Omaan huonon itsetunnon. Olen ollut pitkään yksinäinen eikä minulla tällä hetkellä ole koulussa ystäviä tai kavereita. Suhtaudun omaan ikäluokkaani ennakkoluulisesti ja pelkään mitä minusta sanotaan tai ajatellaan. Toivottavasti en kuulosta aivan vainoharhaiselta :D
Olen periaatteessa ihan tavallinen nuori, normaalin näköinen, ei suurempia oppimisvaikeuksia (mutta ei inspiraatiota koulunkäyntiin joten numerot on mitä on) ja vielä ala-asteella minulla oli hyviäkin ystäviä. Perheessäni on ollut ongelmia jotka aikaisemmin ahdistivat minua paljon, mutta nyt niihin on saatu apua ja oloni on huomattavasti rennompi ja turvallisempi.
En vieläkään tunne oloani hyväksi koulussa vaikka olenkin jo varmempi itseni suhteen. Joku pienikin ilkeä kommentti voi tuntua tosi pahalta ja ryhmätöiden tekeminen voi olla hankalaa kun tuntee itsensä jotenkin huonommaksi kuin muut.
Miten saan itselleni enemmän varmuutta tutustua uusiin ihmisiin?
Miten eroon huonosta itsetunnosta?
7
<50
Vastaukset
- Tsemppiä
Et kertonut ikäsi? Tekstisi perusteella et vaikuta ihan siltä, että sinulla olisi välttämättä kovin huono itsetunto, tietysti vähäsen varmaan mutta et ehkä ole kovin ulospäin suuntautunut (ekstrovertti)? Voisiko joku uusi harrastus auttaa? Itse olen introvertti luonteeltani. Viihdyn omissa oloissani, mutta olen myös yksinäinen välillä. Kaipaan ystävää, jolle voisin jutella, jonka kanssa tehdä kivoja juttuja, mutta en ole oma itseni jotenkin kun olen muiden ihmisten seurassa enkä ole niin hyvä tekemään tuttavuutta kun toivoisin.
Olen ainakin itse hyötynyt tästä uudesta harrastuksestani, siellä tapaan uusia ihmisiä ja minun on helpompi jutellakin vähäsen (olen siis myös pohjimmiltani ujo). Uskon että siitä on ainakin kovasti apua :)
Tsemppiä!- Astiakaappi
Ehkä tuo huono itsetunto oli suurempi ongelma hetki sitten. Nyt tavallaan jo tiedän ettei vika ole aina minussa ja ettei voi olla täydellinen. Yksinäinäinen olen kuitenkin vaikka se ei enää ahdistakkaan yhtä paljon kuin aikaisemmin. Pystyn kyllä juttelemaan periaatteessa mutta suuressa ryhmässä (esim. koulussa tunnilla) menen jotenkin lukkoon ja jos joku vaikka kysyy jotain niin voi olla hankala vastata fiksusti.
Aikaisemmin harrastinkin kavereitten kanssa erilaisia liikunta juttuja. Nykyään ei enää oikein löydy sellaisia porukalla/joukkueessa harrastettavia lajeja jotka kiinnostaisivat. Kiitos kuitenkin vinkistä, katsotaan jos jotain tulee vastaan.
Ja olen 14-vuotias. Tahtoisin mahdollisesti saada oman elämän paremmin hallintaan ennen opiskelujen alkamista.
- veio
Muista, heikko itsetunto ei ole niin yksinkertainen asia miltä äkkiä katsottuna näyttää. Onko vahva itsetunto se kun ottaa jonkun roolin ja toimii varmoin ottein.?
Niin, eipä taida olla. Moni on pelosta oppinut näyttelemään niin hyvin etteivät sitä itsekään huomaa vaikka ovat itseltään aivan hukassa.
Voisiko itsetunto olla kohdallaan silloin kun uskaltaa nähdä itsensä sellaisena kuin on ja kasvaa siitä oikeaan suuntaan.- tyttö-00
Minulle hyvä itsetunto merkitsee, sitä että voi luottaa itseensä tosipaikan tullen. Esimeekiksi silloin jos pitäisi mennä lukemaan oma huolellatehty esitelmä luokan etteen, huonon omatunnon omaavat jännittävät tilanteessa aivan kamalasti, mutta hyvän itsetunnon omaajat ovat aivan tyyniä.
- veio
tyttö-00 kirjoitti:
Minulle hyvä itsetunto merkitsee, sitä että voi luottaa itseensä tosipaikan tullen. Esimeekiksi silloin jos pitäisi mennä lukemaan oma huolellatehty esitelmä luokan etteen, huonon omatunnon omaavat jännittävät tilanteessa aivan kamalasti, mutta hyvän itsetunnon omaajat ovat aivan tyyniä.
Tiedätkö Vesa-Matti Loirin jännittäneen esiintymistä niin paljon että esim oksensi ennen tilannetta.
Monen tyyneys perustuu siihen, että kaikki huomio menee jonkun esikuvansa matkimiseen, eivätkä siten itse edes esiinny vaan imitoivat jotakuta.
Jotkut ovat myös välinpitämättömiä, siis se ja sama miten menee.
Mene vaan tyttö tilanteisiin täysillä jännittäen ja anna muidenkin ymmärtää ettei se pulssi300 mitään haittaa. Tee esitys omana itsenäsi, näin kehityt itsenäsi etkä muiden matkimisessa.
- veio
Jäi vielä epäselväksi, onko sinussa mielestäsi jotain vikaa vai ajatteletko, että muiden mielestä sinussa on jotain vikaa.?
- Mentor
Topicci on jo vanha, mutta silti:
Koeta saada niitä ystäviä jostain muusta ikäryhmästä kuin omastasi. Jos kestät nuorempiasi, niin nehän ovat yleensä aivan onnessaan jos joku vanhempi ottaa heidät kaverikseen.
Voit tietysti etsiä ystävän myös itseäsi vanhempien joukosta. Näitä löytyy esim. erilaisista harrastajaporukoista. Esim. oman harrastukseni kautta tutustuin aikanaan erääseen fiksuun 12-vuotiaaseen ja hänestä tuli tavallaan oppipoikani sen harrastuksen merkeissä. Meillä on ikäeroa 17-vuotta, mutta silti hänestä tuli siinä harrastusporukassa paras kaverini ja olemme edelleen ystäviä näin 10 vuotta myöhemminkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17614526Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11710380Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1059247Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k258700Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy478341Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496857Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1706433Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1415276Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri295262En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4211440