Auto katolleen Inkeroisissa

Peuraa lumisateessa väistänyt henkilöauto päätyi katolleen ojaan Inkeroisissa

3.3.2015 22:25
Inkeroisten kohdalla valtatie 15:lla sattui ulosajo yhdeksän jälkeen tiistai-iltana. Peuraa huonossa ajokelissä väistäneen kuljettajan henkilö auto suistui ojaan ja päätyi katolleen.

— Auto siinä jonkin verran romuttui ja autossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat lievästi. Heidät vietiin tarkistettavaksi, päivystävä yksikönjohtaja Risto Pihkala Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo.

Tieolosuhteet onnettomuuspaikalla olivat liukkaat ja näkyvyys huono. Pihkalan mukaan auto eteni 20–30 metriä ojan pohjalla ennen pysähtymistään. Paikalla on 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Onnettomuusautossa olleet pääsivät ulos omin voimin. Tieltä suistumisessa olisi voinut käydä pahastikin.

— Tien vieressä ojan pohjalla tulee vastaan kiviä ja puita. Ilmeisesti tässä ei ollut niin paljon vauhtia ja lumi pehmensi, Pihkala sanoo.

Juho Maijala
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ddddddeeeee kirjoitti:

Peuraa lumisateessa väistänyt henkilöauto päätyi katolleen ojaan Inkeroisissa

3.3.2015 22:25
Inkeroisten kohdalla valtatie 15:lla sattui ulosajo yhdeksän jälkeen tiistai-iltana. Peuraa huonossa ajokelissä väistäneen kuljettajan henkilö auto suistui ojaan ja päätyi katolleen.

— Auto siinä jonkin verran romuttui ja autossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat lievästi. Heidät vietiin tarkistettavaksi, päivystävä yksikönjohtaja Risto Pihkala Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo.

Tieolosuhteet onnettomuuspaikalla olivat liukkaat ja näkyvyys huono. Pihkalan mukaan auto eteni 20–30 metriä ojan pohjalla ennen pysähtymistään. Paikalla on 80 kilometrin nopeusrajoitus.

Onnettomuusautossa olleet pääsivät ulos omin voimin. Tieltä suistumisessa olisi voinut käydä pahastikin.

— Tien vieressä ojan pohjalla tulee vastaan kiviä ja puita. Ilmeisesti tässä ei ollut niin paljon vauhtia ja lumi pehmensi, Pihkala sanoo.

Juho Maijala

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu