Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kissa oksensi oudon tönkin

Peltsi

Meillä on yli vuoden vanha sisäkissä. Se on leikkaamaton. Kisua ei ole rokotettu ja madotettu joskus vuosi sitten. Tähän asti se on ollut aivan terve.

Pari päivää sitten asiaan tulikin muutos; kissallani tuli ripuli =)
Ripulia tuli sitten vähän aikaa (tai ei ehkä aivan ripulia, mutta kuitenkin melko löysää paskaa) ja tänä aamuna se oksensi.

Outoa tässä onkin se, mitä kissa oksensi. Se oli sellainen yhtenäinen ruskea tönkki, näytti aivan paskapökylältä.

Olikohan kyseessä suolistoon kertynyt karvapallo, koska kissani on (varsinkin nyt talvella) pelkästään sisällä, eikä sille ole kasvatettu ruohoa tai annettu mitään öljyä tms. Itse ainakin tulin siihen tulokseen, että se oli karvapallo, koska kissa on syönytkin ihan normaalia ruokaa.

Milläkähän konstilla niitä karvapalloja sitten saisi pois, ettei niitä kerry liikaa? Olen jostain kuullut, että kissalle voisi antaa jotain öljyä. Käykö tavallinen rypsi-öljy?
Voiko sen öljyn sekoitta ruokaan?

Toivoisin erityisesti Mamma49:n vastaavan ja neuvovan.

12

5890

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MILLA

      nimittäin meidän pyhä birma oksentaa joskus kuvailemasi kaltaisia pötkylöitä ja ne on meillä ainakin karvapalloja.öljystä en osaa sanoo mutta säännöllinen harjaus voi auttaa. silloin kissan pestessä itseään ei irtokarvoja joudu niin paljon suolistoon.

    • iitu

      se se on, kyllä vain.
      Rypsiöljy ei taida karvapalloihin käsittääkseni juuri auttaa, jos tarkoitat sen edesauttavan karvapallon kulkemista suolistossa, sillä rypsiöljy ja muut kasviöljythän imeytyvät elimistöön. Jos pallo on jo ehtinyt muodostumaan, on parempi, että se tulee ulos oksennuksena, kuin että se tukkisi jossain vaiheessa koko suoliston. (Varsinaiseen ummetustilaan auttaa parafiiniöljy, mutta se tulee sitten sellaisenaan pebasta ulos ja touhu on tosi sotkuista.... ;-p )

      Perheemme eläinlääkäri suositteli aikoinaan valion ananasmehua (1 rkl kissan suuhun)akuuttiin karvapallopulmaan. Ananaksessa on ainesosia, jotka edesauttavat "tönkin" sulamista. Näin toimii myös mainitsemasi ruoho. Eriasia on sitten, kuinka moni kissa suostuu ällöä ananasta nielemään...
      Säännöllinen harjaus on kuitenkin kaiken A ja O ja vähentää pallojen muodostumista parhaiten. Meidän pitkäkarvaisille neideille syötetään erityistä kuivamuonaa (Hill's Hairball Control) kokeilumielessä. Tässä ruoassa on juuri näitä kasvikuituja, jotka auttavat karvojen sulamista. En odota sen olevan mikään ihmeaine, mutta kun Hill'siä on muutenkin käytetty, nyt tulee ikäänkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;)

    • Daisy

      Karvapallolta tuo vaikuttaa. Karvapallojen muodostumista voi ennaltaehkäistä harjaamalla kissaa ja kasvattamalla sille kauraa tai vehnää pureskeltavaksi.

      Kissasi hoito näyttää kyllä muuten, anteeksi nyt vaan, olevan hieman rempallaan. Kyllä sisäkissakin pitää rokottaa, madottaa ja leikata jos sen haluaa pysyvän terveenä ja hyvinvoivana. Suosittelen sinua hakemaan apteekista matolääkkeet ja varaamaan eläinlääkäriltä ajan kissasi rokotukseen ja leikkaukseen. Eläinlääkäri voi myös kertoa lisää karvapallojen ennaltaehkäisystä.

      • Peltsi

        ...madotimme kissan juuri eilen aamulla, en vain muistanut sitä kirjoittaessani edellistä viestiä.

        Leikkausajan varaamme heti seuraavan kiiman jälkeen (varaisimme jo aiemmin, mutta rahatilanne on on huono juuri nyt).

        Ja sitten rokotukset...niin, sitähän minä olen yrittänyt äidilleni tolkuttaa ja tolkuttaa, mutta valitettavasti hänen paksuun maalaistytön kalloonsa ei yksinkertaisesti mahdu, että minkä kumman takia sisäkissa pitäisi rokottaa. Hän pitää sitä täysin tarpeettomana, eikä minulla ole siihen plajon sanottavaa.
        Mutta kyllä minä aion vaatia, että leikkauksen yhteydessä myös se pikkupikku piikki tuikataan sinne kissan perseeseen.


      • iitu
        Peltsi kirjoitti:

        ...madotimme kissan juuri eilen aamulla, en vain muistanut sitä kirjoittaessani edellistä viestiä.

        Leikkausajan varaamme heti seuraavan kiiman jälkeen (varaisimme jo aiemmin, mutta rahatilanne on on huono juuri nyt).

        Ja sitten rokotukset...niin, sitähän minä olen yrittänyt äidilleni tolkuttaa ja tolkuttaa, mutta valitettavasti hänen paksuun maalaistytön kalloonsa ei yksinkertaisesti mahdu, että minkä kumman takia sisäkissa pitäisi rokottaa. Hän pitää sitä täysin tarpeettomana, eikä minulla ole siihen plajon sanottavaa.
        Mutta kyllä minä aion vaatia, että leikkauksen yhteydessä myös se pikkupikku piikki tuikataan sinne kissan perseeseen.

        tuikataan se piikki.


      • mamma39
        iitu kirjoitti:

        tuikataan se piikki.

        rokotus voidaan antaa myöskin "kankkuun" ja sitä jopa suositellaan (mm. felina) koska niska on kissalle "arka" paikka, naaraalla sinne saisi puuttua vain uros astuessaan=pitää niskanahkasta kiinni ja muutenkin se on kissan näkövinkkelistä alistamista jos otetaan niskasta kiinni, sekä niska on herkempi alue saamaan rokotuksista sarkoomia eli kasvaimia.


      • Itsellä 2 kissaa
        mamma39 kirjoitti:

        rokotus voidaan antaa myöskin "kankkuun" ja sitä jopa suositellaan (mm. felina) koska niska on kissalle "arka" paikka, naaraalla sinne saisi puuttua vain uros astuessaan=pitää niskanahkasta kiinni ja muutenkin se on kissan näkövinkkelistä alistamista jos otetaan niskasta kiinni, sekä niska on herkempi alue saamaan rokotuksista sarkoomia eli kasvaimia.

        Kyllä sisäkissojakin pitää rokottaa kerran vuodessa! Kenkien mukana tulee likaa sisälle vaikka kuinka yrittää välttää sitä!


    • auttaa

      Kissat lopetti karvapallojen oksentelun kun anoin niill eHairball contol raksuja mm. Hill's. Heti kun raksut loppu kuukausi sitten niin on tullu jo kaksi karvapallooksennusta.

    • mamma39

      ovat juuri kuvailemasi kaltaisia ulos tullessaan.

      Anteeksi etten huomannut vastata tähän aiemmin, mutta olet jo saanut asiallisia vastineita muilta.

      Karvapalloja voi estää esim. kampaamalla kissan turkkia säännöllisesti, jolloin kissa itseään nuollessaan ei saa karvoja suuhunsa niin paljon. Tukkeutumat voi ehkäistä öljyllä (silloin tällöin) tai antamalla joskus tonnikalaa öljyssä (ei kovin usein ihmisille tarkoitettua), sekä syöttämällä ruohoa tai sisällä kasvatettua kauraa. Paras öljy karvapalloja vastaan on parafiini-öljy mutta ruokaöljykin käy hätätilanteessa.

      Öljyä ei saa antaa liian usein, se "rasvaa" suolet niin, ettei ruoka-aineiden imeytyminen toimi normaalisti=>kissa ei saa tarvitsemiaan ainesosia elimistöönsä.

      Sisäkissan rokotus on tarpeen kuten myöskin madotus. Leikkaus myöskin tulisi tehdä ennenkuin ongelmia leikkaamattomuuden suhteen alkaa tulla (kolleilla merkkaus, naarailla kohtutulehdukset, nisäkasvaimet ja merkkaukset).

      "Karvapalloraksuja" voit myös antaa ongelmaasi helpottamaan, niitä löytyy jo moneltakin valmistajalta mm. Royal Canin, Hill´s, Pro Pack jne.

    • Oksennustako

      Onko (kenties ketjussa kuvatun kakan näköisen tönkön ansiosta muodostunut) ”urbaani legenda” että kissa oksentaisi puhdistaakseen suolta? Ei kai oksennus nyt suolesta asti tule. Käsittäisin että oksennus tulee vatsasta ja vatsan ja suun väliltä, mutta suolisto eli vatsan ja peräaukon väli ei enää vapauta tavaraa oksennukseen. Tuli vaan mieleen tätä ketjua lukiessani.

    • ettäjoooooo

      Onko nykyisillä kissoilla niin vähän ongelmia, että pitää kaivaa noin vanhoja aloituksia esiin? Vastaan tuohon kuitenkin, jos joku ei vieläkään tiedä, kyseessä on karvapallo! Kissaa helpottaa, kun syöttää monipuolista ja luonnollista ruokaa ja harjaa päivittäin, niin ei joudu nielemään niin paljon karvoja!

    • Karvakasa

      Oli meidänkin kisulla karvaongelma, kun vaihtoi talviturkkiin. Kisu on nyt saanut karvapallonestoherkkua ja omega-3 lohiöljyä. Harjaus on ollut vähän vaikeaa, vähän on antanut, kun laittaa kissanminttua raapimapuunpäälle ja sitten varovasti. En tiedä miten saisi harjattua kunnolla.... Sellaisella välineellä, että karvat lähtisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2454
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1808
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1601
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1535
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      31
      1227
    Aihe