Petetty mies II

....

En osannut sanoa mitään. Anteeksi pyytäminen ei olisi riittänyt vaikka olisin samalla nuollut hänen kenkiään. Kuin hidastetussa filmissä avain hänen kädestään alkoi pudota maahan. Katsoin sitä ja tunsin, että koko minun maailmani hidastui. Jos tämä ei ollutkaan oikeasti totta. Jos mielikuvitus oli tehnyt vain kepposen. Havahduin siihen, että avain tippui lattialle ja hän ryntäsi ovea kohti. Yritin päästä ylös sohvalta, mutta mies oli edelleen päälläni, housut kintuissa ja kasvoilla pelokas ilme. Työnsin miehen pois sylistäni ja juoksin ovelle. Hänen kätensä roplasivat hermostuneena lukkoa ja seisoessani hänen takanaan hänen tuoksunsa täytti minut ja tarrauduin hänen selkäänsä. Kiersin kädet hänen vatalonsa ympärille ja puristin niin kovaa kuin ikinä pystyin!
-Irti! hän huusi ja käännähti raivokkaana ympäri.
-Älä enää ikinä koske minuun! Älä edes katso! hän huusi. Samassa hän kohotti kätensä ylös ja minä katsoin. En osannut, enkä edes halunnut suojautua. Pystyin aistimaan kuinka kämmen läheni kasvojani, mutta seisoin silti vain paikoillani. Lyö! Sitä sinä haluat! Lyö nyt saatana! Mutta ei hän lyönyt. Käsi jäi sentin päähän kasvoistani ja sitten hän lähti. Paiskasi oven selälleen ja juoksi autolleen. Hyppäsi sisälle ja iski otsaansa rattiin.
-Älä lähde autolla! huusin, mutta se oli jo myöhäistä. Takavalojakaan ei enää näkynyt.

Siinä minä seisoin. Meidän entisen kotimme pihassa, päälläni punainen mekko, jonka olkaimet olivat katkenneet. Toinen rinta työntyi esiin liiveistä ja eteisen ikkunassa seisoi mies, jolla ei ollut housuja.
-Painu helvettiin täältä!
Mies pukeutui ja katosi pimeään, ennen kuin ehdin purkaa vihaani häneen.