Vähän taustaa, yli 40v melkein raittiutta, ehkä pari paukkua/vuosi. Pikkujouluissakin autolla, ei vain maistunut. Neljä vuotta sitten pitemmän mökkiloman aikana alkoi siideri maistua saunomisen yhteydessä, pari pulloa ja illalla ehkä takkatulen ääressä punaviinilasillinen. Talvella huomasin, että oli kiva tulla kotiin pakkasesta ja tehdä kuuma toti. Pikkuhiljaa siihen, että tehtiin toinenkin ja kolmas toti. Sitten pari vuotta sitten kurja elämäntilanne ja unet kaikosivat, en halunnut unilääkkeitä, mutta huomasin, että kun ottaa vähän tuhdimmin, niin uni tulee. Sillä tiellä ollaan, mitään en ole vielä menettänyt, mutta elän viinan ehdoilla, en lähde kylään, kun musta on kivampi olla kotona pienessä sievässä. Nyt päätin, että yritän elää päivä kerrallaan aivan ilman. En voinut kuvitellakaan kuinka vaikeata se on. Nukun erittäin huonosti, hikoilua ja hermostusta päivisin ja viina aika usein mielessä (kolmas päivä), menisin heti ainakin kokeilemaan AA:ta, mutta kun lähin on kaukana. Tiedän, että siellä eletään päivä kerrallaan, mutta kun minusta tuntuu, että elän tunti kerrallaan. Kertokaa onko se kaikille näin vaikeaa ja kaikkea muuta mahdollista. Enkä kaipaa neuvoja, hae pullo, niitä on haettu niin paljon, että voisin opastaa teitä.
Saisko
täältä tukea
311458
0Äänestä
Vastaukset 31
Vanhimmat
Voi joskus laskea, joskus sisään ulos hengitystä. Elämä ei ole helppoleikki silloin kun kompastuu. Itse huomasin tarpovani tuossa vähän jatkuvasti ja kokoajan suossa tässä taannoin. Nyt olen kuukauden toista ollut enemmän tai vähemmän ilman viinaa.
Alku on niin vaikeaa etten vielä ole alkua pidemmälle päässyt. Omalla kohdallani suurin ongelma on ettei kukaan oikeasti ymmärrä kuinka vakava ongelmani on koska kaikki elämässäni on kunnossa ja hienosti. Itse koen tuon niin että vielä on, mutta miten kauan riippuu ihan siitä kuinka kauan jaksan pinnistellä pinnalla.
Luin kirjan Irti viinasta, kukahan oli kirjoittaja Kojo tai jotain, siinä kävi aika selkeästi ilmi miten tämä ongelma on paljon syvemmällä kuin siinä juonko viinaa vai olenko juomatta.
Alkuun pitää olla vain juomatta, se on todella vaikeaa eikä oikopolkuja ole. Mutta myöhemmin pitäisi etsiä syyt juomiselle, niitähän tuolla taustassa on jokaisella hiukan omanlaisiaan syitä. Vasta kun nuo syyt on selvitetty voi olla juomatta ns. omasta halustaan ei väkisin rimpuilemalla, jota itse parhaillaan teen...
älä hae pulloa, tällä palstalla joillain on tapana kampittaa huvikseen niitä jotka yrittävät nousta jaloilleen
Tämän keskustelun aloittaja ei ole enää kirjoitellut.Lieneekö päässyt kuiville antamillani ohjeilla.Mutta sinulla näyttäis olevan tosi ongelma.Sallinet minun naputella muutaman rivin mustaa valkoiselle.
Et tunne itseäsi.Et tiedä kuka olet.Et tiedä miksi juot.Lueskelet kaikenmaailman kallonkutistajien kirjoja"miksi jeppe juo".Ne on täyttä humpuukia.Eikö sinulla ole otsaa itse miettiä"miksi sivuverso juo".Minäpä kerron kuka olet ja miksi juot.
Ensinnäkin.Kuulut johonkin ongelmaholistien alakategoriaan.En tiedä niitä määritelmiä,kun en ole lukenut roskakirjoja.
Toiseksi.Me elämme maailmassa.Jos pidät silmiäsi auki,voit nähdä sen.Jos kävelet siellä, voit kokea sen.Se on ihan oikeasti olemassa:Todellisuutta.
Sinun nupissa taas pyörii ajatuksia.Ne eivät ole todellisuutta.Ne ovat katoavia toiveita.Kun toiveita on liikaa ja ne ovat mahdottomia,syntyy ristiriita todellisuuden kanssa.Korkkaat ja alat kallistelemaan mukia.
Tee kuten minä olen tehnyt.Siivoat kaiken törkyn nupistasi.Jätä sinne vain sellaisia pieniä toiveita,jotka saattais joskus toteutua.Silloin voit nauttia iloisesta ja rikkaasta elämästä tarvitsematta viinan avulla elätellä mahdottomuuksia.
Lopuksi haluaisin kertoa pienen tarinan.Se ei ole totta.Se on vain mielikuvituksen tuotetta.
Kas tässä:Ostin kerran hienon auton.Todella upeen ja kalliin.Naapuri oli aivan kateudesta vihree.Lähdin kaupungille ajelulle.Ihmiset katsoivat kun minä ajoin hienolla ja kalliilla autolla.Hetkinen......jokin mättää???????.Mistä ne tietää,että se olen MINÄ joka ajaa hienolla ja kalliilla autolla.Näkevät hienon ja kalliin auton jota joku ajaa.Äkkiä torin laitaan."Tulkaa kaikki kaljalle,minä pistän".Aloin kertomaan kuka olen,jotta ne tietäisivät kuka ajaa hienolla ja kalliilla autolla.Kun olin päässyt elämäntarinassani puoleen väliin,tori suljettiin,kaljat loppui ja ihmiset häipyivät.Minäkin köröttelin kotiin!
Tsemppiä.Kirjoitellaan.
se on.Kun ikä alkaa painaa sietokyky huononee.Jos sulla on pitkä putki alla ja kolmas päivä ilman,niin nyt se krapula vasta alkaa.Juuri sellaiset oireet kun kerroit.Myös vapinaa.Mene A-klinikalle,niin saat Diapamia ja olo rauhoittuu.
Jos haluat kokonaan prenkusta eroon,niin kyllä se onnistuu.Onnistuihan se minullakin.Se vaatii selkärankaa.Uutta asennetta elämään.Elämäniloa ja myönteisyyttä.Älä ryntää.Ota iisisti.Katsele vaan kun toiset mennä vipeltää kiireissään.Harrasta liikuntaa.Hyvä kunto antaa itseluottamusta ja hyvän mielen.
Niin se on.Olis paljon kerrottavaa.Ehkä toisten.
Haluaisin kuulla paljon, koska omalta paikkakunnalta en vertaistukea saa (pieni maalaispaikka). Soitin illalla eräälle juomattomalle alkoholistille ja helpotti, kun rupesin ymmärtämään eräitä asioita. Luulin, että fyysisiä oireita ei pitäisi olla, koska viinaa ei varmasti veressä enää ole. Mikäli tarkoitit juomaputkella sitä, että on 24 h juovuksissa, ei minulla sellaista ole takana, juominen on ollut illalla humalahakuista. Huomasin tuon käsien vapinan aamulla, kun otin television kaukosäätimen, kai se paranee? Olo hieman parempi, mutta alkoholisti olen ja siitä sairaudesta haluan toipua, jotta minusta taas tulisi sosiaalinen, iloinen ihminen. Taas tunti kerrallaan.
Putki tarkoittaa ajassa min.1viikko.max.lepopaikka mullassa.2-3 känniä/vrk.
Sinä olet vielä hyvässä jamassa.Et tiedä krapulasta/viinakrampista.Jos vähän kohmeloa ollut.
Mutta asiaan.
Meitä ihmisiä on kahdenlaisia.On laumassa viihtyviä ja yksinäisiä vaeltajia.Kuulut jälkimmäisiin.Nappailet prenkkua yksin.Niin ainakin luulet.Mutta et ole yksin.Takaan,että aina kun nappaile serassasi on joku.Se on Peikko.Alussa sen peikon nimi on Kohmelo.Kun aamulla heräät se sanoo:OTA ja sinä otat.Se on sinänsä harmiton peikko,mutta se osaa muuttaa muotoaan.Se muuttuu peikko Krapulaksi.Se vasta tarjoo.Se ei anna nukkua.Herättelee yöllä ottamaan.Ja sinä suorastaan riistät sen käsistä.Siitä on tosi vaikea päästä eroon.Monet joutuu menee hoitoon neljän seinän sisälle ja silti se riivaa.Niin se on.Tiedän.
Laitan sinulle tähän hyvät peikontorjunta-ohjeet.Sopii yksinäisille vaeltajille kuten sinä.Ei oikein tehoa laumasieluihin.
Siispä:Kun aamulla heräät ja kohmelo tarjoo.Älä ota siltä.Ota vaikka piimää.Syö vähän ja lähde liikkeelle.Kohmelo pysyy perässäsi pari tuntia,sitten se luovuttaa ja häipyy.Äläkä ota päivällä mitään.Ei edes kaljaa.Kalja on pöhköjen litkua.Ei siitä tule känniin.Siitä saa vain päänsärkyä ja jomotusta.Kun pääset kunnialla iltaan,huomaat olevasi hyvässä kunnossa-nappaamaan.Niin.Voit huoletta nappailla,sillä tiedät,että kun kohmelo aamulla tulee,se ei pysty sinuun vaikuttamaan.Silloin hallitset itsesi ja voit huoleti nappailla tai olla nappailematta.Älä ota yömyssyä.se on paha.Vaikuttaa vielä aamulla.Jos et saa unta,ole liikkeellä kunnes saat unen päästä kiinni.
Vähän prenkuista.Jos otat,niin ota vain hyviä aineita.Teräviä.riittävästi blandattuja.Kun hallitset itsesi voit nauttia humalasta tarvitsematta pelätä peikkoja.Muista,että viini on litkua ja kalja tosi myrkkyä.
Jos kaiken edellämainitun sanois vähän lyhyemmin:Juomatapa!
Annahan kuulua lisää itsestäsi.Kirjoitellaan.
Tsemppiä!
Oikein rupesi pelottamaan tämä peikko. Siinä olet oikeassa, että olen sitten kai vielä hyvässä jamassa, kun en elämässäni ole aamulla juonut enkä myöskään nukkumaan menon jälkeen.
Ehkä olen "pikkualkoholisti" mutta alkoholisti kuitenkin. Viina määrää minua enkä minä viinaa.
Siinäkin olet oikeassa, että olen yksinäinen vaeltaja, ei tippaakaa kiinnosta mennä katsomaan toisia juoppoja kuppilaan tai että omassa kodissani juotaisiin porukalla, pää sekaisin yksin ja nukkumaan ja aamulla laskemaan tunteja, koska voi ajaa. Yöunet on vielä kadoksissa, mutta ei se mitään, kun tiedän, että voin vaikka lähteä ajelemaan, jos oikein hankalaksi menee. Iltakin meni melko hyvin, täytyy katsoa mitä aamu tuo tullessaan. Kiitos sinulle, että jaksat vastata, nämä on niitä asioita, joita kaikki ei ymmärrä.
Käy katsomassa mitä kirjoitin sivuversolle.Yritän miettiä mitä sinulle sanoisin.Noi juomaohjeet oli vähän rajuja.Et tarvitse sellaisia.Jotain elämän viisauksia tai sinnepäin.Olen vain tavallinen duunari jolle tämmöinen sanallinen yhteydenpito on uutta.Menen nyt nukkumaan.Yritän huomenna saada mielessäni liikkuvia ajatuksia kirjoitettavaan muotoon,jotta saisit tukea elämääsi ja iloisuutta sekä uskoa tulevaisuuteen.Kirjoittele lisää itsestäsi niin mietitään asioita yhdessä.Kyllä se onnistuu.
Tsemppiä
Kuule sanallinen ilmaisu voi olla vaikeaa vaikka professorille, jos ei tiedä mistä puhuu. Ainakin kaiken olen ymmärtänyt ja mietintääkin on ollut aihetta.
Siis itsestäni, rajuja juttuja silloin kun tämä kai on alkanut, mutta nyt on kaikki kunnossa ja elämän pitäisi olla ihanaa eikä viinanhöyryistä joka ilta. Kaikki mahdollisuudet hyvään elämään, mutta se kipinä puuttuu. Uskoisin, että raittius voisi sitä antaa, en tiedä ja kai se nyt kestää enemmän kuin viikon, että paremman elämän huomaa. Minä en tätä konetta osaa käyttää, kun just ja just näille palstoille ja google, en osaa edes chattailla. Mutta ihanaa, että jaksat miettiä mun ongelmaa.
Taas on yksi yö nukuttu ja päivä alkanut harmaana.Tarkoitan ,että vain ilma on sateinen ja harmaa.Kyllä kaikki päivät ovat valoisia ja mielenkiintoisia kun vain osaa ne oikein ottaa.Myös sinulle.
Minun täytyy tunnustaa,etten ole ollut mikään juoppo.Tuo nimimerkki tuli laitettua enempää ajattelematta.Minulla niin kuin sinullakin on työura takana.Eihän juoppo käy työssä.Olin sellainen"yhdestä ratkee/ei saa poikki"tapaus.Paljon ryyppylomia.Onneksi selvisin jotenkuten kunnialla.Nyt ei ole pelkoa kimmokkeista.Sitäpaitsi osaan väistää ne.Laitan uudeksi nimimerkiksi"raitis mies".
Tulin tänne "vinskiin" katsomaan,jos löytyis juttuja digiboxista.Putosin alkoon.Ei se mitään,kyllä minulla on aikaa naputella tekstiä.
Asut jollakin pienellä paikkakunnalla kun ei AA:ta.Vaikka se AA olis kaukana,kannattaa silti lähteä liikkeelle,kuuntelemaan mitä siellä puhutaan.Ei siinä mitään häviä.Olen kerran käynnyt.Ei ollut meikäläisen paikka.Nuppinsa pilalle ryypännyttä porukkaa.Eivät osaa tehdä itse mitään.Yrittävät joukkohypnoosin voimalla luoda uskoa paremmasta elämästä.Kyllä sieltä joukosta saattaa löytyä joku fiksu,kuten sinä.Mene vaan käymään.
Taidat olla tosi yksinäinen vaeltaja.Istut päivät yöt näyttöä tuijotellen.Apua etsien.Minulla on sentään vaimo.Entä sinulla?.Vai oletko nainen jolla ei ole miestä.Kerro.Älä istu kupin ääressä,vaan lähde liikkeelle.Entä harrastukset.kirjoita!
Kerronpa sinulle salaisuuden.Se on niin suuri salaisuus,etteivät ihmiset halua kuulla sitä.Jospa sinä.
Tiedätkö!Elämä on taitolaji.Siinä voidaan saavuttaa erillaisia tasoja.Korkeimmalla tasolla ruumis ja mieli voi hyvin.Viinan kanssa pysyy auttamattomasti kaikkein alimmalla tasolla.
Sivuverso on suuttunut.Kerrohan,yksinäinen vaeltaja,loukkasinko sivuversoa kirjoituksellani.En voi sille mitään,jos teen liian rajuja heittoja.En voi esimerkiksi toivottaa kenellekään hyvää joulua.Saattavat suuttua.En uskalla enää kirjoitella edes digiTV palstalla.Alkavat heittelemään minua boxeilla.Onneksi sinä,yksinäinen vaeltaja,ymmärrät minua.voi! voi!
Anteeksi sivuverso!
voi! voi! voi!
En usko että loukkasit sivuversoa, ehkä pelästyi tai ei halua ajatella totuutta. Kaikkein pahinta on se, että kun on itselleen pystynyt selittelemään ja todistelemaan asioita, niin joku laukoo totuuden, siinä menee hiljaiseksi.
Yritän nyt ilman AA:ta, mutta jos tuntuu pahalta menen sinne.
Tuntuu kummalta eritellä tänne omaa itseänsä, kyllä olen yksin ja nainen. En silti ole yksinäinen, minulla on hyvä ystäväpiiri, mutta kun minä haluan olla yksin, en itsekään ymmärrä sitä, ennen hyvin seurallinen ja oikea kaatopaikka ihmisille, enkä sano sitä pahalla.
En minä nyt kokopäiväisesti täällä istu, nyt kyllä enemmän ja on minulla harrastuksia, luen, mökkeilen, pidän luonnosta ja kokkaamisesta ja pakollinen harrastus on lapsenlapset. Ja huomenna tulee viikko täyteen, se on minulle saavutus, pitäisköhän juhlistaa suklaalevyllä.
Kirjoitathan.
kun kirjoitat.Eihän sinun tilanne ole huono,jos ajatellaan vain juomista.Jokin kumminkin sinua painaa koska nappailet hissukseen.En kumminkaan ala kyselemään henkilökohtaisuuksia,sillä on asioita joita ihminen haluaa pitää omana tietonaan.On myös asioita joita ei pidä näin puolijulkisesti kertoa.Jos tuntisin sinut lähemmin niin tietäisin.Vaikka en tunne sinua lähemmin,niin silti tiedän.
Meidän ihmisten elämä ei ole vain ruusutarhassa vaeltamista.Eteen tulee joskus surua ja tuskaa.Niitä tulee kaikille.Niitä tulee minullekin.Niitä on myös minulla ollutkin.Niistä pääsee vain jos lähtee nuorena.
Oikeastaan suru ja tuska kuuluvat meidän elämää.Jos ne kerran kuuluvat meidän elämään, niin kuuluuhan meidän ne kestää ja niistä selvitä.
Suru ja tuska on kuin tie joka kuljetaan.Kun se tie on kerran kuljettu jää jäljelle vain muisto kärsitystä surusta ja tuskasta.Jokainen ihminen pystyy sen tien kulkemaan.Jos ei yksin niin ystävän kanssa.On vain uskallettava se tie kulkea.
kirjoitustasi vähän takemmin.Voisitko selittää,mitä tulee huomenna viikko täyteen?
Kerroit myös lapsenlapsistasi.Osastossa-Tori/annetaan on ilmoitus CD-ROM pave.n.Lue se ja vastaa siihen.
Toi viikko tarkoitti: ilman viinantippaakaan ja taas katsotaan tulisiko päivä lisää.
Kun käyn läpi elämääni, ihmettelen mitä kaikkea siihen mahtuukaan, ainakaan ei voi sanoa kiikkustuolissa, että jotain on jäänyt kokematta.
Se mikä tähän alkoholiongelmaan johti oli että tunnollisena, kaikki langat omissa käsissä jne, johti loppuunpalamiseen, onneksi ymmärsin myydä yritykseni siinä vaiheessa, mutta ketkuille ja seurasi kahden vuoden oikeustaistelu, sain rahani ja vastapuoli maksoi oikeudenkäyntikulujani n. 40000€, nythän on kaikki hyvin, mutta olihan raastavaa aikaa, vaikka lopputulos oli selvä. Sitä kun katsoo Karpoa, ei luottamus ole niin hyvä oikeuslaitokseenkaan, olihan se prosentin mahdollisuus. Tuolloin alkoi myös pelot, eristäytyminen ja nyt pitäisi sen mössön aivoissa liikahtaa edes hieman tyytyväisyyden suuntaan.
Kiitos rompputarjouksesta, mutta kun meillä täällä maalla ei ole koneita. Tai heillä ei ole.
Täällä eletään vielä viimevuosisadalla, lapsenlapsilla on esim. sellainen sääntö, jos pelataan pleikkareilla tunti, ollaan tunti ulkona.
Hassua tai ei, minä pidän siitä säännöstä. Ja nyt lähden kauppaan ostamaan sitä hyvityssuklaata.
Eihän vaimosi pahastu, vaikka kirjoittelet tänne.
(ja taas sitä minua, kenellekään ei saa aiheuttaa pahaa mieltä)
Suklaa lihottaa.Se ei ole hyväksi naisen linjoille.
Onneksi se oli niinpäin eikä toisinpäin,että olisit huomenna jo viikon juopotellut.Sinulla onkin sitten homma hanskassa ja voit elellä levollisin mielin ilman kossua.
Nyt pääsee lapset iloisen ja reippaan mummin syliin ja saavat jouluna mummin leipomia pipareita.
Kaikkeen sitä joutuu kun lähtee hakemaan tietoa digiboxista.Alkoholi ja mielenterveysongelmat ja niitten setviminen kyllä meikäläiseltä sujuu,mutta surutyö on aivan oma alansa.Oli lähellä etten hakenut kirjastosta raamattua.Mahtaakohan sitä edes olla siellä.Onneksi se oli väärä hälytys,enkä astunut ammattilaisten varpaille.
Kirjoitellaan vaan edelleen.Ei minun vaimo ole ollenkaan huolissaan mitä ukko tietsikalla puuhaa.Sitäpaitsi,jos hän tulee tähän lähelle,klikkaan sivun piiloon ja alta paljastuu pasianssi.Ethän kerro kenellekään jos sanon,että olen käynnyt myös sellaisilla "tuhmilla"sivuilla.
voi! voi! voi!.sivuverso ei anna minulle anteeksi kun kirjoitin sen törkyjutun.Joudun kantamaan tätä taakkaa lopun ikääni aina hautaan saakka.Kyllä minä nytten jaksan kun olen hyväkuntoinen ja voimakas.Entä sitten kun kuljen selkä kyyryssä kepin kanssa.voi! voi! voi!
Täytyy mennä katsomaan jos täällä "vinskissä"olis mielenterveys-ongelmaisille oma palsta.
tsemppiä.kirjoitellaan.
En suuttunut, kuulun vain ihmisiin joilla on muutakin elämää kuin palstoilla pomppiminen, joten vilkaisin tänne ensikerran jälkeen... oliko sunnuntain.
Luin tarkkaan tuon mitä sanoit huuhaa kirjoista, kaikki olen lukenut, tuo irti viinasta oli siksi mielestäni fiksu, että se etsii syyt tarttua pulloon. äsh, en osaa selittää mitään. olen keskellä kolmenkympinkriisiä ja vasta tutustumassa itseeni. Joten ihan auki puks ja pam mutta hengissä.
En minä holismiani laita perintötekojöiden syyksi, niitä kun on vaikka toisille jakaa, en lue sitä sairaudeksi, itsehän sitä juomari juo.
En etsi selityksiä juomiselleni juodakseni. Etsin niitä ymmärtääkseni mikä hitto minussa mättää etten pysty olemaan juomatta.
Mitä muuta kirjoititkaan? Luen loputkin kun tähän kerran istahdin :)
En suutu koskaan mistään milloinkaan, onko tuo syy vai seuraus?
Suklaassa ei ole yhtään sen enempää kaloreita kuin viinassakaan ja sitäpaitsi se on hyvää.
Homma ei ole vielä yhtään hanskassa, se ei paljon muuta tarvitse kuin sen mainitsemasi "virikkeen".
Kyllä ne lapset pääsee syliin ja kyllä myös rakastetaan.
Olit sitten oikein kirjastoon menossa, voi olla että kaukolainana olisit körttialueelta saanut, onneks ei tarvittu.
Musta tuntuu, että kaikki miehet käy niillä sivuilla, ajattelen, että jos ei edes kurkista on varmaan eunukki, mutta en kerro kellekään.
Kyllä se sivuverso antaa sulle anteeksi vaikka pitkävihainen näköjään onkin, ainakin ennen kuin keppiä tarvitset.
Jotenkin ihan hyvä päivä, tuli tossa naapurin isäntä keräämään postikustille joulurahaa ja kysyi samalla, haluanko SIANSORKKIA, pieni haaste minulle, kun en elämässäni ole vissiin edes lihatiskillä nähnyt, mutta nyt on tytinä jääkaapissa.
Katson ton jalkapallomatsin loppuun ja sitten yritän mennä nukkumaan ja huomenna on taas uusi päivä (toivottavasti viinaton).
Olen ihan otettu huomiostasi. Jäin noin mieltäsi vaivaamaan.
Annan kaiken anteeksi, ehkä sanoit aika ilkeästi tuolla alussa, mitä sanoit, etkä todellakaan tiedä minun tilannettani. Toki olet voinut lukea yhtä ja toista kirjoittamaani täällä, mutta ne ovat vain pintaraapaisuja sen hetken tunteista. Joten tarkemmin ajatellen se ensimmäinen kommenttisi oli lievästi loukkaava.
Mutta koska en koskaan ole pitkävihainen tai kanna kaunaa kenellekkään, ja yleensä olen avoin mielipiteille. Tarkennan omaa näkökulmaani jos on aiheellista, olen aina iloinen ihmisestä joka uskaltaa pysähtyä eteeni osoittaa sormella ja sanoa "tuossa menit vikaan" Saa sanoa myös suoraan että olen tyhmä, ääliöä ja joskus sokea itselleni.
Tuossa tapauksessa hiljenen pariksi päiväksi mutta lopulta palaan aina takaisin ja myönnän virheeni tai tyhmyyteni.
mielenterveysongelmista puheenollen; ei sattuisi neuroottiselle naiselle olemaan pika ohjeita ulos neurooseistaan?
Tiedätkö, että minua helpotti sillä hetkellä suunnattomasti tuo sisään- ja uloshengitys ja nyt kun luin raittiin vastauksen ajatuksella, olisin minäkin mennyt hiljaiseksi, mutta ravistelua kaivataan, siitä voi sitten ottaa itselleen sen, mikä sopii minulle. Ja aivan oikeassa raitis oli siinä minusta, että jotain törkyä tuolla päänupissa on ja se pitäisi puhdistaa. Jokainen valitsee omat keinonsa, toinen voi saada kirjoista ahaa-elämyksiä, toinen puhumalla, minua on helpottanut jo tänne kirjoittelu. Jos aivan yksin miettii vaikka nyt alkoholiongelmaa, jämähtää paikalleen ja kiertää kehää.
Kiva että palasit.
Mitä tulee neuroottiseen naiseen, pitäisi tietää miten se ilmenee, onko kahvikuppineuroosi vai esim. "luulosairas". Pika-apua tuskin löytyy, mutta jos jo tunnistaa piirteitä, niin eikö se ole ensimmäinen askel kuten alkoholismin myöntäminenkin.
Raskas taakka putosi harteiltani.
Pahus kun menin mokaamaan.Tuli kirjoitettua enempää miettimättä:normaali-olotilassa.Kun piti klikata esikatsele,niin sohaisin vahingossa lähetä-nappulaa.Se mennä vilahti puhelinlankaa pitkin enkä kerinnyt sitä nappaamaan takaisin,vaikka yritin.Olisin vähän korjaillut sitä.Taikka.Olisin kirjoittanut kaiken uusiksi.Naiset ovat niin herkkiä.
Muuten olen sitä sitä mieltä,että kaikki juopporetkut ja hampparit on laitettava pakkotyöhön.Ensi töikseen voisivat muuttaa kaljakapakat vaikka....kukkakaupoiksi.Samalla tulis markettien ympäristöt siivotuksi.Sais lapset ja vanhukset liikkua rauhassa.
Entäs nuo psykiatrit.Ei muuta kuin uudelleenkoulutukseen,puukon,neulan ja langan käyttöön.Voisivat lyhennellä sairaaloitten pitkiä jonoja leikkaamalla tyriä ja umpisuoleja.Nyt ne löhöövät kammioissaan juttelemassa kaikenmaailman ajattelija-sairaitten kanssa.Säästyis yhteiskunnalta monta euroa turhuudelta.
Olen suuressa pulassa.Mielessäni pyörii mahdoton ajatus.Jos en saa sitä poistetuksi ratkean ryyppäämään.Haluan kertoa sen sinulle jos voisit vähän auttaa.
Se on nainen.Hän on niin kaunis....myös..sisäisesti.Kulkisin hänen kanssaan tähtitaivasta katsellen.Kertoisin hänelle salaisuuksia..sellaisia suuria vain...joita ihmiset ei halua kuulla.
Ajatella...Raitis mies... ja....sivuverso.
Seis!Nyt riittää!.lähden kauppaan(vain ruoka).
Tsemppiä.Laitathan postia.
Eksyit aiheesta, miten tuo sivuaa alkoholismia...
En ihan tiedä miten auttaa raitista miestä pysymään raittiudessaan. "Laita postia" vaikutti osiolta --> tiedät kyllä kenelle? tiedänkö? :)
Ystävällisesti hymyilen, ja totean kuten vanhempi naisihminen eilen neuvoi vastaavan tilanteen tullessa kohdalle... Näytät kyllä tutulta en vain juuri nyt saa mieleeni....
kun tein lenkin tuolla ulkona pienessä pakkasessa.Mahdottomat ajatukset katosivat mielestäni ja olen jälleen oma itseni tarvitsematta turvautua kossupulloon.
Luin tuota sinun ensimmäistä ja olen miettinyt sitä vähän takemmin,ja koska ymmärsin,että kanssasi voisi keskustella,mikäli keskustelun aihe olisi "alaan"liittyvää,haluaisin kommentoida sitä vähän hienotunteisemmin kuin silloin ensimmäisellä kerralla.
En tietenkään ole"alan"ammattilainen vaan asiakas,nimittäin entinen asiakas.Ja koska olen entinen asiakas,olen omalta kohdaltani enemmän kuin "alan"ammattilainen,sillä ratkaisin ongelmani itse.
Koska nämä alko-ongelmat ovat enempi tai vähempi"julkisia",toivon saavani kysellä sinulta myös henkilökohtaisia asioita mikäli ne liittyvät"alaan".Itsestäni voin kertoa myös alaan kuulumattomia kun ei ole mitään"valtiosalaisuuksia".
Kerrot alun olevan vaikeaa.Käsitän että,on vaikeaa kärsityn krapulan jälkeenkin.Mielessä on viina ja sen ottaminen aina seuraavaan ratkeamiseen.Miksi se on mielessä.Liikutko sellaisessa porukassa,jossa viina on aina esillä?Käytkö AA:ssa jossa viina on aina puheenaiheena.Jos viina ei ole mielessä,silloin on jokin muu asia joka antaa kimmokkeen.Mikä?
Kirjoitat"omalla kohdallani SUURIN ongelma on ettei kukaan oikeasti ymmärrä kuinka vakava ongelmani on"?
Älä kerro mikä se vakava ongelma on,vaan kerro kuka on se joka pitäis ymmärtää ongelmaasi!
Sysäätkö vastuun juomisestasi sen niskaan joka pitäis ymmärtää sinua.Etkö ota vastuuta itse itsestäsi.
Olet ollut toista kuukautta ok.Vaikutat samanlaiselta juomatyypiltä kuin minä.Yhdestä ratkee/ei saa poikki.Tosin minä sain sen poikki yli kymmenen vuotta sitten,vaikka "ammattilaiset"yrittivät kaikin keinoin sitä minulta estää.Nämä ovat aika vaikeita asioita,mutta oletan,että sinulla on rohkeutta keskustella niistä.Vastaathan!
tsemppiä.
Olen pohtinut propleemaa puolijulkisesti jo tovin, joten liekö tuo imagoani mustaa vaikka pureudun siihen näin nimimerkillisenäkin.
Kerroin jo aiemmin tänään etten laita ongelmaa sen enempää perintötekijöiden kuin ulkopuolistenkaan syyksi. Tuolla ongelman vakavuus jutulla tarkoitan että 99% ihmisistä jotka eivät itse ole alkoholisteja tai näiden läheisiä, vähättelevät asiaa.
Olen kokenut kaikkea, ivaa, juoman tyrkytystä, vähättelyä, puheitani ei oteta vakavasti.
Eli välillä jaksan olla tiukka ja sanoa että noin nyt ei sivuverso juo pisaraakaan, enkä juo. Olen iloinen ja kiva ja nukun hyvin. Ja tulee päivä numero 16 tai jotain, sopiva aika. Piru hyppää olalleni paripäivää ennen h:hetkeä. Kuiskii kivoja korvaani ja valmistaa minua tulevaan.
Tuossa vaiheessa alan uskoa että olen kohtuukäyttäjä, jota olen ollutkin pari kuukautta tilastojen mukaan. Jotka ovat p:stä.
Kaikki näyttää kivalta, tulee sopiva tilaisuus ja joku tarjoaa sen ensimmäisen, eikä minun tarvitse edes harkita kieltäytymistä koska olen valmistautunut kaikkeen tuohon.
Siinä poikkean sinusta raitis mies, etten sorru ensimmäisestä, otan vain toisen, nykyään lopetan viimeistään kolmanteen. Kuukausi sitten meni kuusi annosta illassa plus päivätömpsyt päälle.
Todellinen humpsaus tapahtui vain pari kolmekertaa vuodessa, joten eihän minulla mitään ongelmaa kuulemma ole?!?!? Harmi että nuo kerrat mennään sitten tosi överiks.
Nuo tilanteet alkoivat pelottamaan siinä vaiheessa kun viina ei enää sumenna lainkaan aivoja vaikka jalat tai kieli eivät toimi. Eli näin ja kuulin ja tunsin kuinka päisäni olin, mutta tajuntani ei hämärtynyt. Tietysti vaahtosin itsestäni kuten jokainen päisään. Mutta muistin elävästi myös kuperkeikat ja kammottavat törttöilyt joita tein.
Tulin kohtaan jossa huomasin tarvitsevani jotain muuta kuin viinaa tajunnan sammuttamiseen. Koska syvemmälle hyppääminen ei pienten lasten äitinä tunnu järkevältä aloin pohtia josko olisi aika lopettaa.
Tuo lopettaminen sattuu vain olemaan paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi. Ilmeisesti omaan tuon geenin joka tekee minusta helpommin riippuvaisen milloin mistäkin. En syytä geeniä juomisestani, mutta jotain tekemistä sillä voi olla tämän lopettamisen vaikeuden kanssa tekemistä.
AA:han en ole mennyt koska tuntuu tuolta, ettei siellä löydy apua itselleni.
kurjalla lapsuudella ja hurjalla nuoruudella voi olla myös jotain tekemistä tämän kaiken kanssa, ei niin että joku teki väärin minua kohtaan, vaan olosuhteet sattuivat olemaan mitä olivat ja itsetuntoni kasvoi kieroon.
Tuo tulee esille noissa kohtaa kun pitäisi pinnistää himonhetki ohi. Se ruma pikku piru takoo takaraivossani kaikki epäonnistumiseni esiin, nauraa ilkeästi ja huutaa etten minä mihinkään pysty, tyhmä olen kun edes kuvittelen moista.
Ja kyllä, olen kuullut sata ja yksi toteamusta että olen vahvempi kuin luulen ja minun tulee vain uskoa itseeni, mutta ei se mene noin. Mikään puhe ei saa minua uskomaan, että minusta on mihinkään.
Elip luulen että omassa juomaongelmassani on nämä psygologiset taustat, vaikka en usko oikein psygiatriastakaan apua löytäväni.
Huh huh. Otan siis täyden vastuun itsestäni--> välillä niin että vaadin itseltäni tuhat ja sata, ajan itseni tilanteeseen jossa en ehdi ja pysty kaikkea ja ruokin tunnetta etten pysty siihen mihin jokainen vastaantulija kykenee noin vain edes pinnistelemättä.
Olen siis itse itseni pahin vihollinen, itseäni syytän ongelmista ja itse niitä pyrin ratkomaan.
Mikä antaa kimmokkeen jos viina ei ole mielessä? Hyvä kysymys, luulen että pahin klikki liittyy noihin rankkoihin kohtiin kun pusertaa itsestään kunnolla mehut. Kymmenenvuotta palkitsin rankan työn jälkeen itseni oluella. Nyt noissa tilanteissa ei viina tule mieleeni, se on siellä ja minun tehtäväkseni jää yrittää saada se mielestäni.
Yritän olla vaatimatta itseltäni suuria. Yritän olla juomatta, yritän olla soimaamatta itseäni jos juon, yritän juoda hitaasti ja vähän jos juon. Jos juon paljon päätän tilanteen etukäteen ja asetan rajat joiden puitteissa pysyn.
En siis lähde kapakkakierroksille viinan loputtua, menen nukkumaan--> jos loppuu "kesken" teen sen kiukkuisena. En ole koskaan ottanut rapularyyppyä, pahoja kamiksia olen kyllä potenut, enkä ole hurjan nuoruuteni jälkeen juonut itseäni humalaan useina iltoina peräkkäin.
Taas siellä joku voi ajatella, etteihän minulla ole ongelmaa? Omasta mielestäni on, koska koen ongelmaksi etten pysty olemaan juomatta.
Noin ja mitähän raitis mies tähän vastaakaan?
paljon.Joudun varmaankin miettimään koko yön aamuun asti.Ei se mitään.Vastaan kun olen saannut jotain irti.
syötin ongelmasi sähköaivoihin joka tulosti seuraavaa:
nimi :sivuverso
ikä :23
sukupuoli:nainen
lapsia :on
mies :lähtenyt lätkimään
työssä :on
alkotype :rajusti pikkujoulussa
rpm. :ylikierokset
problem :no problem
Mitenkähän tätä kommentoisin?
Ensinnäkin työyhteisössä pidetää välillä kemuja.
Lataudut niihin hiukan ylikieroksilla.Kemuissa pääsee purkamaan työssä kertyneitä paineita.Pomolle voi laittaa jauhot suuhun.Kemut voi helposti pistää överiksi"mitäs menitte tarjoomaan"tyyliin.Ei mene ryyppyloman piikkiin.
Kyllä meikäläisellä oli yhtä pahoja korjaan parempia saunailtoja.Olin joskus viikkoja kateissa.
Työyhteisökemuissa on oltava mukana.Jos et mene,tai menet ja istut vain nurkassa etkä ota,voit laittaa uudeksi nimimerkiksi"musta lammas".
Se,ettet saa aina tempastua tajua kankaalle johtuu seuraavasta:Viina on myrkkyä.Jos sitä kittaa liikaa,alkaa elimistö sitä hylkimään.Pistää vaikka oksentamaan.Naiselle riittä 1-2 kaatoa/vrk.Mies voi ottaa kolme.
Sanoisin,että raskas työ vaatii raskaat huvit.
Niin kätevä ole käsistäsi, paina osoittimella siihen nimeni kohdalle niin näet että olen 33v. aiemmin kerroin tuolla profiilissa totuuksia joten voin ne tähänkin lisätä.
Naimisissa 10v. Edelleen liitossa. Mies on tuossa eikä edes lähdössä, näillä näkymin.
Työssä en ole ollut puoleen vuoteen loukottuani jalan. Työkavereiden kanssa en ole törpötellyt, en edes pikkujouluissa käynyt tänä syksynä.
Edellisestä rajusta keikasta on puolivuotta josta en enää morkkista sinällään pode enempää kuin muista yksittäistapauksista.
Ylikierroksia on joskus toisinaan taas ei.
Problem? No Propblem?!?! Jos noin olisi en kai hakkaisi päätäni seinään ja miettisi miksi elämä ilman viinaa ei luonnistu.
Tai kyllähän sitä elää mutta miksi 87% aivokapasiteetistani on kiinni viinassa, otanko enkö? Miksi en vain voi olla juomatta ja horonoo käyttää aivojani järkevämpään?
En syytä niitä jotka tarjoavat, ihmettelen aivojani jotka pehmittävät minut jotta otan tarjotun.
En saa tempaistua tajua kankaalle? En ole saanut enää vuosiin, josta syystä koen että rajani on tullut vastaan ja voisin jo olla juomatta koska kaikki nautinto juomisesta puuttuu.
Raskas työ vaatii raskaat huvit?
Tiedätkö raitis mies, vaikka olet joskus kärsinyt ongelmasta jonka hienosti yksinäsi selätit kuulut juuri niihin 99% aikuisväestöstä joka ei usko että minulla on ongelma koska tilastoharhautusten mukaan minulla ei ole ongelmaa.
Jos minulla ei olisi ongelmaa voisin viis veisata viinasta ja elää, kun minulla on ongelma ajatukseni pyörivät viinassa. Elämä takkuaa, ajatus katkeaa ja toistan kolmannessa polvessa kaavaa jonka seurauksena vajoan syvemmälle jos en pane hitosti vastaan, mitä tässä yritän tehdä.
onko väärin jos nainen haluaa ennen pohjamutarämeikköä selättää ongelman, ennen avioeroa, ennenkuin menettää lastensa luottamuksen, ennen kuin ottaa sen krapula ryypyn... naurettavaksi olenkin tehnyt itseni jo satoja kertoja, joista en kyllä morkkista pode koska aina on noita pään silittelijöitä, mitä siitä jos et tiedä missä olit ja mistä tulit, mitä teit, tai jätit tekemättä... Raskaat työ vaativat raskaat huvit.
Jossain mies kysyi miten vaimonsa voi saada lopettamaan ryyppääminen, pitääkö minunkin mennä ensin alas jotta joku jossain voisi sanoa että kyllä ongelma on, tahdotko apua?
Raitis mies, kerro miten itse selätit yksin ongelman? Oliko se helppoa, vaikeaa? Onnistuiko kerta heitolla, sorruitko koskaan. Tuliko sinusta urheiluhullu? Aloitko harrastaa jotain johon purit kaiken kertyneen turhauman ja energian. Puhuitko koskaan kenellekkään ongelmastasi? Vai päätitkö vain ykskaks lopettaa juomisen ja elää loppuelämäsi vesipäisenä?
Miten niin kiukkuinen? :) Vähä kiivastuin kun joudun selittämään kaikki asiat näin rautalangasta vääntäen.
Niin raitis mies. Kun korkkasin ensimmäisen pullon tiesin mitä tuleman pitää, silloin 16v. Siitä hetkestä lähtien elämäni kului pullosta pulloon, se mitä pullojen välissä elin on ollut ajelehtimista, sen odottamista että olisi perjantai, lauantai, maanantai, että kello kulkisi yli puolenpäivän, iltaviiden...
Olen ennenkin ollut ajoittain juomatta tai vähällä viinalla. Mutta minulla on oma kiva kaavani tämän suhteellisuuden mukaan, juon vähän--> vähän enemmän --> reilusti--> paljon--> ja todella överisti. tuo kaava toistuu noin kahden kolmen kuukauden sykleissä on tehnyt sitä viimeisen kymmenen vuotta. Tietysti raskausajat ja imettäessäni en juonut kuin sallittua kolmea keskiolutta viikossa. Mutta muuten noin.
Näyttääkö raitis mies tämän kaiken jälkeen, että siinä se sivuverso kinuaa huomiota keksien itselleen alkoholiongelman jota ei ole?
Voi olla näet noinkin...
Ei minullakaan ollut ongelmaa kenenkään muun mielestä kuin itseni. Ja silloin se on ongelma. Juuri niin päänsilittelijöitä riittää, minä rupesin miettimään, miksi muitten täytyy "lohduttaa" minua, eikö silloin jo ole jotain pielessä. Huonossa omassatunnossani aloin valkkaamaan sellaisia menoja, joissa tarjottiin ja oli luvallista ottaa. Jossain vaiheessa huomasin, että minä en määrää elämästäni vaan se on viina. En osaa sinua neuvoa, mutta sen sanon, että sinulla on paljon pelissä ja silloin pitäisi uskaltaa käyttää kaikki mahdolliset keinot.
sitä sähköaivot erehtyy.Nyt olis paremmat lähtöarvot tiedossa,mutta turha niitä on syöttää aivoille,tulos olis aivan sama.
Kuten arvelin.Sinun käyttis käsittelee "ainetta"ei vain 87 vaan 96 prosenttia ajasta.Siinä se juju on.
En ala vielä naputtelemaan omaa elämänkertaa,vaan haluan kysyä sinulta"alaan"liittyvästä osa-alueesta,jossa minulla oli probleema.On se minulla vieläkin,jos alan ottamaan.Ei se ole mihinkään kadonnut.Mene ja tiedä,vaikka sinulla on sama.
Siispä:jos sinulla on pitkä selvä putki takana ja alat ottaa,viina kyllä maistuu hyvin,vaan et pääse vauhtiin.Et savuta sitä hyvää tunnetta jota toivot ja joka viinasta pitäis kaiken järjen mukaan tulla.Sinulla alkaa nuppi jomotta,oksettaa,tulet pahalle tuulelle.Yrität vimmatusti päästä "sisälle".Vasta kun olet 2-3 päivää "harjoitellut",saavutat sellaisen normaali-humalatilan kuin toisilla on.Kun vihdoinviimein olet päässyt"sisälle",et millään halua lopettaa.
Olen paljon miettinyt em.jujua,että olenko minä ainoa maailmassa.En ole keneltäkään kysynyt,paitsi nyt,sinulta.Älä kumminkaan ala penkomaan sitä roskakirja-pinoa,vaan paneudu itseesi,mieti,muistele,miten on.
Haluaisin niin kovasti kertoa sinulle salaisuuden.Tosin se salaisuus on vain niin suuri,ettei ihmiset halua kuulla sitä.Jos et kerro miehellesi,niin sitten.
Tiedätkö:Elämä on myös tyylilaji.Ei.Ei se ole samaa kuin muoti.Muoti on toisia varten.Tyyli on aina ihan iki-oma.Muodissa mieli voi hyvin,mutta ruumis kärsii.Tyylissä kumpikin voi hyvin.Koska tyyli on aina ihan iki-oma,siitä voi itse antaa pisteet.
Kerrohan kuinka paljon annat itsellesi asteikolla 0-10.Ethän anna nelosta tai alle.Silloin olet jäänyt luokalle.
aiheessa pysyäkseni käsittelen ainakin aluksi aihetta.
Kiva että pidät kaiken jälkeen minua parikymppisenä, ihan niin itsekeskeinen en ole kuin täällä annan ymmärtää.
Ehkä tämä on tapa selvitellä aivojaan. Tiedän että jossain kohtaa katson kieroon itseäni, toivon että joku rohkea tulisi ja sormella viisaisi että tuossa kohtaa olet väärässä. Jos löytäisin tuon kohdan, saisin ehkä aivoni omaan käyttööni, niillä olisi paljon muutakin tekemistä kuin pyöriä itseni ympärillä.
Ehkä noin, että 96% en ihan ajattele noin, sillä vielä elämässäni on niin paljon asioita ettei viina ihan aina päällimäisenä pyöri, yksin ollessa se luku on kai liki 100.
Tuota en ole kokeillut että urakalla joisin vuorokausia päästäkseni tilaan jonka ennen nousuhumalassa tunsin. Juon enemmän ollakseni pikkupöhnässä.
Pitkän juomattoman kauden jälkeen kyllä tunnistan tuon ei tunnu missään. Ihan kuin paastotessa ensikerran, ensimmäinen suupala viikkoon maistui taivaalliselta. Toisen kerran paastotessa, pidensin ajan puoleentoista viikkoon, mutta kun otin ensimmäisen suupalan, ei tuntunut mitään missään. Ihan kuin olisin pari tuntia aiemmin viimeksi syödyt.
Noita harjoittelukausia ei siis ole, tai ne ovat hiukan erilaisia, join noin viikon välein reilummin niin, että viikko viikon jälkeen lisäsin vauhtia ja määrää, jolla päätäni täytin. Viikot meni tuossa vaarattomassa pöhnässä.
En oikein pääse asiaan näin yleisellä sektorilla, tähän liittyyy muutama muu klikki jotka tietoisesti poistan kuvasta täällä kirjoittaessa, enkä näin ollen saa kokonaiskuvaa verkkokalvoillesi.
Roskakirja pinoa en edes omista, lainailen noita opuksia joskus hyvinä hetkinä kirjastosta kun uskallan vilkaista peiliin hiukan tarkemmin. Peilistä puheenollen rakastan peiliä aamuina kun olen jaksanut olla illan juopahtelematta ja vihaan sitä noina aamuina kun aivot käyvät sumeina.
En elä muodikkaasti elän sydämelläni. Tyylipisteitä annan ysin siitä miten olen saanut elämäni aika oman näköisekseni, ilman että edes rusikoin läheisiäni suuresti. Itsetunto on heikoin kohtani se voi joinain päivinä pudottaa minut noin vain kutosen elämään toisaalta luova puoleni nostaa joskus tuonne liki kymppiä.
Luovat ihmiset ovat maanisia, ailahtelivia, avoimia, huomion kipeitä ja mitä vielä.
Jos oikeasti haluat kirjoittaa jotain henk.kohtasta jota et tänne halua esille, ota yhteyttä tuon profiliosoitteen kautta. Itse keskustelen todella mielelläni ihmisten kanssa jotka ovat edelläni.
Mikä tässä meni osioon elä kerro miehellesi?
hikoilu,unettomuus ja alkoholin pyöriminen mielessä alkaa olla jo oireita jotka kannattas ottaa tosissaan! ota itseäsi niskasta kiinni kun vielä pystyt mutta jos et niin juo enemmän kyllä se joskus loppuu niin kuin kaikki eli ajan kans!!
Tiedän, että vakavasti on otettava, oireet on jo sen mukaiset. Taistelen päivä kerrallaan, tänäänkin, mutta nyt kun toista viikkoa on kulunut, tuntuu pientä helpotusta, viina ei ole mielessä aivan joka hetki, en silti ajattele, että nythän minusta tulee kohtuukäyttäjä, koska tiedän, että käyttö on humalahakuista.
Ihmeellistä on se, että kaipaa kannustusta sellaiseen, mikä on tavallinen elämäntapa.
Kiitos vastauksesta.