t-päätelevyt?

Venebremerin sivuilla tuli törmättyä tällaiseen. En ole ikinä edes tajunnut tsekata moista tarkemmin, mutta vantin kiinnityskohta joutuu epäilemättä kovan rasituksen kohteeksi. Onko joku uusinut näitä t-päätelevyjä? Onko tullut tilanteita, että olisi murtunut?


"Tarkista T-päätteet

Onko veneesi vm. 1980 - 1990

Viimeisten vuosien ja kesän aikana on tapahtunut useita haavereita joiden syynä on ollut ns. t-päätelevyn murtuminen. Venekanta alkaa suurelta osin olla 20 – 30 vuotta vanhoja. Monet veneilijät ovatkin huomanneet, että vantteja pitää uusia. Veneisiin on uusittu lähinnä vantit joista on säikeitä poikki. Vanttien turvallinen ikä vaihtelee käytön mukaan. Yleisesti voi sanoa, että pitkät avomeri purjehdukset ja kilpapurjehdus asettaa rikin kovemmalle kuin saaristossa tapahtuva matkapurjehdus.

T-päätelevyjen kuntoa on vaikea todeta päältäpäin. Ne on kiinnitetty pop-niiteillä maston sisäpuolelle siten, että vain pyöreä levyn osa näkyy. Joskus levyyn tulee säröt t-päätteen reiän alakulmiin. Levyt voivat mennä myös poikki siten että sen näkee vain vastakkaiselta puolelta tarkkaan katsomalla. Jos levyt ovat menneet poikki ja sitä ei olla huomattu ajoissa voi seurauksena olla ensin mastoprofiilin pullahtaminen ulospäin. Seuraavaksi t-pääte vääntyy väkisin läpi ja yleensä aiheuttaa maston murtumisen.

Pääsääntöisesti näyttäisi sille, että vanhanmalliset t-päätelevyt kestävät Suomen oloissa n. 20-25 purjehduskautta. On selvää, että kauden ollessa ympärivuotinen esim. pitkillä avomeri purjehduksilla, lyhenee myös rikin turvallinen käyttöikä."
15761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Onko veneesi vm. 1980 - 1990". Mikä on T-pääte, onko se vain kasarimastoissa?

Äänestä
  • Ihan yleisesti käytetty vaijeripääte se on. Käyttö ei suinkaan loppunut 90-luvulla, mutta mainitun ikäiset päätteet ovat nyt todennäköisemmin käyttöikänsä päässä. Nuoremmat ovat vielä kunnossa ja vanhempia ei ole. Pääte on tuossa "tarkastaomasi" antaman linkin alimmassa kuvassa.

    Äänestä

  • tavallistatavaraa kirjoitti:

    Ihan yleisesti käytetty vaijeripääte se on. Käyttö ei suinkaan loppunut 90-luvulla, mutta mainitun ikäiset päätteet ovat nyt todennäköisemmin käyttöikänsä päässä. Nuoremmat ovat vielä kunnossa ja vanhempia ei ole. Pääte on tuossa "tarkastaomasi" antaman linkin alimmassa kuvassa.

    Ja syynä on lähinnä se, että Selden huomasi ongelman ja teki vahvemman osan: http://www.valpuri.org/

    Äänestä

Kaikkia allaolevan linkin kuvissa näkyviä murtumia esiintyy. Niitä on vaikea havaita, ellei rikin osia tutki huolella. Suurennuslasin käyttöä on suositeltu mastohelojan ja vaijeripäätteiden tutkimiseen - ehkä se ei ole liioittelua. Yhdessä aikaisemmassa veneessäni huomasin sattumalta, että etustaagin kiinnityshelassa oli hiusmurtuma - onneksi tulin katsoneeksi purjehdusreissun aikana. Keväällä se oli ollut ehjä.
http://www.dixielandmarine.com/yachts/DLrigprob.html

Äänestä
  • "Tarkastaomasi" linkki kanattaa katsella. Noita on tullut vastaan. Suomessa on helppo tarkastaa masto maassa mutta se vaatii tarkkuutta.. Etelämpänä masto pystyssä joutuu käymään mastossa kauden alkaessa ja ennen jokaista pitkää avomeripurjehdusta. Kuvasarjasta puuttuu tilanne, missä puristepääte on ok mutta kaikki vaijerisäikeet katkeavat kerralla. Sen voi päätellä kaikkien säikeiden tuoreesta murtumapinnasta. Saldo tähän mennessä on kolmesta veneestä tarkastuksista huolimatta katkennut: etustaagi, etustaagin rustirauta, kutteristaagi,. Havaittu ennen katkeamista: haljennut babystaagin pääte, 3-4 katkennutta säiettä alavantissa. Yhteensä 5 mahdollisuutta menettää masto. Tuntuu, että vaurio tapahtuu useammin staagin/ vantin alemmassa päässä aivan puristepäätteen ja vaijerin liitoksess

    Äänestä

  • Juu, linkin takainen matsku on ehdottoman hyvää lukemista, uutta asiaa tuli taas opittua.
    Samaa asiaa puheli Vene Bremerin Veksin lisäksi A.Toroi Baltic Riggingistä kun kävi valistamassa venekerhollamme näistä rikiasioista. Hänellä oli mukana mallikappaleita tuommoisista kevyesti vaurioituneista ja totaalisesti hajonneista päätteistä ja muista heloista. Ja siitä vantin/staagin alapäätteen haavoittuvuudesta puhuttiin myös matskussa. Sinnehän valuu suolavettä, mahdollisesti likaista sellaista, ja lisäksi lähellä oleva auringon kuumentama (tiikki)kansi hehkuttaa lämpötilan korkeaksi altistaen korroosioille. Onneksi täällä vedet on vähäsuolaisia ja lämmöt on inhimillisiä, altistus siis pienempää kuin isoilla merillä.
    Pitänee ottaa ja käydä keväällä sillä suurennuslasilla päätteet läpi, nyt tuntuu että edellinen tekemäni silmämääräinen kopelointi ei vakuuta. Tai ottaa ammattilainen käymään paikan päällä, tarkempisilmäisen löydös saattaa pelastaa purjehduskauden.

    Äänestä

  • O30 kirjoitti:

    Juu, linkin takainen matsku on ehdottoman hyvää lukemista, uutta asiaa tuli taas opittua.
    Samaa asiaa puheli Vene Bremerin Veksin lisäksi A.Toroi Baltic Riggingistä kun kävi valistamassa venekerhollamme näistä rikiasioista. Hänellä oli mukana mallikappaleita tuommoisista kevyesti vaurioituneista ja totaalisesti hajonneista päätteistä ja muista heloista. Ja siitä vantin/staagin alapäätteen haavoittuvuudesta puhuttiin myös matskussa. Sinnehän valuu suolavettä, mahdollisesti likaista sellaista, ja lisäksi lähellä oleva auringon kuumentama (tiikki)kansi hehkuttaa lämpötilan korkeaksi altistaen korroosioille. Onneksi täällä vedet on vähäsuolaisia ja lämmöt on inhimillisiä, altistus siis pienempää kuin isoilla merillä.
    Pitänee ottaa ja käydä keväällä sillä suurennuslasilla päätteet läpi, nyt tuntuu että edellinen tekemäni silmämääräinen kopelointi ei vakuuta. Tai ottaa ammattilainen käymään paikan päällä, tarkempisilmäisen löydös saattaa pelastaa purjehduskauden.

    Varsinkin jos suunnittelee pitkää purjehdusta ja riki on vanha, kaikki mastohelat ja rustit syytä tutkia (jopa irrottaa ja tarvittaessa uusia). Vaijerit päätteinen ja vanttiruuveineen kannattaa uusia, jos ne on vanhat tai niillä on purjehdittu paljon - esim. kerran pallon ympäri. Rosteriheloja on jopa tutkittu röntgenkuvauksilla, mutta helan uusiminen on halvempi metodi.
    Vaijereiden T-päätteisiin ja niiden mastoheloihin liittyy enemmän ongelmia kuin perinteisiin staagien ja vanttien mastoheloihin ja vaijeripäätteisiin. Norseman-tyyppisia ruuvattavia vaijeripäätteitä pidetään turvallisempina kuin prässättäviä päätteitä (lähde: Lars Ström/Nautor).

    Äänestä

Itselläni oli Seldenin osatakilassa sekä ala- että ylävanttien t-kappaleen aluslevyt (4kpl) poikki. Ainoastaan välivanteissa ne oli ehjät.Nuo sitten vaihdettiin juurikin niihin monta kertaa vahvenpiin. On muuten vaikea nähdä halkeamaa, vaikka olisi kokonaan poikki. Itsekin huomasin tuon käydessäni mastossa kesällä, kun vaijerit olivat tiukalla ja jännitys sai halkeaman kasvamaan helpommin havaittavaksi. Olisi kuvakin katkenneesta levystä, mutta en osaa kuvaa liittää viestiin.

Äänestä

Itsellä tuli remppa, kun päätin tehdä tarkemman tarkastuksen. Maston kuudesta vantinkiinnikkeistä (siis nuo t-päätteen vastalevyt) peräti neljässä oli halkeamat. Kaikki olivat reiän yläkulmissa ja sellaiset, että niitä ei voitu havaita ulkoapäin. Halkeamat löytyivät, kun katsoi maston läpi vastakkaispuolen levyä otsalampun valossa. Osa halkeamista olivat luultavasti olleet siellä kauemminkin.

Syyksi epäilisin suunnitteluvirhettä, ison reiän yläkulmat oli työstetty ilman mitään pyöristyksiä terävään kulmaan, joka on selvä jännityshuipun paikka. Varaosat olivatkin uudempaa mallia, joissa oli oikeaoppiset pyöristykset.
Vene oli 80-luvun lopulta ja ikää juuri nuo noin 20 vuotta.

Äänestä

Muistaakseni 4/6 T-kappaleen päätelevystä oli poikki, kun Vene Bremerin Vexi ne vaihtoi vuosi sitten. Onneksi ei tolppa tullut alas. Seldenin masto 70-luvun lopulta. Vanhat oli ohutta pokattua peltiä, uudet merkittävästi vahvemman oloiset. Vinkin asian tarkistamiseen sain tältä palstalta, kiitokset siitä hra Antilla 36:lle!

Äänestä
  • Nuo päätelevyt olivat kuulemma 70-80-luvuilla kautta linjan melko heiveröisiä (ref. toinen yllä mainituista rikaajista) verrattuna nykyisiin samojen mastojen vaihto-osiin. Milli tai pari tuo aika paljon lisää tukevuutta tuollaiseen ohueen levynpalaan.

    Äänestä

  • O30 kirjoitti:

    Nuo päätelevyt olivat kuulemma 70-80-luvuilla kautta linjan melko heiveröisiä (ref. toinen yllä mainituista rikaajista) verrattuna nykyisiin samojen mastojen vaihto-osiin. Milli tai pari tuo aika paljon lisää tukevuutta tuollaiseen ohueen levynpalaan.

    No, mielestäni uusi osa on valukappale, jossa kriittisen kohdan paksuus on ainakin 2x vanhaan.

    Äänestä

  • IOR_buck kirjoitti:

    No, mielestäni uusi osa on valukappale, jossa kriittisen kohdan paksuus on ainakin 2x vanhaan.

    Saattaa olla myös taottu, joka on taas kertaluokkaa parempi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Plokiploo kirjoitti:

Venebremerin sivuilla tuli törmättyä tällaiseen. En ole ikinä edes tajunnut tsekata moista tarkemmin, mutta vantin kiinnityskohta joutuu epäilemättä kovan rasituksen kohteeksi. Onko joku uusinut näitä t-päätelevyjä? Onko tullut tilanteita, että olisi murtunut?


"Tarkista T-päätteet

Onko veneesi vm. 1980 - 1990

Viimeisten vuosien ja kesän aikana on tapahtunut useita haavereita joiden syynä on ollut ns. t-päätelevyn murtuminen. Venekanta alkaa suurelta osin olla 20 – 30 vuotta vanhoja. Monet veneilijät ovatkin huomanneet, että vantteja pitää uusia. Veneisiin on uusittu lähinnä vantit joista on säikeitä poikki. Vanttien turvallinen ikä vaihtelee käytön mukaan. Yleisesti voi sanoa, että pitkät avomeri purjehdukset ja kilpapurjehdus asettaa rikin kovemmalle kuin saaristossa tapahtuva matkapurjehdus.

T-päätelevyjen kuntoa on vaikea todeta päältäpäin. Ne on kiinnitetty pop-niiteillä maston sisäpuolelle siten, että vain pyöreä levyn osa näkyy. Joskus levyyn tulee säröt t-päätteen reiän alakulmiin. Levyt voivat mennä myös poikki siten että sen näkee vain vastakkaiselta puolelta tarkkaan katsomalla. Jos levyt ovat menneet poikki ja sitä ei olla huomattu ajoissa voi seurauksena olla ensin mastoprofiilin pullahtaminen ulospäin. Seuraavaksi t-pääte vääntyy väkisin läpi ja yleensä aiheuttaa maston murtumisen.

Pääsääntöisesti näyttäisi sille, että vanhanmalliset t-päätelevyt kestävät Suomen oloissa n. 20-25 purjehduskautta. On selvää, että kauden ollessa ympärivuotinen esim. pitkillä avomeri purjehduksilla, lyhenee myös rikin turvallinen käyttöikä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu