Il Massolini putosi omaan kuoppaansa - sai potkut

ilmasso

9

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saakin

      Vähän liian vanha ja rupsahtanut katutytöksi.

    • Estofiili

      Jee ja oujee! Massukan kengittäminen ei kuitenkaan poista sitä epäilyä, että Toomas "MUR" Hendrik "MURMUR" Ilves edustaa samaa ajattelutapaa kuin Massukka. Viron todellisuudesta rehellisesti kertovat toimittajathan eivät ole kuuluneet kaiketi kummankaan mainitun henkilön "suosikkeihin".

      Vaikka Massukka onkin yrittänyt tukkia suomalaisen toimittajan suun, hän ei ole kuitenkaan havaitakseni osoittanut Suomea kohtaan ja Suomen suhteen sellaista vihamielisyyttä ja tietämättömyyttä kuin entinen esimiehensä härra Ilves. Tämä on tietysti kohtuullista ottaen huomioon sen, että Massukka on opiskellut Suomessa suomalaisten veronmaksajien rahoittamana aina valtiotieteen tohtorin arvoon asti.

      • lotila

        Hauskinta tässä on miten Risto Vuorisen ja Sami Lotilan vaikutusvalta Viron presidentinkansliaan on suurempi kuin itse Masson vaikutusvalta on - ja Masso oli vielä Ilveksen oikea käsi ;)

        Virolaiset ovat takuuvarmoja siitä että Massolle annettiin potkut, ehkä Masso ei ylpeydenpuuskassa suostunut julkisesti pyytämään anteeksi, mene ja tiedä. Pääasia on että sai kenkää!!!

        Jäämme katsomaan millaisen mediamyrskyn Masso nyt aiheuttaa, vai pysyykö hän vihdoinkin hiljaa.

        Nolo tapaus Virolle, todella nolo.

        Ilman Masson purkausta en olisi tiennyt Sami Lotilasta mitään, Masso nosti Sami Lotilan koko kansan tietoisuuteen ja harmittaa etten aikaisemmin tiennyt Todellinen Tallinna -blogista mitään - nyt tiedän kiitos Masson ;)

        Ilveksen tietämys neuvosto-virosta on olematon, lähin kosketus oli Suomen Tuglas-tiloissa missä hän joskus toimi tiskijukkana. Nyt Ilves patsastelee kertoen koko maailmalle kuinka Hän tietää miten vironvenäläisten ja Venäjän kanssa tulee toimia ja kuinka Suomi edelleenkään ei tiedä Venäjästä yhtään mitään. Ilves ei koskaan ymmärtänyt suomettumisen syvintä olemusta eikä hän osaa nähdä mitä eroa on valtauksella ja itsenäisyydellä.

        Kateellista kansaa kaikenkaikkiaan. Kaikki hyvä Suomessa revitään Virossa kappaleiksi ja muutetaan tyhmyyden perikuvaksi. Ei tule yllätyksenä, koska Päts ja Laidoner aikoinaan kertoivat virolaisille kuinka tyhmiä suomalaiset poliitikot ovat kun eivät allekirjoittaneet loistavaa sopparia Neukkujen kanssa. Hah, Laidoner oli hännystelijänä Stalinin vieraana Suomen talvisodan aikana missä Stalin kohotti maljan Suomelle ja Suomen loistavalle armeijalle - Laidonerin edessä. Piikki Laidonerille ja eestin armeijalle jotka laskivat aseensa ja heittivät kukkasia kun neuvostotankit tulivat ;)

        Eestiläisten muisti pätkii tässäkin tapauksessa, yhtäkkiä eestiläiset ovat rohkeuden ja kaltoinkohtelun perikuva, kansaa joka kärsi vääryyttä ilman omaa syytään ja bla bla bla.

        Mielenkiinnolla seuraan mitä Viron johdossa seuraavaksi tapahtuu - ja myös Masson koottuja selityksiä!

        Kiitos Risto Vuorinen ja Sami Lotila ;)

      • maaorja
        lotila kirjoitti:

        Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

    • earsgasffwefwef
    • massolini

      Iivi Anna "sananvapauden pioneeri" Masso tekit taas itsestään pellen Twitterissä.

      Pisti halventavan kommentin Vuorisesta ja Lotilasta ja lisäsi linkin facebookiin missä ilmeisesti käsitteli hyvinkin asiallisesti aihetta 'informaatiosota' jonka 'uhriksi' hän joutui... Vastasin että hän itse teki PR-työtä nostamalla Vuorisen ja Lotilan parrasvalohin ja että informaatiosota on ainoastaan hänen päässään.

      Toisessa kommentissa laittoi linkkiä Lasse Lehtisen artikkeliin missä suomalaisia soimattiin kun osoittivat mieltä kadulla Jenkkejä vastaan 70-luvulla mutta eivät Krimin takia... Vastasin että Eestin kansa kaatoi hallituksen 1940 ja pisti pystyyn kommunistihallituksen - ja nyt itketään.

      Masso blokkasi minut samantien ja todisti samalla että oli lukenut kommenttini ja repinyt pelihousunsa ;)

      Tällainen ihminen on ollut presidentin neuvonantajana, kyllä Eestillä menee hyvin!

      • Estofiili

        Tarkoitatko nyt maaliskuun alun jupakkaa, jossa Massukka sai monoa, vai jotain tuoretta insidenttiä? En äkkivilkaisulla huomannut Massukan twitterissä tuollaista.

        P.S. Toivottavasti Toomas Hendrik Ilves pakenee Virosta takaisin kotiinsa Amerikkaan ensi vuoden syksyllä jätettyään presidentin viran. Voivat sitten Suomen ja Viron suhteetkin taas pikkuhiljaa parantua, kun suurvittuilija ei ole enää kuvioissa.

        P.P.S. Ai niin, Ilveshän joutui ilmeisesti suureksi harmikseen luopumaan USA:n kansalaisuudesta vuonna 1993 siirtyessään Viron ulkoasiainhallinnon palvelukseen. Oli se Ilves eri rohkea mies silloin - olihan Virossa vielä tuolloin Venäjän federaation joukkoja.

    • virotrauma

      Ne twiitit on noin viikon vanhoja. Masso luultavasti poisti kyseiset kommentit samalla kun blokkasi minut.

      Sofi Oksanen liikkuu samoilla linjoilla twitterissä. Joku kommentoi Oksaselle että virolaisten kiittämättömyys on pöyristyttävää -> Oksanen blokkasi kyseisen henkilön välittömästi.

      Ilvekset, Massot ja Oksaset varmistavat sen että Virosta käydään keskustelua "terveessä hengessä", itse haluaisin käydä virolaisten kanssa keskustelua eri asioista ja kuunnella mitä heillä on sanottavanaan, silloin voisin ymmärtää tapahtumia paremmin.

      Keskustelu muuttuu hyökkäykseksi jos uskaltaa kertoa miten itse näkee tilanteen ja virolaisten haluttomuus/kyvyttömyys keskustella syvemmin pakottaa muut ihmiset etsimään tietoa Viron ulkopuolelta.

      Virolaiset tuovat itse esiin kaikki kärsimykset mutteivät ole valmiita keskustelemaan syistä ja ilmeisesti suomalaisilla ei ole oikeus pohtia asiaa Suomen näkökannalta, se on aina väärä näkökanta...

      Yksi asia jaksoi aina ihmetyttää; ne virolaiset joiden kanssa keskustelin ottivat aina esiin sen miten virolaiset aina katsoivat suomalaisia ylöspäin ja kuinka ne ei enää kestä suomalaisten alentuvaa asennetta. Niille ei mennyt perille että suomalaiset eivät katso virolaisia alaspäin vaan päinvastoin kohtelevat virolaisia vertaisinaan.

      Piti lukea Viron historiaa ennenkuin ymmärsin. En tiennyt että virolaisia on pidetty maaorjina omassa maassaan, se tuli järkytyksenä. Ehkä virolaiset sen takia katsovat joko ylös- tai alaspäin eikä mitään siltä väliltä?

      Tätä virolaisten pitäisi tuoda esiin, se on virolaisten todellinen kärsimysnäytelmä joka varmasti on muokannut virolaisten kollektiivista psyykettä.

      Itse ymmärrän virolaisia paljon paremmin ottamalla tämän huomioon ja mietin miten tärkeätä olisi saada virolaiset ymmärtämään että he kokivat suurta vääryyttä mikä muokkasi heitä pahalla ja alentavalla tavalla - uskon että koko maailma olisi polvillaan jos virolaiset toisivat esiin tämän seikan.

      Sitä kautta ymmärrän paremmin miksi ovat kokeneet miehityksen olevan niiden ainoa vaihtoehto, niin väärältä kun se kuulostaakin.

      Toivottavasti virolaiset kommentoivat tätä asiaa, koska he itse tietävät parhaiten miten asia on ja ainoastaan he voivat valistaa muita ihmisiä tässä asiassa.

      • nonoitevanork

        Se on sitä itäeurooppalaisuutta se. Suomalaisiin länsimainen avoimuus ja sananvapaus istuu hyvin Ruotsin ja ruotsinkielisten takia. Ilman ruotsinkielisiä Suomi olisi Viron ja Valko-Venäjän kaltainen takapajula. Kerran kävin Virossa ja Sortavalssa, toista kertaa en näihin itämaihin astu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      91
      8635
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      97
      8633
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      14
      6993
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      175
      6203
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5268
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4305
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      4150
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4093
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      37
      3869
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      74
      3765
    Aihe