Pikajunassa heterosta lesbomaailmaan!

Hei!

Olen aina elänyt heteroiden ympäröimänä (ainakin luullen heitä heteroiksi siis) ja vasta jokin aika sitten ymmärtänyt olevani lesbo. Asiassa ei ole enää mitään epäselvää, tiedän että niin on ja olen vapautunut ja onnellinen seksuaalisuuteni löydyttyä.

En kuitenkaan ole vielä rakastellut naisen kanssa ja kysyisinkin teiltä sitä, minkälaisia tunteita tilanteeni saattaa herättää?

En nimittäin oikein uskaltaisi sanoa toiselle (jos nyt kumppanin löytäisin), ettei minulla ole kokemusta seksistä naisen kanssa. Toinenhan saattaisi ajatella, että olen hetero kuitenkin, joka on vain kekeilemassa muuta. Näin ei kohdallani kuitenkaan ole.

Kuinkahan te koette tällaisen asian..
41772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinä siis pelkäät etukäteen, mitä toinen sinusta ajattelee, jos kertoisit, ettet ole rakastellut naisen kanssa. Jos kärsii tuollaisesta luottamuspulasta, on tuskin syytä ainakaan mennä sänkyyn.

Minusta hyvässä suhteessa pitää pystyä puhumaan asioista. Jos toinen jättää sinut sen takia, että epäilee sinun olevan jotakin muuta kuin mitä olet, niin sanoisin, ettei hän ole kiinnostunut muutenkaan. Ei hyvä suhde kaadu tuollaisiin asioihin.

Minun kokemusteni mukaan ratkaisevinta on se, haluaako toista ihmistä riittävästi. Jos välittää toisesta ihmisestä, niin luulisi, ettei kokemattomuus haittaa. Kaikkein tärkeintä on rakkaus, eikä silloin kysellä entisten perään, oli niitä tai ei.

Äänestä

Älä hosu, anna itsellesi aikaa. Kun aika on kypsä niin kyllä ne palaset loksahtavat elämässä kohdalleen. Jos ihminen kenet tapaat on se "oikea" sillä ei ole hänelle merkitystä kuinka kokenut olet. Elämä aikaa opetella yhdessä=). Kukaan ei ole täydellinen parisuhde opettaa kun aika on kypsä.

Äänestä

Edellisiin yhtyen: kokemattomuus ei ole mikään ongelma, kun käsissä on se oikea. Oma kultani löysi itsestään lesbon varsin kypsässä iässä - eikä hänellä ollut siinä vaiheessa seksuaalisia kokemuksia myöskään miesten kanssa (toisin kuin minulla sekä että)! Ja seksi on ihanaa ! Eli älä ole huolissasi.

Äänestä

On hyvin tavallista, että lepakot saavat ensimmäiset rakkaus- ja seksikokemuksensa heteroita myöhemmin, koska suurimmalla osalla meistä kestää aikansa myöntää itselleen mitä on. Ja hyvin usein se tekee kipeää... Mutta voi sitä vapautta, kun saa asian lopulta selväksi!

Mitä taas tulee kokemattomuuteen... Kokemus on aivan liian yliarvostettua. Sehän lähestulkoon tarkoittaa, että kuka vain kelpaa.

Itsekin olen jo lähempänä neljääkymmentä ikävuotta, mutta vasta toisen naisen kanssa jaan elämääni. Enkä muuta edes haluaisi! Haluan mieluummin sitoutua toiseen ihmiseen, rakkaaseeni, koko sielustani. Ja parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut on se, että olen saanut elämääni upean, uskomattoman naisen, jolle olen ensimmäinen. Sitä ei voita mikään!

Älä siis murehdi moista, vaan OLE SIITÄ YLPEÄ! Äläkä koskaan, koskaan!, tee mitään vain muiden mieliksi, vaan vain siksi, että itse sitä todella haluat ja se tuntuu sinusta oikealta. Silloin saat siitä irti parhaan mahdollisen ja säilytät kunnioituksen niin itseäsi kuin tulevaa partneriasikin kohtaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huoh.. kirjoitti:

Hei!

Olen aina elänyt heteroiden ympäröimänä (ainakin luullen heitä heteroiksi siis) ja vasta jokin aika sitten ymmärtänyt olevani lesbo. Asiassa ei ole enää mitään epäselvää, tiedän että niin on ja olen vapautunut ja onnellinen seksuaalisuuteni löydyttyä.

En kuitenkaan ole vielä rakastellut naisen kanssa ja kysyisinkin teiltä sitä, minkälaisia tunteita tilanteeni saattaa herättää?

En nimittäin oikein uskaltaisi sanoa toiselle (jos nyt kumppanin löytäisin), ettei minulla ole kokemusta seksistä naisen kanssa. Toinenhan saattaisi ajatella, että olen hetero kuitenkin, joka on vain kekeilemassa muuta. Näin ei kohdallani kuitenkaan ole.

Kuinkahan te koette tällaisen asian..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu