Eroon miehestä

Hei, näin unta,että yritin erota erästä miehestä, kun hän juopotteli ja oksenteli. Mies ei kuitenkaan lähtenyt pois ja minua tympäsi oikein kunnolla. En kylläkään tiedä kuka mies oli unessa hän. Mustissa vaatteissa hän oli.

Voihan olla, että uni muistuttaa minun exäänistä, josta erosin 20 vuotta sitten.

En halua enää muistaa, mutta uni vain jaksaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tunteet ovat samanlaisia vaikka kasvamme isommiksi ja vanhenemme. Se mitä koit miehesi kanssa iäisyys sitten, ei tunnemielessä katoa mihinkään vaikka tapahtumat sinänsä alkaisivat muistissa haalistuakin.

Selkeästi mieheesi liittyvät tunteet ovat aikoinaan koskeneet erityisesti inhoa, ahdistusta ja kaikkea muita eroon johtavia syitä. Kenties niihin liittyy myös turvattomuutta ja pettymystä. Mustat vaatteet voisivat viitata kuolemaan, sen pelkoon tai toiveeseen, mistä pääsemmekin syyllisyyden tunteeseen.

Kenties koet syyllisyyden tunnetta jostakin?

Nykyään, kun koet mainittuihin viittaaviakin tunteita nukkuessasi, muistot tapahtumasta valloittavat mielesi ja näkyvät unissasi.

Toivottavasti tilanne ei ole niin toivottomasti traumatisoitunut mieltäsi, että joka yö muistelisit menneitä, ahdistuisit muistoistasi ja näkisit niitä sen vuoksi unissasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


höyhensaari kirjoitti:

Hei, näin unta,että yritin erota erästä miehestä, kun hän juopotteli ja oksenteli. Mies ei kuitenkaan lähtenyt pois ja minua tympäsi oikein kunnolla. En kylläkään tiedä kuka mies oli unessa hän. Mustissa vaatteissa hän oli.

Voihan olla, että uni muistuttaa minun exäänistä, josta erosin 20 vuotta sitten.

En halua enää muistaa, mutta uni vain jaksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu