Osuva mielipide...

Ydinvoimapalstalta:

"Tshernobylin kaltainen katastrofi on mahdollinen Suomessakin"

"Joo. Jos mielisairaat viherhipit onnistuvat rakentamaan oman ydinpommin ja räjäyttävät sen, niin silloin olet oikeassa. Pelottaa jo ennalta, kun näkee minkälaisia sekopäitä tänne GP:n puolesta kirjoittelee..."

-------------------------------------------------

Niinpä. Suomessa ei välttämättä tarvitse pelätä ulkoista ydinuhkaa, mutta sen sijaan maassamme on tarpeeksi sekopäitä viherterroristeja, jotta voimme hyvällä syyllä pelätä vihreää terrorismia aivan todellisena uhkana. Ekoterroristeillemme, etenkin näille "eläinten vapautusprikaateille" sun muille suurin mahdollinen voitto olisi melko varmasti onnistunut ydinisku yhteiskuntaa vastaan. Pelkästään yhden reaktorin sabotoiminen tappaisi välittömästi IEAE:n arvion mukaan ainakin 140-160 000 ihmistä, aiheuttaisi kymmenien miljoonien dollarien arvoiset vahingot ja jättäisi maan asumakelvottomaksi vuosikymmeniksi. Tuhon ydinalue ulottuisi noin 160 km:n päähän reaktorirakennukselta.

Eikä näiden luontopöpien tarvitse edes nähdä vaivaa tällaisen strategisen radiologisen iskun tekemiseen. Kemikaalirekan räjäyttäminen ydinvoimalan edustalla riittää - valitettavasti. Tai sitten muutaman pöpin muodostama joukko, sellaisen on mahdollista sabotoida ydinvoimala muuttumaan fissiopommiksi.
1236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mee nukkuun!
taitaa vissiin vähän tressata!

Ei sun pikkasen tartte pelätä edes niitä pistorasiasta tulevia kypäräpäisiä muurahaisia!
Kun nukut pari tuntia niin ne on poissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies -81 kirjoitti:

Ydinvoimapalstalta:

"Tshernobylin kaltainen katastrofi on mahdollinen Suomessakin"

"Joo. Jos mielisairaat viherhipit onnistuvat rakentamaan oman ydinpommin ja räjäyttävät sen, niin silloin olet oikeassa. Pelottaa jo ennalta, kun näkee minkälaisia sekopäitä tänne GP:n puolesta kirjoittelee..."

-------------------------------------------------

Niinpä. Suomessa ei välttämättä tarvitse pelätä ulkoista ydinuhkaa, mutta sen sijaan maassamme on tarpeeksi sekopäitä viherterroristeja, jotta voimme hyvällä syyllä pelätä vihreää terrorismia aivan todellisena uhkana. Ekoterroristeillemme, etenkin näille "eläinten vapautusprikaateille" sun muille suurin mahdollinen voitto olisi melko varmasti onnistunut ydinisku yhteiskuntaa vastaan. Pelkästään yhden reaktorin sabotoiminen tappaisi välittömästi IEAE:n arvion mukaan ainakin 140-160 000 ihmistä, aiheuttaisi kymmenien miljoonien dollarien arvoiset vahingot ja jättäisi maan asumakelvottomaksi vuosikymmeniksi. Tuhon ydinalue ulottuisi noin 160 km:n päähän reaktorirakennukselta.

Eikä näiden luontopöpien tarvitse edes nähdä vaivaa tällaisen strategisen radiologisen iskun tekemiseen. Kemikaalirekan räjäyttäminen ydinvoimalan edustalla riittää - valitettavasti. Tai sitten muutaman pöpin muodostama joukko, sellaisen on mahdollista sabotoida ydinvoimala muuttumaan fissiopommiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu