On se kumma ettei tämä FÖLI ole onnistunut missään! Bussit kulkevat aivan miten sattuu - eivät ainakaan aikataulujen mukaan! Esim. pari kertaa olen "myöhästynyt" bussista kun bussi on lähtenyt 4-5 minuuttia LIIAN AIKAISIN. Sikäli erikoista kun yleensä Föli on helvetisti myöhässä.
Asiakaspalvelusta ei kritiikkiin vastata. Mahtaa Föliä kiinnostaa vain ajella ihmisiä kumoon? On kumma, että Turun kokoisessa kaupungissa joukkoliikenne on näin heikolla tasolla.
FÖLI lakkautettava!
61
3828
Vastaukset
- linjuribussilla
FÖLI on Turun hankkeita. Niistä ei mikään koskaan onnistu!
- jaturkukiittää
Naapurikylät olivat typeriä osallistuessaan Föliin. Onkin syytä palata takaisin aiempaan reititykseen ja hinnoitteluun.
- sattuu_sitä
Meneekö niitä busseja 1 vai 2 vai 4 tunnissa sillä sinun reitilläsi? Jos vain bussista myöhästyit, niin ainahan sieltä tulee seuraava bussi. Jos myöhästyit jostain tärkeästä tapaamisesta, sovitusta tapaamisesta, niin se on sitten ihan oma mokas, sillä kannattaa lähteä riittävän aikaisin.
Kyllä itsekin tässä viime viikolla yhden bussin olin Brahesta katsonut, että pitäisi olla pysäkillä siihen ja siihen aikaan. No, olin menossa pysäkille ja Brahen antamaan kellonlyömään oli vielä viitisen minuuttia, mutta bussi meni just! Oli aamu ja ruuhka-ajan ulkopuolella oltiin jo, joten oli vain matka sujunut joutuisasti. No, ei auttanut kuin odottaa vartti seuraavaa bussia ja pähkäillä ehdinkö sovittuun tapaamiseen vai en. No, sillä kertaa ehdin just. - sddd
Välillä Fölin linjat lähtevät jopa päätepysäkeiltä MITEN SATTUVAT, ei ihme ettei aikatauluissa pysytä.
- Korttimaksujärjestelmä
Minulta taidettiin eilen rahastaa kaksi matkaa vaikka tunti vain matkojen väliä.
Tuohon korttimaksamiseen olisi hyvä saada jokin keino, millä asiakas pystyisi tarkistamaan veloitetut matkat.- perssiist
Koko FÖLI on yksi suuri kusetus. Rahat pois asiakkailta, mutta huonoa vastinetta rahoille saadaan.
- fölionhyvä
Tai sitten heilautit arvokorttiasi kahdesti sen lukijan edessä oma vikasi, koska kortilla voi maksaa kolmenkin matkustan matkan.
- Autoilijaerkki
Föliin laitettaan verorahoja tukiaisiksi kymmeniä miljoonia €uroja joka vuosi. Ajatetaan tuhansia täysin tyhjiä vuoroja vuodessa pelkällä kuljettajalla ja vielä enemmän parilla harvalla matkustajalla telibussilla.
Mistähän kiikastaa, taitaa olla Turun tautia. Enää puuttuukin ennen konkurssia vain raitiovaunut. Näin veronmaksajien rahoja hallitaan nykysuomessa. - tyytyväinen-bussimatkust
Käykääs valittajat kattomassa minkä tahansa muun suomalaisen "suurkaupungin" bussiliikennettä. Muualla toimii paljon huonommin. Yleensä vaihtoaika on max. tunti. Ykkösvyöhykkeen lipulla (Fölissä koko alue ykkösvyöhykettä) saa yleensä matkustaa max. noin 10-15 km. Bussit tavallisesti myöhässä 10-15min (turuus 1-3 min).
Kyllä täällä Turussa bussiliikenne toimii vielä paljon paremmin kuin muualla ja olkaamme onnellisia siitä.- Hesalainen2
Uskaltaisin väittää, että Helsingissä ja pk-seudulla yleensä, toimii parhaiten. Joukkoliikenne kokonaisuutena (metro, juna, bussi, raitiovaunu, lautta, kutsuplus) on ylivertainen tässä maassa, ja luulenpa että pelkkiä bussejakin vertaillessa tulee kirkas voitto. Ainakin, jos mukaan lasketaan poikittaislinja(t).
- ajoissa
Tänään oli kyllä tuo 220 aika aikaisessa. Brahen mukaan sen olisi pitänyt olla 15:13 tavoitepysäkilläni. Menin pysäkille 15:08 ja sitä ennenkin oli näköetäisyys pysäkille parin minuutin ajan, yhtään bussia ei näkynyt menevän. Odottelin sitten tuota bussia 220 puoli neljään asti - ei näkynyt, ei kuulunut. Eli tosiaan mennyt ajoissa... Brahen mukaan olisi vaihtobussilta pitänyt ehtiä tuohon 15:13 ajoitettuun... No, ei voi mitään...
- föli_on_perseestä
Haluaisin vielä korostaa sitä, että aloitusviestissäni tarkoitin sitä että bussi lähti 4-5 minuuttia liian aikaisin PÄÄTEPYSÄKILTÄ. Kun Föli harrastaa tällaista, ei ihme jos ei kulje aikataulujen mukaan muillakaan pysäkeillä. Arvioitahan ne muiden pysäkkien ohitusajat, tosin ne menevät entistä enemmän perseelleen kun päätepysäkeiltäkin bussit lähtevät miten sattuvat.
- radio-ohjattu
Oliko sulla kello oikeassa?
- Aikasionrahaa
Tai jos se olikin myöhässä oleva edellinen vuoro
- Kysynvaan
Fölillä on sivuillaan palauteosio jonne valitukset kuuluvat ja voidaan korjata parempaan suuntaan.
Mikä palvelu on muuten kilpailuttamalla muuttunut paremmaksi ? - mymmeli123
On se sentään hinnoittelussa onnistunut, mutta sitä muuta käytnnönjärjestelyä ei oikein ymmärrä.. Bussit lähtee suunnilleen eri puolilta kaupunkia ym. Arvolataukset toimii vain tasakympeillä vaikka yhden matkan hinta on 2,4 euroa.
- sddwd23
Fölin ongelmat johtuvat siitä että bussikuskeina on liikaa maahanmuuttajia. Eivät osaa liikennesääntöjä yms. ja siksi bussien kulkemisessa on ongelmia.
- Älämussuta
Haista sinä natsipaska vittu.
- Anonyymi
Älämussuta kirjoitti:
Haista sinä natsipaska vittu.
Kommentti pitää
- coemfo
Olen täysin eri mieltä aloituksen tekijän kanssa. Mielestäni Föli on parasta mitä on aikoihin tapahtunut bussiliikenteen osalta. Kannattaa selvittää vihtoehtoisia linjoja paikkaan minne olet menossa ja tarkistaa omakin kello, bussi kun ei kulje juuri sinun kellosi mukaan.
- Audikuski2015
Kulkekaa vaan niillä busseilla luuserit
- Hallitusohjelmassa
Uusi maamme hallitus leikkaa joukkoliikennetuista miljoonia, täytyy Fölinkin liikennöintivälejä supistaa. Valtion ja veronmaksajien tuella halpa ajelu vähenee.
- oikeinhyväon
Minun kokemukset Fölistä ovat hyviä. Föli on ehkä parasta, mitä Turussa on tapahtunut viimeisen neljännesvuosisadan aikana. Ajalta sitä ennen on yhtä pitkä kokemus pääkaupunkiseudun liikenteestä, jota silloin tällöin käytän myös edelleen. Kyllä Turku on nyt pannut paremmaksi.
- Ihan_vaan_ehdotus
Onpa ruman värin välinneet Fölin busseille!
Tautisen keltainen DDR-väri!
Olisivat nyt ihmeessä valinneet jonkun silmälle nätimmän värin kuten vaikka Lontoon bussien punaisen.
http://www.businessgreen.com/IMG/922/278922/london-electric-bus-580x358.jpg?1434695469
http://2.bp.blogspot.com/-VaZsk6ahHMo/VTwo2lHIWnI/AAAAAAAAB0I/dbp1gZypGrQ/s1600/IMG_1438.JPG
http://img3.wikia.nocookie.net/__cb20090321111242/londontransport/images/1/18/London_Bus_route_228.jpg
Olisi edes pieni mannermainen väripilkku tähän harmaaseen suomityyliin.
Ja siinä samalla jos päättävät joskus uudistua niin kokeilisivat edes paria kappaletta kaksikerrosbusseja.
http://c8.alamy.com/comp/DT5HP8/red-london-bus-and-black-taxi-on-a-rainy-night-DT5HP8.jpg
http://cdn.c.photoshelter.com/img-get2/I0000Dxm3uwFKIQg/fit=1000x750/20040928-5176f.jpg
http://cdn.londonandpartners.com/visit/london-organisations/transport-system/62998-640x360-bus-ns.jpg- 17_15
Olisihan se hienoa että täälläkin olisi tuulahdus maailmalta...
Mutta kun tämä on Turku... - 20_20
17_15 kirjoitti:
Olisihan se hienoa että täälläkin olisi tuulahdus maailmalta...
Mutta kun tämä on Turku...Kyllähän tuollaiset olisivat silmänilo ja väripilkku Turunkin tapaisessa harmahtavassa kaupungissa.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e0/London_bus_&_Big_Ben,_18_June_2011.jpg
http://goo.gl/NzYy7B
http://fineartamerica.com/images-simple-print/images-medium-5/london-red-buses-and-routemaster-jasna-buncic.jpg
http://imgs.photo4me.com/4529/164652_m.Jpeg
http://s5.favim.com/orig/53/bus-london-red-red-bus-Favim.com-497067.jpg - O.Ivallus
Tuo kaksikerros bussi voisi olla hyvä Turussakin, jossa kapeat ja ahtaat kadut. Pitkissä telibusseissa, kun on aina kulmat kurtussa takana.
Mainostettu imago hyöty Turulle tulisi paljon halvemmalla, kuin raitiovaunuilla jotka kiskoilla liikenteen ruuhkauttaisivat. - Vähemmän-ruuhkaa
O.Ivallus kirjoitti:
Tuo kaksikerros bussi voisi olla hyvä Turussakin, jossa kapeat ja ahtaat kadut. Pitkissä telibusseissa, kun on aina kulmat kurtussa takana.
Mainostettu imago hyöty Turulle tulisi paljon halvemmalla, kuin raitiovaunuilla jotka kiskoilla liikenteen ruuhkauttaisivat.Kaksikerrosbussi vie puolet vähemmän kaistatilaa liikenteessä kuin esimerkiksi nivelbussi, mutta kuljettaa saman määrän matkustajia.
http://www.milesfaster.co.uk/gallery/london-images/london-bus-5.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/40/London_Bus_route_10_Oxford_Street_057.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b9/London_Bus_route_94_Oxford_Street_040.jpg - 18_5
Vähemmän-ruuhkaa kirjoitti:
Kaksikerrosbussi vie puolet vähemmän kaistatilaa liikenteessä kuin esimerkiksi nivelbussi, mutta kuljettaa saman määrän matkustajia.
http://www.milesfaster.co.uk/gallery/london-images/london-bus-5.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/40/London_Bus_route_10_Oxford_Street_057.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b9/London_Bus_route_94_Oxford_Street_040.jpgMitkä arvelet olevan mahdollisuudet että Turkuun tulisi kaksikerrosbusseja?
Uutta ja täysin kokeilematonta tekniikkaa joka ei tietenkään sovellu Turun erityisolosuhteisiin ja lisäksi on otettava ainakin 10-vuoden fundeeraustauko jona aikana komitea jos toinenkin kokoustaa kovalla palkalla miettimässä kaikkia muita asioita paitsi tätä. - Samaamieltä
Kaksikerros bussi suurenmaailman Lontoon tyyliin Turkuunkin. Varmasti kustantaa vain kymmenesosan raitiovaunusta ja liikennehaitta huomattavasti pienempi.
Kerrankin oltaisiin ensimmäisenä Suomessa Turkukin jossain asiassa.
Sopii varmasti hyvin liukkaillekin keleille, kun vain kaksi akselia, pitää pyörä paremmin, kuin teliautossa.
Nuoriso ylhäällä ja vanhukset alhaalla, ei tarvita kuin kaksi oveakin ainoastaan, pysyy viileä sisällä kesällä ja lämpö talvella.
Erinomainen ajatus, toivottavasti Randell lukee tätä palstaa, kun Putinkin selailee. - 13_13
Samaamieltä kirjoitti:
Kaksikerros bussi suurenmaailman Lontoon tyyliin Turkuunkin. Varmasti kustantaa vain kymmenesosan raitiovaunusta ja liikennehaitta huomattavasti pienempi.
Kerrankin oltaisiin ensimmäisenä Suomessa Turkukin jossain asiassa.
Sopii varmasti hyvin liukkaillekin keleille, kun vain kaksi akselia, pitää pyörä paremmin, kuin teliautossa.
Nuoriso ylhäällä ja vanhukset alhaalla, ei tarvita kuin kaksi oveakin ainoastaan, pysyy viileä sisällä kesällä ja lämpö talvella.
Erinomainen ajatus, toivottavasti Randell lukee tätä palstaa, kun Putinkin selailee.Kustannukset olisivat todellakin halvat. Bussien tarvitsema infra on jo olemassa. Huoltotallit, miehistöt ja kuskit ovat jo olemassa.
Ratikka vaatii rakentamaan kokonaan oman infransa. Aina raiteista, söhkölinjoista omaan varikkorakennukseen ja huoltohenkilökuntaansa. - TurunTapa
13_13 kirjoitti:
Kustannukset olisivat todellakin halvat. Bussien tarvitsema infra on jo olemassa. Huoltotallit, miehistöt ja kuskit ovat jo olemassa.
Ratikka vaatii rakentamaan kokonaan oman infransa. Aina raiteista, söhkölinjoista omaan varikkorakennukseen ja huoltohenkilökuntaansa.Eihän se noin mene!
Valitettavsti....
Joku käärii isot rahat kaupungin veroeuroista kun saa rakentaa sen ratikkainfran koko kaupunkiin.
Urakat uitetan tietenkin kaupungin hallinnon sukulaisten omistamille firmoille. - Anonyymi
Samaamieltä kirjoitti:
Kaksikerros bussi suurenmaailman Lontoon tyyliin Turkuunkin. Varmasti kustantaa vain kymmenesosan raitiovaunusta ja liikennehaitta huomattavasti pienempi.
Kerrankin oltaisiin ensimmäisenä Suomessa Turkukin jossain asiassa.
Sopii varmasti hyvin liukkaillekin keleille, kun vain kaksi akselia, pitää pyörä paremmin, kuin teliautossa.
Nuoriso ylhäällä ja vanhukset alhaalla, ei tarvita kuin kaksi oveakin ainoastaan, pysyy viileä sisällä kesällä ja lämpö talvella.
Erinomainen ajatus, toivottavasti Randell lukee tätä palstaa, kun Putinkin selailee.Turku ottaa mallia Lontoosta – ainutlaatuista bussiratkaisua kokeillaan kolme viikkoa
Turun seudun joukkoliikenne haluaa kerätä kokemuksia asiakkailta ja kuljettajilta.
Turun seudun joukkoliikenne Föli ottaa syyskuussa käyttöön kaksikerrosbussin.
Kokeilu on ainutlaatuinen, sillä kaksikerrosbusseja ei ole käytetty aiemmin Suomessa paikallisliikenteessä. Tunnetuimmat kaksikerrosbussit löytyvät Lontoosta, mutta niitä on käytössä myös muun muassa Amsterdamissa ja Berliinissä. Lähimmät kaksikerrosautot löytyvät Tukholmasta, jossa ne ovat liikennöineet Tukholman ja Norrtäljen välillä jo kahdeksan vuoden ajan.
Kaksikerrosbussi tulee Turun seudulla koekäyttöön 12. syyskuuta. Se liikennöi kolme viikkoa linjoilla 6 ja 7, jotka kulkevat Turun kautta Naantaliin, Raisioon, Kaarinaan ja Lietoon.
Kaksikerrosbussia kokeillaan paljon käytetyillä seutulinjoilla, koska Föli haluaa kerätä asiakaskokemuksia laajalta alueelta. Myös kuljettajien kokemuksista ollaan kiinnostuneita. Lisäksi seurataan erilaisen kaluston vaikutusta muun muassa ajoaikoihin. Föli lainaa bussin vantaalaiselta VDL Bus & Coach Finland Oy:ltä. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006217653.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turku ottaa mallia Lontoosta – ainutlaatuista bussiratkaisua kokeillaan kolme viikkoa
Turun seudun joukkoliikenne haluaa kerätä kokemuksia asiakkailta ja kuljettajilta.
Turun seudun joukkoliikenne Föli ottaa syyskuussa käyttöön kaksikerrosbussin.
Kokeilu on ainutlaatuinen, sillä kaksikerrosbusseja ei ole käytetty aiemmin Suomessa paikallisliikenteessä. Tunnetuimmat kaksikerrosbussit löytyvät Lontoosta, mutta niitä on käytössä myös muun muassa Amsterdamissa ja Berliinissä. Lähimmät kaksikerrosautot löytyvät Tukholmasta, jossa ne ovat liikennöineet Tukholman ja Norrtäljen välillä jo kahdeksan vuoden ajan.
Kaksikerrosbussi tulee Turun seudulla koekäyttöön 12. syyskuuta. Se liikennöi kolme viikkoa linjoilla 6 ja 7, jotka kulkevat Turun kautta Naantaliin, Raisioon, Kaarinaan ja Lietoon.
Kaksikerrosbussia kokeillaan paljon käytetyillä seutulinjoilla, koska Föli haluaa kerätä asiakaskokemuksia laajalta alueelta. Myös kuljettajien kokemuksista ollaan kiinnostuneita. Lisäksi seurataan erilaisen kaluston vaikutusta muun muassa ajoaikoihin. Föli lainaa bussin vantaalaiselta VDL Bus & Coach Finland Oy:ltä. https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006217653.htmlNo kaksikerrosbusseista on täälläkin puhuttu. Ilmeisesti joku päättäjistä lukee tätäkin palstaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kaksikerrosbusseista on täälläkin puhuttu. Ilmeisesti joku päättäjistä lukee tätäkin palstaa.
Varmaan lukee, mutta eiköhän kunnian kokeilusta ota joku poliittinen päättäjä tai kaupungin virkamies. Jos niitä päätetään kokeilun jälkeen hankki,
- MennäänBussilla
Hei, olkaa tyytyväisiä,että bussit kulkee.
On kaupunkeja, joissa pääsee vain muutaman kerran päivässä bussilla liikkeelle.
Aina ei edes sitäkään.
Lauantaisin ei liikennöintiä. Vähätkin käyttäjät siinä katoaa.
Kyllä täällä homma pelaa ihan kiitettävästi.- Myös_Suomessa
On kaupunkeja joissa on ilmainen joukkoliikenne ja/tai ilmainen koululaisliikenne.
- Ilmaispalvelut
Ilmaispalveluja ei ole, maksetaan veronmaksajien varoista. Saattaa kuitenkin olla ajatuksena hyvä.
- 14_11
Ilmaispalvelut kirjoitti:
Ilmaispalveluja ei ole, maksetaan veronmaksajien varoista. Saattaa kuitenkin olla ajatuksena hyvä.
Maksuton joukkoliikenne
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maksuton_joukkoliikenne
Koululaiset saavat kulkea bussilla ilmaiseksi Pieksämäellä – toi kaupungille yllätyssäästöt
http://yle.fi/uutiset/koululaiset_saavat_kulkea_bussilla_ilmaiseksi_pieksamaella__toi_kaupungille_yllatyssaastot/7765562
Pieksämäen koululaisten ilmaisista bussikyydeistä nousi kohu – matkijoita luvassa
http://yle.fi/uutiset/pieksamaen_koululaisten_ilmaisista_bussikyydeista_nousi_kohu__matkijoita_luvassa/7771241 - ikiliikkujako
Ilmaisesta joukkoliikenteestä kirjoittavat ovat ilmeisesti keksineet myös ikiliikkujan. Sekin toimii ilman ulkoista voimaa.
- Tekosyyt-Kehiin
ikiliikkujako kirjoitti:
Ilmaisesta joukkoliikenteestä kirjoittavat ovat ilmeisesti keksineet myös ikiliikkujan. Sekin toimii ilman ulkoista voimaa.
Turusta löytyy aina pitkä lista hyviä syitä miksi ei tarvitse tehdä mitään uutta tai muuttaa vanhoja menettelytapoja!
Herranen aika! Siinähän saattaa joutua jopa "ajattelemaan" ja vaivaamaan omaa päätään jos aletaan miettimään uusia asioita....
- TukiSuomi
Voi tuossa ilmaisessa joukkoliikenteessä olla järkeäkin, rahastusjärjestelmien hankkiminen ja pyörittäminen on huippukallista touhua. Tarvitaan automaatteja ja myyntipisteitä roppakaupalla.
Melkoinen määrä ihmisiäkin tarvitaan lippu lappuja pyörittämään.
Ei taida rahastaminen ja lipuntarkastajat olla aivan ilmaisia.
Rahastaminen vie myös aikaa liikenteessä paljonkin. Mielenkiintoinen tutkimisen arvoinen ajatus. - Seurailijatar
Kaikki muut hankkeet , kuten maksuton joukkoliikenne tai kaksikerros bussit ovat merkittävästi halvempia veronmaksajille, kuin raitiovaunut.
Kerrankin mielenkiintoisia avauksia, tuskin Turkulaisten kirjoittamia, Turkulainen kun ei tajua yleensä mitään aivan helposti.- Näin-Turussa
Kallein voittaa aina!
- TampellaOlalala
Ainahan se on tiäretty että Turuus on Föriä ja Färiä.... mut mikä helvetin FÖLI?
Joku RotvalliAURA vai ? Kertokaas nysse ;))))- Turkulainen_47
Joskus 60luvulla Nurmen kisoissa poikaporukka ihmetteli pitkiä keihäskaaria jolloin yksi seurueesta kehui heittäneensä 60m heinäseivästä.Johon seurue vähättelemään,keihäs on ihan eri asia kun joku heinäseiväs.Johon seipäänheittäjä lisäämään,niin niin mutta siinä oli heinät föiss.
Eli matkassa tai mukana.
- shrget
Mulla toimii kaikki bussit aina aivan täydellisesti :D Toi 220 ja 221 kyllä menee aina liian aikasin mut osaan jo varautua
- fölionpaska
No ei kyllä enää samalla tavalla. Aina vittu myöhässä 10 min tai enemmän
- iltsi
Sillä rahalla mikä käytettiin fölin vuoksi rahastuslaitteiden uusimiseen olisi maksanut ilmaisen joukkoliikenteen koko alueelle moneksi vuodeksi. Mutta on tämä ollut hyvä uudistus. Vanhalla hinnoittelulla joukkoliikenteen käyttäminen ympäryskunnissa oli tavalliselle köyhälle täysin mahdotonta. Nyt arvokortti 2.20e ja 2 tuntia vaihtoaikaa tekevät esimerkiksi terveyskeskusreissun Raisiossa bussilla oikeasti järkeväksi.
Nyt menee täälläkin bussi melkeen kerran tunnissa, ennen kolme kertaa päivässä...
Hiljaiset vuorot voisi kyllä ajaa pienemmällä kalustolla säästöjä silmälläpitäen. - hhhvghh
.....
- Anonyymi
Fölin pitäisi parantaa käytännön tapoja kuten vaikka käytös tavat kuinka lapseni ei ole mukamas 14 vuotias koska hänellä oli finnejä ja tämä tapahtui 2b bussilla joka oli matkalla keskustasta littoisiin. Ja muutenkin föli voisi katsoa tarkemmin ettei bussit olisi 10-15min etuajassa... töistä myöhäatyy tämän ilmiön takia.
- Anonyymi
Lapseni siis yritti maksaa itsensä bussiin ja hän ei kanna kela korttiaan mukana, jotta voisi rodiataa olevansa 14 vuotias finnijen takia....
- Anonyymi
Lisäksi miinuksena fölille jotkut kuljettajat eivät todellakaan osaa käyttäytyä. Yksikin ajoi mielenosoituksellisesti pysäkin ohi kuin pikku lapsi koska hänen mielestään painoin stop nappia liian kauan? Ja todellakin painoin kyseistä nappia vain kerran ennenkuin nousin ylös. 60 v ukko käyttäytyy kuin 6 v.
- Anonyymi
Ongelma on tuo niin sanottu "viisikko" eli vanhat perheyritykset. Autot todella huonokuntoisia, asiakaspalvelu huonoa, suuri vaihtuvuus kuljettajissa. Joukkoliikenne pitäisi olla vallan kaupungin omistaman firman hallussa niin homma toimisi. Myös väärin että näitä yksityisiä firmoja tuetaan verovaroin koska jos on yksityinen firma eikä toiminta kannata niin konkurssiin. Eikö muutkin yrittäjät joudu itse paikkanaan tappioitaan eikä kunnan tuella paikata kustannuksia, oikea yrittäjä joutuisi realisoimaan esim omat kivilinnansa turun aurajoen rannassa, ego autot ja muovi jahdit..
- Anonyymi
Suomen sisäsiittoisin kaupunki, siinä syy miksi yksinkertaisetkin asiat siellä on niin vaikea hoitaa.
- Anonyymi
Nyt oli verolistoilla liikennöitsijöillä miljoonatulot, silti pyydetään kunnalta rahaa kuskien palkkoihin?
Ja ainakin jalobus sai 100.000e koronatukeakin.! Mitä tämä touhu on? - Anonyymi
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää lähes 1,9 miljoonan euron sakkoja kilpailunrajoittamisesta Turun seudun joukkoliikenteessä toimiville kuudelle eri linja-autoyhtiölle.
KKV:n selvityksen perusteella kuusi yritystä on tehnyt yhteisyritystensä kautta kolme yhteistarjousta Turun seudun joukkoliikenne Fölin tarjouskilpailuissa kilpailulain vastaisesti. KKV:n mukaan yhteistarjouksilla on poistettu keskinäinen kilpailu ja siten se on ollut vakava kilpailulain rikkomus.
– Käytännössä yhteistarjoukseen osallistuneet yritykset eivät siis ole kilpailleet näissä tarjouskilpailuissa toisiaan vastaan hinnalla. Ne ovat jakaneet tarjouskilpailuissa voittamansa liikennöinnin keskenään ennalta sovitulla tavalla, kuvailee KKV tiedotteessa toimintaa. KKV luonnehtii toimintaa kartellinomaiseksi.
Föli-liikennettä ajetaan Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin, Liedon ja Ruskon kuntien alueella.
KKV: Haitallista tilaajalle ja asiakkaille
Menettelyn seurauksena tilaaja on KKV:n tiedotteen mukaan saanut kyseisissä tarjouskilpailuissa todennäköisesti vähemmän kilpailevia tarjouksia kuin se olisi muutoin saanut.
KKV katsoo,että vähäinen kilpailu tarjouskilpailuissa on haitallista tilaajalle ja loppuasiakkaille, koska tällöin yrityksillä on vähemmän kannustimia tarjota edullisempia hintoja ja parempia tuotteita ja palvelua.
– Yritykset ovat esittäneet, että todellisuudessa yhteistyö olisi ollut tilaajan ja kuluttajien hyödyksi. Ne eivät ole kuitenkaan kyenneet osoittamaan hyötyjä tai niiden välittymistä kuluttajille, kuvailee tiedotteessa KKV:n johtaja Valtteri Virtanen.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on maanantaina esittänyt markkinaoikeudelle, että se määrää lähes 1,9 miljoonan euron seuraamusmaksut Jalon Liikenne Oy:lle, Lehtisen Linja Oy:lle, Linjaliikenne Muurinen Oy:lle, Linjaliikenne Nyholm Oy:lle, Savonlinja Oy:lle, Turun Citybus Oy:lle sekä osan näistä omistamalle yhteisyritykselle LS-Liikennelinjat Oy:lle.
LS-Liikennelinjat Oy kertoo erillisessä tiedotteessaan, että ei katso syyllistyneensä kilpailunrikkomukseen.
Kilpailulain vastaiset yhteistarjoukset on tehty Fölin tarjouskilpailuissa vuosina 2013, 2014 ja 2016. - Anonyymi
Älkääs nyt, turkulaiset super"liikemiehet" ovat laajentaneet ja vieneet huipputulosta tekevät yrityksensä ja erittäin laadukkaat autonsa Imatralle :) ja ottaneet uutta aluevaltausta! Koska seuraava laajentuminen juupajoelle nähdään :)
- Anonyymi
AJOI KAHDEN PYSÄKIN OHI VAIKKA STOP NAPPIA OLI PAINETTU. KUSKILLEKKIN HUUDETTIIN TÄSTÄ. TÄMÄ EI JÄÄ TÄHÄN!!!!!
- Anonyymi
Hyvä että aikatauluja muutellaan joskus jopa joka toinen päivä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272772Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?942076En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143883Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744