Viime joulukuussa Ruotsin Eskilstunassa syttynyt moskeijapalo sai alkunsa ylikuumentuneesta rasvakeittimestä.
Moskeijapalo sai laajaa huomiota jopa kansainvälisesti, sillä media ja paikalla olleet muslimit syyttivät teosta ”tuhopolttajaa”. Jo tuolloin useilla keskustelupalstoilla ja vaihtoehtomedioissa pidettiin todennäköisenä, että muslimit olivat itse aiheuttaneet palon.
Moskeijassa tapahtuma-aikaan olleet muslimit väittivät joulukuussa nähneensä tuntemattoman miehen, joka oli heittänyt palavaa nestettä moskeijan sisään. Kukaan ei kuitenkaan koskaan nimennyt tätä silminnäkijää, sillä häntä ei ollut olemassakaan. Media ja rasisminvastustajat luonnollisesti innostuivat ryhtyen rummuttamaan tarinaa rasistisesta tuhopoltosta. Asiaa käsiteltiin useiden lehtien pääkirjoituksissa ja rasisminvastustajat järjestivät jopa mielenilmauksia tapauksen vuoksi.
Myös eräs Suomessa toimiva äärivasemmistoryhmä mobilisoi kannattajiaan ilmiantamaan ruotsalaisen maahanmuuttokriittisen ”NEJ TACK ! Till moské i Sverige” -Facebook-sivun. ”Ryhmä on tänään osoittanut myönteisyyttä salamurhaamista ja murhapolttoa kohtaan. Etsi sivu ja ilmianna se perustellun väkivallan uhan vuoksi. Hyvää joululomaa teille, rakkaat antirasistit!”, kirjoitti seksuaalianarkisti Atlas Saarikosken johtama äärivasemmistoryhmä tuolloin.
Nyt poliisin teknisessä tutkinnassa on kuitenkin ilmennyt, ettei mitään tuhopolttoa ole tapahtunut. Palo oli saanut alkunsa muslimien huolimattomasta sähkölaitteiden käytöstä, sillä Eskilstuna-Kuriren-lehden poliisilähteestä saaman tiedon mukaan palo syttyi tiloissa olleesta ylikuumentuneesta rasvakeittimestä. Jopa Helsingin Sanomat uutisoi tapauksen uudesta käänteestä.
http://www.patriootti.com/moskeijan-tuhopoltto-paljastui-huijaukseksi/
Moskeijan tuhopoltto paljastui huijaukseksi
2
95
Vastaukset
- Fuckislam
Koko paska islam on huijausta
- kalliiksitulee
Suomen vastaanottokeskuksissa olleet ja olevat henkilöt ovat 80-90 prosenttisesti nuoria miehiä. Missä ovat hätää kärsivät naiset ja lapset?
Ovatko nämä salskeat nuorukaiset terroristeja jotka ovat täällä saamassa hoitoa, lepäämässä ja keräämässä varoja järjestölleen?
Kaikki jihadistit on pantava maahantulokieltoon. Sama pakolaisille jotka lomailevat kotimaassaan josta ovat paenneet. Tämä touhu on meidän kustantamaamme ja meidän härskiä hyväksikäyttämistämme.
Samoin yli ymmärryksen menee ehdollinen tuomio terroristijärjestön rahallisesta tukemisesta. Jopa -hyväntekeväisyys- nimikkeellä he keräsivät Suomessa rahaa terroristeille. Tällä toiminnallaan he ovat osoittaneet, etteivät he sovellu yhteiskuntaamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3910563Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610132- 217921
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776334Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304912- 554727
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174066Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1243423- 623137
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2243071