No joo, pitkästä aikaa laitoin alotuksen palstalle, ensin rekattuna, sitten tällä susmorilla. Eipä kelvannut...no ei kovin kummonen ollut, silti taas ihmetyttää nää ´temput. ´
"Koettelee, muttei hylkää herra..."
19
58
Vastaukset
- susmor
Maaliskuisesta kuusta oli kirjoituksessani puhe, kun innoituksen sain kirkkaasta alakuun lohkareesta lähellä Jupiteria ja Venusta.
- messinkinen
Onhan sieltä tulossa oikein auringonpimennys reilun viikon päästä. Löysin valhat, tilaajaporkkanana aiemmin tulleet kevyt lasit, joilla voi sit aurinkoo tiirailla, jos kiinnostaa.
Niinhän me koetaan täällä, mutkien kautta perille. Viiveellä kirjoitus sitten näkyy, mutta onhan tähän jo tottunut. Sivulta poikkeaminen pyyhkäisee kirjautumisen pois, joten tallenna taas osallisumisesi, tai olet inkognito.
Mitäpä näistä, aamu on valjennut kivasti, paahtoleipä tuoksuu, ja sitten uutisiin.
Voihan nenä kun ensin ajattelin, jotta jjoutavako nyt on saanut sus'in noin herran pelkoon, ihan vanhanaikaiseen :D)))),.... kiva kun edes käväisit!Hehee...no-no sinisirkku. Hyvä on olla herra talossa, lempeähän mie aina kuin herranduudelis!
- cöpenick
"Luotatko herraan, tai herran kukkaroon" kuului erään laulun kysymys. Tänään eletään sään puolesta herran kukkarossa. Niin aurinko paistaa ja vähät jään rippeet saavat kyytiä.
Päivän ensimmäinen kahvi vielä keittimessä. Olisi lähdettävä muutama linnun pesäpönttö kunnostamaan. Eilen löytyi kuollut sinitiaisen poikanen yhdestä pöntöntä.
Se juhannuksen aika oli niin koleata, ettei ruokaa poloinen ehkä emoltaan tarpeeksi saanut. - jakolasku
Niin ne porvarit koettelee ja eivät hylkää vaan imevät tyhjiin.
Amen.- väsyy.pois
Onneksi ilma ei koettele meitä tällä viikolla. Jotenkin ihan hullaantuu tuosta keväisestä valosta.
Rankkatekoinen avovene on yritettävä juuri nyt kaupata pois. Siellä se on ollut joen rannassa monta vuotta. Hyvinkin merikelpoinen kaverille, joka osaa se laitta kuntoon.
En jaksa sitä yksin käännellä tai vedet lempata siitä sateiden jälkeen pois. Heräteostoksena sen kaverilta aikoinaan ostin.
- susmor
Kokkeilen vielä päästä palstalle, ainakaan rekkautuminen ei onnistunut. Ihan hyvän alotuksen kirjotin päivällä, ei millään mennyt läpi. Taitaa olla sama vika muillakin, kun niin vähän on ilmestynyt kirjotuksia. Taitaa Suomi 24 olla räjähtänyt omaan monimutkaisuuteensa ja mahdottomuuteensa.
- ikä_punkkari
Niimpä laitan nettileipään puolet petäjäistä kun homejuutas pilas hyvän luumuhillon.
Tallentamaan joudun minäkin ennen lähetystä, vaikka kirjautunut olenkin. Ei tarvitse kuin ruuhka-aikana käydä muilla sivuilla, tai jos kirjoittaa pitkään, saattaa se mitätöidä kirjautumisen.
Turhaa vaivannäköä saa nyt nähdä, mutta tulos on sitten sen mukainen, ei luulis osallistumattomuuden hyödyttävän moderaattoriakaan?
Muuten on maailmalla kaikenlaista kuhinaa, naapurissa valtaapitäjä herättää spekulaatioita länttä myöten! Ei ole kadehdittava asema nyt Krimin valtaajalla, paineita riittää omienkin joukossa.
Huh heijaa, paistelin pari kananmunaa ruislimpun kanssa, Emmerdal kun oli niin jännittävän karmea, ettei sitä syömättä kestänyt:D
Eipä tässä muuta kuin sulatella vatsa tyytyväisenä, lähes 3 kiloa olen pienemällä popsimisella saanut pudotettua. Kevätsääkin kannustaa liikkumiseen taas vapaammin.
- kaksijakolome
Kuollaan pois jo herrasmiehet hylkäs!
Sanonta se on tuokin.:D Johan nyt, herroista ja narreista ei niin väliks ole. Kumma juttu muuten, en kun en saa oikein otetta Carl Haglundista, Puolustusministeristämme!
En löydä oikein m i e s t ä (oman mittapuuni mukaan) onhan hän maltillinen, mutta mutta, jotakin kipinää tai miehisyyttä pitäisi sentään näkyä. No, kaipa kiire hallituksen muodostamisessa, johonkin piti RKP:stä ministeri sijoittaa,... tiedä näitä.- hei_ja_näkemiin
sini-sirkku kirjoitti:
:D Johan nyt, herroista ja narreista ei niin väliks ole. Kumma juttu muuten, en kun en saa oikein otetta Carl Haglundista, Puolustusministeristämme!
En löydä oikein m i e s t ä (oman mittapuuni mukaan) onhan hän maltillinen, mutta mutta, jotakin kipinää tai miehisyyttä pitäisi sentään näkyä. No, kaipa kiire hallituksen muodostamisessa, johonkin piti RKP:stä ministeri sijoittaa,... tiedä näitä.Onhan puolustusministeri Haglund oikeaa ainesta. Ottaa iskuja vastaan, mutta pysyy kuin mies paikallaan. Edeltäjänsä Stefan Wallin sai haukuista kystä kyllin.
Nythän se resuiseksi taaplannut hallituspopula on kai jo vaalitauolla, kuten tapa on ennen vaaleja. - kokkari_evp
Olen samaa mieltä hei_ja-näkemiin _kirjoittajan kanssa puolustusministeristä.Neljän vuoden aikana hänestä on kasvanut monella tavalla oikein mallikas ministeri. Pestin alussa hän oli uusi mies uudessa tehtävässä, ajan kanssa hän on näyttänyt olevansa MIES paikallaan siis isoilla kirjaimilla.
Sitten tämä kermavaahdolla oman roskakasansa kuorruttanut katais-poju jätti haisevan aikaansaanoksensa tuppelin niskaan, itse luikki Merkelin helmoihin. Oli siinä tosi nilkki vastuunkantajana suoraan savon sydämestä. - ryhdikkäästi_savolainen
Turha tässä on entistä pääministeriä ruveta tölvimään ja siinä sivussa savolaisia.
Demarit ovat olleet koko ajan jarrumiehinä kehitykselle. Kyllä nekin nyt saavat kärsiä. Olisikin somaa, jos molemmat joutuisivat oppositioon ja hallitus muodostettaisiin Keskustan ja Perussuomalaisten ympärille RKP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton tukiessa. Se tuskin kuitenkaan onnistuu. - aatamiuntamo
ryhdikkäästi_savolainen kirjoitti:
Turha tässä on entistä pääministeriä ruveta tölvimään ja siinä sivussa savolaisia.
Demarit ovat olleet koko ajan jarrumiehinä kehitykselle. Kyllä nekin nyt saavat kärsiä. Olisikin somaa, jos molemmat joutuisivat oppositioon ja hallitus muodostettaisiin Keskustan ja Perussuomalaisten ympärille RKP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton tukiessa. Se tuskin kuitenkaan onnistuu.sossut on sössiny eniten!½
- väsynyt.m
Kylmän yön jälkeen saamme taas hienon poutapäivän. Auton renkaat teki mieli vaihtaa. Kuitenkin on ennustettu tulevan vielä jopa päivällä nollatienoon lämpötiloja. Jos sataa, se on lunta.
- talveaon
Ajelin metsäautotiellä ja siellä oli vielä jäätä paksulti. Ei olisi kesärenkailla selvinnyt.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain3159681Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112892Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2762219Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1212052SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,911598- 1441497
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1341477Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U321234Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin491211Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931036