Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Civic 1.5 SOHC (1990) moottori nykii / sammuu

Soichiro

Onko täällä ketään 88-91 civicin omistajia/omistaneita? Uskoisin, että joku pieni tyyppivika saattaa olla kyseessä. Eli moottori käynnistyy aina ensimmäisen kerran normaalisti ja toimii ajaessa moitteetta, mutta jos pysähtyy vaikka 5-10 minuutiksi kauppaan ja sammuttaa auton ja sitten uudelleen käynnistettäessä moottori käy huonosti. Tyhjäkäynti ok (tavallista hiljeisempi) mutta kaasua annettassa yskii pahasti ja meinaa sammua liikkeelle lähtiessä. Jos vahingossa sammuu niin kestää monta minuuttia ennen kuin käynnistyy uudestaan. Ei jaksa edes jauhaa kunnolla kun yrittää käynnistää. Sitten kun sen saa käyntiin ja saa pari kilometriä ajettua niin käynti tasoittuu eikä mitään ongelmaa enää ole. Ongelma on siis säännöllinen, mutta vain mainitsemissani "olosuhteissa". Ensimmäinen käynnistys ja ajomatka ilman mitään ongelmia. Omistin aiemmin CRX:n jossa oli myös vastaava ongelma sillä erolla, että se ei tahtonut käynnistyä ollenkaan toisin, kuin Civic mutta se taas "yskii" pahasti. CRX:ssä ongelma ratkesi täysin pääreleen juotoksien korjauksella, mutta oireet on hieman poikkeavat ette en tiedä meneekö sen piikkiin.

Reilu vuosi sitten oli samaa vikaa Civicissä, mutta ratkesi lambda anturin vaihdolla. Onko kellään ollut vastaavia oireita noiden kanssa? Pitäiskö se päärele tarkistaa? On vaan hankalassa paikassa, ettei sitä "turhaan" jaksa rassata. Voiko huono akku tai laturi aiheuttaa vastaavia oireita? Kulunut virtalukon pohja? Voiko varashälytin sekoittaa jotenkin? Katalysaattori?

En usko, että kyseessä on "suuri" ongelma vaan joku tyyppivika. Tuskin kallis korjata, mutta vian löytäminen noissa voi kestää ja se on kallista jos korjaamolla etsit sitä vikaa.

1

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vielähondamies

      Veikkaan päärelettä, ton ikuisissa oli kylmäjuotoksia. Oli sama probleema -88 accossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe