Olen taas kerran ulkomailla ja tietysti on kotipuhelin auki, jos kotona sattuu olemaan joku hätä tai asia.
Viime yönä klo 2:14 ponnehdin syvästä unesta ylös kun puhelin (Saunalahden) ensin soi ja ottii siten tekstiviestin vastaan taholta 14590. Oletin ensin, että nyt joku perheestä on joutunut onnettomuuteen, koska tuohon aikaan kuka järkevä ihminen soittaa jollekin.
Sisältönä olivat kuitenkin hintatiedot, kun puhelin on ulkomailla. Lopuiksi siinä oli puhelinnumero, josta saa lisätietoja. Sellaisia viestejä olen ennenkin saanut, muttei sentään keskellä yötä.
Asia on varmaankin monnelle tuttu.
Kun soitin siihen numeroon, joka selvisi olevan Elisa/Saunalahden sieltä tuli nauhaalta lisää typeriä hintatietoja kahdella kielellä.
Kun soitin Saunalahden asiakspalveluun , kaveri siellä ei tunnistanut 14590 eikä 050-90500 heidän numeroiksi.
Haluan tätä pommitusta nyt kertakaikki lopettaa ja kysyn nyt vaihteeksi täällä, että kennen puoleen pitää kääntyä, että tämä mainostekstailu loppuu.
Yöinen hintatiedote ulkomaanveloituksesta
2
1830
Vastaukset 2
Hei yksiulkomaalainen,
pahoittelen kokemaasi häiriötä. Hintatiedot tulevat ilmoitustekstiviestillä kaikille liittymille. Emme erikseen voi estää ilmoituksia tulemasta yksittäisille liittymille. Viesti tulee, kun liittymä avautuu ulkomaisessa verkosa. Jos verkontarjoaja vaihtuu matkan aikana, tulee automaattisesti uusi ilmoitusviesti. Ilmeisesti näin on käynyt, koska sait viestin tuollaiseen aikaan ja olit jo ilmeisesti maassa ehtinyt jo jonkin aikaa olla?
Erillistä soittoa ei ulkomaanhinnoittelusta kuitenkaan meiltä tule, eikä yöllä varsinkaan soitella. Kuullostaa todella kummalta tapaukselta. Tuo puhelinnumero on kaiken lisäksi meidän asiakaspalvelumme vanha numero!
Mariette / Palstatiimi
http://elisa.fi/palsta- LarsVegas
Olen törmännyt samaan ongelmaan. Tämmöisiä viestejä saattaa tulla jos olet kansainvälisillä vesillä ja verkkona toimii laivan sateliittiyhteys. Silloin hinta pompsahtaa jopa 6-7€ minuuttiveloituksiin... Tosin silloin ei välttämättä ole muita verkkoja saatavilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531373Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1221095Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33872Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216839En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64762
- 143754
- 47696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss63593