonain ainoana oikeana ratkaisuna on väärin ja se on valehtelua.
Se on minustakin kummallista, että ikänkuin moraalittomien kiusaajien tai joskus jopa rikollisten jalanjälkiä saatetaan peitellä esim. lääketieteellä tai jollain muulla "asiantuntevuudella".
Minulle kävi juuri niin. Valtion virkamiestoverit kiusasivat ja pahoinpitelivät. Yhteiskunnalliset lääkärit kostivat työpaikkakiusaamisesta ja järkyttävästä pahoinpitelystä kertomisen psykiatrialla ja kemiallisella väkivallalla. Kovat neuroleptit jättivät jälkensä.