Olen ison perheen äiti, jolla kokemusta kahdesta uusioperhekokeilusta. Eli kummallakin kerralla rakastuttiin miehen kanssa ja edettiin hiljaa ja opeteltiin tuntemaan toisetemme lapset.
Mutta vähitellen silti alkoi paljastua että nämä isien lapset joille olin siis äitipuolena, olivatkin etuoikeutettuja omiin lapsiini nähden. He saivat kiusata, riehua ja kiljua mutta minun lapseni piti olla kauniisti ja hiljaa. Otin asian puheeksi molemmissa suhteissa ja pidin edelleen tiukasti kiinni siitä että miehen lapset ovat "samalla viivalla" kuin omani eli yhteisiä lapsia joita rakkaudella kasvatetaan. Mutta molemmat yritykset kyllä menivät metsään.
Näin jälkeenpäin kun puhuin isompien lasteni kanssa asioista, he kokivat aika rankkoina nuo ajat jolloin asuimme saman katon alla ja lapsilla oli eri säännöt. Onneksi olemme saaneet tunteet juteltua ulos ja kenelläkään ei enään ole pahaa mieltä asioista. Olen kuitenkin oppinut että uusioperhe onnistuu tod.näk.vain harvoin. Miehen täytyy osata olla jämäkkä kasvattaja ja tervepäinen mies. Useimmat isät antavat lapsilleen kaiken mitä rahalla voi ostaa ja antavat kaiken periksi. Mitä siitäkin syntyy? Ongelmia.
Taidan olla kuitenkin onnellisessa asemassa kun kasvatan lapseni yksin, en katkerana, vaan rauhallisin mielin koska ei tarvitse miettiä parisuhteen ja uusioperheen mukanaan tuomia vaikeita aikoja ja haasteita. Mutta tsemppiä niille joilla se uusioperhe toimii ja perhe-elämä on mallillaan!
Mutta vähitellen silti alkoi paljastua että nämä isien lapset joille olin siis äitipuolena, olivatkin etuoikeutettuja omiin lapsiini nähden. He saivat kiusata, riehua ja kiljua mutta minun lapseni piti olla kauniisti ja hiljaa. Otin asian puheeksi molemmissa suhteissa ja pidin edelleen tiukasti kiinni siitä että miehen lapset ovat "samalla viivalla" kuin omani eli yhteisiä lapsia joita rakkaudella kasvatetaan. Mutta molemmat yritykset kyllä menivät metsään.
Näin jälkeenpäin kun puhuin isompien lasteni kanssa asioista, he kokivat aika rankkoina nuo ajat jolloin asuimme saman katon alla ja lapsilla oli eri säännöt. Onneksi olemme saaneet tunteet juteltua ulos ja kenelläkään ei enään ole pahaa mieltä asioista. Olen kuitenkin oppinut että uusioperhe onnistuu tod.näk.vain harvoin. Miehen täytyy osata olla jämäkkä kasvattaja ja tervepäinen mies. Useimmat isät antavat lapsilleen kaiken mitä rahalla voi ostaa ja antavat kaiken periksi. Mitä siitäkin syntyy? Ongelmia.
Taidan olla kuitenkin onnellisessa asemassa kun kasvatan lapseni yksin, en katkerana, vaan rauhallisin mielin koska ei tarvitse miettiä parisuhteen ja uusioperheen mukanaan tuomia vaikeita aikoja ja haasteita. Mutta tsemppiä niille joilla se uusioperhe toimii ja perhe-elämä on mallillaan!
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kirjoitat asiaa. Olen myöskin yksi uusperhehelvetistä selvinnyt äiti ja tänä päivänä kiitän joka ilta kädet ristissä siitä, että minä ja lapseni saamme vihdoin elää omassa kodissamme rauhassa, eikä meitä kukaan enää kiusaa!
Paremminkin ehkä ne saavat olla onnellisia joita sinä kiusasit. Eli entistä miestäsi. Onneksi se pääsi eroon sinusta. Nyt se mies saa viettää onnellista ja ihanaa elämää ilman sairasta akkaa jonka työnä oli rahastus ja veetuilu.
Sinusta raukasta ei olisi minkäänlaiseen uusperheeseen puolisoksi saati äitipuoleksi. Miehet lapsineen pysyköön kaukana sinusta samoin kuin se entinenkin joka lähti kauaksi karkuun.
Tee vain noita hölmöjä aloituksiasi ja vastaile niihin. Kaikki tietävät kuka niiden takana on.
Hehhehheee... sinähän et näköjään tiedä mistään mitään :)
Aikalailla tietää sinuun verrattuna !
Heh, no mistäs sinä sen tiedät? Tiedätkö mistään perhehelvetistä ylipäätään yhtään mitään? Kun joutuu pakenemaan turvakotiin tai soittamaan poliiseja kotiinsa... sellaisesta uusperhehelvetistä minä puhun. Kyllä todellakin ristin käteni joka ilta ja kiitän siitä, että kodissani on vihdoin rauha.
Vajaa tunti meni, niin jo vastasit itsellesi, hahah lissu, sinut on taas tunnistettu.
No minkäs hilima teet kun olet valinnut väärän miehen.
Niin... ihminen on erehtyväinen, eikä kaikki aina ole sitä, miltä näyttää.
Täytyisi varmaan itsellään olla järkeä ja katsoa, mihin hyppää. Jos aikaiset lapset ovat niin itsekkäitä, osaavat he varmaan asua omassa huussollissaan. Ei kai lapset määrää kaapin paikkaa. Ja jos toinen vanhemmista ryhtyy dominoimaan, on hänenkin syytä etsiä oma lokaalinsa.
No minun ja eksäni tapauksessa hänen lapsensa nimenomaan määräsivät kaapin paikan meidän kotona ja neuvoivat minuakin, miten minun tulee kotonani käyttäytyä. Eksäni ja hänen eksänsä tietysti komppasivat lapsiaan, koska heidän mukaansa minä olin aina syyllinen kaikkeen. Edes omassa kotonani en saanut istua siellä, missä halusin. Jos lapset jotain halusivat, heidän oli se heti pakko saada riippumatta muista ihmisistä ja heidän tarpeistaan. Jos minä esim. halusin nukkua rauhassa, olin vaikea ihminen. Jos tein töitä kotona ja pyysin hiljaisuutta, olin hirviö. Kyllä todellakin ristin käteni joka ilta ja kiitän siitä, että nyt kotonani on rauha ja saan tehdä siellä mitä haluan ja olla missä haluan.
Tunnet siis kirjoittajan, kun näin hyvin osaat kuvailla hänen persoonaansa? Miten se voi täällä olla mahdollista?
Jos taas et tunne, mutta silti kirjoitat tuollaiseen sävyyn, niin silloin olet itse sairas ja hoidon tarpeessa.
Uskoisin, että vähintään puolelle suomalaisista miehistä ja naisista tulee jossain elämän vaiheessa sellainen tunne, että on valinnut väärän puolison. Kysymys onkin siitä, mitä siinä vaiheessa tehdään. Nykyään, kun elämä on helppoa ja ihmiset itsekeskeisiä ja elävät vain itselleen, otetaan helposti ero, kun kuvitellaan, että muualta löytyy parempaa. Tosiasia on kuitenkin se, että vain harvoin muualta löytyy parempaa ja sellainen, joka ei ole pystynyt pitämään koossa yhtä liittoa, ei todennäköisesti pysty pitämään koossa seuraavaakaan, lapset vain kärsivät.
En suinkaan tarkoita sitä, että epätyydyttävään liittoon pitäisi jäädä kärvistelemään, eikä ainakaan silloin, jos suhteessa ilmenee väkivaltaista käyttäytymistä, alkoholismia tms. Tarkoitan, että yksinkin voi elää lasten kanssa ja silti seurustella, ei ole pakko päästä toiseen perheeseen sisään. Jos ydinperhe hajoaa, se hajoaa eli lakkaa olemasta, ei ole mitään järkeä rynnätä suin päin seuraavaan. Lapsiperheeseen on vaikea tuoda kolmatta vanhempaa, lapset siinä useimmiten kärsivät.
Vain tyhmä luulee, että uusperhe penskoineen on toimiva yhtälö. Mikä saa naiset menemään moiseen loukkuun? Taloudellinen ahdinkoko? Pelko, että jos elää yksin lasten kanssa eron jälkeen, niin aletaan kiusata ja kytätä?
Älkää viitsikö kiusata lapsia uusioperhekuvioilla. SE ON RANKKAA HEILLE, MUTTA EIVÄTHÄN AIKUISET MITÄÄN AJATTELE KUIN VAIN OMAA ALAPÄÄTÄÄN.
Niinhän ne tekee ydinperheissäkin...aikuiset siis, petetään ihan surutta...kuinka moni perheellinen mies minuakin on yrittänyt, niitä riittää.
Siltikin tämä uusperhe kuvio on parempi kuin narsisti ex akka ! Edellisessä avioliitossa ei ollut mitään muuta kuin hänen kaverit /sukulaiset ja vain hänen tahto ! Minun vanhemmat 5vuoden aikana näki lapsia tasan 2kertaa muuten "äiti" vei lapset pois heidän vieraillessa
Ikävää, että tuollaisiakin naisia täältä maan päältä löytyy. He eivät tosiaan ajattele yhtään lasten parasta, vain omaa napaansa ja käyttäytyvät siksi itsekkäästi. Hyvä, että joillain sujuu uusperheessä.
Kertoo sinusta paljon , sekoilija, vai penskoja. Muutahan ei tarvitse sanoakaan.
Hilima...pakko kommentoida myös tätä, kyllä, surullisen monet varatut, perheelliset miehet ovat koittaneet vaikka ja mitä! Tämäkin on yksi asia miksi haluan elää lasten kanssa yksin. Jos omassa suhteessa jokin mättää, miehet hakevat melko usein sitten seuraa oman perheen ulkopuolelta. Onneksi on varmasti vielä luotettaviakin miehiä, mutta he ovat ja pysyvät onnellisissa liitoissa. Täydellisiä paristuhteita ei ole, mutta onnellisuus ja tasapaino on helppo saavutta terveiden ja kommunikoivien ihmisten kanssa.
Terv. nythyvänäin
Heerra mun jee jukni69 antamassa TÄÄLLÄKIN ASIANTUNTEVIA NEUVOJAAN Tämä täytyy kopioida tuonne joukkoliikennepuolellekin
Joo kyllä sopiikin antaa neuvoja jos olet oletettavasti se ääliö joka sallii ja hyväksyy koiria bussin penkillä ja antaa ääliöiden istua jalat/kengät penkillä tai jos oot se äälö jka ei ymmärrä eron merkitystä ja syyttää aina miehen uutta naista perheen rikkojaksi ja hyväksyy narsistin parisuhteeseen ilman mahdollisuutta eroon
Niinkö sinä sekoilija ajattelet, omaa alapäätäs. Eipä mikään ihme. On nääs nuo sinun juttusi kuin juuri sieltä otettuja.
Yrittämistä ei lasketa. Onko saanutkin?:)
Kaksi kertaa piti kokeilla ja rääkätä omia lapsiaan ihan oman rakkauden huuman takia? Minkä ihmeen takia te olette noin järkyttävän itsekkäitä aikuiset ihmiset?
Naiset jotka alkavat "uransa" lapsien teolla jää järjen kasvu jälkeen ja itsetuntemus niin että pitää väkisin kokeilla ihan kaikkea vaikka loputtomiin vaikkei mitään suhdetta saa toimimaan. Ettekö tiedä sitä että rakkauden huumassa, tunteiden alkuvaiheessa ihminen on täysin sokea eikä järjen häivää mahdu sinne sekaan.
Oman äidin uusperhekuviot olivat rankimpia kokemuksia kun uusi mies oli väkivaltainen minua kohtaan kun en hyväksynyt häntä, Ei tarvinnut kuin yksi virhe niin sai remmistä pimeessä vessassa. Meidät syötettiin vaikka susille kunhan äiti oli vain rakastunut ja sokea.
Kokemukset teetätti sen että ymmärrän kaltoin kohdeltuja ihmisiä ja vaistoan joka solulla ja tunteella sellaisia kokeneita että on kovia kokemuksia takanapäin. Herkkyyteni oli pelastus jota ilman en olisi päässyt ylitse pahojen ihmisten teoista. Näen koko ajan ihmisiä ympärilläni joilla on pahoja traumoja lapsuudesta, sen näkee jos on herkkyyttä nähdä asioita omaa alapäätään ja nokkaansa pidemmälle. Narsistinen itsekeskeinen ihminen ei näe yhtään mitään muuta kuin omat tarpeensa ja hällä väliä jos muut kärsivät kunhan saa rakkauden tunteensa vain tyydytettyä.
Rakastunut ei näe lasten hätää ettei kaikki ole ihan kunnossa kun lapsia ei pakoteta rakastumaan siihen uuteen kumppaniin.
Aivan neula heinäpellossa on ihmisiä joilla on rakkautta ja kykyä kohdella toisen tekemää lasta saman arvoisesti kuin omaansa. Ken sanoo sen neulan tulleen omalle kohdalleen on onnekas.
Nainen joka päättää lapsien teosta, pitäisi olla henkisesti tarpeeksi kehittynyt näkemään onnistuuko suhde vai ei, eikä vain niin että pääasia että synnytinelimet toimii mutta yläpäässä ei mikään. Näyttää olevan niin että mitä paremmin toimii synnytinelimet niin sitä huonommin leikkaa yläpäässä. Se että haluaa aloittaa taas samalta pöydältä lapsien kanssa kuin lapsettomana, ei toimi. Mikä tekee niin tyhmäksi ihmiset että kuvittelevat jo perustetun perheen kanssa aloittavan saman uudelleen ja uudelleen. Niin kuin tässäkin tapauksessa oli. Lapsille jotka eivät ole rakastuneita elikä sokeita niin on shokki kun tulee uusi jäsen eikä niin mukava ja hyväksyvä kuin kuvittelisi.
Uusperhekokemukseni olivat ettei äitini löytänyt muita kuin hyväksikäyttäviä äijiä/ väkivaltaisia joita sai ruokkia tai sitten se äijä nautiskeli katsellessa murkkuikäisiä hehkeitä tyttöjä. Rakkauden kaipuu oli niin kova ettei nähnyt metsää puilta.
Ei mitään normaalia perhe- elämää elettyä vammautuneena en ole koskaan halunnut lapsia vaan parannan koko ikäni itseäni traumoista. Autan kaikin keinoin syrjäytyneitä ja elän heidän kanssaan, se että tekisin uusia syrjäytyneitä kun niitä riittää tässä maailmassa.
Kuulostaa rankalta kyllä, toivottavasti haet apua myös itsellesi koska psyykkeesi ei ehkä ole paras auttamaan vilpittömästi muita avun tarpeessa olevia vaan siirrät omat pelkosi myös heille.
Jos olisin ollut itse niin sokea, olisin siis jäänyt jonmpaankumpaan ei toimivaan uusioperhemalliin, mutta minähän juuri kerroin että lähdin lasten kanssa siitä pois ja nyt opin. Ei ole miestä joka saisi enään minulta sen huomion ja rakkauden vaan ainoastaan omat lapseni saavat sen..
Tällä palstalla on se huono puoli että täällä on joko tosi paljon sairaita ihmisiä ( oikeasti psyyke heittää ) tai sitten provoja jotka kirjoittaa.
Jokaisella on myös oikeutensa elää ja kokea asioita. Se, että tuntee rakkautta ja haluaa uskoa että suhde toimisi jonkun kanssa, ei tee tästä ihmisestä sen huonompaa kuin sinustakaan. Ihminen on "laumaeläin" mutta joskus sitä itse tajuaa mikä on parasta juuri omalle itselleen ja omalle perheelleen.
Minulle ei tulisi mieleenkään siirtää katkeruutta lapsilleni siitä että asiat eivät toimineet jonkun ihmisen kanssa. Joskus asiat eivät vain toimi. Kuten Hilima tuolla yllä kirjoitti niin juuri se ettei tarvitse enään yöllä lähteä myöskään turvakotiin lasten kanssa, se on jo niin mahtava saavutus elämässä ettei parempaa voi saada! Turvallinen, rakastava koti on parasta mitä voin lapsilleni tarjota. Ja teen sen kyllä kiitollisena.
Toivon sinulle lapsetonjaonnellinen lämmintä kevättä ja että vielä joskus pääset katkeruudesta äitiäsi kohtaan kun altisti sinut sairaalle suhteelle. Ja että pääset joskus vapautumaan peloistasi ja epävarmuudestasi.
Terv. ap kirjoittaja
Sinun mielestäsi täällä on sairaita ihmisiä, miksi ? Mikä saa sinut luulemaan että jos sinä olet epäonnistunut elämässäsi niin kaikki ovat. Jos sinä olet valinnut väärät miehet, niin kaikki eivät ole.
Provoajia täältä löytyy se on varmaa, yksi on mukana jatkuvasti tällä palstalla, sen kaikki tietävät.
Ottamatta kantaa siihen, onko tuossa kirjoituksessa mitään päätä tai häntää toteaisin vain, että on melko härskiä ja osoittaa tosi pientä mieltä mennä sanomaan toista ihmistä elämässä epäonnistuneeksi. Se, vaikka pitäisikin paikkansa, satuttaa normaalia ihmistä todella raskaasti. Tiedän tämän siitä syystä, että olen itse lähes kaikissa elämän alueen asioissa jollain tavalla epäonnistunut ja kärsin siitä suunnattomasti. Mutta jos joku tulisi sanomaan siitä minulle, niin palautetta tulisi, eikä se olisi kivaa palautetta. Silläkin uhalla, että joutuisin itse edesvastuuseen.
Naiset, Hilma kirjoittaa perhehelvetistä, turvakotiin pakenemisesta.
Kun jokainen ymmärtäisi, että jo se ensimmäinen isku tai pakeneminen pitää olla myös viimeinen. Perhehelvetti loppuu silloin siihen, ainakin omalta ja lasten osalta.
Ymmärrän hyvin silloin kotona olevan sairaan henkilön, mutta lapset pitää turvata hänen lyönneiltään kuten itsesikin, on tämän sairaan tehtävä hakea itse apua, sitä kukaan muu ei hänelle saa menemään perille, vaikka kuinka yrittäisi.
Eli aina pois tuollaisesta perhehelvetistä, taakseen ei kannata katsoa. Turvakodin kautta kyllä löytää auttavat kädet saamaan asiat kuntoon.
Pitää tähän vielä lisätä, kun taas näköjään tapahtuu kummia eksäni taholta. Kuuntelin eilen hänen raivoamistaan ja räyhäämistään puhelimessa siitä, kun hänen lapsensa oli viikonloppuna joutunut johonkin pahaan onnettomuuteen ja hän syytti minua siitä, että minä olisin jotenkin aiheuttanut sen ja että onnettomuus olisi minun syytäni. Joo. Tämä on juuri sitä hänen käyttämäänsä henkistä väkivaltaa, joka ei näköjään lopu vieläkään, vaikka erostamme on jo aikaa. Tyypillistä, että edelleen yrittää laittaa kaikki lastensa kokemat vastoinkäymiset minun syykseni, vaikka emme ole olleet kuukausitolkulla enää missään tekemisissä. En edelleenkään tiedä, mitä siinä on oikeasti tapahtunut, koska huutelu ja syyttäminen alkoi, ennen kuin edes ehti kertoa koko juttua loppuun. Onneksi minulla on tämä puhelu nauhalla, jotta voin myöhemmin tarpeen tullen todistaa asian. Olen jo varautunut näihin ja siksi nauhoitan kaikki puhelumme, koska kuten taas nähtiin, sieltä voi tulla ihan mitä tahansa.
En edes halua kuvitella sitä raivoa, mitä se olisi ollut, jos vielä asuisimme yhdessä... todennäköisesti minusta ja lapsestamme olisi taas tullut turvakodin asiakkaita...
Kas kun siihen puhelimeen ei tarvitse vastata kun person non grata soittelee. Tai sen sinun numeron voi laittaa salaiseksi, kai sen tiedät, vai haluatko ehdoin tahdoin jutella sen ihmisen kanssa ?
Tuskin haluat sen jälkeen mitä esm. tännekin olet kertonut.
Vinkki oikeasti: älä enää puhu tuon ihmisen kanssa puhelimessa. Käy lasten asiat ja muu pakollinen keskustelu tekstiviesteillä ja maililla. Kommentoi vain asiallisia viestejä, ja pysy itsekin asiallisella linjalla.
Itse olen toiminut näin. Erosta on vajaa 3 vuotta. Paljon helpommalla pääsen nyt. Toki exä on edelleen sairas, siitä ei pääse mihinkään. Mutta ei enää pääse latistamaan minua henkisesti. (Hänellä on uusi kumppani. Käyn sääliksi häntä... :( )
onneksi nykyaikaisessa puhelimessa on toiminto jolla voi hylätä tietyt numrot
Tämäkin tarina on keksitty!! Ei vain tunnu aidolta.
Samaa mieltä. Yksi keksii tarinoita, vastaile niihin esiintymällä eri henkilöinä.
Väkivaltaa perheissä on ollut aina ja siihen kannattaa puuttua ja siitä pitää puhua.. Väkivaltaa tapahtuu siis kaikissa perhemuodoissa ei yksinomaan uusperheissä.
Moni on lähtenyt ydinperheestä sitä väkivaltaa pakoon. Tässä annetaan ymmärtää että kaikki naiset saavat uudessa suhteessaan kumppanikseen miehen joka hakka äitiä ja lapsia. .Tottakai täälaisia tapauksia on mutta ei pitäisi yleistää ja leimata uusperheellisiä ihan noin vaan.
Kaikki ne uusperheet, mitkä tiedän (ja niitä on paljon) eivät ole onnistuneet yhtenäisenä perheenä.Ensin on minun lapset ja sinun lapset ja sitten on minun lapsenlapset ja sinun lapsenlapset...Äitipuoli, isäpuoli ei saa komentaa toisen lapsia, vastaan huudetaan: et ole mun isä, et ole mun äiti....Sitten ovat tietenkin ne monet mummut ja papat molemmilta puolilta tuplana...lisäksi ne kaikki sukulaiset, huh huh...enpä kadehdi näitä.
Sittenpä et tiedä niistä onnellisista uusperheistä. Niitäkin riittää. Minäkin olen ollut naimisissa yli 30v. saman miehen kanssa jolla on lapsia edellisestä liitosta. Minulla on myös poika. Ei ole ollut pahempia yhteenottoja. Normaalia perhe-elämää tässä on vietetty. Ei ole haukuttu sinun, minun ja meidän lapsia.
Lapsenlapsia on siunaantunut myös ja ollaan mummu ja pappa kaikille, emmekä erottele että tuo on minun lapseni jälkeläinen.
Jos meidän liittomme on kestänyt jo näin kauan ja miehen ed. liitto ehkä nelisen vuotta, niin eikö sekin kerro että emme ole lähteneet soitellen sotahan, emmekä sokeana rakkaudesta ,että siinä lapset olisivat unohtuneet ja jääneet jalkoihin.
Yhtä hyvin voisi sanoa, ettei mitkään perheet voi ikinä toimia, eihän sulla se ydinperhekään toiminut.
No sulla ei ole toimineet, mutta kyllä joillain muulla voi toimia ja toimiikin.
Niinpä, eihän sitä oteta huomioon. Erottu on mutta ollaan niin filmaattisia että. Itsessä ei vikaa, aina kaikissa muissa.
http://youtu.be/pzGx2jiLssY
https://www.youtube.com/watch?v=xR9icBh49gQ
http://adf.ly/18ozCq
ohjeita avuksi kannattaa lukea ajatuksella että saa jotain irti.
http://youtu.be/pzGx2jiLssY
http://adf.ly/162jDr
Meillä on uusioperhe toiminut hyvin. Toinen mieheni otti hyvin vastaan minun edellisestä liitosta olevat lapset. Lapset ovat olleet samanarvoisia, ei ole eroteltu. Jopa lapset ovat olleet tyytyväisiä isäpuoleensa, ovat tämän kertoneet aikuiseksi tultuaan. Täydellistä ei toki kaikki ole aina ollut, mutta aina on saatu asiat puhumalla selväksi.
miehethän ottaa aina kaikki huomioon, kyse onkin naisista jotka ei voi sietää miehen lapsia ja haukkuu jopa miehen exänkin siinä samalla kun exä on suuri uhka ja pelon aihe. Miehet on reiluja mutta ne naiset, katkeria ja pelokkaita, kun kerran on miehen sanu, pitää kynsin hampain kiinni että voi kiusata miehen omaisia.
Mitenkähän hän kiusaa miehen omaisia. Mitä järkeä siinä on, niikuin ei ole järkeä sinun puheissasikaan.
Olipas hauska ja mielenkiintoinen juttu aloittajalla... Jo toinen uusiokierros menossa eikä hyvin pyyhi. Olisikohan rouvan aika mennä peilin eteen ja miettiä vaikka tuota mina-minä asennetta
Meidän uusioperheessä meitä on vaimoni lisäksi hänen kaksi ihastuttavaa lastansa. Itselläni ei ole lapsia edellisistä suhteista. Yhteiselämä on välillä ollut "haastavaa" mutta meillä ei ole ollut mitään kriisiä, josta ei olisi selvitty juttelemalla ja myötätunnolla. Lapset ovat kiintyneitä minuun ja minä heihin. Olen sanonut heille, että en pyri korvaamaan heidän isäänsä.
Uusioperheissä äärimmäisen tärkeää on yhteiset pelisäännöt. Jos niistä aletaan joustamaan lasten (tai miksei myös aikuistenkin) kustannuksella, niin hukka perii. Itse pidän tervettä kuria vaimoni lapsille ja he tietävät että minuun voi luottaa.
JasonHfd, kysyisin sinulta (ja miksei muiltakin)...
Olen seuraavanlaisessa tilanteessa: eronnut (nainen), kaksi alle 10-v lasta ja seurustellut 2 vuotta mihen kanssa jolla ei lapsia. Nyt ongelmana se, että minä haluaisin että viettäisimme aikaa yhdessä myös silloin kun lapset minulla (50/50 tilanne isän kanssa).
En ole vaatinut yhteenmuuttoa, mutta se on kuitenkin jonkinlainen tulevaisuudenhaave, mutta aikaisintaan parin vuoden päästä kun lapset isompia. Nyt olen pyytänyt että voisi olla joskus yötä kun lapset minulla tai vietää päivän kannsamme. Hän on vältellyt asiaa jo pitkään eikä oikein reagoi pyyntöihin mitenkään, kokee että olisi ns. ylimääräisenä kuviossa ja että se olisi hänelle ajan tuhlausta. Ei ole kuitenkaan edes suostunut kunnolla kokeilemaan, pisin yhdessä vietetty aika on ollut pari tuntia kun on käynyt kyläilemässä.
Nyt tästä on tullut meille pattitilanne. Minä en jaksa enää elää näin voimakkaasti ns. kahta erillistä elmää ja koen, että olisi kohtuullista jos toinen tutuistuisi myös lapsiini kunnolla ja ottaisi sen ensimmäisen askeleen jonka pohjalta edes voisimme arvioida pytysiimmekö koskaan asumaan yhdessä. Minulle ei myöskään jää ollenkaan ns. omaa aikaa kun ainoat tapaamismahdollisuutemme ovat vain silloin kun lapset eivät ole minulla.
Miten miehen saisi ymmärätämään asian myös minun kannaltani vai onko tämä vain ns. sisäsyntyistä, toisille koko paketin huomioon ottaminen olisi itsestään selvyys ja toisista ei siihen vain ole? Olen puhunut asisasta monta kertaa, selittänyt, antanut aikaa, mutta lopputulos on ollut surkea. En voi toista pakottaakaan, mutta en voi myöskään enää jatkaa suhdetta näin.
Eikö sulle jo ole tullut selväksi parin vuoden aikana, ettei poikaystäväsi halua perhe-elämää? Jos sinä sellaista kaipaat, niin ehkä kannattaa vaihtaa miestä.
Mulle on itsestäänselvää, että seurustelussa otetaan aina koko paketti.
No onpa kai. Viimeisiä epätoivoisia yrityksiä kai tässä vielä yritän josko tilanteen saisi muutettua. Monta muuta asiaa kun suhteessa toimii hyvin, mutta kun en näimmä pysty luopumaan tuosta toiveesta perhe-elämän vieton suhteen, niin sitten se ainoa vaihtoehto on vaihtaa miestä.
Voihan hän tietenkin vain pelätä perhearkea. Kannattaa oikeasti sanoa hänelle, et ellei hänelle perhe-elämä kelpaa niin sitten saa olla muukin kelpaamatta.
Hyvässä lykyssä kaikki meneekin sit ihan hyvin. Hän ei sitä askelta tee, joten turhaan sitä odotat.
Näin sitten tein eli selkeästi seitin, että se on koko paketti tai ei mitään. Parin päivää meni tuumaillessa, mutta sitten sanoi että suostuu jatkossa viettämään aikaa kanssani myös silloin kun lapset minulla. Nyt sitten katsellaan miten lupaus toteutuu käytönnössä.
Kun ensimmäinen kotileikki ei onnistu niin ei se onneistu toistekkaan . Joka muuta väittää niin on alistunut kohtaloonsa .
Niinkö arvelet. Oletko ihan tosissai ja vertaat itseäsi muihin kuvittelemalla että heidänkin elämänsä on yhtä kurjaa kuin sinulla? Olet väärässä.
Elämässä pitää välillä olla leikkiä, mutta elämä itsessään ei pelkällä leikillä suju. Jos sinä luulet niin , ei ihme että olet katkera.
Tuolla asenteella sulla ei onnistu mikään, parasta, että vedät ittes jojoon.
Minullakin on kaksi kokemusta uusperheestä. Yksi huono ja toinen todella hyvä.
Esimmäisessä uusperheessä mies paljastui henkisesti epävakaaksi hilljalleen, ja muutin pois n. 2 vuoden yhteiselon jälkeen. Tie oli raskas henkisesti. Lapsia en syytä mistään, eivätkä he koskaan tehneet mitään väärää. Syyllinen perhe-elämän mahdottomuuteen oli sairaassa miehessä. Koko perhe koki valtavaa henkistä väkivaltaa, painostusta ja arvottomuuden tunnetta. Kun tuosta uusperheestä pääsin, jäin suremaan etten koskaan voi siltä isältä noita viattomia lapsia pelastaa. En edes yhteistä lastamme, joka edelleen joutuu käymään biologisen isänsä luona joka toinen vkl.
Parin vuoden yksin elon ajasta nautin suunnattomasti! Oli helpottavaa elää rauhassa. Uuden parisuhteen aloittaminen pelotti kovasti, koska taustalla oli raskas kokemus. Hiljalleen kuitenkin yhden miehen kanssa suhde syveni ja eteni. Rauhallinen eteneminen oli tärkeää, sekä minun että lasten takia.
Miehelläkin on yksi lapsi. Yhdessä tässä uusperheessä olen elänyt jo 8 vuotta, ja olen valtavan onnellinen! Meillä ei ole keskinäisiä ongelmia, eikä myöskään ongelmia lasten kanssa. Kaikki viihtyvät yhdessä ja meillä on onnellinen koti.
Toisinaan on yhä haasteita exäni kanssa, mutta ne haasteet eivät ole koskaan tulleet minun ja puolisoni väliin. Joskus on myös pienempiä haasteita mieheni lapsen äidin kanssa, mutta ne ovat vähentyneet paljon vuosien varrella, ja liittyvät lähinnä aikataulujen joustamattomuuteen tms. Ei siis mitään vakavaa. Olemme asiallisissa puheväleissä.
Uusperhe vois siis olla ihan yhtä onnellinen kuin ydinperhekin. Haasteita on kaikilla perheillä, mutta ratkaisevaa on vanhempien kyky yhteistyöhän, sitoutuminen sekä kaikkien perheenjäsenten tasa-arvoinen ja kunnioittava kohtelu.
Tältä palstalta on turha odottaa asiallista kommentointia. Jos sitä haluaa uusperheaiheesta saada, oikea paikka on uusionni.net.
Niinpä. Olet oikeassa.
Kun selailin ketjua läpi niin pisti silmiin että aina oli miin että aina oli vika miehissä ja heidän lapsisa.
Itse olen seurustellut jo 11 vuotta erään leskinaisen kanssa (huom. olen leski itsekkin).
Huomasin selvästi eron minun ja hänen lasten välillä.
Minun lapset tekivät kotitöitä sekä puuhommia ja lumihommia, tietenkin oli aina pikkuisen parantamisen varaa mutta kuitenkin.
Kumppanin lapset eivät juuri mitään, aina oli perusteluja (ovat pieniä, eivät jaksa jne.).
Eli äitien äidinvaisto on niin vahva että omat jälkeläiset asetetaan aina etusijalle.
Vaikka mies kohtelisi tarkalleen samallalailla molempien lapsia niin äidin mielestä hänen lapsia kohdellaan ankaramminin.
Hyvä esimerkki tiskikoneen tyhjennys.
Meillä ollessaan vaadin että jokainen lapsi osallistuu koneen tyhjentämiseen, äidin mielestä hänen lapset eivät tarvittse tyhjentää toisten astioita.
Eli hänen mielestä oikeudenmukaisuutta olisi että minun lapseni tyhjentäisi yksin toisten astiat.
Riitaa on tullut myös siitä että tuon esille nuita epäkohtia, enhän minä saa arvstella hänen lapsiaan.
No olen aikoja sitten luovuuttanut ja ajatellut että kasvatan omista lapsista menestyviä ihmisiä ja kumppanini saa kasvattaa omista sellaisia kuin haluaa.
Asumme edelleen eri paikkakunnilla ja yhteenmuutto odottaa kun kumppanin nuorinkin lapsi muuttaa pois kotoa.
Omat lapseni (3) ovat jo muuttaneet pois kotoa, ovat muuten hyvin koulutettuja ja jokaisella on vakituinen työpaikka, tosin nuorin opiskelee vielä tekussa mutta kesätyö on jo sovittu paikalliseen tehtaaseen.
Kumppanini lapset elävät toimeentulon rajoilla paitsi nuorimmainen joka on vielä kouluikäinen.
Olisin voinut auttaa aikuisuuteen valmistautumisessa mutta minkäs teet kun lapset nostetaan jalustalle ja heitä pitää kohdella silkkihansikkain.
Joten te äidit, miettikää ihan todella kohdellaanko lapsianne oikeasti epäoikeudenmukaisesti vai vaaditeko te omille lapsillenne "parempaa" kohtelua.
Miettikää myös miksi äitejä sani teitä sanotaan kanaemoiksi, omalapsi on aina lähempänä ja toisten lapset ovat kilpailijoita.
Kirjoitat sontaa, ei ole mitään Tekua enää ollut vuoskymmeneen.
On se hienoa, kun on niin erinomaisia lapsia, ja ne tyttöystävän kakarat on kaikki tyynni syrjäytyneitä luusereita, missä vielä on niitä tekuja meilläpäin on ammattikorkekouluja.
Se TEKU on Tee se itse Kurssi
Jospa kerron tarkemmin taustoja.
Kumpikaan ei ole eronnut edellisestä aviopuolisostaan, eli ylsinhuoltajatilanne ei ole ollut valinta se on ollut ilmoitus.
Kun kumppanini lapsien tilanne on se mikä on ja olen luovuttanut heidän suhteen jo ajat sitten.
Olisin voinut tuoda korteni kekoon heidän kasvattamisessa mutta kun asenne on että ne on minun ja minä päätän, niin antaa olla.
En minä niiden lasten kanssa seurustele enkä tule menemään naimisiin, heidän äiti kiinnostaa.
Mitä tulee tuosta opiskelusta tekussa niin norin opiskelee voimasähköinsinööriksi joten keksikää te opiskelupaikan nimi.
Minun nuoruudessa se oli teku.
Ps. tyttöystäväksi ei oikein kumppaniani voi sanoa on meinaan 50 mittarissa.
Mutta pointtini on että naisen lapset ovat aina heidän mielestään "arvokkaampia" kuin miehen lapset, ainakin pääsääntöisesti.
Minä olisin ollut valmis meidän lapsiin mutta en sillä ehdolla että minun lapset ovat tuhkimon roolissa ja kumppanin lapset prinsessoita.
Myös jostain syystä on kateellinen minun suhteista työelämässä mutta ei siitä huolimatta halua että niitä häytetään hänen lapsien eduksi.
Rehellisesti sanottuna oikeasti meidän lapsina olisi kumppaninkin lapsilla valoisampi tulevaisuus.
Mielummin odotan että kaikki lapset ovat omillaan niin ei tarvitse miettiä suhtautumista.
Niin ja kun luin näitä kirjoituksia niin huomaan että moni kirjoittaja on vielä itsekkin keskenkasvuinen ilman todellista perpektiiviä oikeaan elämään.
Suhteesasi ei ole kaikki kohdallaan. Jos nainen on kateellinen niin kannattaako enää jatkaa. Vaihda naista.
Hyvä kun olet ylpeä lapsistasi, niin täytyykin olla.
Minä olisin ollut iloinen jos olisi tuollainen mies joka tasapuoliesti huolehtisi kaikista lapsista. Vieläpä tarjoaisi apujaan ja neuvojaan jos omilla lapsillani olisi ongelmia.
Teillä olisi keskustelun paikka. Vielä hän huomaa minkä menetti kun vuodet kuluvat.
Sullekkin on loppupeleissä omat lapsesi arvokkaanpia, huomaahan tuon myös kirjoituksestasi.
Omasta mielestäni kohtelen mieheni lapsia yhtä arvokkaasti kuin omiani. Kaikilla on samat säännöt. Ketään ei suosita , eikä nosteta jalustalle.
Sinulla mättää suhteessasi naiseen. Ota selvää onko välillänne muutakin kin lapset.
Täytyy sanoa, että myös sinulta puuttuu perspektiiviä. Ensinnäkin, miten voit kuvitella että teidän parisuhteenne on hyvällä pohjalla ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelu kannattaa, kun olette näin perustavanlaatuisissa asioissa eri linjoilla? Huolimatta siitä, että lapset ovat kasvaneet/kasvamassa aikuisiksi, niin heidän arvonsa ja roolinsa osana elämäänne tulee pysymään aina. Jos ette pysty arvostamaan toistenne lapsia, niin pahasti jossakin mättää. Sanoisin että yleensä ongelma on siinä, että ette arvosta toisianne oikealla tavalla.
Sinä arvostat elämässä kenties eri asoita kuin naisystäväsi. Ehkä hänelle työelämässä tai opinnoissa pärjääminen eivät ole ihmisyyden mittareita. Kenties hän ihailee lapsissaan kykyä olla läsnä hetkessä tai mahtavaa luotettavuutta. Vaikea sanoa, kun ei ihmisiä tunne. Jos perspektiiviä löytyy, niin kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään, että me kaikki mittaamme elämän arvoja niin eri tavalla. Ehkäpä naisesi mielestä hänen lapsensa ovat menestyneet elämässä paremmin kuin sinun lapsesi, koska he hymyilevät enemmän ja antavat enemmän aikaa ystävyyssuhteille? Tai jotakin aivan muuta.
En väitä etteikö sinunkin arvostamat asiat voi olla tärkeitä. Monelle ovatkin, osittain minullekin. Mutta myös monet muut asiat merkitsevät. Ja on paljon erilaisia kasvatustyylejä, joiden kautta maailmaan kasvaa onnellisia ihmisiä. Esimerkiksi kotitöitä minä jouduin tekemään huomattavan paljon, mutta mieheni ei lapsena joutunut tekemään hommia kotona koskaan. Hänen isänsä mielestä kotitöiden sysääminen lapsille on merkki vanhempien laiskuudesta. No, sekä minusta että miehestäni tuli ahkeria, reippaita ja kyvykkäitä aikuisia. Eri tyylillä kasvatettuna.
Huomaa että sinä arvostat omia lapsiasi ihan samalla tavalla enemmän, kuin naisesi omiaan. Teille tuo on jokin kilpailuareena. Te koette olevanne vanhempina toisianne parempia. Surullista, että ette ole voineet nähdä, miten olisitte voineet toisiltanne oppia.
Lasten suhteen tilanne on teillä jo ohi. Mutta parisuhteenne takia suosittelen, että opettelette katsomaan elämää vähän avarammin.
p.s. Meillä on sekä minun että miehen lapsia. Kaikki erilaisia, ja kaikki yhtä upeita.
Hyvin on toiminut, jo vuosia. Lapset maailmalla, yhteiset ja isin ja äidin. Hyvin pärjäävät.
Eipä tässä muuta kuin että mikäs tässä on ollessa kun kaikki on niinkuin pitääkin siis hyvin.
Kyllä se vain niin, että omat lapset omat ovat omia ja toisen lapset eivät ole. Ei niitä samaan kastiin voi laittaa. Jos noin vaikeaa on ei varmaan olisi kannattanut entistä ukkoa pihalle laittaa. Voi voi...
Onko lissulla paha päivä. Kyllä se siitä. Mees kyttäämän mitä se naapurin uusperhe touhuaa. Onko sulla kiikarit että näet kunnolla ja salakuuntelulaitteet.
Liukas saunareissu
https://www.youtube.com/watch?v=26K-gg8PGg0
tilaa kanava ja soita faninumeroon
Oma kokemukseni on lasten osalta ollut hyvä. Mieheni lapset ovat todella rakkaita niinkuin omanikin. Ongelma onkin aviomiehen osalla. Väittää kirkkain silmin laittavansa lapset etusijalle kaikessa mutta samaan aikaan harjoittaa erittäin vakavia asioita ja valehtelee minulle ja myös lapsilleen ja vanhemmilleen. Ainoa kenet voin tästä kaaoksesta pelastaa on meidän yhteinen lapsi. Aina haluaisi ymmärtää ja pitää perheen kasassa. Hänen kolme vanhinta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä ja kyselevät minulta ja minä joudun heidän takiaan valehtelemaan heille. Se on hirveää. Mutta en voi sanoa totuutta koska he vain huolestisivat enemmän. Ja haluan ettei heillä ole aikuisten vakavia huolia. Huolehtikoot he opiskeluun liittyvistä ongelmista. Tämä on minun ja mieheni helvetti mutta kotona asuva pieni lapsi on se joka kärsii. Haluaisin lähteä mutta olen sellaisessa allikossa että lähteminen on hyvin vaikeaa. Ja taas lapset kyselisivät että miksi lähden. Miten ihmeessä voin kertoa totuuden ja romuttaa heidän isäkuvansa? Samaan aikaan pitää odottaa pelossa että jotain sattuu taas. Tekis mieli ottaa syyt niskoilleen ettei lasten tarvitse kärsiä isänsä virheistä. Ovat jo aiemmin elämässä sen kohdanneet ja mielestäni se on tarpeeksi. Mutta minun on pakko ajatella myös oman lapseni terveyttä.
Miesten lapset on kaikki lellittyjä keskenkasvuisia ääliöitä joita ei ole kasvatettu kunnioittamaan isänsä uutta rakasta eikä palvelemaan häntä. Ilmaseksipitäisi ruokkia ja kasvattaa toisen kersat mutta mitä saat? Kakaroita jotka ei osaa edes siivota jälkiänsä tai sanoa kiitos rakas äitipuooli että laitoit herkullista ruokaa minulle, sen sijaan sotketaan ja rellestetään ja haukutaa eikä osta edes kumartaa tai niiata kun saa suklaapalasen. Kuka ihme tykkää asua miehen kanssa jolla on kakruja? Olen monesti snonu miehelle että kersat vois tulla tänne sillon kun en ole täällä mut harmi et rakastamme toisiamme haaluamme olla yhessä joka päivä, lapset voisi väistyä meidän tieltä ja mennä äitinsä luokse sehän ne on halunneetkin, mies sanoi että vaimon mieliksi tekasi muutaman. Alarit kelpaa mutta ex vaimo ei tuu edes meille siivoo eikä anna rahaa kakaroidensa ruokaan.
Mee Lisu kotiisi leikkimään niiden pullojesi kanssa. Muuten päästikö ne sinut vapaalle vähäksi aikaa. Noo ei ole kauan kun piipaa tulee hakemaan ja lisätään sulle lääkitystä.
Hyvin menee uusperheillä, kunhan isän tyttö on vaan savustettu ulos ja ahdinkoon, niin kaikki on sitten kaikilla lopuilla ihan hyvin. Eli riippuu keltä kysytään.