Itsekkyys

Suomessa on valitettu poliittisten päättäjien ja arkkipiispan suulla itsekkyyden hallitsevuudesta tänäpäivänä. Ja edelleen itsekkyyden katsotaan leimaavan nykyistä länsimaista menoa.Itsekkyyden sisältöä Suomessa ei ole tarkemmin keskustelussa otettu esille. Mitä mieltä muslimit ovat itsekkyydestä, vai onko se epäoleellinen asia?
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos jonkun itsekkyys ei aiheuta muille vahinkoa, sitä voidaan katsoa sitä omaavan henkilön omaksi elämäntavaksi. Siihen ei muu ihminen saa puuttua.

Siis itsekkyys, sanana ei pahaa ole.
Itsekäs ihminen yleensä jättääkin muita rauhaan ellei asia koske häntä itseään.
Muslimina itsekäs ihminen taas tekisi paljon hyvääkin,tietäen kaikki hyvän teon tuovan hänelle vain hyvää.

Äänestä

...on aina hyväksi, kuten siinä että pitää rukouksensa eikä omaksi haitakseen luovu oikeasta uskonnosta. Epäitsekkyyttä puolestaan on se että tekee tämän kaiken Allahin vuoksi (Islamin mukaan kaikessa pitäisi pyrkiä siihen).

Itsekkyys (siis hyvään pyrkiminen itsensä vuoksi) on yleensä hyväksi myös toiselle, varmasti jokainen mieluusti ottaa kumppanin joka on sen verran itsekäs että peseytyy päivittäin?

Äänestä
  • kaikki eivät toki tarvitse uskontoa sanelemaan itsestäänselvää asiaa, että peseytyä kannattaa vaikka päivittäin.

    Uskotko, että voi olla epäitsekkäitä ei-uskovia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mttr kirjoitti:

Suomessa on valitettu poliittisten päättäjien ja arkkipiispan suulla itsekkyyden hallitsevuudesta tänäpäivänä. Ja edelleen itsekkyyden katsotaan leimaavan nykyistä länsimaista menoa.Itsekkyyden sisältöä Suomessa ei ole tarkemmin keskustelussa otettu esille. Mitä mieltä muslimit ovat itsekkyydestä, vai onko se epäoleellinen asia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu