Voisiko kaupunki palkata vaikka työllistetyn isokokoisen valvojan lehtisaliin, että siellä voisivat rauhassa käydä muutkin kuin helluntaihihhulit.Viime maanantaina jouduin tekemään rikosilmoituksen, kun Eino- hihhuli mainipuloitiin hyökkäämään kimppuuni heti poistuessani(25,2.15). Esittää tossukkaa, mutta on kova jätkä, henkisen väkivallan koulutuksen saanut. Varokaa.
turvallinen ympäristö kirjaston lehtisaliin
kovismummu
894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmettelen millaisia ihmisiä Riihimäellä on, ellei enään kirjastossakaan voi rauhassa käydä. Muutenkin ainakin tällä palstalla, turhan usein mainitaan milloin milläkin alueella on ilmennyt jotain harmia. Onko enään mitään paikkaa/kulmakuntaa missä voi rauhassa olla asustaa ja tavalliset asiansa hoidella ?
riihimäkihän on ongelma jäte. menet minkä päin suomea hyvänsä jos mainitsee riihimäen eka on eko kem ja ongelma ihmiset kyllä hävettää
pitää ikävä kyllä paikkansa, ed kommentointi, että paikkakunnasta tunnetaan ongelmajätelaitos ekokem ja ongelmaihmiset.
en haluaisi uskoa, mutta kai kohta on pakko, että kunnon ihmisetkin kadonneet.
Tälläkään palstalla asialliseen kysymykseen harvoin tulee kunnon vastauksia, jotain epämäätäistä ja erikoisia olettamuksia kylläkin.
Mitä länkytät täällä, kun et ole edes paikkakuntalainen.
Riihimäkeläisillä on suuria vaikeuksia mm. yhdyssanojen kanssa.
turvallisuus on huippuluokkaa ja ei sinne tarvitse ketään isokokoista pippurisumetta roiskivaan vartijaa paikalle, pelkkää rahan tuhlausta tiukkoina aikoina.
LÄÄKKEET!!!!!!!
Kävin tänään lehtisalissa. Oli paikalla pienikokoinen henkilökuntaan kuuluva mies, joka kulki edestakaisiin sisään ja ulos ja tuijotteli minua epäluuloisesti. Se jo riitti häiritsemään. Onkohan palkattu tyyppi ko.lahkosta.En ole ennen ko.tapausta nähnyt.