Jos vanhemmat eroavat riidoissa, yhteishuolto ei ole järkevää.
Olen eronnut jo kymmenisen vuotta sitten ja yhä lasten etä isä tekee kiusaa aina kun vain voi.
Tivaa lapsilta mihin hänen elatusmaksunsa kuluu kun lapsilla eiole koskaan uusia vaatteita ym. Aina joku asia on hänen mielestään pilalla tai huonosti. Passihakemuksia hän ei suostu allekirjoittamaan enkä saa edes avata lapsille pankkitilejä mihin säästää rahaa heille.
Vuosia jatkunut kiusanteko alkaa tuntua jo. En jaksa tapella joka asiasta joka koskee lapsia ja lasten parasta. Miksi lähivanhempi on jotenkin tilivelvollinen kaikista asioista? Miksi etävanhemmat usein katkeroituvat erosta? Eikö ole parempi että vanhemmat kuitenkin eroavat kuin jatkavat ainaista tappelua yhdessä ja pilaavat lasten elämän ainaisella helvetillä. Jos vanhemmat eivät osaa asua keskenään on parempi asua erillään ja rauhoittaa elämä lasten osalta.
Surullisen usein juuri isät ovat niitä jotka katkeroituvat. En yleistä, tiedän ja tunnen hyviä huolehtivia isiäkin myös ja tiedän että myös lähi äidit osaavat olla julmia ja tehdä kiusaa.
Lapsia ei vain koskaan saisi sekoittaa aikuisten riitoihin vaan Aikuisten pitäisi saada selvittää välit ilman lapsia.
Nyt joku ajattelee että mitäs menit ja teit lapset sellaisen kanssa. Noh, erehdyinpä minäkin kun luulin häntä terveeksi ja vasta seitsemän vuoden jälkeen masennus ja unilääkkeiden käyttö sekoitti miehen pään lopullisesti. Joten tässä ollaan ja silti taistelen asioista vaikka emme ole enään naimisissa. Nyt taistelrntaistelen haamua vastaan, ihmistä jokjoka yhä voi vaikuttaa elämääni vaikka erosin jotta saisin rauhan itselleni ja lapsille. Turhaa.
Olen eronnut jo kymmenisen vuotta sitten ja yhä lasten etä isä tekee kiusaa aina kun vain voi.
Tivaa lapsilta mihin hänen elatusmaksunsa kuluu kun lapsilla eiole koskaan uusia vaatteita ym. Aina joku asia on hänen mielestään pilalla tai huonosti. Passihakemuksia hän ei suostu allekirjoittamaan enkä saa edes avata lapsille pankkitilejä mihin säästää rahaa heille.
Vuosia jatkunut kiusanteko alkaa tuntua jo. En jaksa tapella joka asiasta joka koskee lapsia ja lasten parasta. Miksi lähivanhempi on jotenkin tilivelvollinen kaikista asioista? Miksi etävanhemmat usein katkeroituvat erosta? Eikö ole parempi että vanhemmat kuitenkin eroavat kuin jatkavat ainaista tappelua yhdessä ja pilaavat lasten elämän ainaisella helvetillä. Jos vanhemmat eivät osaa asua keskenään on parempi asua erillään ja rauhoittaa elämä lasten osalta.
Surullisen usein juuri isät ovat niitä jotka katkeroituvat. En yleistä, tiedän ja tunnen hyviä huolehtivia isiäkin myös ja tiedän että myös lähi äidit osaavat olla julmia ja tehdä kiusaa.
Lapsia ei vain koskaan saisi sekoittaa aikuisten riitoihin vaan Aikuisten pitäisi saada selvittää välit ilman lapsia.
Nyt joku ajattelee että mitäs menit ja teit lapset sellaisen kanssa. Noh, erehdyinpä minäkin kun luulin häntä terveeksi ja vasta seitsemän vuoden jälkeen masennus ja unilääkkeiden käyttö sekoitti miehen pään lopullisesti. Joten tässä ollaan ja silti taistelen asioista vaikka emme ole enään naimisissa. Nyt taistelrntaistelen haamua vastaan, ihmistä jokjoka yhä voi vaikuttaa elämääni vaikka erosin jotta saisin rauhan itselleni ja lapsille. Turhaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En keksi yhtään järkevää syytä, miksi olisin suostunut luopumaan lapseni huoltajuudesta.
Tietystikään en ole kiusannut lapseni äitiä millään tavalla, mutta kyllä hänkin jossain vaiheessa yritti saada yksinhuoltajuuden. Lastenvalvoja komppas sanomalla et "mikset luovu huoltajuudesta, koska ei se mitään muuta". Vastasin, et miks luopuisin, jollei se kerran mitään muuta.
Sitäpaitsi kyllä se antaisi paremmat mahdollisuudet lähivanhemman tekemälle kiusaamiselle (jota meillä tosin sitäkään onneksi ole).
Ajatteles vaikka sellaista tilannetta, että sinulle tapahtuu jotain (delaat vaikka), silloin lapsesi otetaan huostaan, koska hänellä ei ole huoltajaa. Onko se mielestäsi hyvä ratkaisu?
No, hyvän pointin sanoit. Sinänsä asialla ei ole merkitystä koska tiedän että jos minulle jotain tapahtuisi niin kyllä oikeus katsoisi huollon isälle tässä tapauksessa vaikka minulla olisi yksinhuolto.Ehkä se vaatisi paperijuttuja ym mutta lasten isä kuitenkin saisi lapset luokseen siinä tilanteessa.
Pointtini oli kuitenkin myös se että yhteishuollossa toinen tai molemmatkin pystyvät tekemään kiusaa lapsen kustannuksella. Ja se on väärin.
Ehkä minun olisi pitänyt laittaa tämä kirjoitus toiselle osastolle. Siunailen vain sitä että yhteishuollossa kiusanteko on hyvin yleistä ja siksi en sitä kannata jos riitoja on jo valmiiksi. Ja mitä tämä kiusaaja saa itselleen tekemällä lasten asiat hankalaksi? Miksi ihmeessä pitää olla etän lupa avata pankkitili jos minä olen se joka sinne säästän? En vain jaksa ymmärtää.
Empä minäkään tuotta pankkitilin avauslupaa ymmärrä. Exäni sanoikin sen perusteeksi lastenvalvojalla, johon vastasin, että kirjoitetaan vaikka heti papru, jossa annan luvan lapsen pankkitilin avaamiseksi. Näin tehtiin.
Mutta näin miehenä (etävanhempana) en tosiaan näe syytä luopua huoltajuudestani, vaikkei käytännössä mihinkään lasta koskevaan vaadita etävanhemman lupaa (korkeintaan nimenmuutokseen ja ulkomaillemuuttoon). Mahdollisissa kiistatilanteissa minulla on silti edes jotain mahdollisuutta sanoa sanaseni, koska olen kuitenkin toinen huoltaja.
Lasta ei oteta huostaan, jos papereihin on merkattu toinenkin vanhempi. Jos tällä ei ole huoltajuutta, kyvyistä hoitaa ollaan tarkempia, mutta ei se tee toisesta vanhemmasta olematonta, vaikkei huoltajuutta ole.
Ensinnäkin lasta ei välttämättä oteta huostaan, vaikka huoltaja kuolee. Esimerkiksi moni vanhempi, etenkin yh, tekee huoltajuustestamentin. Sitä usein myös noudatetaan, mikäli sen noudattamiselle ei ole esteitä. Eli jos lapsella on huolehtivia ihmisiä elämässään huoltajan kuolemasta huolimatta, niin lasta ei oteta huostaan.
Toisekeen ajatus siitä, että minä kuolisin, on kammottava juurikin siksi, että minua hirvittää ajatus siitä, että lapseni täytyisi sen jälkeen kasvaa "isänsä" kanssa, koska meillä on paperilla yhteishuoltajuus. Tuo biologinen isä on sairas, hankala, haitallinen lapselle törkeän henkisen väkivallan takia, ja kaiken lisäksi erottaisi lapsen sisaruksistaan, koska ei ole lapsen sisarusten biologinen isä.
Tuolla lapsellani on myös hyvä, huolehtiva ja rakastava isäpuoli. Olen kirjannut toiveen, että minun kuoltuani tuo lapsen vauvaiästä asti tuntenut todellinen isä olisi kuollessani myös lapsen huoltaja, mutta koska minulla on lapsen biologisen isän kanssa yhteishuoltajuus, niin tuskin sitä toivettani kuultaisiin. Tuo biologinen isä riitauttaisi asian, eikä suostuisi edes yhteishuoltajuuteen lapsen isäpuolen kanssa. Surullista. Täytyy toivoa, että en siis kuole...
Olen läheltä seurannut myös hyvin toimivaa yhteishuoltajuutta. Se toimii, kun molemmat osapuolet ovat tunneälykkäitä, terveitä ja lapsen etua ajattelevia. Mutta sairaan yksilön kanssa se on mahdotonta. On se sairas sitten lähi- tai etä.
Komppaan kyllä vähän tuota, että yhteishuoltajuus ei välttämättä ole se paras mahdollinen. Meillä lasten äiti haluaa nähdä lapsia harvemmin kuin kerran kuussa, yhteensä ehkä kaksi kuukautta vuodessa. Joka on minusta tosi outoa. Kuitenkin, koska hänkin on huoltaja, esimerkiksi koulussa ilmenneestä häiriökäytöksestä on ilmoitettava hänellekin. Sitten hän soittaa tarmokkaana ja raivokkaana, kun ei täällä mitään osata hoitaa, että lapsihan pitäisi viedä joihinkin new age -hoitoihin niin paranisi käytös... Vaikka hänellä ei siis todellakaan ole hajuakaan millaista arki on. No nyt hän on tosin kunnostautunut tämän arjen seuraamisen suhteen, ja soittelee harvase päivä miehelle tentaten lasten kuulumisia. Joka on myös todella piinaavaa, koska heidän välinsä ovat todella huonot, ja minäkin kuulen puhelimesta läpi, kun exä siellä huutaa ja raivoaa, miten täällä tehdään kaikki perseelleen... Tästä tuli aikamoinen vuodatus, mutta oikeasti: onko tuollaisessa tilanteessa mitään järkeä pitää sitä yhteishuoltajuutta. Kun ei äidillä kerran ole aikomustakaan missään vaiheessa ottaa aidosti enemmän vastuuta ja vaikka lapsia useammin luokseen. Jos mieheni kuolisi, lapset ehkä menisivät äidille, mutta lastensuojelu on ottanut heidät äidiltä pois jo kolmesti, joten siltäkään kantilta yhteishuoltajuutta ei mielestäni tarvitsisi pitää.
Missään tapauksessa en väitä, että yhteishuoltajuus olisi aina paras vaihtoehto. Ei ole, vaan monesti yksinhuoltajuus on ehdottomasti paras ratkaisu.
Kritisoin lähinnä aloittajan (tarkoituksellisen provosoivaa) otsikkoa, etteikö muka olisi yhtään järkevää syytä yhteishuoltoon.