Elikkä olin töissä ja siinä sitten yhtäkkiä tunsin suuren huojennuksen. Huokaisinkin ääneen helpotuksesta. Yhtäkkiä kaikki stressini katosi ja pääni sisällä tuli hiljaista. Oli kuin olisin katsellut ulos jostain rakennuksesta. Tajusin ettei minulla itselläni ole todellisuudessa mitään mitään muilla ei ole. Ettei kellään ole pohjimmiltaan mitään. Etten omista mitään ja ettei minussa itsessäni ole mitään erikoista muihin nähden. Siitä automaattisesti seurasi myötätunnon kokeminen muita kohtaan. Kaikki kun joutuvat/saavat olla samassa "teatterissa" mukana. Koin olevani voimakkaasti läsnä siinä hetkessä niiden 15 minuutin ajan mitä sitä kesti. Noin 2-3 vuoden välein tulee tuollaisia olotiloja itsestään, eikä ne kuitenkaan kestä kauaa, mutta ne kyllä muistaa monta vuotta siitä eteenpäin.
Myöhemmin luin lehdestä että samana päivänä oli buddhalainen juhlapäivä "magha puja". Buddhalaisuudesta kiinnostuneena, olisi mukavaa ajatella että niillä olisi jokin yhteys :)
Yllättävä miellyttävä tietoisuus
11
194
Vastaukset 11
Buddha on Helvetissä. Muiden uskontojen ''jumalat'' ovat demoneita. Tuomitsematta buddhalaisia ja muiden uskontojen edustajia. Vain usko Kristukseen pelastaa. Olet näkevä Jumalan jos uskot Kristukseen. Olet perivä Taivaan jos uskot. Jumala uhrasi oman Poikansa sinun vuoksesi.
- SebaotYlkä
Mistä tiedän sitten olevani Taivaassa?
- Moi.35423.Hei.34224
Eiköhän jo riitä sinun taliaivon kirjoittelut täällä.
- VainJeshuassaPelastus
Sinä puhut Kristuksesta, se tarkoittaa ainoastaan vain "voideltua", myös antikristus on jonkinlainen kristus, mutta ainoa joka OIKEASTI pelastaa on Jeesus Kristus Nasaretilainen, alkuperäiseltä heprealaiselta nimeltään Jeshua tai Yehosua, joka tarkoittaa hepreaksi Pelastajaa.
Kutsu Herraa Jeesusta luoksesi ja Hän tulee - Anna sitten Hänen pelastaa ja puhdistaa sinut kaikesta synnin saastasta, niin sinä pelastut Taivasten Valtakuntaan ikuisesti kun vaan kuljet loppuun asti Jeesuksen kanssa ja Hänen neuvojaan noudattaen. - Vääräpalsta
VainJeshuassaPelastus kirjoitti:
Sinä puhut Kristuksesta, se tarkoittaa ainoastaan vain "voideltua", myös antikristus on jonkinlainen kristus, mutta ainoa joka OIKEASTI pelastaa on Jeesus Kristus Nasaretilainen, alkuperäiseltä heprealaiselta nimeltään Jeshua tai Yehosua, joka tarkoittaa hepreaksi Pelastajaa.
Kutsu Herraa Jeesusta luoksesi ja Hän tulee - Anna sitten Hänen pelastaa ja puhdistaa sinut kaikesta synnin saastasta, niin sinä pelastut Taivasten Valtakuntaan ikuisesti kun vaan kuljet loppuun asti Jeesuksen kanssa ja Hänen neuvojaan noudattaen.Kirjoitat väärälle palstalle.
- buddhatyttö
Totuus aina lyö vasten kasvoja, mutta se todella vapauttaa. :) Rakastan ylikaiken buddhalaista ajattelu tapaa.
- Linnatuuli
Hei kirjoittaja:) Eikös ollutkin ihan mukava olotila? , ja jos haluat infoo niin kerron kyllä lisää mielelläni :)
- Linnatuuli
kyl sen tajuu jos sen tajuu ;)
- Hokkeko2
http://hokkekofinland.wix.com/hokkekofinland
Tietoa Nichiren Buddhalaisuudesta Kun pääsee joskus suuren tietoisuuden kanavalle. siinä olotilassa vain vaieten nautitaan evääkään liikauttamatta.
Tuosta ensimmäisestä elämässäni tapahtuneesta mystisestä kokemuksesta on jo kohta 20 vuotta.
Sitä vaan seurasi kuin atomihiukkanen, ei sen enempää, osana suurta kokonaisuutta. Tuon kokemuksen muistaa aina.
On kai samaan liittyvää kun: tänä aamuna oli aikaa hiukan meditoida. Halusin ohjata hartiakipua hengittämällä kivun pois.
Keho haihtui jalkateristä alkaen pois. Niin myös koko muu keho niin että pään sisällä ollut pieni piste teki tehohengitystä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.191168Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54863
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 82662
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37660Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596