Se vaan kehittyi aina jännityksestä kärsivän pikkusantun oikeaan "lapaan" ihan itsestään.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00698
Työelämän aikana sitä ei mitenkään katsottu tarpeelliseksi hoitaa, kun en siitä osannut valittaa. Tapaturmaeläkettä jo vuosia lusittuani, kipu kävi niin pahaksi, että menin osteopaatin käsittelyyn.
Se alkoi oikomaan sivusta työntämällä lannerangan skolioosiani niin että karjuin kivusta. Sitten se löysi vasemman olkapään/lavan ison kyhmyn. Onko se synnynnäinen vai hankittu kysyi.
Vasta myöhemmin aloin kotona hoitopöydällä voimavenytyksillä lievittämään olkapään kireyttä. Olkapään liikeradat ovat hiukan korjautuneet.
Menen uudelleen osteopaatin käsittelyyn mitä hän sanoo nyt olkapään tilanteesta kun edellisestä käynnistä on ainakin 6v.
Jäätynyt olkapää
19
187
Vastaukset
- Tohtor
Jäätynyt olkapää kannattaa sulattaa aivan hitaasti lämpimillä kamferikääreillä.
- Jäätyneensulatus
Kiitos arvokkaasta linkistä.!
Hörhö halusi upottaa aloitukseni sen takia, etten kuulu kirkkoon. Muistan kansakoulussa ekaluokalla v. 1945 syksyllä kun terveyssisar teki pienen kartoituksen koululaisten peruskunnosta.
Hän sanoi; "sinun toinen olkapää on alempana kuin toinen, yritä käyttää sitä enemmän".
Jo silloin ongemana tietämättäni oli liika notkoselkäisyys. Myöhemmin siihen kehittyi vielä lannerangan skolioosi. Samoin rintarankaan. Taipuu lievään s-muotoon.
Kovina työelämän vuosina jäätynyt olkapää vaikutti niin, ettei ilman kipua voinut paitaa napittaa, saati kättä kivutta ylös nostaa.- Paidanappi
"Kovina työelämän vuosina jäätynyt olkapää vaikutti niin, ettei ilman kipua voinut paitaa napittaa, saati kättä kivutta ylös nostaa."
Ne pisti sit sut heti sairaseläkkeelle, vai mitä?
Eihän töistä mitään tuu, jos ei pysty paitaansa napittaan!
Ehditkö oleen töissä monta vuotta, vai pääsikkö jo alle 30-kymppisenä eläkkeelle? - Skolioosi
capt.cöpenick kirjoitti:
Kiitos arvokkaasta linkistä.!
Hörhö halusi upottaa aloitukseni sen takia, etten kuulu kirkkoon. Muistan kansakoulussa ekaluokalla v. 1945 syksyllä kun terveyssisar teki pienen kartoituksen koululaisten peruskunnosta.
Hän sanoi; "sinun toinen olkapää on alempana kuin toinen, yritä käyttää sitä enemmän".
Jo silloin ongemana tietämättäni oli liika notkoselkäisyys. Myöhemmin siihen kehittyi vielä lannerangan skolioosi. Samoin rintarankaan. Taipuu lievään s-muotoon.
Kovina työelämän vuosina jäätynyt olkapää vaikutti niin, ettei ilman kipua voinut paitaa napittaa, saati kättä kivutta ylös nostaa.> Hän sanoi; "sinun toinen olkapää on alempana kuin toinen, yritä käyttää sitä enemmän"....
Eikö hän havainnut notkoselkääsi ja skolioosia?
http://www.selkasivut.fi/selka/ongelmat.html - skolioosiaonkaikilla
Lantion kallistuma? Kusetusta sanon minä. "Lääkärit ei usko", no kuka uskoisi, kun ei ole mitään tarkasti noissa videon päälle dumpatuissa teksteissä. Olisi paljon parempi uskoa, jos kertoisi tarkasti, missä asennossa sacrumin on oltava L 5 nikamaan suhteessa TH 7 ja vielä kohtaamiskulma-aste C6-7 ?
Ei taida onnistua sinulta muuta kuin linkkien laitto tänne?
Kannattaa lukea inhokkilista loppuun, ( Löysin sen palstalta).
Inhokki 1. Vauvojen koliikin hoito muka SI-nivelen ja jalkojen erimittaisuuden poistolla.
Hoito on pelkkää puppua ja vailla mitään näyttöä.
Vauvojen suoliston kyky imeyttää erilaisia ruoka-aineita kehittyy hiljalleen ja kolliikki voi johtua vaikkapa äidin juomasta kahvista. Kaikki itku ei ole koliikkia, se voi olla jokin syy, kuten hampaiden puhkeaminen.
Pienten lasten ja vauvojen luut ovat vielä kehittymättömät. Luiden päässä olevat kasvulevyt, eli epifyysit, ovat rustoisia, niitä ei pidä mitenkään väännellä ettei ne vahingoittuisi. Varsinkaan vauvoilla ei esiinny kansanparantajan korjattavia asentovirheitä, vaan se johtuu normaalista kasvusta, paikat oikenevat siten kasvun myötä luonnollista tahtia. Selkärangan nikamat ovat vielä rustoisia ja hoito voi aiheuttaa skolioosia myöhemmin.
Pieni vauva voi järkyttyä "hoitamisesta"niin, että tekee sen ainoan asian minkä voi, eli sulkeutuu hiljaiseksi.
Oman äidin, tai isän kannattaa opetella vauvahieronta kansanopistolla, se on turvallista.
Ruotsissa alle 8-vuotiasta ei saa hoitaa muut kuin lääkärit, soisin saman lain tulevan Suomeen.
Inhokkilistan 2. Lapsettomuuden hoito.
Tämä on härskiä toimintaa, koska hädissään olevat turvautuvat kokeilemaan kaikkea. Jopa selkärangan uskotellaan olevan siihen syynä. Kaksi kansanparantajaa on jo vankilatuomion saanut tästä hoidosta. Hoito on puppua, mutta ilmeisen hyvä keino tienata kaikin keinoin.
Äitiys ja isyys on tärkeä asia ja sitä pitää lähestyä oikean tiedon kanssa. Lapsettomuuteen on hormonaalisia, stressiperäisiä ja muita rakenteellisia syitä kuin jokin nikaman asento.
Inhokki 3. Jalkojen erimittaisuuden poisto on yleisin huijaus.
Tämä käy selityksenä lähes joka kipuun ja vaivaan. Todellisuudessa ei ole yhtäkään näyttöä, että kansanparantaja pystyisi jaloista erimittaisuuden poistamaan.
Hoitoa paikataan hipelöimällä parikin tuntia sieltä täältä. Ylipitkässä hoitoajassa näkyy se ettei kansanparantaja löydä vikaa, kun pitää joka paikkaa kokonaisuuden nimissä kokeilla. Paikat löytyvät todelliselta ammatilaiselta kyllä paljon nopeammin, hoito on siten myös selkeää.
Inhokki 4. Uskonnon asiaton sekoittaminen hoitoperusteisiin.
Kansanparantaja voi perustella nivelten saattamista luojan luomaan tilaan.
Kaikki tällaiset kansanparantajat kannattaa kiertää kaukaa, sen tietää mitä sieltä seuraavaksi tulee...
Hoitoalan ammattilainen ei tarvitse vahvistuksia, hän käyttää ammattitaitoaan ja kunnioittaa hoidettavan vapautta uskoa, tai olla uskomatta mihinkään. skolioosiaonkaikilla kirjoitti:

Hoitoalan ammattilainen ei tarvitse vahvistuksia, hän käyttää ammattitaitoaan ja kunnioittaa hoidettavan vapautta uskoa, tai olla uskomatta mihinkään.Yllä kattava esitys skeposten inhokkilistasta, jolla ylimielisesti suhtautuvat piikittävät vuodesta toiseen inhoamiaan kanssaihmisiä keskustelupalstoilla itse kipua tuntematta.
Ennemmin homeopaatti kuin sosiopaatti. Homeopaatti välittää ihmisistä, mutta sosiopaatti vain itsestään.Skolioosi kirjoitti:
> Hän sanoi; "sinun toinen olkapää on alempana kuin toinen, yritä käyttää sitä enemmän"....
Eikö hän havainnut notkoselkääsi ja skolioosia?
http://www.selkasivut.fi/selka/ongelmat.htmlEi sairaanhoitajalla rtg-laitetta ollut. Skolioosit kehittyivät sitten myöhemmin. Vuosi oli 1945. Kaikesta pulaa. Tämä nimimerkille skolioosi.
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Yllä kattava esitys skeposten inhokkilistasta, jolla ylimielisesti suhtautuvat piikittävät vuodesta toiseen inhoamiaan kanssaihmisiä keskustelupalstoilla itse kipua tuntematta.
Ennemmin homeopaatti kuin sosiopaatti. Homeopaatti välittää ihmisistä, mutta sosiopaatti vain itsestään."Ennemmin homeopaatti kuin sosiopaatti" !
Tämän lauseparren naulaan porttini yläkaareen yleisohjeeksi.- eräseikusettaja
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Yllä kattava esitys skeposten inhokkilistasta, jolla ylimielisesti suhtautuvat piikittävät vuodesta toiseen inhoamiaan kanssaihmisiä keskustelupalstoilla itse kipua tuntematta.
Ennemmin homeopaatti kuin sosiopaatti. Homeopaatti välittää ihmisistä, mutta sosiopaatti vain itsestään.Siinäpä on arvattavissa oleva vastaus, kun pitäisi kansanparantajan jotain tietää niin kaikki on heti skeposia. Ne asiakkaasi saavat varmaankin saman kohtelun, jotka kehtaavat kysyä jotain todellista tietoa. Kusetus on päivä päivältä hankalampaa, kuten olet huomannut. Ennemmin vaikka kusipää kuin ihmisiä kusettava kansanparantaja.
- Kusetustamissä
skolioosiaonkaikilla kirjoitti:
Lantion kallistuma? Kusetusta sanon minä. "Lääkärit ei usko", no kuka uskoisi, kun ei ole mitään tarkasti noissa videon päälle dumpatuissa teksteissä. Olisi paljon parempi uskoa, jos kertoisi tarkasti, missä asennossa sacrumin on oltava L 5 nikamaan suhteessa TH 7 ja vielä kohtaamiskulma-aste C6-7 ?
Ei taida onnistua sinulta muuta kuin linkkien laitto tänne?
Kannattaa lukea inhokkilista loppuun, ( Löysin sen palstalta).
Inhokki 1. Vauvojen koliikin hoito muka SI-nivelen ja jalkojen erimittaisuuden poistolla.
Hoito on pelkkää puppua ja vailla mitään näyttöä.
Vauvojen suoliston kyky imeyttää erilaisia ruoka-aineita kehittyy hiljalleen ja kolliikki voi johtua vaikkapa äidin juomasta kahvista. Kaikki itku ei ole koliikkia, se voi olla jokin syy, kuten hampaiden puhkeaminen.
Pienten lasten ja vauvojen luut ovat vielä kehittymättömät. Luiden päässä olevat kasvulevyt, eli epifyysit, ovat rustoisia, niitä ei pidä mitenkään väännellä ettei ne vahingoittuisi. Varsinkaan vauvoilla ei esiinny kansanparantajan korjattavia asentovirheitä, vaan se johtuu normaalista kasvusta, paikat oikenevat siten kasvun myötä luonnollista tahtia. Selkärangan nikamat ovat vielä rustoisia ja hoito voi aiheuttaa skolioosia myöhemmin.
Pieni vauva voi järkyttyä "hoitamisesta"niin, että tekee sen ainoan asian minkä voi, eli sulkeutuu hiljaiseksi.
Oman äidin, tai isän kannattaa opetella vauvahieronta kansanopistolla, se on turvallista.
Ruotsissa alle 8-vuotiasta ei saa hoitaa muut kuin lääkärit, soisin saman lain tulevan Suomeen.
Inhokkilistan 2. Lapsettomuuden hoito.
Tämä on härskiä toimintaa, koska hädissään olevat turvautuvat kokeilemaan kaikkea. Jopa selkärangan uskotellaan olevan siihen syynä. Kaksi kansanparantajaa on jo vankilatuomion saanut tästä hoidosta. Hoito on puppua, mutta ilmeisen hyvä keino tienata kaikin keinoin.
Äitiys ja isyys on tärkeä asia ja sitä pitää lähestyä oikean tiedon kanssa. Lapsettomuuteen on hormonaalisia, stressiperäisiä ja muita rakenteellisia syitä kuin jokin nikaman asento.
Inhokki 3. Jalkojen erimittaisuuden poisto on yleisin huijaus.
Tämä käy selityksenä lähes joka kipuun ja vaivaan. Todellisuudessa ei ole yhtäkään näyttöä, että kansanparantaja pystyisi jaloista erimittaisuuden poistamaan.
Hoitoa paikataan hipelöimällä parikin tuntia sieltä täältä. Ylipitkässä hoitoajassa näkyy se ettei kansanparantaja löydä vikaa, kun pitää joka paikkaa kokonaisuuden nimissä kokeilla. Paikat löytyvät todelliselta ammatilaiselta kyllä paljon nopeammin, hoito on siten myös selkeää.
Inhokki 4. Uskonnon asiaton sekoittaminen hoitoperusteisiin.
Kansanparantaja voi perustella nivelten saattamista luojan luomaan tilaan.
Kaikki tällaiset kansanparantajat kannattaa kiertää kaukaa, sen tietää mitä sieltä seuraavaksi tulee...
Hoitoalan ammattilainen ei tarvitse vahvistuksia, hän käyttää ammattitaitoaan ja kunnioittaa hoidettavan vapautta uskoa, tai olla uskomatta mihinkään.> Lantion kallistuma? Kusetusta sanon minä. "Lääkärit ei usko", no kuka uskoisi, kun ei ole mitään tarkasti noissa videon päälle dumpatuissa teksteissä. Olisi paljon parempi uskoa, jos kertoisi tarkasti, missä asennossa sacrumin on oltava L 5 nikamaan suhteessa TH 7 ja vielä kohtaamiskulma-aste C6-7 ? ...
Eikös näitä sacrumin asentoja ja kohtaamiskulmia ole tutkittu jo aikaisemmissa ns. "oikeissa" tutkimuksissa ja hoidoissa, joiden tulokset eivät kuitenkaan tuotaneet potilaan toivomia ja odottamia tuloksia. Näiden tutkimusten ja hoitojen jälkeen potilaan piti etsiä kipuihinsa ja vaivoihinsa apua tuovia hoitoja ja korjauksia muualtakin. Viimeinkin osaava korjaaja oli löytynyt, ja kauan odotettu apukin saatu! Kusetustamissä kirjoitti:
> Lantion kallistuma? Kusetusta sanon minä. "Lääkärit ei usko", no kuka uskoisi, kun ei ole mitään tarkasti noissa videon päälle dumpatuissa teksteissä. Olisi paljon parempi uskoa, jos kertoisi tarkasti, missä asennossa sacrumin on oltava L 5 nikamaan suhteessa TH 7 ja vielä kohtaamiskulma-aste C6-7 ? ...
Eikös näitä sacrumin asentoja ja kohtaamiskulmia ole tutkittu jo aikaisemmissa ns. "oikeissa" tutkimuksissa ja hoidoissa, joiden tulokset eivät kuitenkaan tuotaneet potilaan toivomia ja odottamia tuloksia. Näiden tutkimusten ja hoitojen jälkeen potilaan piti etsiä kipuihinsa ja vaivoihinsa apua tuovia hoitoja ja korjauksia muualtakin. Viimeinkin osaava korjaaja oli löytynyt, ja kauan odotettu apukin saatu!Luulen, ettei monet tuhannet ihmiset tiedä tämän ns. jäätyneen olkapään(jo) vaivanneen kymmeniä vuosia. Netistä sen näin. Osteopaatti sanoi sitä vaan "pahaksi kyhmyksi. En olisi loukkaantunut vaikka olisi sanonut kyttyräksi.
Tänäänkin oikeanpuolinen yläselkä oli hyvin kireä ja jäykkä kun aloin sitä hoitopöydällä varovasti rentouttamaan. Nyt tuntuu liikeradat edes hiukan toimivan ilman kipua.
Erään minua vanhemman miehen tiedän olevan näitä jo-tapauksia. Hän ei mennyt suihkuun tai yleiseen saunaan, ettei kyttyrä näkyisi toisille niin pahana. Vammautti häntä psyykkisesti minua vielä enemmän.- nykypäiväntotuus
eräseikusettaja kirjoitti:
Siinäpä on arvattavissa oleva vastaus, kun pitäisi kansanparantajan jotain tietää niin kaikki on heti skeposia. Ne asiakkaasi saavat varmaankin saman kohtelun, jotka kehtaavat kysyä jotain todellista tietoa. Kusetus on päivä päivältä hankalampaa, kuten olet huomannut. Ennemmin vaikka kusipää kuin ihmisiä kusettava kansanparantaja.
" Kusetus on päivä päivältä hankalampaa, kuten olet huomannut"
Niinhän se tuolla THL:n arvauskeskuksissa! Potilaat vähenevät päivä päivältä ja hakeutuvat vaihtoehtoisiin hoitoihin, kun arvauskeskuksen pillerit eivät auta! eräseikusettaja kirjoitti:
Siinäpä on arvattavissa oleva vastaus, kun pitäisi kansanparantajan jotain tietää niin kaikki on heti skeposia. Ne asiakkaasi saavat varmaankin saman kohtelun, jotka kehtaavat kysyä jotain todellista tietoa. Kusetus on päivä päivältä hankalampaa, kuten olet huomannut. Ennemmin vaikka kusipää kuin ihmisiä kusettava kansanparantaja.
Nukuitko hyvin ja toimiko suoli on monen ikäihmisen aamun avaus. Energiahoito on siitä vekkuli hoitomuoto, että se normalisoi yöunet ja vatsantoiminnan. Hyvin usein hoidettavalle tulee energiahoidon aikana pakottava tarve käydä vessassa. Samoin hoidon jälkeen aineenvaihdunnan vilkastuttua, jolloin kusetusta riittää tarpeen tullen.
Kun sen oikein oivaltaa, elämä itsessään pitää ihmisen nöyränä. Silloin kusi ei pääse päähän nousemaan ja suosittelenkin nimimerkki 'eräseikusettaja' ja kaikille joille on pissa päähän noussut energiahoitoon ohjautumista.- captcöpenick
EräsKansanparantaja kirjoitti:
Nukuitko hyvin ja toimiko suoli on monen ikäihmisen aamun avaus. Energiahoito on siitä vekkuli hoitomuoto, että se normalisoi yöunet ja vatsantoiminnan. Hyvin usein hoidettavalle tulee energiahoidon aikana pakottava tarve käydä vessassa. Samoin hoidon jälkeen aineenvaihdunnan vilkastuttua, jolloin kusetusta riittää tarpeen tullen.
Kun sen oikein oivaltaa, elämä itsessään pitää ihmisen nöyränä. Silloin kusi ei pääse päähän nousemaan ja suosittelenkin nimimerkki 'eräseikusettaja' ja kaikille joille on pissa päähän noussut energiahoitoon ohjautumista.Meditaatiotkin saavat elimistön toimimaan. Käytän hankkimaani ja omaksumaani Mikao Usuin reikimeditaatiota päivittäiseen chakrojen huoltoon.
Nämä energiakeskukset mahdollistavat endokriinisen, sisäeritysjärjestelmän toimimisen.
Mielestäni endokriinisen järjestelmän (ek) vahvistamiseen käytetty aika on arvokasta ja suositeltavaa. EK ohjaa kaikkia toimintojamme.
Mahdollistaa myös yhteyden kollektiiviseen tietoisuuteen. Tuohon superkenttään on varastoitunut arkaaista tietoa aikaisemmin eläneiden ihmisten kokemuksellista tietoa. - vvvvvvvvv
Höpö höpö
skolioosiaonkaikilla kirjoitti:
Lantion kallistuma? Kusetusta sanon minä. "Lääkärit ei usko", no kuka uskoisi, kun ei ole mitään tarkasti noissa videon päälle dumpatuissa teksteissä. Olisi paljon parempi uskoa, jos kertoisi tarkasti, missä asennossa sacrumin on oltava L 5 nikamaan suhteessa TH 7 ja vielä kohtaamiskulma-aste C6-7 ?
Ei taida onnistua sinulta muuta kuin linkkien laitto tänne?
Kannattaa lukea inhokkilista loppuun, ( Löysin sen palstalta).
Inhokki 1. Vauvojen koliikin hoito muka SI-nivelen ja jalkojen erimittaisuuden poistolla.
Hoito on pelkkää puppua ja vailla mitään näyttöä.
Vauvojen suoliston kyky imeyttää erilaisia ruoka-aineita kehittyy hiljalleen ja kolliikki voi johtua vaikkapa äidin juomasta kahvista. Kaikki itku ei ole koliikkia, se voi olla jokin syy, kuten hampaiden puhkeaminen.
Pienten lasten ja vauvojen luut ovat vielä kehittymättömät. Luiden päässä olevat kasvulevyt, eli epifyysit, ovat rustoisia, niitä ei pidä mitenkään väännellä ettei ne vahingoittuisi. Varsinkaan vauvoilla ei esiinny kansanparantajan korjattavia asentovirheitä, vaan se johtuu normaalista kasvusta, paikat oikenevat siten kasvun myötä luonnollista tahtia. Selkärangan nikamat ovat vielä rustoisia ja hoito voi aiheuttaa skolioosia myöhemmin.
Pieni vauva voi järkyttyä "hoitamisesta"niin, että tekee sen ainoan asian minkä voi, eli sulkeutuu hiljaiseksi.
Oman äidin, tai isän kannattaa opetella vauvahieronta kansanopistolla, se on turvallista.
Ruotsissa alle 8-vuotiasta ei saa hoitaa muut kuin lääkärit, soisin saman lain tulevan Suomeen.
Inhokkilistan 2. Lapsettomuuden hoito.
Tämä on härskiä toimintaa, koska hädissään olevat turvautuvat kokeilemaan kaikkea. Jopa selkärangan uskotellaan olevan siihen syynä. Kaksi kansanparantajaa on jo vankilatuomion saanut tästä hoidosta. Hoito on puppua, mutta ilmeisen hyvä keino tienata kaikin keinoin.
Äitiys ja isyys on tärkeä asia ja sitä pitää lähestyä oikean tiedon kanssa. Lapsettomuuteen on hormonaalisia, stressiperäisiä ja muita rakenteellisia syitä kuin jokin nikaman asento.
Inhokki 3. Jalkojen erimittaisuuden poisto on yleisin huijaus.
Tämä käy selityksenä lähes joka kipuun ja vaivaan. Todellisuudessa ei ole yhtäkään näyttöä, että kansanparantaja pystyisi jaloista erimittaisuuden poistamaan.
Hoitoa paikataan hipelöimällä parikin tuntia sieltä täältä. Ylipitkässä hoitoajassa näkyy se ettei kansanparantaja löydä vikaa, kun pitää joka paikkaa kokonaisuuden nimissä kokeilla. Paikat löytyvät todelliselta ammatilaiselta kyllä paljon nopeammin, hoito on siten myös selkeää.
Inhokki 4. Uskonnon asiaton sekoittaminen hoitoperusteisiin.
Kansanparantaja voi perustella nivelten saattamista luojan luomaan tilaan.
Kaikki tällaiset kansanparantajat kannattaa kiertää kaukaa, sen tietää mitä sieltä seuraavaksi tulee...
Hoitoalan ammattilainen ei tarvitse vahvistuksia, hän käyttää ammattitaitoaan ja kunnioittaa hoidettavan vapautta uskoa, tai olla uskomatta mihinkään.”Hoitoa paikataan hipelöimällä parikin tuntia sieltä täältä. Ylipitkässä hoitoajassa näkyy se ettei kansanparantaja löydä vikaa, kun pitää joka paikkaa kokonaisuuden nimissä kokeilla. Paikat löytyvät todelliselta ammatilaiselta kyllä paljon nopeammin, hoito on siten myös selkeää.”
Onko yllä olevan kirjoittajalla esittää tutkittua tietoa tai edes tutustumista jäätyneen olkapään hoitoon. Omakohtainen kokemus lukuisista jäätyneiden olkapäiden hoidosta energiahoidolla ei vastaa kirjoittajan kuvausta.
Ensinnäkin, Energiahoidolla hoidettaessa ei tarvitse koskea hoidettavaa, eli mitään hipelöimistä ei silloin myöskään tapahdu.
Toiseksi; Jäätyneen olkapään hoito energiahoidolla on useimmiten varsin kivuliasta. Kivun ollessa aaltomainen välillä käyden kipukynnyksen rajoilla ja sen kyllä hoidettava kestää vaikka hiki otsalle nouseekin.
Kolmanneksi, Hoito kestää tarvittavan ajan edistääkseen paranemista, eli ei jätetä kesken silloin kun tunti tulee täyteen.
- sunkaalijääs
Mä kyll luulen, ett sull on täysin jäätyny kaali eliaivo, sill sellast sontaa sää kirjottelet jatkuvasti palstalle.
- palstanskeponen
Olen palstan skeponen ja kusetan teitä kaikkia jatkuvasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663412Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1282887- 462589
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331