Hei kaikki,
Olen 16-vuotias opiskelijatyttö. Olen jo pitkään, suunnilleen puolentoista vuoden ajan, voinut huonosti. Päällimmäisenä tuntemuksena on jatkuva väsymys ja vetämättömyys. Kaikki vaatii suurta ponnisteluja enkä selviä arkisista askareista kuten siivoamisesta ja koiran hoidosta. En jaksa myöskään nykyään enää nähdä kavereita lainkaan. Lisäksi syyllistän itseäni jatkuvasti siitä etten jaksa, tunnen itseni rumaksi ja huonoksi.
Koulu minulla menee ihan hyvin. Se on oikeastaan treenaamisen ohella asia johon tukeutua, jokin syy miksi nousta aamulla ylös. Treenaaminen on lähellä sydäntäni ja saan siitä hyvää oloa. Pahimpia ovatkin lomat, en tunne mitään syytä nousta aamulla ylös ja minulla meneekin yleensä koko päivä siinä että nousen ylös, käyn suihkussa ja syön. Olen pitkään syyllistänyt itseäni tästä mikä on omalta osaltaan lisännyt itseinhoa. Kumminkaan en ole aina ollut tällainen. Tänä päivänä ajattelin, voisiko tuntemuksiani yhdistää masennukseen. Kylläkin vain lievään sellaiseen, uskon. En ole koskaan ajatellut satuttavani itseäni, en ole kokenut sitä ratkaisuksi mihinkään. Monesti olen tosin ajatellut, että elämässäni on enemmän huonoja asioita kuin hyviä, eikä siksi ole elämisen arvoista. Olen kadottanut elämäänhaluni ja tappaisin itseni, jos se olisi helpompaa.
Hieman taustaa; äitini on alkoholisti ja tapellut isäni kanssa koko elämäni. Pienestä lapsesta asti olen tuntenut suunnatonta kauhua, kun veri lensi kotona ja pelkäsin, että he tappaisivat toisensa. Kerran todella luulin niin kun isä makasi lattialla tajuttomana. Nykyään äitini alkaa haukkua ja lyömään myös minua juodessaan. Hän kertoo kuinka paljon huonompi olen kuin sisarukseni, huutaa että vihaa minua ja etten ole enää hänen tyttärensä. Voitte kuvitella, miltä tuntuu kun oma äiti, jota rakastat sanoo sellaista. Väkivallan vielä kestän, olen nähnyt sitä niin paljon, että osaan virittäytyä taajuudelle, jolla mikään ei tunnu miltään. Sanat pistävät aina miettimään, että minulla olis parempi paikka jossain muualla.
Tämä on vaikuttanut siihen, että minun on ollut vaikea tutustua ikäisiini, koska olen tuntenut eroavani heistä niin paljon. Kukaan ei voi ymmärtää sitä tuskaa minkä olen kokenut, miksi edes yrittää esittää samanlaista kuin muut. Minulla on silti kavereita, joiden kanssa voin viettää aikaa, mutta en ole ikinä puhunut perheasioistani tai muustakaan pahasta olosta muille.
Yritän vielä etsiä elämästä jotain elämisen arvoista. Tällä hetkellä se on treenaaminen. Sen lisäksi musiikki on asia, joka nostaa mieltäni. Olen yrittänyt kaikin tavoin piristää itseäni. Ilon tuntemukset ovat kumminkin vain todella lyhytaikaisia.
Olen kiitollinen, jos joku jaksoi lukea. Tänään minulla on tavallistakin huonompi olo ja tuli haluu purkaa sitä johonkin. Kavereiden tai perheen kanssa en voi puhua.
Kiitos.
Olen 16-vuotias opiskelijatyttö. Olen jo pitkään, suunnilleen puolentoista vuoden ajan, voinut huonosti. Päällimmäisenä tuntemuksena on jatkuva väsymys ja vetämättömyys. Kaikki vaatii suurta ponnisteluja enkä selviä arkisista askareista kuten siivoamisesta ja koiran hoidosta. En jaksa myöskään nykyään enää nähdä kavereita lainkaan. Lisäksi syyllistän itseäni jatkuvasti siitä etten jaksa, tunnen itseni rumaksi ja huonoksi.
Koulu minulla menee ihan hyvin. Se on oikeastaan treenaamisen ohella asia johon tukeutua, jokin syy miksi nousta aamulla ylös. Treenaaminen on lähellä sydäntäni ja saan siitä hyvää oloa. Pahimpia ovatkin lomat, en tunne mitään syytä nousta aamulla ylös ja minulla meneekin yleensä koko päivä siinä että nousen ylös, käyn suihkussa ja syön. Olen pitkään syyllistänyt itseäni tästä mikä on omalta osaltaan lisännyt itseinhoa. Kumminkaan en ole aina ollut tällainen. Tänä päivänä ajattelin, voisiko tuntemuksiani yhdistää masennukseen. Kylläkin vain lievään sellaiseen, uskon. En ole koskaan ajatellut satuttavani itseäni, en ole kokenut sitä ratkaisuksi mihinkään. Monesti olen tosin ajatellut, että elämässäni on enemmän huonoja asioita kuin hyviä, eikä siksi ole elämisen arvoista. Olen kadottanut elämäänhaluni ja tappaisin itseni, jos se olisi helpompaa.
Hieman taustaa; äitini on alkoholisti ja tapellut isäni kanssa koko elämäni. Pienestä lapsesta asti olen tuntenut suunnatonta kauhua, kun veri lensi kotona ja pelkäsin, että he tappaisivat toisensa. Kerran todella luulin niin kun isä makasi lattialla tajuttomana. Nykyään äitini alkaa haukkua ja lyömään myös minua juodessaan. Hän kertoo kuinka paljon huonompi olen kuin sisarukseni, huutaa että vihaa minua ja etten ole enää hänen tyttärensä. Voitte kuvitella, miltä tuntuu kun oma äiti, jota rakastat sanoo sellaista. Väkivallan vielä kestän, olen nähnyt sitä niin paljon, että osaan virittäytyä taajuudelle, jolla mikään ei tunnu miltään. Sanat pistävät aina miettimään, että minulla olis parempi paikka jossain muualla.
Tämä on vaikuttanut siihen, että minun on ollut vaikea tutustua ikäisiini, koska olen tuntenut eroavani heistä niin paljon. Kukaan ei voi ymmärtää sitä tuskaa minkä olen kokenut, miksi edes yrittää esittää samanlaista kuin muut. Minulla on silti kavereita, joiden kanssa voin viettää aikaa, mutta en ole ikinä puhunut perheasioistani tai muustakaan pahasta olosta muille.
Yritän vielä etsiä elämästä jotain elämisen arvoista. Tällä hetkellä se on treenaaminen. Sen lisäksi musiikki on asia, joka nostaa mieltäni. Olen yrittänyt kaikin tavoin piristää itseäni. Ilon tuntemukset ovat kumminkin vain todella lyhytaikaisia.
Olen kiitollinen, jos joku jaksoi lukea. Tänään minulla on tavallistakin huonompi olo ja tuli haluu purkaa sitä johonkin. Kavereiden tai perheen kanssa en voi puhua.
Kiitos.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla täysin sama homma. Mutta en nyt jaksa vastata tarkemmin koska väsyttää helvetisti. Tsemppiä kuitenkin.
- Mies 19v
Kannattaa aloittaa potkunyrkkeily ja vetää äitiä kuonoon.
Nyrkkeilyä olenki kyl harrastanu jo useemman vuoden muiden kamppailulajien ohella... :)
niin hullut tulee ilmiantaa, oli ne sitten vaikka lähiomaisia.....
joo.
Noh, pitää kumminkin jaksaa olla kiitollinen siitä mitä on. Katto pään päällä jne koska mahdollisuus omaan kämppään avautuu vasta valmistumisen jälkeen.
Kiitos kaikille vastauksista. On tuntunut hyvältä purkaa vuosien patoutumia edes johonkin suuntaan.
Olet joutunut kokemaan elämässäsi paljon pahaa. Vanhempiesi olisi pitänyt pitää susta parempi huoli. Alat nyt oireilla; masennus on terve reaktio epäterveeseen tilanteeseen! Hae apua esim. kouluterv.huollosta; älä jää asian kanssa yksin. Kerro kouluterkkarille avoimesti tilanteesi, jo se helpottaa sun oloa ja pyydä häneltä apua. Voit myös hakeutua terv.asemalle lääkärin puheille. Tarvitset nyt turvallisten aikuisten apua. Kaikkea hyvää Sinulle!!!
Kiitos paljon! :) en kumminkaan usko pystyväni puhumaan tästä kenellekään suoraan, kaikkein vähiten terveydenhuollon ammattilaisille. Olen muutenkin huono kertomaan omista asioistani muille. Klisee kyllä, mutta olen aina valmiina kuuntelemaan muiden ongelmia, mutta itse en kykene asioistani muille kertoa. Monesti se menee liian pitkälle ja saatan herätä yöllä itkemään jonkun toisen ongelmia. Tämä on outoa enkä ole vielä keksinyt selitystä sille, että miksi kannan niin valtavasti huolta muiden, jopa lähes tuntemattomien ihmisten tuskasta.
Täytyy vain oppia hyväksymään se tosiasia, että jokaisella meillä on oma tarinamme. Joillakin kauniimpi kuin toisella. Vaikka tämä on kasvattanut kuorta ja ollut vaikea kestää on se kumminkin kasvattanut henkisellä tasolla enemmän kuin mikään muu. Tämä masennus on kuitenkin uutta enkä olisi uskonut näin käyvän.
Siinäpä se on. Alkoholismihan on se "virtahepo olohuoneessa" eli asia jota kaikki piilottelee.
Et ole todellakaan ansainnut noin huonoja kotioloja. Äitisi on sairas ja sairastuttaa kaikki muutkin ympärillään.
Mene rohkeasti juttelemaan kouluterveydenhoitajalle.
Hanki apuja.
Kenelläkään ei ole oikeutta harjoittaa väkivaltaa missään tilanteessa. Se on laitonta!
Mene kunnan/kaupungin sosiaalitoimistoon ja kerro kaikki juurta jaksain.
Saat kyllä elämäsi hienoon kuntoon kun jaksat ja nyt on pakko nähdä vaivaa.
Pahinta mitä voit tehdä on olla tekemättä mitään ja jatkaa samaa rataa.
Masennus johtuu sun kotiongelmista johon ei kannata jäädä kiinni.
Älä vaan syö mitään masennuslääkkeitä, ne ajaa sut helvettiin.
Kiitos vastauksista! En kykene mennä kertomaan viranomaisille asiasta, koska rakastan äitiäni kaikesta huolimatta. Onneksi minun ei tarvitse olla enää kauaa kotona. Valmistumisen jälkeen voin muuttaa omilleni.
Sä voisit alkaa pumppaa mun hepin päällä. Saisit lisää itsetuntoa, kun kehuisin sua hirveesti. Samalla tietenkin rahaa vaivannäöstä ja kunnon kasvua. Win - win tilanne. Kuuntelisin toki samalla murheitasi ns. jälestäpäin.