Niin, siis minulla on nelikuinen sakumix. Lenkitän sitä päivässä noin 2,5 h, jonka lisäksi se saa juosta irrallaan valvotusti pihalla ehkä noin 1,5-2 h päivässä. Koira itse on jatkuvasti vinkumassa ulos, mutta pitäisi tässä nyt ehtiä muutakin tehdä. Onko tuo riittävä määrä liikuntaa tuollaiselle otukselle? Lenkitystä noin paljon, koska sillä saan sen oikeasti väsymään sen verran, että se jaksaa rauhassa pyöritellä jotain aktivointipalloa. Irrallaan juokseminen vain kiihdyttää lisää.
Vastaukset 4
- Pikkukoiravaiei
Lenkitätkö kerralla vai osissa tuon 2,5 h?? Koska pentu on vielä nuori niin tarvitsee paljon kaikenlaista aktiviteettia, ei ehkä lenkkeilyä koska isoa koiraa ei saa liikaa rasittaa vaan sen täytyy itse liikkua itsensä väsyksiin.. Eli leikkiä, leikkiä ja leikkiä niin väsyy. ja paljon itsenäistä liikkumista.
- Ikiliikkuva
Kolmessa erässä 2,5 h
- Ikiliikkuva
Niin, siis lisäisin tähän vielä, että koira ei tykkää leikkiä, eli sitä ei saa väsytettyä leikkimällä. Ei kai se ihan tavatonta ole, ettei pentu leiki: minulla oli joskus aiemmin saku/ajokoira, joka ei myöskään ollut yhtään kiinnostunut vuorovaikutteisesta leikkimisestä, ei edes karkeilla täytetyllä sukalla. Leikki sitten keskenään minkä leikki. Hankaloittaa vain elämää pennun kanssa, jos pitää olla aina jotain muuta aktiviteettia kuin se leikkiminen, mutta lenkkeilyttääkään ei saa.
- Jäävikkä
Jos koira on jäävi leikkimään ja liian nuori vielä juoksutetavaksi pyörän/kävelijänkää rinnalla jää raakaluiden syöttö. Leukojen käyttö rauhoittaa ja vieläpä jos on lihaisa mutta jäässä oleva luu kuluu siinä tunnit sekä energiaa mukavasti. Toki valvo ensi alkuun ateriointia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092290Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???25920- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha564823- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 60581